Pentukauppa käy ennätyskuumana

Koiranpennuilla on nyt kysyntää ja kasvattajilla on valinnanvaraa pohtia, kenelle myy minkäkin pennun. (Kuva: Aino Pikkusaari)
Koiranpentujen kysyntä on nyt niin vilkasta, että jokseenkin kaikki pennut niin sanotusti viedään käsistä. Kennelliiton ja rotujärjestöjen pentulistat tyhjentyivät viimeistään toukokuussa.
Vaikka koirien määrä on kasvanut, ilmiselvästi edelleen on ollut runsaasti patoutuneita koiranhankinta-ajatuksia. Viime viikkoina suma on purkautunut jopa ennennäkemättömällä tavalla. Etätöissä tai lomautettuna on ryhdytty tuumasta toimeen. Kasvattajien puhelimet, sähköpostit ja some laulavat.
– Useasta kyselijästä jäi tunne, että oltiin valmiita ottamaan mitä vain ja mistä vain, kunhan saataisiin pentu. Rajojen kiinni laitto teki ainakin toistaiseksi lopun kokonaisten pentueiden halpatuonnista Venäjän ja Baltian maiden laittomista pentutehtaista, pohtii eräs Koiramme-lehden haastattelema kasvattaja.
Kevät on vilkastuttanut myös Kennelliiton verkkosivujen klikkauksia. Google-haut ovat nousseet tammikuun ja huhtikuun välillä yli 40 prosenttia.
Kesäkuun Koiramme-lehdessä on laaja juttu pentubuumista. Lehti 6/2020 ilmestyy viikolla 24.