Hetki sitten oli hiljaista, nyt ei. Kultainennoutaja tunnetaan haukkuköyhänä rotuna, mutta nyt kolmevuotias Skidi antaa haukun kummuta sydämensä kyllyydestä. Syy on selvä: Skidiä odottaa hoitolaitoksen ovella vanha tuttu, havannankoira Sulo.
Tänään Sulolla ja Skidillä on vierailukohteenaan Esperin hoitokoti Helsingissä. Sen asukkaat ovat vammaisia aikuisia tai ihmisiä, jotka ovat aikuisena vammautuneet tavalla tai toisella pysyvästi, eivätkä voi asua kotona.
– Yleensä tapaamme varttia ennen sovittua aikaa. Koirat ehtivät vähän päästellä höyryjä ulos, Skidin omistaja Liisa Karjalainen kertoo.
Skidi ja Sulo ovat Kennelliiton kaverikoiria. Ne tunnistaa kaulaan solmitusta oranssista kaverikoirahuivista.
– Mutta kun kaverikoira ei ole keikalla, ei huiviakaan pidetä. Huivi on merkki siitä, että koira on töissä, Kennelliiton kaverikoiraohjaaja Merja Kuparinen huomauttaa.
Pian Sulo ja Skidi ovat töissä, mutta eivät ihan vielä. Skidi käy vielä nopeasti pyllistämässä puskaan ja palatessaan vöhisee ja kaartelee taas Sulon kanssa kilpaa. Kohta siihen ei ole aikaa.
– Kun kotona puetaan huivi kaulaan, Sulo tietää, että nyt lähdetään töihin, Sulon emäntä Henna Jumisko sanoo.
Töissäkin voi olla rennosti
Töihin meneminen tosin on hieman kyseenalainen ilmaus. Etenkin, jos vertailukohtana on keskiverto suomalaisen työpäivä: työssä tehdään töitä ja mukavaa ehtii olla myöhemminkin.
– Kun kaverikoirat lähtevät töihin, odotuksia ei ole, eikä myöskään ohjelmaa. Siellä vain ollaan, ja niillä on ainoastaan yksi tehtävä eli olla koirana ja ihmisille seurana, Päivi Uurtola-Kahri kertoo. Hän vastaa kaverikoiratoiminnasta Kennelliiton Helsingin-seudun kennelpiirissä.
Kaverikoiratoiminta alkoi Suomessa vuonna 2001. Nimensä mukaisesti koirat ovat kavereita. Ne käyvät ohjaajineen vierailuilla piristämässä arkea erilaisissa laitoksissa, kuten vanhusten hoitokodeissa tai vammaisten asumisyksiköissä. Kaverikoiria voi nähdä myös vaikkapa nepsy-lasten perhekurssilla, päiväkodissa tai messuilla.
– Vaikka kuinka mietin, niin vielä ei ole 15 vuoden aikana tullut vastaan paikkaa, minne kaverikoira ei sopisi. Meidät otetaan hyvin ja mielellään vastaan missä vain, Uurtola-Kahri kertoo.
”Joskus voi koira olla laitoksessa
asuvalle ainoa vieras pitkään aikaan.”
Testien kautta töihin
Muiden kaverikoirien tapaan Skidi ja Sulo ovat käyneet omistajineen Kennelliiton kaverikoirakurssin. Siellä varmistetaan, että koira soveltuu kaverikoiraksi ja on luonteeltaan sellainen, että se myös nauttii roolistaan rapsutettavana hyvän mielen koirana.
– Kaverikoiraksi ei voi pakottaa, vaan sosiaalisten kontaktien on synnyttävä koiran ehdoilla. Kiinnostus toimintaa kohtaan on kasvanut. Siitä kertoo se, että kaikki kurssimme ovat täysiä, Uurtola-Kahri sanoo.
Kurssilla muun muassa simuloidaan vierailutilanteita erilaisissa vierailukohteissa. Mukana on tarkoituksella elementtejä, jotka voivat hämmentää koiraa.
– Laitokselle ominaisesti mukana on pyörätuoleilla ja rollaattoreilla liikkuvia ihmisiä, joilta voi kävelykeppi pudota kolahtaen lattialle tai tapahtua muuta yllättävää. Näin nähdään, miten koira reagoi ja stressaantuuko se, Uurtola-Kahri kertoo.
Kriteerit kaverikoiralle ovat melko väljät. Mukana näkyy paljon tyypillisestikin seurassa viihtyviä rotuja, mutta sekaan mahtuu myös esimerkiksi ehkä aavistuksen omasta lajiprofiilistaan poikkeavia paimenkoiria sekä monirotuisia koiria. Koiran on oltava kaksivuotias, jotta se on ehtinyt saada riittävästi elämänkokemusta.
– Mutta koirissa on eroja. Joskus nuori koira pitää lähettää vielä vuodeksi kotiin kasvamaan ja rauhoittumaan, Uurtola-Kahri sanoo.
Pääasia on, että koira on terve, tulee toimeen ihmisten ja muiden koirien kanssa toimeen ja on ollut ohjaajallaan pennusta asti. Siksi esimerkiksi rescue-koiria ei oteta kursseille.
– Vaikka koira olisi hyväluonteinen, sille on aiemmin voinut sattua jotakin, mistä omistaja ei tiedä, ja mikä voi laukaista reaktion koirassa. Vierailuilla turvallisuus perustuu siihen, että omistaja tuntee koiran ja sen historian läpikotaisin, Uurtola-Kahri sanoo.
”Kun kaverikoirat lähtevät töihin,
odotuksia ei ole, eikä myöskään ohjelmaa.”
Toivotut vieraat saapuvat
Saapuessa pitäisi soittaa ovipuhelinta, vaan nyt ei keretä. Hoitokodissa asuva Tiina tulee tupakalle, tervehtii iloisesti ja päästää sisään. Kaikista hänen sanoistaan on vaikea saada selvää. Aivovaurio on vienyt osan puheesta muttei lämpöä.
– Kiva kun tulitte, tervetuloa, Tiina sanoo ja päästää koirat sekä muut vieraat sisään.
Kun suuren hissin ovet avautuvat, Sulo ja Skidi ovat hiljaa. Ne istuvat lattialle, eivätkä puhu mitään. Ei Suomessa ole hississä tapana, mutta on siinä toinenkin syy. Koirat ottavat tottuneesti työroolinsa. Haukku ja vähinä jäävät ulos.
Asumisyksikön toisen kerroksen päiväsalissa moni on jo paikalla. Osa on tullut pyörätuolilla, osa rollaattorilla, osa kävellen. Kun koirat huomataan, yhä useampi asukas saapuu paikalle.
– Koirat ovat meillä tosi toivottuja vieraita. Toimimme ennen toisessa kaupunginosassa, ja kun pari vuotta sitten muutimme uudelle alueelle, moni asukkaamme huolestui, saadaanko uudessakin paikassa koiria vierailulle, hoitokodin tiimivastaava Maria Laine kertoo.
Rennosti ja rauhassa hetkessä
Hoitokoti tarjoaa sekä yhteisöllistä asumista että ympärivuorokautista palveluasumista. Tiina kertoo asuneensa hoitokodissa kolmisen vuotta. Hän ei salaa, että elämä on ollut kovaakin, mutta se kuitenkin jatkuu.
– Tykkään koirista tosi paljon. Minulla oli itsellänikin koira, musta collie. Sen nimi oli Baro, Tiina kertoo.
Pian mittariin tulee kuusikymmentä vuotta. Se on noin 40 vuotta enemmän kuin nuorella naisella, joka pyytää, ettei hänen nimeään tai kasvojaan julkaistaisi. Moni tuntee hänet, mutta kaikki eivät tiedä, missä hän asuu.
– Asuin ennen yksin, mutta minulle tuli mielenterveyden ongelmia ja masennusta. Hajotin koko asuntoni, mikä ei ollut ehkä kovin fiksu juttu. Vaikka oma koti olisi kiva, minun on parempi asua täällä, missä minusta pidetään huolta, hän sanoo.
Tarinoita on niin monia kuin asukkaitakin. Yhtä kaikki, päänsä syliin painava kaverikoira ei kysy, kuka olet tai mistä tulet. Rapsutus rauhoittaa koiraa, koira rapsuttajaa.
– On ihan älyttömän kivaa, kun koirat käyvät, ja kyllä me niitä odotamme. Olen asunut sijaisperheissä, ja tottunut siihen, että ympärilläni on koiria. Ne ovat kivoja ja kyllä ne samalla myös tuovat vaihtelua arkeemme, nainen kertoo.
Tänään ohjelmassa olisi ollut musavisa. Skidin ja Sulon pyöriessä ympäri salia sen perään ei kysellä.
Yhteinen ilo on paras palkinto
Kun tunti on täynnä, kaverikoirien on aika lähteä kotiin. Henna Jumisko nostaa Sulon käsivarsilleen ja ojentaa sen aiemmin Minnaksi esittäytyneen naisen lähelle. On hyvästien aika, mutta ei jäähyväisten. Ennen kesälomia kaverikoirat tulevat taas.
– Koirat on kiva juttu. Minulla oli chihuahua, Minna kertoo ja nostaa kaksi sormea merkiksi siitä, että koiria oli kaksi.
– Niin, ne olivat niitä pitkäkarvaisia, eikö niin, Jumisko virkistää muistiaan.
Niin olivat. Osaston ovi painuu kiinni, koirat astelevat hissiin. Taas ollaan hiljaa. Koska hississä ei saa puhua, ja koska takki on tyhjä. Sulo ja Skidi ovat seurallisia koiria, mutta huomaamatta ne ovat antaneet kaikkensa. Ulkona ei enää haukututa, eikä kumpikaan enää hypi.
– Kaverikoiratoiminta on harrastus, jonka on tuotettava iloa omistajalle ja ennen kaikkea koiralle. Samalla koirat kuitenkin väsyvät, kun ympärillä on paljon ihmisiä sekä outoja ja uusia hajuja, Liisa Karjalainen sanoo.
Sekä Karjalainen että Jumisko hymyilevät. Eivät mitenkään laupiaasti, enemmän sillä tavalla aidosti ja lämpimästi. Kaverikoiraharrastuksessa on kyse siitä, että antaa aikaansa, kuuntelee ja juttelee.
– Joskus koira voi olla laitoksessa asuvalle ainoa vieras pitkään aikaan. Moni tykkää koirista, joten me tuomme ne heidän luokseen. Paras palkinto on nähdä koiran tuoma ilo toiselle ihmiselle. Siksi me varmasti kaikki tätä teemme, Karjalainen sanoo.
Kaverikoiria Suomessa 25 vuotta
Koira on vuosisadat ollut ihmiselle uskollinen ystävä. Viralliset kaverikoirat ovat kuitenkin melko uusi ilmiö. Suomessa Kennelliiton kaverikoiratoiminta täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Ensimmäiset kaverikoirakurssit järjestettiin Paimiossa vuonna 2001.
Kennelliiton Helsingin-alueen kaverikoiravastaava Päivi Uurtola-Kahri aloitti kaverikoiratoiminnan 15 vuotta sitten espanjanvesikoiransa kanssa. Kuten aina uudessa lajissa, harrastuksessa tai aktiviteetissa, alku oli harjoittelua.
– Se oli vähän erilaista kuin nyt. Silloin käytiin vähän yhdessä lenkillä, rapsuteltiin koemielessä koiria ja todettiin, että tuossa on ainesta kaverikoiraksi. Nyt Kennelliitolla on yksi ja yhtenäinen kurssi, joka on yhtenäinen Hangosta Ivaloon, Uurtola-Kahri kertoo.
Vuonna 2026 Suomessa toimii noin 1 400 kaverikoiraa, jotka viime vuonna tekivät erilaisiin laitoksiin ja tapahtumiin noin 185 000 vierailua.
– Ohjaajia on hieman vähemmän kuin koiria eli noin 1 200, sillä osalla on talutusnuorassaan useampi kaverikoira.
Kaverikoirien lisäksi Kennelliittoon kuuluvat lukukoirat, joiden lämmin ja kritiikitön läsnäolo auttaa ja innostaa lapsia sekä lukuvaikeuksista kärsiviä keskittymään lukemiseen. Lukukoiratoiminta on ollut käynnissä vasta yhdeksän vuotta, mutta siitä huolimatta nekin kohtasivat viime vuonna noin 15 900 lukijaa. Kaveri- ja lukukoirien suosio on kasvanut sitä mukaa, kun toiminta on vakiintunut ja saanut näkyvyyttä myös mediassa, Uurtola-Kahri näkee.
– Me emme tarjoa itseämme vierailuille, vaan kaverikoirat aina pyydetään kylään. Usein joku itsekin laitoksessa työskentelevä huomaa meidät ja alkaa miettiä, sopisiko koiravierailu heillekin.
Kaverikoiria ja muita kaverieläimiä
Kennelliiton kaverikoiratoiminta on vapaaehtoista ja palkatonta eläinavusteista toimintaa. Koira tuo ohjaajansa kanssa iloa, elämyksiä ja läheisyyttä ihmisille, joilla ei ole omaa koiraa.
Kaverikoirat vierailevat esimerkiksi vanhusten, lasten ja kehitysvammaisten luona asumisyksiköissä, kouluissa, päiväkodeissa ja tapahtumissa.
Toiminnassa on mukana noin 1 400 koirakkoa. Kennelliiton viralliset ja kurssit käyneet koirakot tunnistaa oranssista kaulahuivista.
Kaverikoiran tulee olla terve, hyväkuntoinen, vähintään kaksivuotias, ihmisystävällinen ja luottavaisessa suhteessa ohjaajaansa.
Kaverikoiratoiminnan aloitti vuonna 1999 Suomen Sveitsinpaimenkoirien Hali-Bernit. Käynnit ovat vierailukohteille maksuttomia.
Suomessa eläinavusteisessa toiminnassa voi olla mukana esimerkiksi koiria, kissoja, lampaita, kanoja ja alpakoita.
Kansainvälisesti kaverieläinten kirjo on vielä laajempi. Yhdysvaltalainen Pet Partners rekisteröi terapiavierailuille yhdeksän eläinryhmää: koiria, kissoja, hevosia, kaneja, marsuja, rottia, lintuja, minipossuja sekä laamoja ja alpakoita.
Kaverikoirien tavoin eläimiltä edellytetään muun muassa terveyttä, hyvää käsiteltävyyttä, myönteistä suhtautumista vieraisiin ihmisiin ja sitä, että ne ovat tottuneet omistajaansa ja elinympäristöönsä.
Lähteet: Kennelliitto, Pet Partners, Green Care Finland
Lue seuraavaksi: Särestöniemessä myös koirat ovat suuria persoonia
