Satoja koiria suosituimmissa lajeissa – katso tilasto

Peräti 85 prosenttia Suomessa rekisteröidyistä koiraroduista on osallistunut johonkin Kennelliiton kokeeseen, kilpailuun tai testiin. Koirien kanssa onkin totuttu harrastamaan ahkerasti, mutta huippuvuodet Suomessa ovat ehkä ohi. Koirien lukumäärien perusteella laskettuna monessa lajissa ja rodussa mennään alamäkeä.

Alamäestäkin huolimatta on koiranomistajien aktiivisuus kiitettävää. 85 prosenttia Suomessa rekisteröidyistä lähes 350 rodusta on osallistunut johonkin Kennelliiton lähes 70 kokeesta, kilpailusta tai testistä. Koiramme-lehdessä 4/2022 julkaistussa jutussa otettiin huomioon vuodet 2019 ja 2021. On myös selvää, että koronapandemian aiheuttamat pakkotauot jyrkensivät osallistujamäärien katoa. Vuosi 2020 jätettiinkin laskennasta väliin, koska silloin oli eniten ja pisimpiä taukoja.

Jämtti ehdoton ykkönen

Jutun rotukohtaisessa tilastossa metsästyskoirat nousevat kärkeen. Ehdoton ykkönen on jämtlanninpystykorva. Rodun edustajia osallistui viime vuonna hirvenhaukkukokeeseen runsaat 1500 yksilöä. Rotu on ainoa, joka saa yli tuhat koiraa liikkeelle yhden lajin pariin. Toisaalta vielä pari vuotta sitten jämttejä oli kokeissa lähes 1900.

Kaikkien rotujen laskennassa 200:n yksilön raja ylittyy 23 kertaa 16 eri lajissa. Metsästyskoirarodut ovat enemmistönä kymmenen eri rodun voimin.

Lehdessä on julkaistu myös top10-taulukot suosituimmista kaikille roduille avoimista lajeista. Mukana ovat agility, toko, rally-toko, käyttäytymiskoe, metsästyskoirien jäljestämiskoe sekä nosework.

Avoimet lajit nostavat esille monitoimirodut, jotka ovat päteviä niin rodunomaisissa kuin yleisissäkin kokeissa. Listoilla loistavat varsinkin bordercollie, labradorinnoutaja, australianpaimenkoira ja australiankelpie. Yhteensä kuuden suosituimman yleislajin parhaimmistossa on 30 rotua.

Kaikkien rotujen yksilömäärät eri koemuodoissa 2019 ja 2021 ovat luettavissa alla olevasta taulukosta. Rotujaottelu noudattaa FCI:n ryhmäjakoa, tiedot on saatu Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä. Vuosi 2020 jätettiin laskennasta väliin, sinä vuonna korona aiheutti eniten taukoja koekäynteihin.

HUOM! Mobiililaitteissa taulukko näkyy koko leveydeltään vaakatasoon käännettynä.

 

Ryhmä FCI 1 LAJI 2019 2021
ardennienkarjakoira Luonnetesti 1  
  Paimennuksen esikoe 1  
       
australiankarjakoira Rallytoko 10 8
  Luonnetesti 6 8
  MH-luonnekuvaus 1 2
  Agility 5 4
  Tottelevaisuuskoe 3 3
  Käyttäytymiskoe 2 2
  Pelastuskoirakoe 2 1
  Paimennuksen esikoe 1 1
  Paimennuskoe 1 2
  Paimennustaipumuskoe 1 2
  Nosework   2
       
australiankelpie Agility 176 166
  Rallytoko 77 67
  Tottelevaisuuskoe 61 52
  Luonnetesti 34 29
  MH-luonnekuvaus 12 11
  Käyttäytymiskoe 13 9
  Palveluskoirakoe 12 9
  Paimennuskoe bc ja kelpie 10 22
  Paimennuksen esikoe 3 15
  Paimennuskoe 1 16
  Paimennustaipumuskoe   7
  Vesipelastuskoe 7 2
  Pelastuskoirakoe 3 9
  Valjakkohiihto 2 1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1 1
  Nosework   16
  Koiratanssi - vapaaohjelma   2
  Koiratanssi   1
       
australianpaimenkoira Agility 246 192
  Rallytoko 184 187
  Tottelevaisuuskoe 98 80
  Luonnetesti 50 42
  MH-luonnekuvaus 15 28
  Käyttäytymiskoe 27 29
  Palveluskoirakoe 24 21
  Paimennuskoe 24 33
  Paimennuksen esikoe 13 23
  Paimennustaipumuskoe 10 33
  Paimennuskoe bc ja kelpiet   1
  Vesipelastuskoe 16 14
  Koiratanssi-vapaaohjelma 9 3
  Koiratanssi 3  
  Pelastuskoirakoe 6 7
  Kansainvälinen pelastuskoirakoe 2 3
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 5 4
  Nosework   20
  Valjakkohiihto   2
       
beaucenpaimenkoira Rallytoko 30 20
  Luonnetesti 20 21
  MH-luonnekuvaus 1 4
  Tottelevaisuuskoe 17 7
  Palveluskoirakoe 15 16
  Käyttäytymiskoe 12 9
  Vesipelastuskoe 8 3
  Agility 7 8
  Paimennustaipumuskoe 8 19
  Paimennuksen esikoe 5  
  Paimennuskoe 3 4
  Valjakkohiihto 5 2
  Pelastuskoirakoe 1 5
  Koiratanssi - vapaaohjelma   1
       
belgianpk. groenendael Agility 81 63
  Rallytoko 39 43
  Tottelevaisuuskoe 28 10
  Käyttäytymiskoe 30 16
  Palveluskoirakoe 27 21
  Luonnetesti 20 29
  MH-luonnekuvaus 3 1
  Paimennuskoe 18 13
  Paimennuksen esikoe 8 13
  Paimennustaipumuskoe 4 18
  Vesipelastuskoe 9 6
  Valjakkohiihto 4 2
  Pelastuskoirakoe 4  
  Koiratanssi 2  
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1  
  Nosework   4
  kv. pelastuskoe   1
       
belgianpk. laekenois Rallytoko 5 3
  Agility 4 3
  Käyttäytymiskoe 2 1
  Tottelevaisuuskoe 2 1
  Palveluskoirakoe 1 4
  Vesipelastuskoe 1 1
  Luonnetesti 1  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
  Paimennuksen esikoe   1
  Paimennuskoe   1
       
belgianpk. malinois Palveluskoirakoe 167 117
  Agility 77 45
  Käyttäytymiskoe 69 44
  Tottelevaisuuskoe 49 36
  Rallytoko 41 41
  Luonnetesti 24 15
  MH-luonnekuvaus   2
  Vesipelastuskoe 15 13
  Valjakkohiihto 11 6
  Pelastuskoirakoe 7 7
  Kansainvälinen erikoisjälkikoe 5  
  Kansainvälinen pelastuskoirakoe 1 2
  Koiratanssi 1 3
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 3
  Paimennuskoe 1 3
  Paimennustaipumuskoe   6
  Paimennuksen esikoe   2
  Nosework   4
       
belgianpk. tervueren Agility 76 51
  Rallytoko 62 55
  Palveluskoirakoe 46 32
  Tottelevaisuuskoe 39 27
  Luonnetesti 25 22
  MH-luonnekuvaus 1 4
  Käyttäytymiskoe 20 22
  Vesipelastuskoe 6 3
  Pelastuskoirakoe 4 4
  Valjakkohiihto 5 1
  Paimennuskoe 3 6
  Paimennustaipumuskoe 1 10
  Paimennuksen esikoe 1 3
  Koiratanssi 3 5
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 2
  Kansainvälinen pelastuskoirakoe 1  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
       
bergamonpaimenkoira Paimennustaipumuskoe 1  
       
bordercollie Agility 817 745
  Tottelevaisuuskoe 315 318
  Rallytoko 241 247
  Paimennuskoe bc ja kelpiet 131 89
  Luonnetesti 65 56
  MH-luonnekuvaus 10 10
  Palveluskoirakoe 61 62
  Käyttäytymiskoe 52 67
  Vesipelastuskoe 20 17
  Pelastuskoirakoe 17 9
  Valjakkohiihto 12 2
  Koiratanssi 17 12
  Koiratanssi-vapaaohjelma 13 12
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 3 3
  Kv. pelastuskoirakoe 1 5
  Rekikoirien käyttökoe 1 1
  Kv. erikoisjälkikoe 1  
  Nosework   27
       
bouvier Luonnetesti 14 20
  MH-luonnekuvaus 4 3
  Käyttäytymiskoe 8 5
  Palveluskoirakoe 6 7
  Tottelevaisuuskoe 4 7
  Rallytoko 3 6
  Paimennuskoe 1 1
  Agility 1  
  Koiratanssi 1  
  Pelastuskoirakoe 1  
  Nosework   3
  Vesipelastuskoe   2
       
brienpaimenkoira Tottelevaisuuskoe 10 7
  Palveluskoirakoe 8 7
  Käyttäytymiskoe 7 4
  Agility 5 2
  Rallytoko 4 10
  Luonnetesti 4 2
  MH-luonnekuvaus 1 8
  Pelastuskoirakoe 1 2
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1 1
  Paimennuskoe 2 2
  Paimennuksen esikoe 1 1
  Paimennustaipumuskoe   1
       
ceskoslovensky vlcak Luonnetesti 1  
       
collie pk. Agility 69 65
  Rallytoko 67 74
  Luonnetesti 46 23
  MH-luonnekuvaus   4
  Tottelevaisuuskoe 32 35
  Käyttäytymiskoe 15 13
  Palveluskoirakoe 11 11
  Paimennustaipumuskoe 9 20
  Paimennuskoe 4 12
  Paimennuksen esikoe 1 6
  Valjakkohiihto 4 2
  Vesipelastuskoe 1 2
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1  
  Nosework   2
  Kansainvälinen pelastuskoirakoe   1
       
collie sk. Agility 70 56
  Rallytoko 51 66
  Luonnetesti 40 38
  MH-luonnekuvaus 2 12
  Tottelevaisuuskoe 28 24
  Paimennustaipumuskoe 12 16
  Paimennuskoe 4 11
  Paimennuksen esikoe 1 8
  Käyttäytymiskoe 10 10
  Palveluskoirakoe 9 10
  Koiratanssi 2 3
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 3
  Vesipelastuskoe 1 1
  Valjakkohiihto 2  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 2  
  Nosework   10
  Pelastuskoirakoe   1
  Kansainvälinen pelastuskoirakoe   1
       
etelävenäjänkoira Luonnetesti   1
       
hollanninpk. kk. Agility 9 6
  Luonnetesti 8 10
  MH-luonnekuvaus 8 3
  Rallytoko 7 8
  Käyttäytymiskoe 4 3
  Palveluskoirakoe 1 7
  Tottelevaisuuskoe 1 2
  Nosework   1
  Paimennuksen esikoe   1
  Paimennuskoe   1
  Paimennustaipumuskoe   1
  Pelastuskoirakoe   3
       
hollanninpk. lk. Palveluskoirakoe 27 23
  Tottelevaisuuskoe 22 16
  Rallytoko 21 25
  Luonnetesti 19 23
  MH-luonnekuvaus 4 8
  Käyttäytymiskoe 15 18
  Agility 7 9
  Vesipelastuskoe 5 3
  Pelastuskoirakoe 2 2
  Paimennustaipumuskoe 2 1
  Kansainvälinen pelastuskoirakoe 1 2
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1  
  Valjakkohiihto 1  
  Nosework   2
       
hollanninpk. pk. Luonnetesti 12 8
  Agility 6 3
  Tottelevaisuuskoe 2 5
  Rallytoko 2 4
  MH-luonnekuvaus 1 10
  Käyttäytymiskoe 1 2
  Palveluskoirakoe 1 2
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1 1
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1  
  Nosework   2
  Paimennustaipumuskoe   2
       
itäeuroopanpaimenkoira Luonnetesti 3 5
  Käyttäytymiskoe 3 2
  Palveluskoirakoe 1 2
  Tottelevaisuuskoe 1 1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
  MH-luonnekuvaus   1
       
katalonianpaimenkoira Luonnetesti 1  
  Paimennuskoe 1  
  Paimennustaipumuskoe 1  
  Rallytoko 1  
       
kroatianpaimenkoira Agility 6 9
  Rallytoko 1 1
       
lancashirenkarjakoira Agility 32 16
  MH-luonnekuvaus 21 2
  Luonnetesti 15 11
  Rallytoko 13 15
  Paimennustaipumuskoe 2 4
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1 1
  Vesipelastuskoe 1 1
  Koiratanssi 1  
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1  
  Nosework   3
  Paimennuksen esikoe   2
  Tottelevaisuuskoe   2
       
mudi Agility 67 56
  Rallytoko 23 24
  Tottelevaisuuskoe 15 8
  Luonnetesti 14 16
  MH-luonnekuvaus 2 1
  Paimennustaipumuskoe 8 6
  Käyttäytymiskoe 2 4
  Koiratanssi 2 1
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 1
  Pelastuskoirakoe 1  
  Nosework   7
  Paimennuksen esikoe   2
  Paimennuskoe   2
  Palveluskoirakoe   1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
       
owczarek podhalanski Luonnetesti 4  
  MH-luonnekuvaus 1  
  Rallytoko   2
       
partacollie Rallytoko 11 11
  Agility 10 7
  Koiratanssi 9 6
  Koiratanssi-vapaaohjelma 4 5
  Luonnetesti 7 1
  Paimennustaipumuskoe 5 3
  Paimennuksen esikoe 3 3
  Paimennuskoe 3 5
  Tottelevaisuuskoe 4 5
       
picardienpaimenkoira Luonnetesti 6 1
  MH-luonnekuvaus 1  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
  Paimennustaipumuskoe   1
       
pieniamerikanpaimenkoira Agility 3 19
  Rallytoko 2 6
  Tottelevaisuuskoe 1 2
  Käyttäytymiskoe 1  
  Luonnetesti 1  
  MH-luonnekuvaus   4
  Paimennustaipumuskoe   8
  Koiratanssi - vapaaohjelma   1
  Koiratanssi   1
       
polski owczarek nizinny Agility 4 6
  Tottelevaisuuskoe 4 3
  Rallytoko 3 4
  Koiratanssi 1 1
  Pelastuskoirakoe 1  
  Luonnetesti   4
  Nosework   1
       
pulit Agility 10 6
  Rallytoko 2 5
  Luonnetesti   1
       
pumi Agility 37 25
  Rallytoko 13 11
  Luonnetesti 9 2
  MH-luonnekuvaus 2 3
  Tottelevaisuuskoe 2 1
  Paimennustaipumuskoe 1 20
  Paimennuksen esikoe 1 1
  Paimennuskoe 1 1
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 4  
  Käyttäytymiskoe   1
  Pelastuskoirakoe   1
       
pyreneittenpaimenkoira lk. Agility 20 20
  Rallytoko 10 9
  Tottelevaisuuskoe 4 3
  Palveluskoirakoe 2 2
  Luonnetesti 1 1
  MH-luonnekuvaus   2
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1  
  Vesipelastuskoe 1  
  Käyttäytymiskoe 1  
  Nosework   1
  Paimennuskoe   1
  Paimennustaipumuskoe   1
  Pelastuskoirakoe   1
       
pyreneittenpaimenkoira pk. Agility 28 37
  Rallytoko 6 6
  Paimennuskoe 4 2
  Paimennuksen esikoe 2 2
  Paimennustaipumuskoe 1 8
  Tottelevaisuuskoe 2 1
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 1
  Käyttäytymiskoe 1 1
  Koiratanssi   1
  Nosework   1
  Luonnetesti   1
  Palveluskoirakoe   1
       
saarloos wolfhond Agility 1  
       
saksanpaimenkoira Palveluskoirakoe 342 250
  Käyttäytymiskoe 235 196
  Luonnetesti 150 139
  MH-luonnekuvaus 25 19
  Tottelevaisuuskoe 71 77
  Rallytoko 40 44
  Vesipelastuskoe 27 28
  Agility 23 18
  Pelastuskoirakoe 15 9
  Valjakkohiihto 11 5
  Kansainvälinen pelastuskoirakoe 1 2
  Koiratanssi 1 1
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 1
  Kansainvälinen erikoisjälkikoe 8  
  Paimennustaipumuskoe 1  
  Paimennuksen esikoe   1
  Paimennuskoe   1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   3
  Nosework   16
       
saksanpaimenkoira pk. Luonnetesti 19 23
  MH-luonnekuvaus 3 7
  Palveluskoirakoe 14 9
  Käyttäytymiskoe 11 13
  Tottelevaisuuskoe 7 14
  Rallytoko 6 13
  Vesipelastuskoe 2 4
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 2 1
  Pelastuskoirakoe 1 2
  Agility 1 1
  Kansainvälinen erikoisjälkikoe 1  
  Nosework   2
       
schapendoes Agility 48 45
  Rallytoko 25 26
  Tottelevaisuuskoe 15 11
  Paimennustaipumuskoe 12 2
  Luonnetesti 7 3
  MH-luonnekuvaus 1 1
  Käyttäytymiskoe 1 1
  Koiratanssi-vapaaohjelma 2 2
  Koiratanssi   1
  Paimennuskoe 1 1
  Paimennuksen esikoe 2  
  Paimennustaipumuskoe   2
  Nosework   3
       
schipperke Agility 29 21
  Rallytoko 7 13
  Koiratanssi-vapaaohjelma 4 2
  Koiratanssi 1 1
  Luonnetesti 3 3
  Tottelevaisuuskoe 1 1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1  
  Nosework   2
  Paimennustaipumuskoe   2
       
serra de airesinpaimenkoira Agility 1  
       
shetlanninlammaskoira Agility 640 523
  Rallytoko 142 150
  Tottelevaisuuskoe 49 26
  Luonnetesti 23 28
  MH-luonnekuvaus 5 9
  Koiratanssi 10 4
  Koiratanssi-vapaaohjelma 7 6
  Paimennustaipumuskoe 7 19
  Paimennuksen esikoe 6 4
  Paimennuskoe 5 4
  Nosework   12
  Käyttäytymiskoe   3
       
tsekinpaimenkoira Rallytoko 24 39
  Luonnetesti 23 17
  MH-luonnekuvaus 7 13
  Tottelevaisuuskoe 18 14
  Käyttäytymiskoe 8 8
  Palveluskoirakoe 6 10
  Agility 4 9
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 4 3
  Pelastuskoirakoe 2 1
  Koiratanssi 1 1
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 1
  Hyötykoirakokeet 1  
  Paimennuksen esikoe 1  
  Paimennuskoe   1
  Vesipelastuskoe   2
  Nosework   1
       
valkoinenpaimenkoira Luonnetesti 113 136
  MH-luonnekuvaus 10 20
  Rallytoko 32 36
  Tottelevaisuuskoe 27 23
  Käyttäytymiskoe 19 22
  Palveluskoirakoe 13 10
  Agility 10 8
  Vesipelastuskoe 7 7
  Paimennuskoe 4 1
  Paimennustaipumuskoe 1 11
  Paimennuksen esikoe   3
  Koiratanssi 2 3
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 2
  Pelastuskoirakoe 1 2
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 2  
  Rekikoirien käyttökoe 1  
  Kansainvälinen pelastuskoirakoe 1  
  Nosework   4
  Valjakkohiihto   1
       
vanhaenglanninlammaskoira Rallytoko 3  
  Agility 1  
  MH-luonnekuvaus 1  
  Paimennuksen esikoe 1  
  Paimennustaipumuskoe   5
  Luonnetesti   5
  Nosework   1
       
welsh corgi cardigan Rallytoko 14 13
  Agility 11 7
  Luonnetesti 7 3
  Tottelevaisuuskoe 5 3
  Koiratanssi 1 1
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1  
  Paimennustaipumuskoe 1  
  Paimennuskoe   1
  Nosework   2
       
welsh corgi pembroke Rallytoko 31 26
  Agility 12 5
  Tottelevaisuuskoe 7 10
  Luonnetesti 5 11
  MH-luonnekuvaus   2
  Nosework   10
  Käyttäytymiskoe   2
  Koiratanssi - vapaaohjelma   1
47 ROTUA 53:sta      
       
RYHMÄ FCI 2 LAJI 2019 2021
apinapinseri Agility 2 1
       
appenzellinpaimenkoira Rallytoko 8 9
  Agility 6 5
  Luonnetesti 3 3
  MH-luonnekuvaus 1 1
  Vesipelastuskoe 2 1
  Palveluskoirakoe 2 1
  Pelastuskoirakoe 1 1
  Tottelevaisuuskoe 1 1
  Käyttäytymiskoe   3
  Paimennuksen esikoe   1
       
bernhardinkoira lk. MH-luonnekuvaus 2 1
  Tottelevaisuuskoe 1 1
       
bernhardinkoira pk. Rallytoko 1 1
  Tottelevaisuuskoe 1 1
  MH-luonnekuvaus 1  
  Käyttäytymiskoe   1
       
berninpaimenkoira Rallytoko 47 42
  Luonnetesti 27 16
  MH-luonnekuvaus 1 1
  Tottelevaisuuskoe 18 13
  Vesipelastuskoe 4 1
  Kansainvälinen pelastuskoirakoe 2 1
  Pelastuskoirakoe 1 3
  Agility 1 1
  Käyttäytymiskoe 3  
  Palveluskoirakoe 2  
  Nosework   5
  Koiratanssi - vapaaohjelma   1
  Koiratanssi   1
       
bokseri Palveluskoirakoe 35 20
  Luonnetesti 23 32
  MH-luonnekuvaus 3 10
  Käyttäytymiskoe 19 11
  Tottelevaisuuskoe 10 5
  Rallytoko 9 7
  Agility 2 4
       
bordeauxindoggi Luonnetesti 3 2
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
  MH-luonnekuvaus   1
       
broholminkoira MH-luonnekuvaus 19 13
  Luonnetesti 1 1
  Hyötykoirakokeet 1  
  Käyttäytymiskoe   1
       
bullmastiffi Luonnetesti 11 6
  Rallytoko 5 4
  Tottelevaisuuskoe 1 1
  Vesipelastuskoe 1  
  Käyttäytymiskoe 1  
  Nosework   2
       
cane corso Rallytoko 4 4
  Luonnetesti 2 3
  MH-luonnekuvaus 1 3
  Käyttäytymiskoe 2 2
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1 1
  Palveluskoirakoe 1 1
  Tottelevaisuuskoe 2  
  Nosework   1
       
dobermanni Palveluskoirakoe 40 36
  Käyttäytymiskoe 39 26
  Luonnetesti 24 23
  MH-luonnekuvaus 9 15
  Tottelevaisuuskoe 21 21
  Valjakkohiihto 17 5
  Rallytoko 15 19
  Agility 13 11
  Vesipelastuskoe 1 1
  Kansainvälinen erikoisjälkikoe 2  
  Koiratanssi   1
       
dogo argentino Luonnetesti 6  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1  
  MH-luonnekuvaus 1  
  Palveluskoirakoe 1  
  Käyttäytymiskoe   1
       
englanninbulldoggi Rallytoko 1 2
  MH-luonnekuvaus 1  
  Käyttäytymiskoe   1
  Tottelevaisuuskoe   1
       
entlebuchinpaimenkoira Rallytoko 5 5
  Agility 2 1
  Koiratanssi 1 1
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 1
  Tottelevaisuuskoe 4  
  Käyttäytymiskoe 1  
  Luonnetesti   2
  MH-luonnekuvaus   3
       
estrelanvuoristokoira pk Rallytoko 1 1
  Käyttäytymiskoe 1  
  Luonnetesti 1  
       
hovawart Luonnetesti 71 76
  MH-luonnekuvaus 5 6
  Tottelevaisuuskoe 34 19
  Käyttäytymiskoe 31 25
  Palveluskoirakoe 29 45
  Rallytoko 18 17
  Agility 10 4
  Pelastuskoirakoe 4 5
  Vesipelastuskoe 3 2
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1 3
  Kansainvälinen erikoisjälkikoe 1  
  Valjakkohiihto 4  
  Nosework   8
  Kansainvälinen pelastuskoirakoe   1
       
isosveitsinpaimenkoira Rallytoko 4 1
  Luonnetesti 3 3
  MH-luonnekuvaus   4
  Vesipelastuskoe 1  
       
kanariandoggi Luonnetesti 2 9
  Käyttäytymiskoe 2  
  MH-luonnekuvaus   1
       
kaukasiankoira Luonnetesti 2  
       
keskiaasiankoira Luonnetesti 1 3
  Käyttäytymiskoe 1  
       
kääpiöpinseri Agility 68 51
  Rallytoko 16 13
  Luonnetesti 12 15
  MH-luonnekuvaus   1
  Tottelevaisuuskoe 6 3
  Koiratanssi-vapaaohjelma 3 1
  Koiratanssi 1 1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 2  
  Käyttäytymiskoe 1  
  Nosework   1
       
kääpiösnautserit Agility 78 77
  Luonnetesti 27 39
  Rallytoko 24 34
  Tottelevaisuuskoe 16 12
  Koiratanssi 2 3
  Koiratanssi-vapaaohjelma 2 1
  Käyttäytymiskoe 1 2
  Hyötykoirakokeet 1  
  Nosework   3
       
landseer Vesipelastuskoe 26 20
  Rallytoko 5 10
  Tottelevaisuuskoe 5 2
  Luonnetesti 3 4
  MH-luonnekuvaus 2  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1 4
  Käyttäytymiskoe 6  
       
leonberginkoira Vesipelastuskoe 9 6
  Rallytoko 7 3
  Luonnetesti 4 3
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1 1
  MH-luonnekuvaus 4  
  Tottelevaisuuskoe 1  
  Käyttäytymiskoe 1  
mastiffi Tottelevaisuuskoe 1  
  Käyttäytymiskoe   1
  Luonnetesti   1
newfoundlandinkoira Vesipelastuskoe 19 16
  Rallytoko 10 3
  Luonnetesti 2 4
  MH-luonnekuvaus   1
  Tottelevaisuuskoe 1  
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1  
  Käyttäytymiskoe   2
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
       
pinseri Rallytoko 13 9
  Agility 12 3
  Luonnetesti 7 13
  Tottelevaisuuskoe 4 1
  Koiratanssi 1 1
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 1
  Käyttäytymiskoe 1  
       
pyreneittenkoira Agility 1  
  Luonnetesti   1
       
pyreneittenmastiffi Luonnetesti 1 1
       
rottweiler Palveluskoirakoe 95 75
  Käyttäytymiskoe 57 47
  Luonnetesti 56 68
  MH-luonnekuvaus 48 66
  Rallytoko 27 32
  Tottelevaisuuskoe 27 23
  Vesipelastuskoe 5 7
  Pelastuskoirakoe 5 1
  Agility 2 2
  Hyötykoirakokeet 1  
  Kansainvälinen pelastuskoirakoe   3
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
shar pei Rallytoko 2 1
       
snautserit Rallytoko 26 21
  Agility 25 25
  Luonnetesti 22 10
  MH-luonnekuvaus 4 8
  Tottelevaisuuskoe 12 4
  Käyttäytymiskoe 6 1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 3 1
  Palveluskoirakoe 2 2
  Pelastuskoirakoe   3
  Nosework   1
       
suursnautserit Palveluskoirakoe 69 43
  Luonnetesti 33 19
  MH-luonnekuvaus 1 1
  Käyttäytymiskoe 24 30
  Vesipelastuskoe 16 16
  Tottelevaisuuskoe 16 16
  Rallytoko 13 11
  Agility 11 1
  Pelastuskoirakoe 7 5
  Kansainvälinen pelastuskoirakoe 3 1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1 1
  Valjakkohiihto 4  
  Paimennustaipumuskoe 1  
  Kansainvälinen erikoisjälkikoe 1  
  Nosework   4
       
tanskalais-ruotsalainen Agility 36 36
pihakoira Rallytoko 18 14
  Luonnetesti 3 1
  MH-luonnekuvaus 1 2
  Tottelevaisuuskoe 1 1
  Hyötykoirakokeet 1  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
       
tanskandogit Luonnetesti 10 11
  MH-luonnekuvaus 1 3
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 6 5
  Rallytoko 3 1
  Tottelevaisuuskoe 2 1
  Agility 1 2
  Vesipelastuskoe 1 1
  Koiratanssi - vapaaohjelma   1
  Koiratanssi   1
       
tiibetinmastiffi Luonnetesti 1 2
  MH-luonnekuvaus 6  
       
tosa Rallytoko 1  
  Vesipelastuskoe 1  
       
venäjänmustaterrieri Luonnetesti 7 4
  Rallytoko 5 2
  Tottelevaisuuskoe 4 2
  Käyttäytymiskoe 2  
38 ROTUA 49:stä Koiratanssi   1
       
Ryhmä FCI 3   2019 2020
airedalenterrieri Luonnetesti 11 7
  MH-luonnekuvaus   2
  Rallytoko 7 2
  Tottelevaisuuskoe 5 1
  Agility 3 3
  Käyttäytymiskoe 3 3
  Palveluskoirakoe 5  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 5  
  Vesipelastuskoe 1  
  Nosework   1
       
amerikankarvatonterrieri Agility 7 6
  Luonnetesti 2  
       
amerikankääpiökettuterrieri Agility 1  
  Rallytoko 1  
  Nosework   2
       
amerikanrottaterrieri Agility   1
       
amerikanstaffordshirenterrieri Luonnetesti 64 36
  MH-luonnekuvaus 4 2
  Rallytoko 22 12
  Tottelevaisuuskoe 13 9
  Käyttäytymiskoe 4 3
  Agility 3 3
  Vesipelastuskoe 3 3
  Koiratanssi 2 1
  Koiratanssi-vapaaohjelma 2 1
  Palveluskoirakoe 1 2
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1  
  Nosework   2
       
andalusianrottakoira Agility 3 2
       
australianterrieri Agility 9 4
  Luonnetesti 8 5
  MH-luonnekuvaus   1
  Rallytoko 5 5
  Tottelevaisuuskoe 2 3
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
       
bedlingtoninterrieri Agility 5 5
  Koiratanssi-vapaaohjelma 2  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
  Rallytoko   1
       
borderterrieri Agility 99 97
  Luolakoirien taipumuskoe 40 28
  Luonnonluolantarkastus 22 15
  Luolakoirien metsästyskoe 3 1
  Rallytoko 15 16
  Vesiriistakoe 7 8
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 6 7
  Luonnetesti 21 12
  MH-luonnekuvaus 1 1
  Koiratanssi-vapaaohjelma 2 1
  Käyttäytymiskoe 2 1
  Tottelevaisuuskoe 2 1
  Nosework   6
       
brasilianterrieri Agility 8 6
  Rallytoko 4 2
  Tottelevaisuuskoe 1  
  Luonnetesti   7
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   3
  Nosework   1
       
bullterrieri Rallytoko 3  
  Luonnetesti   4
       
cairnterrieri Agility 17 14
  Luonnetesti 15 8
  Rallytoko 7 4
  Tottelevaisuuskoe 3 3
  Koiratanssi-vapaaohjelma 2 2
  Koiratanssi 1 1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1 1
  Nosework   2
       
ceskyterrieri Rallytoko 1 2
  Agility 1  
  Nosework   1
       
dandiedinmontinterrieri Nosework   5
  Luonnetesti   1
  Rallytoko   1
       
englanninkääpiöterrieri Agility 13 16
  Luonnetesti 4  
       
glen of imaalinterrieri MH-luonnekuvaus 8 10
  Rallytoko 1 3
  Agility   1
  Nosework   1
       
irlanninterrieri Metsästyskoirien jäljestämiskoe 12 9
  Rallytoko 2 3
  Luonnetesti 2 1
  Agility 1 5
  Hyötykoirakokeet 1  
  Vesipelastuskoe 1  
  Vahingoittuneen hirviel. jäljestyskoe   3
  Hirvikoirien jäljestämiskoe   1
       
jackrussellinterrieri Agility 139 122
  Rallytoko 35 33
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 20 12
  Luolakoirien taipumuskoe 18 5
  Luonnonluolantarkastus 14 3
  Luolakoirien metsästyskoe 1 2
  Tottelevaisuuskoe 13 11
  MH-luonnekuvaus 10 11
  Luonnetesti 6 4
  Vesiriistakoe 3 8
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 1
  Käyttäytymiskoe 3  
  Nosework   4
  Pelastuskoirakoe   1
       
kerrynterrieri Agility 11 11
  Rallytoko 3 4
  MH-luonnekuvaus 2 1
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 1
  Tottelevaisuuskoe 2  
  Nosework   1
       
kettuterrieri kk. Luolakoirien taipumuskoe 16 11
  Luonnonluolantarkastus 14 7
  Luolakoirien metsästyskoe 9 8
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 5 5
  Agility 4 6
  Vesiriistakoe 3 3
  Luonnetesti 1  
  Rallytoko 1  
  Hyötykoirakokeet   1
       
kettuterrieri sk. Luolakoirien taipumuskoe 43 24
  Luonnonluolantarkastus 25 12
  Luolakoirien metsästyskoe 6 9
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 12 10
  Agility 12 6
  Luonnetesti 5 2
  Rallytoko 4 3
  Vesiriistakoe   5
  Nosework   1
       
kääpiöbullterrieri Rallytoko 4 3
  Luonnetesti 1 8
  MH-luonnekuvaus   1
  Agility 1 2
  Koiratanssi - vapaaohjelma   1
  Nosework   1
       
lakelandinterrieri Agility 1 1
  Rallytoko 1  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
  Nosework   1
       
manchesterinterrieri Agility 21 13
  Rallytoko 3 5
  Käyttäytymiskoe 1  
  Tottelevaisuuskoe 1  
  Nosework   3
       
norfolkinterrieri Agility 5 4
  Rallytoko 3 2
  Tottelevaisuuskoe 1  
  MH-luonnekuvaus   2
  Luonnetesti   1
       
norwichinterrieri Rallytoko   2
       
parsonrussellinterrieri Agility 171 153
  Luolakoirien taipumuskoe 54 44
  Luonnonluolantarkastus 34 25
  Luolakoirien metsästyskoe 20 23
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 48 42
  Rallytoko 22 8
  Vesiriistakoe 16 14
  Luonnetesti 6 4
  MH-luonnekuvaus   2
  Tottelevaisuuskoe 1 5
  Vahingoittuneen hirviel. jäljestyskoe 1 3
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 1
  Koiratanssi 1  
  Nosework   8
  Pelastuskoirakoe   1
       
saksanmetsästysterrieri Luolakoirien taipumuskoe 56 27
  Luolakoirien metsästyskoe 49 22
  Luonnonluolantarkastus 37 23
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 9 8
  Vesiriistakoe 4 2
  Agility 3 4
  Luonnetesti 2 2
  MH-luonnekuvaus 1  
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 1
  Rallytoko 2  
       
sealyhaminterrieri Luonnetesti   1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
       
silkkiterrieri Agility 2 3
  Rallytoko 2  
  MH-luonnekuvaus 1  
       
skotlanninterrieri Metsästyskoirien jäljestämiskoe 2 2
  Agility 1 2
  Rallytoko 1  
       
skyenterrieri Metsästyskoirien jäljestämiskoe 2 1
  Rallytoko 1  
       
staffordshirenbullterrieri Rallytoko 30 29
  Agility 21 21
  Luonnetesti 17 38
  MH-luonnekuvaus 2 2
  Tottelevaisuuskoe 12 8
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1  
  Nosework   1
       
valk. länsiylämaanterrieri Koiratanssi 6 3
  Koiratanssi-vapaaohjelma 5 1
  Agility 5 2
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 2 3
  Rallytoko 1 2
  Tottelevaisuuskoe 1  
  Luonnetesti 1  
       
vehnäterrieri MH-luonnekuvaus 15 8
  Luonnetesti 1 5
  Rallytoko 14 22
  Agility 7 6
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 5 7
  Tottelevaisuuskoe 4 3
  Käyttäytymiskoe 2 4
  Nosework   9
       
walesinterrieri Agility 14 6
  Rallytoko 2 2
  Luonnetesti 1 2
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1 1
  Luolakoirien taipumuskoe 1  
  Nosework   1
       
yorkshirenterrieri Agility 9 7
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1  
  Tottelevaisuuskoe 1  
37 ROTUA 40:stä      
       
Ryhmä FCI 4   2019 2021
kk. kaniinimäyräkoira Pienoismäyräk. käyttötaipumuskoe 6 5
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 4 8
  Luonnetesti 1 4
  Agility 1  
  Rallytoko   2
       
kk.kääpiömäyräkoira Metsästyskoirien jäljestämiskoe 16 10
  Pienoismäyräk. käyttötaipumuskoe 9 6
  Rallytoko 3 3
  Agility 2 1
  Luonnetesti 1 4
  Vahingoitt. hirvieläimen jäljestyskoe 1  
  Hirvikoirien jäljestämiskoe 1  
  Nosework   1
       
kk.mäyräkoira Mäyräkoirien ajokoe 254 258
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 105 104
  Luolakoirien taipumuskoe 58 44
  Luonnonluolantarkastus 30 29
  Luolakoirien metsästyskoe 12 15
  Rallytoko 11 9
  Vesiriistakoe 8 14
  Agility 7 5
  Luonnetesti 5 11
  MH-luonnekuvaus 1  
  Vahingoitt. hirvieläimen jäljestyskoe 3 2
  Tottelevaisuuskoe 1 2
  Hirvikoirien jäljestämiskoe 2  
  Hyötykoirakokeet 1  
  Nosework   4
       
lk.kaniinimäyräkoira Metsästyskoirien jäljestämiskoe 3 6
  Pienoismäyräk. käyttötaipumuskoe 3  
  Luonnetesti   1
       
lk.kääpiömäyräkoira Pienoismäyräk. käyttötaipumuskoe 21 15
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 8 20
  Luonnetesti 4 4
  Rallytoko 3 2
  Agility   2
  Tottelevaisuuskoe   1
  Vahingoitt. hirvieläimen jäljestyskoe   1
       
lk.mäyräkoira Metsästyskoirien jäljestämiskoe 94 89
  Mäyräkoirien ajokoe 60 57
  Luolakoirien taipumuskoe 59 37
  Luonnonluolantarkastus 29 9
  Luolakoirien metsästyskoe 11 14
  Vesiriistakoe 27 21
  Luonnetesti 15 15
  Vahingoitt. hirvieläimen jäljestyskoe 9 3
  Hirvikoirien jäljestämiskoe 6 1
  Rallytoko 4 3
  Agility 1 2
  Käyttäytymiskoe 1  
  Tottelevaisuuskoe 1  
       
pk.kaniinimäyräkoira Pienoismäyräk. käyttötaipumuskoe 17 9
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 8 4
  Luonnetesti 3  
       
pk.kääpiömäyräkoira Pienoismäyräk. käyttötaipumuskoe 35 30
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 19 11
  Luonnetesti 1 1
  Agility 1 1
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1  
  Koiratanssi 1  
  Vahingoittuneen hirviel. jäljestyskoe   1
       
pk.mäyräkoira Metsästyskoirien jäljestämiskoe 63 53
  Rallytoko 14 11
  Vesiriistakoe 8 10
  Luolakoirien taipumuskoe 7 3
  Luonnonluolantarkastus 4 1
  Luolakoirien metsästyskoe 1 3
  Mäyräkoirien ajokoe 1 1
  Agility 5 5
  Luonnetesti 4 4
  Koiratanssi-vapaaohjelma 2  
  Nosework   3
  Vahingoittuneen hirviel. jäljestyskoe   2
9 RODUSTA 9      
       
Ryhmä FCI 5   2019 2021
       
akita Luonnetesti 4 5
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 2 2
  Rallytoko 1 2
  Nosework   1
       
alaskanmalamuutti Rekikoirien kilpailukoe 95 55
  Kuormanvetokoe 29 17
  Rekikoirien käyttökoe 8  
  Agility 2 3
  Luonnetesti 2 1
  MH-luonnekuvaus   1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1  
  Valjakkohiihto 1  
  Rallytoko   2
       
amerikanakita Luonnetesti 15 7
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 2 4
  MH-luonnekuvaus 1 1
  Rallytoko   1
  Rekikoirien käyttökoe   1
       
basenji Vinttikoirien maastojuoksukilpailu 31 28
  Vinttikoirien ratajuoksukilpailu 13 10
  Vinttikoirien ajuekoe 3 3
  Agility 4 3
  Rallytoko 3 4
  Luonnetesti 2  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1  
  Nosework   1
       
buhund Rallytoko 7 6
  Luonnetesti 1 1
  Tottelevaisuuskoe 1  
  Nosework   3
  Koiratanssi - vapaaohjelma   1
  Koiratanssi   1
       
chow chow Luonnetesti 1  
       
etnankoira Vinttikoirien maastojuoksukilpailu 43 38
  Vinttikoirien ratajuoksukilpailu 18 23
  Vinttikoirien ajuekoe   9
  Agility 3 2
  Luonnetesti   1
  Nosework   1
       
eurasier Agility 6 6
  Rallytoko 4 2
  Luonnetesti 3 6
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 1
  Koiratanssi 1  
       
faaraokoira Vinttikoirien maastojuoksukilpailu 21 18
  Vinttikoirien ratajuoksukilpailu 13 7
  Luonnetesti   1
  Nosework   1
       
grosspitz Agility 2  
  Luonnetesti   1
       
harmaa norjanhirvikoira Hirvenhaukkukoe 930 807
  Karhunhaukkutaipumuskoe 24 25
  Luonnetesti 3 9
  Hirvikoirien jäljestämiskoe 1 3
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 5  
  Vahingoittuneen hirviel. jäljestyskoe 3  
       
hälleforsinkoira Hirvenhaukkukoe 3 2
  Luonnetesti   1
       
ibizanpodencot Vinttikoirien maastojuoksukilpailu 12 18
  Vinttikoirien ratajuoksukilpailu 8 4
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
       
islanninlammaskoira Rallytoko 23 17
  Luonnetesti 20 29
  MH-luonnekuvaus 1  
  Agility 14 6
  Tottelevaisuuskoe 12 6
  Paimennustaipumuskoe 10 25
  Paimennuskoe 9 18
  Paimennuksen esikoe 8 6
  Käyttäytymiskoe 2 2
  Vesipelastuskoe 1 1
  Koiratanssi 2 2
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1  
  Valjakkohiihto 2  
  Nosework   3
       
itäsiperianlaika Hirvenhaukkukoe 170 135
  Linnunhaukkukoe 2 5
  Karhunhaukkutaipumuskoe 3 3
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 7 7
  Luonnetesti 3 1
  Hirvikoirien jäljestämiskoe 2  
  Valjakkohiihto 1  
  Rallytoko   1
       
jakutianlaika Rallytoko   1
  Rekikoirien käyttökoe   1
       
japaninpystykorva Rallytoko 20 14
  Agility 16 9
  Luonnetesti 2 1
  MH-luonnekuvaus   4
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 1
  Koiratanssi 2  
  Tottelevaisuuskoe 1  
       
jämtlanninpystykorva Hirvenhaukkukoe 1886 1545
  Karhunhaukkutaipumuskoe 36 20
  Luonnetesti 5 17
  Hirvikoirien jäljestämiskoe 2 1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1 5
  MH-luonnekuvaus 1  
  Vahingoittuneen hirviel. jäljestyskoe   2
       
kainkoira Luonnetesti 2 2
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
       
karjalankarhukoira Hirvenhaukkukoe 656 552
  Luonnetesti 20 14
  Karhunhaukkutaipumuskoe 9 6
  Rallytoko 3 4
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 3  
  Linnunhaukkukoe 1  
  Vahingoittuneen hirviel. jäljestyskoe 1  
  Agility   1
  Nosework   1
       
kishunkoira Luonnetesti   2
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   2
       
keeshond Rallytoko 17 14
  Agility 9 6
  Tottelevaisuuskoe 4 2
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 2 1
  Luonnetesti 1 6
  MH-luonnekuvaus 1  
       
kleinspitz Agility 30 17
  Rallytoko 16 11
  Tottelevaisuuskoe 3 2
  Koiratanssi 2  
  Koiratanssi-vapaaohjelma 2  
  Käyttäytymiskoe 1  
  Nosework   2
  Luonnetesti   1
  MH-luonnekuvaus   1
       
lapinporokoira Luonnetesti 56 36
  MH-luonnekuvaus 4 2
  Rallytoko 54 39
  Agility 31 25
  Tottelevaisuuskoe 26 8
  Paimennuksen esikoe 13 6
  Paimennuskoe 11 12
  Paimennustaipumuskoe 6 37
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 8 5
  Käyttäytymiskoe 5 6
  Pelastuskoirakoe 3 3
  Koiratanssi 2 2
  Palveluskoirakoe 2 1
  Nosework   15
       
lunnikoira Agility 2  
       
länsigöötanmaanpystykorva Agility 36 29
  Rallytoko 19 17
  Luonnetesti 12 8
  MH-luonnekuvaus 2 14
  Tottelevaisuuskoe 5 5
  Koiratanssi-vapaaohjelma 2 1
  Koiratanssi 1 1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1  
  Käyttäytymiskoe 1  
  Nosework   3
  Paimennustaipumuskoe   2
       
länsisiperianlaika Linnunhaukkukoe 9 14
  Hirvenhaukkukoe 2 5
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 2 3
  Luonnetesti 1  
       
meksikonkarvatonkoirat Agility 2  
       
mittelspitz Agility 69 55
  Rallytoko 39 33
  Luonnetesti 15 13
  MH-luonnekuvaus 1  
  Tottelevaisuuskoe 10 7
  Koiratanssi 2  
  Koiratanssi-vapaaohjelma 2  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   2
       
perunkarvatonkoira keskik. Luonnetesti 1  
  Rallytoko 1  
       
pohjanpystykorva Linnunhaukkukoe 190 222
  Agility 5 3
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 3 2
  Rallytoko 2 1
  Luonnetesti 1 6
  MH-luonnekuvaus   1
  Hirvenhaukkukoe 1 2
  Tottelevaisuuskoe 1  
  Hyötykoirakokeet 1  
       
pomeranian Agility 5 4
  Tottelevaisuuskoe 1  
  Rallytoko   3
       
portugalinpodengot Vinttikoirien maastojuoksukilpailu 17 12
  Vinttikoirien ratajuoksukilpailu 2  
  Agility 11 8
  Luonnetesti 10 1
  MH-luonnekuvaus   1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 3 1
  Hyötykoirakokeet 1  
  Nosework   1
  Rallytoko   2
       
ruotsinlapinkoira Luonnetesti 4 2
  Rallytoko 3 3
  Palveluskoirakoe 3 1
  Koiratanssi 3 1
  Koiratanssi-vapaaohjelma 2 2
  Tottelevaisuuskoe 1 1
  Agility 1 1
  Käyttäytymiskoe 1  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1  
  Nosework   1
       
samojedinkoira Rekikoirien kilpailukoe 62 23
  Rekikoirien käyttökoe 38 26
  Luonnetesti 24 2
  Rallytoko 10 9
  Agility 7 6
  Käyttäytymiskoe 1 1
  Tottelevaisuuskoe 1 3
  Vesipelastuskoe 1  
  Koiratanssi - vapaaohjelma   1
       
shiba Agility 5 6
  Luonnetesti 1 6
  Rallytoko 3  
  Koiratanssi-vapaaohjelma 2  
  Koiratanssi 1  
  Käyttäytymiskoe 1  
  Nosework   2
       
siperianhusky Rekikoirien kilpailukoe 400 267
  Rekikoirien käyttökoe 108 91
  Rallytoko 10 5
  Luonnetesti 7 1
  MH-luonnekuvaus 1  
  Agility 3 3
  Valjakkohiihto 2  
  Käyttäytymiskoe 1  
  Tottelevaisuuskoe 1  
       
suomenlapinkoira Luonnetesti 91 61
  MH-luonnekuvaus 6 4
  Rallytoko 66 63
  Agility 43 34
  Tottelevaisuuskoe 21 13
  Paimennustaipumuskoe 21 48
  Paimennuskoe 11 10
  Paimennuksen esikoe 8 10
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 13 6
  Koiratanssi-vapaaohjelma 4 2
  Koiratanssi 1 1
  Käyttäytymiskoe 3 2
  Palveluskoirakoe 1  
  Hyötykoirakokeet 1  
  Nosework   5
       
suomenpystykorva Linnunhaukkukoe 347 354
  Hirvenhaukkukoe 17 15
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 2 2
  Luonnetesti 1 5
  Hirvikoirien jäljestämiskoe 1  
  Rallytoko 1  
       
valkoinen ruotsinhirvikoira Hirvenhaukkukoe 18 13
  Luonnetesti   1
       
venäläis-eurooppal. laika Linnunhaukkukoe 8 10
  Hirvenhaukkukoe 2 3
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1 2
       
volpino italiano Agility 3 4
  MH-luonnekuvaus 2  
42 ROTUA 54:stä      
       
Ryhmä FCI 6
  2019 2021
       
alppienajokoira Metsästyskoirien jäljestämiskoe 4  
  Vahingoittuneen hirviel. jäljestyskoe   1
       
amerikankettukoira Ketunajokoe 31 28
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 2  
  Ilveksen ajokoe   1
       
baijerinvuoristovihikoira Metsästyskoirien jäljestämiskoe 6 9
  Luonnetesti   1
       
basset artésien normand Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
       
basset hound Metsästyskoirien jäljestämiskoe 5 7
  Rallytoko 3 4
  Nosework   3
       
beagle Beaglein ajokoe 171 178
  Agility 10 8
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 5 5
  Tottelevaisuuskoe 2 1
  Rallytoko 1 3
  Luonnetesti 5  
  Nosework   6
       
bosnianajokoira kk. Ketunajokoe 1  
       
bretagnenbassetti Metsästyskoirien jäljestämiskoe 17 15
  Dreeverien ajokoe 8 13
  Rallytoko 2 3
  Luonnetesti 1 3
       
dalmatiankoira Rallytoko 15 24
  MH-luonnekuvaus 13 3
  Luonnetesti 6 5
  Agility 7 8
  Tottelevaisuuskoe 4 11
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 3 3
  Palveluskoirakoe 2 6
  Käyttäytymiskoe 2 3
  Valjakkohiihto 1 1
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 1
  Koiratanssi   1
       
dreeveri Dreeverien ajokoe 156 162
  Ajokoe 3 3
  Dreeverien ketunajokoe 1 2
  Ketunajokoe 1 1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 3 3
  Rallytoko 1  
  Luonnetesti   1
       
dunkerinajokoira Ajokoe 2 1
       
eestinajokoira Beaglein ajokoe 12 15
  Ketunajokoe 1  
  Agility 1  
  Luonnetesti 1  
       
gascognenbassetti Rallytoko 1 1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 2  
       
gotlanninajokoira Agility 3  
       
grand basset griffon vendéen Metsästyskoirien jäljestämiskoe 5 2
  Dreeverien ajokoe 1 2
  Luonnetesti 1 1
       
hamiltoninajokoira Ajokoe 1  
       
hannoverinvihikoira Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
  Vahingoittuneen hirviel. jäljestyskoe   1
       
istrianajokoira kk Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1 1
  Hirvikoirien jäljestämiskoe   1
       
italianajokoira kk Luonnetesti   1
       
luzerninajokoira Ajokoe 1  
       
pesukarhukoira Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1  
       
petit basset griffon vendéen Dreeverien ajokoe 6 8
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 3 7
       
plottinajokoira Karhunhaukkutaipumuskoe 1 1
  Ketunajokoe 3  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
       
porcelaine Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
       
posavinanajokoira Ketunajokoe 1  
       
rhodesiankoira Vinttikoirien maastoj. rhodesiankoirat 41 17
  Vinttikoirien ajuekoe   3
  MH-luonnekuvaus 20 37
  Luonnetesti 6 4
  Rallytoko 18 16
  Tottelevaisuuskoe 8 5
  Agility 2 4
  Pelastuskoirakoe 1 1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 9  
  Käyttäytymiskoe 2  
  Koiratanssi 1  
  Nosework   2
       
saukkokoira Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1 1
       
smoolanninajokoira Ajokoe 2  
       
suomenajokoira Ajokoe 754 745
  Ketunajokoe 195 168
  Ilveksen ajokoe 2 9
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 2 2
  Rallytoko 2 2
       
venäjänajokoira Ajokoe 17 22
  Ketunajokoe 8 8
  Luonnetesti 1  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1  
  Rallytoko 1  
       
vihikoira Hikijälki 3 9
32 ROTUA 45:stä      
       
Ryhmä FCI 7   2019 2021
       
auvergnenseisoja Kanakoirien erikoiskokeen vesityö 1 1
  Kanakoirien erikoiskoe   1
  Luonnetesti 1  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
       
bourbonnaisinseisoja Kanakoirien erikoiskoe 12 5
  Kanakoirien erikoiskokeen vesityö 12 9
       
bretoni Kanakoirien erikoiskokeen vesityö 80 87
  Kanakoirien erikoiskoe 79 80
  Agility 7 9
  Luonnetesti 3 2
  Rallytoko 2 2
  Tottelevaisuuskoe 1 1
  Kanakoirien tunturikoe 1  
       
englanninsetteri Kanakoirien kenttäkoe 60 39
  Kanakoirien metsäkoe 10 11
  Kanakoirien tunturikoe 12 24
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1  
  Agility 1  
  Luonnetesti   3
       
gordoninsetteri Kanakoirien kenttäkoe 35 32
  Kanakoirien metsäkoe 16 18
  Kanakoirien tunturikoe 19 11
  Kanakoirien erikoiskoe 2  
  Kanakoirien erikoiskokeen vesityö 1  
  Rallytoko 3 3
  Tottelevaisuuskoe 1 1
  Agility 5 2
  Luonnetesti 1 1
  Hyötykoirakokeet 1  
  Käyttäytymiskoe   1
       
hollanninpeltopyykoira Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
       
isomünsterinseisoja Kanakoirien erikoiskoe 19 9
  Kanakoirien erikoiskokeen vesityö 19 7
  Rallytoko 1  
  MH-luonnekuvaus   1
       
italianseisoja Kanakoirien erikoiskokeen vesityö 12 19
  Kanakoirien erikoiskoe 9 18
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1 2
  Agility 1 1
  Rallytoko 1 1
  Nosework   2
  Vahingoittuneen hirviel. jäljestyskoe   1
       
korthalsingriffoni Kanakoirien erikoiskoe 4 1
  Kanakoirien erikoiskokeen vesityö 2 2
  Rallytoko 1 1
  Agility 1  
pienimünsterinseisoja Kanakoirien erikoiskokeen vesityö 50 50
  Kanakoirien erikoiskoe 45 39
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1 2
  Agility 1 1
  Tottelevaisuuskoe 1  
  MH-luonnekuvaus   1
       
pointteri Kanakoirien kenttäkoe 43 57
  Kanakoirien metsäkoe 12 10
  Kanakoirien tunturikoe 9 11
  Kanakoirien erikoiskokeen vesityö   1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1 1
  Agility 1 1
  Rallytoko 1  
  Nosework   1
  Valjakkohiihto   1
pont-audemerinspanieli Rallytoko 2 1
  Agility 1 1
  Kanakoirien erikoiskoe 1 1
  Kanakoirien erikoiskokeen vesityö 1 1
  Luonnetesti 1  
  Tottelevaisuuskoe 1  
       
punainen irlanninsetteri Kanakoirien kenttäkoe 58 55
  Kanakoirien metsäkoe 18 29
  Kanakoirien tunturikoe 14 18
  MH-luonnekuvaus 9 8
  Agility 6 1
  Rallytoko 4 2
  Tottelevaisuuskoe 2 1
  Koiratanssi 1  
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1  
  Nosework   1
  Vesipelastuskoe   1
       
punavalkoinen irlanninsetteri Kanakoirien kenttäkoe 5 5
  Kanakoirien metsäkoe 1 2
  Kanakoirien tunturikoe   2
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1  
  Agility 2  
  MH-luonnekuvaus   2
       
saksanseisoja kk Kanakoirien erikoiskokeen vesityö 287 250
  Kanakoirien erikoiskoe 257 253
  Luonnetesti 10 6
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 7 6
  Rallytoko 6 3
  Tottelevaisuuskoe 5 4
  Agility 4 3
  Valjakkohiihto 3  
  Käyttäytymiskoe   1
  Nosework   3
       
saksanseisoja lk Kanakoirien erikoiskokeen vesityö 289 329
  Kanakoirien erikoiskoe 281 295
  Kanakoirien tunturikoe   1
  Valjakkohiihto 40 14
  Tottelevaisuuskoe 6 4
  Rallytoko 4 5
  Agility 4 5
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 4 2
  Luonnetesti 2 4
  MH-luonnekuvaus 1 1
  Vesipelastuskoe 2 2
  Nosework   1
  Käyttäytymiskoe   1
       
saksanseisoja pk Kanakoirien erikoiskokeen vesityö 36 27
  Kanakoirien erikoiskoe 27 21
  Agility 1 1
  Rallytoko 1 1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   2
  Tottelevaisuuskoe   1
  Luonnetesti   1
       
sininenpicardienspanieli Kanakoirien erikoiskokeen vesityö 6 2
  Kanakoirien erikoiskoe 2 1
  Rallytoko 1  
       
picardienspanieli Kanakoirien erikoiskoe 1  
  Kanakoirien erikoiskokeen vesityö 1  
       
slovakianseisoja kk Kanakoirien erikoiskokeen vesityö 2 4
  Kanakoirien erikoiskoe 2 3
       
spinone Kanakoirien erikoiskoe 12 12
  Kanakoirien erikoiskokeen vesityö 11 11
  Rallytoko 1 1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 2  
  Agility 1  
  Käyttäytymiskoe   1
  Luonnetesti   1
  Pelastuskoirakoe   1
  Tottelevaisuuskoe   1
       
stabijhoun Rallytoko 12 9
  MH-luonnekuvaus 10 13
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 5 7
  Agility 2 1
  Tottelevaisuuskoe 1 1
  Luonnetesti 6  
  Vahingoittuneen hirviel. jäljestyskoe 1  
  Vesipelastuskoe 1  
  Käyttäytymiskoe 1  
  Nosework   2
  Koiratanssi - vapaaohjelma   1
       
unkarinvizsla kk Kanakoirien erikoiskoe 11 5
  Kanakoirien erikoiskokeen vesityö 10 12
  Agility 1  
       
unkarinvizsla lk Kanakoirien erikoiskoe 33 31
  Kanakoirien erikoiskokeen vesityö 28 40
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 2 1
  Tottelevaisuuskoe 1 2
  Agility 1 1
  Rallytoko   1
       
weimarinseisojat Kanakoirien erikoiskokeen vesityö 30 40
  Kanakoirien erikoiskoe 24 33
  Luonnetesti 1 3
  Valjakkohiihto 1 1
  Rallytoko 1 1
  Agility 1  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1  
  Tottelevaisuuskoe 1  
27 ROTUA 31:stä      
       
Ryhmä FCI 8   2019 2021
americancockerspanieli Agility 9 8
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 5 6
  Rallytoko 3 2
  Spanielien taipumuskoe 1 2
  MH-luonnekuvaus 1 1
       
amerikanvesispanieli Luonnetesti   1
       
barbet Spanielien taipumuskoe 14 23
  Spanielien metsästyskok. vesityö   1
  Rallytoko 10 13
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 10 7
  Agility 4 3
  Tottelevaisuuskoe 3 1
  Luonnetesti 2 2
  MH-luonnekuvaus   4
  Vesipelastuskoe 1  
  Pelastuskoirakoe 1  
  Nosework   2
  Koiratanssi - vapaaohjelma   1
       
chesapeakelahdennoutaja Metsästyskoirien jäljestämiskoe 5 5
  Noutajien B-metsästyskoe 5 2
  Noutajien taipumuskoe 5 2
  Noutajien Working Test 1  
  Rallytoko 4 2
  Luonnetesti 2 3
  MH-luonnekuvaus 1 1
  Vesipelastuskoe 1 2
  Tottelevaisuuskoe 1 1
       
clumberinspanieli Spanielien taipumuskoe 8 4
  Spanielien metsästyskok. vesityö   2
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 4 7
  MH-luonnekuvaus 1 2
  Luonnetesti 1 1
       
cockerspanieli Metsästyskoirien jäljestämiskoe 118 101
  Spanielien taipumuskoe 108 87
  Spanielien metsästyskoe 51 29
  Spanielien metsästyskoe-vesilintu 5 7
  Spanielien metsästyskokeen vesityö   29
  Agility 84 81
  Luonnetesti 33 18
  MH-luonnekuvaus   4
  Rallytoko 26 35
  Tottelevaisuuskoe 18 21
  Käyttäytymiskoe 2 2
  Koiratanssi 2 1
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 2
  Hirvikoirien jäljestämiskoe 1 1
  Vahingoittuneen hirviel. jäljestyskoe 1 3
  Hyötykoirakokeet 2  
  Vesipelastuskoe 1  
  Nosework   9
       
englanninspringerspanieli Spanielien taipumuskoe 89 77
  Spanielien metsästyskoe 37 26
  Spanielien metsästyskoe-vesilintu 18 13
  Spanielien metsästyskokeen vesityö   17
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 79 78
  Agility 24 22
  Rallytoko 22 21
  MH-luonnekuvaus 3 15
  Luonnetesti 3 2
  Tottelevaisuuskoe 3 3
  Käyttäytymiskoe 1 1
  Vahingoittuneen hirvieläimen jäljestyskoe 1 1
  Nosework   5
  Pelastuskoirakoe   1
       
espanjanvesikoira Agility 217 188
  Rallytoko 70 94
  Tottelevaisuuskoe 35 24
  Luonnetesti 31 31
  MH-luonnekuvaus 22 10
  Spanielien taipumuskoe 10 9
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 10 6
  Käyttäytymiskoe 8 6
  Palveluskoirakoe 5 4
  Vesipelastuskoe 3 6
  Paimennuskoe 1 1
  Paimennuksen esikoe 1  
  Pelastuskoirakoe 2  
  Vahingoittuneen hirviel. jäljestyskoe 1  
  Valjakkohiihto 1  
  Nosework   20
       
fieldspanieli Metsästyskoirien jäljestämiskoe 15 9
  Spanielien taipumuskoe 10 8
  Rallytoko 1 2
  Tottelevaisuuskoe 1  
  MH-luonnekuvaus 1  
  Nosework   1
       
irlanninvesispanieli Metsästyskoirien jäljestämiskoe 3 7
  Spanielien taipumuskoe 3 4
  Rallytoko 1 2
  Agility   1
  Nosework   1
       
kiharakarvainennoutaja Noutajien taipumuskoe 30 20
  Noutajien B-metsästyskoe 15 19
  Noutajien Working Test 4 4
  MH-luonnekuvaus 16 11
  Luonnetesti 9 6
  Rallytoko 15 14
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 8 11
  Agility 5 7
  Vesipelastuskoe 4 3
  Käyttäytymiskoe 2 2
  Tottelevaisuuskoe 2 6
  Palveluskoirakoe 2 2
  Hyötykoirakokeet 1  
  Nosework   3
       
kooikerhondje Agility 106 83
  Rallytoko 32 34
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 13 9
  MH-luonnekuvaus 4 14
  Tottelevaisuuskoe 2 2
  Nosework   4
  Luonnetesti   2
  Koiratanssi - vapaaohjelma   1
  Spanielien taipumuskoe   1
       
lagotto romagnolo Agility 51 44
  Rallytoko 41 44
  Tottelevaisuuskoe 16 11
  Käyttäytymiskoe 8 3
  Luonnetesti 8 21
  MH-luonnekuvaus 2 13
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 1
  Koiratanssi 1 2
  Pelastuskoirakoe 1 1
  Kansainvälinen pelastuskoirakoe 1  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 2  
  Nosework   22
       
kultainennoutaja Rallytoko 138 120
  Noutajien B-metsästyskoe 131 119
  Noutajien taipumuskoe 119 145
  Noutajien Working Test 95 65
  Noutajien A-metsästyskoe 10 8
  Noutajien käytännön metsästyskoe 3 2
  Tottelevaisuuskoe 62 73
  Vesipelastuskoe 62 60
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 58 53
  MH-luonnekuvaus 31 32
  Luonnetesti 20 22
  Agility 15 9
  Käyttäytymiskoe 9 14
  Pelastuskoirakoe 5 3
  Palveluskoirakoe 4 4
  Koiratanssi-vapaaohjelma 3 5
  Koiratanssi 2 2
  Hyötykoirakokeet 1 1
  Valjakkohiihto 1  
  Nosework   9
  Kansainvälinen pelastuskoirakoe   2
       
labradorinnoutaja Noutajien B-metsästyskoe 483 472
  Noutajien taipumuskoe 404 495
  Noutajien Working Test 224 235
  Noutajien A-metsästyskoe 52 39
  Noutajien käytännön metsästyskoe 9 9
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 231 224
  Vesipelastuskoe 149 116
  Rallytoko 137 142
  Tottelevaisuuskoe 102 85
  Luonnetesti 66 50
  MH-luonnekuvaus 9 5
  Käyttäytymiskoe 44 26
  Agility 39 41
  Palveluskoirakoe 31 31
  Hyötykoirakokeet 17 4
  Pelastuskoirakoe 10 20
  Valjakkohiihto 7 6
  Koiratanssi-vapaaohjelma 5 2
  Vahingoittuneen hirviel. jäljestyskoe 5 4
  Hirvikoirien jäljestämiskoe 2 4
  Kansainvälinen pelastuskoirakoe 2 9
  Kansainvälinen erikoisjälkikoe 1  
  Nosework   42
  Koiratanssi   2
       
novascotiannoutaja Metsästyskoirien jäljestämiskoe 89 84
  Rallytoko 84 69
  Agility 76 62
  Noutajien taipumuskoe 53 51
  Noutajien B-metsästyskoe 20 22
  Noutajien Working Test 7 3
  Tottelevaisuuskoe 45 27
  MH-luonnekuvaus 38 38
  Luonnetesti 11 2
  Vesipelastuskoe 13 9
  Käyttäytymiskoe 6 4
  Pelastuskoirakoe 3 3
  Koiratanssi 2 2
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 2
  Palveluskoirakoe 1 2
  Hyötykoirakokeet 1 1
  Valjakkohiihto 1  
  Nosework   7
  Vahingoittuneen hirviel. jäljestyskoe   2
  Hirvikoirien jäljestämiskoe   1
  Kansainvälinen pelastuskoirakoe   1
       
portugalinvesikoira Rallytoko 21 16
  Agility 11 11
  Tottelevaisuuskoe 8 5
  Luonnetesti 6 2
  MH-luonnekuvaus 1 1
  Koiratanssi 1 3
  Koiratanssi-vapaaohjelma 2 2
  Nosework   9
  Käyttäytymiskoe   1
  Palveluskoirakoe   1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
  Spanielien taipumuskoe   1
       
sileäkarvainen noutaja Noutajien taipumuskoe 112 124
  Noutajien B-metsästyskoe 95 96
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 51 38
  Noutajien Working Test 31 37
  Noutajien A-metsästyskoe 2 1
  Noutajien käytännön metsästyskoe 1  
  Tottelevaisuuskoe 33 25
  Rallytoko 29 33
  Vesipelastuskoe 20 24
  Agility 14 6
  Luonnetesti 14 10
  MH-luonnekuvaus 3 5
  Käyttäytymiskoe 7 8
  Palveluskoirakoe 1 1
  Koiratanssi 1  
  Nosework   5
  Kansainvälinen pelastuskoirakoe   1
  Pelastuskoirakoe   1
  Valjakkohiihto   1
       
sussexinspanieli Spanielien metsästyskokeen vesityö   1
  Spanielien taipumuskoe   1
  Luonnetesti   1
       
venäjänspanieli Spanielien taipumuskoe   1
  Vahingoittuneen hirviel. jäljestyskoe   1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
       
viiriäiskoira Viiriäiskoirien metsästyskoe 22 24
  Viiriäiskoirien metsäkoe 8 1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 6 14
  Agility 1 1
  Spanielien taipumuskoe 1  
  MH-luonnekuvaus   1
       
walesinspringerspanieli Spanielien taipumuskoe 47 52
  Spanielien metsästyskoe 2 1
  Spanielien metsästyskoe-vesilintu 1 2
  Spanielien metsästyskokeen vesityö   4
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 14 17
  MH-luonnekuvaus 14 10
  Luonnetesti 1  
  Rallytoko 14 10
  Agility 14 5
  Vesipelastuskoe 3 3
  Tottelevaisuuskoe 2 1
  Koiratanssi 1 1
  Nosework   5
  Vahingoittuneen hirviel. jäljestyskoe   1
  Käyttäytymiskoe   1
22 ROTUA 23:sta      
       
Ryhmä FCI 9
  2019 2021
       
bichon frisé Agility 17 13
  Rallytoko 8 6
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 1
  Luonnetesti 1  
  Hyötykoirakokeet   1
       
bolognese Agility 1  
  Rallytoko 1 1
       
bostoninterrieri Rallytoko 12 11
  Agility 9 8
  Luonnetesti 2 3
  MH-luonnekuvaus 1  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1 1
  Tottelevaisuuskoe 1 1
       
cavalier kingcharlesinspanieli Agility 21 12
  Rallytoko 16 9
  Tottelevaisuuskoe 1 1
  Luonnetesti 2  
  MH-luonnekuvaus 2  
  Nosework   1
       
chihuahua lk Rallytoko 16 15
  Agility 5 7
  Koiratanssi-vapaaohjelma 2 1
  Koiratanssi 1  
  Tottelevaisuuskoe 1 2
  Luonnetesti 10  
  Käyttäytymiskoe 1  
  Nosework   1
       
chihuahua pk Agility 14 13
  Rallytoko 8 11
  Luonnetesti 6  
  Koiratanssi-vapaaohjelma 2  
  Tottelevaisuuskoe   2
       
coton de tuléar Agility 8 4
  Rallytoko 7 13
  Koiratanssi 2  
  Koiratanssi-vapaaohjelma 2  
  Koiratanssi   1
  Luonnetesti 4  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
  MH-luonnekuvaus   1
  Tottelevaisuuskoe   2
       
griffon belge Agility 2 2
  Rallytoko 1 1
       
griffon bruxellois Agility 4 3
       
havannankoira Agility 15 11
  Rallytoko 7 10
  Luonnetesti 6 2
       
isovillakoira Agility 11 13
  Rallytoko 7 16
  Tottelevaisuuskoe 6 1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1 1
  Luonnetesti 2  
  Koiratanssi 1  
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1  
  Nosework   1
       
japanese chin Agility 1 1
  Luonnetesti 1  
       
kiinanharjakoira Agility 8 11
  Rallytoko 3 5
  Hyötykoirakokeet 1 1
  Luonnetesti 1 1
  Tottelevaisuuskoe 1 1
  Koiratanssi 1  
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
       
keskikokoinen villakoira Agility 125 108
  Rallytoko 36 29
  Tottelevaisuuskoe 9 4
  Luonnetesti 6 9
  Koiratanssi-vapaaohjelma 3 2
  Koiratanssi 1 1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1 1
  Nosework   2
  Käyttäytymiskoe   1
  Kansainvälinen pelastuskoirakoe   1
       
kromfohrländer Agility 58 51
  Rallytoko 10 15
  Tottelevaisuuskoe 1 2
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
       
kääpiövillakoira Agility 104 94
  Rallytoko 11 12
  Tottelevaisuuskoe 6 1
  Luonnetesti 3 4
  Koiratanssi-vapaaohjelma 3  
  MH-luonnekuvaus   2
  Nosework   2
  Hyötykoirakokeet   1
       
lhasa apso Agility 5 5
       
löwchen Agility 2 1
  Rallytoko 1 1
  Tottelevaisuuskoe   2
  Luonnetesti   1
       
maltankoira Rallytoko 1 1
       
markiesje MH-luonnekuvaus   2
       
mopsi MH-luonnekuvaus 1  
  Rallytoko 1 2
  Luonnetesti   1
       
papillon Agility 36 37
  Rallytoko 5 7
  Tottelevaisuuskoe 2 2
  Luonnetesti 1 2
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe   1
       
petit brabancon Agility 5 6
  Luonnetesti 1 1
       
phalène Agility 7 7
  Rallytoko 3 4
  Tottelevaisuuskoe 2 3
  Luonnetesti 1  
  Nosework   1
       
prahanrottakoira Agility 2 6
  Luonnetesti 1  
       
ranskanbulldoggi Luonnetesti 21 9
  MH-luonnekuvaus 1  
  Rallytoko 4 3
  Agility 4 2
  Tottelevaisuuskoe 2  
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1  
  Käyttäytymiskoe 1  
  Nosework   2
       
shih tzu Agility 5 1
       
tiibetinspanieli Rallytoko 5 3
  Agility 3 3
  Tottelevaisuuskoe 2 1
  Luonnetesti 5  
       
tiibetinterrieri Rallytoko 13 7
  Agility 7 7
  Paimennustaipumuskoe 6 20
  Paimennuksen esikoe   4
  Paimennuskoe   1
  Tottelevaisuuskoe 1 2
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 2
  Koiratanssi 1 1
  MH-luonnekuvaus 1 1
  Luonnetesti   1
  Nosework   1
       
toyvillakoira Agility 24 28
  Rallytoko 8 7
  Koiratanssi 1 1
  Koiratanssi-vapaaohjelma 1 1
  Luonnetesti 2  
  Nosework   1
       
venäjänbolonka Luonnetesti 1  
  Agility   1
  Koiratanssi - vapaaohjelma   1
       
venäjäntoy Agility 4 5
  Rallytoko 2 2
  Luonnetesti 1 1
32 ROTUA 34:stä      
       
Ryhmä FCI 10   2019 2021
afgaaninvinttikoira Vinttikoirien maastojuoksukilpailu 41 40
  Vinttikoirien ratajuoksukilpailu 14 16
  Vinttikoirien ajuekoe 6 3
  Koiratanssi-vapaaohjelma 2 1
  Luonnetesti 1 1
  Rallytoko 1 1
  Tottelevaisuuskoe 1  
       
azawakh Vinttikoirien maastojuoksukilpailu 6 8
  Vinttikoirien ratajuoksukilpailu 4  
  Vinttikoirien ajuekoe 1  
       
englanninvinttikoira Vinttikoirien maastojuoksukilpailu 9 6
  Vinttikoirien ratajuoksukilpailu 6  
  Luonnetesti 1 1
       
espanjanvinttikoira Vinttikoirien maastojuoksukilpailu 9 3
       
irlanninsusikoira Vinttikoirien maastojuoksukilpailu 12 7
  Vinttikoirien ratajuoksukilpailu 4 2
  Agility 1  
  Luonnetesti   1
  Rallytoko   1
       
italianvinttikoira Vinttikoirien maastojuoksukilpailu 53 41
  Vinttikoirien ratajuoksukilpailu 43 31
  Vinttikoirien ajuekoe 7  
  Agility 6 6
  Luonnetesti 1 1
  Rallytoko 1 1
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1  
  Tottelevaisuuskoe   1
       
puolanvinttikoira Vinttikoirien maastojuoksukilpailu 11 12
  Vinttikoirien ratajuoksukilpailu 2 3
  Luonnetesti 4  
  Vinttikoirien ajuekoe   3
       
saluki Vinttikoirien maastojuoksukilpailu 91 100
  Vinttikoirien ratajuoksukilpailu 34 32
  Vinttikoirien ajuekoe 31 21
  MH-luonnekuvaus 1  
  Luonnetesti   1
       
skotlanninhirvikoira Vinttikoirien maastojuoksukilpailu 12 8
  Vinttikoirien ajuekoe 3  
  Luonnetesti 2  
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1  
  Agility 1  
       
sloughi Vinttikoirien ratajuoksukilpailu 13 5
  Vinttikoirien maastojuoksukilpailu 12 12
  Vinttikoirien ajuekoe 2  
  Rallytoko 1  
  MH-luonnekuvaus   1
       
unkarinvinttikoira Vinttikoirien maastojuoksukilpailu 18 17
  Vinttikoirien ratajuoksukilpailu 12 9
  Vinttikoirien ajuekoe 3 6
  Luonnetesti 1 2
  MH-luonnekuvaus   1
       
venäjänvinttikoira Vinttikoirien maastojuoksukilpailu 53 47
  Vinttikoirien ratajuoksukilpailu 13 9
  Luonnetesti 9 1
  Vinttikoirien ajuekoe 6 9
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 1 1
  Rallytoko   1
       
whippet Vinttikoirien maastojuoksukilpailu 267 257
  Vinttikoirien ratajuoksukilpailu 223 199
  Agility 22 17
  Luonnetesti 18 13
  Vinttikoirien ajuekoe 7 6
  Metsästyskoirien jäljestämiskoe 6 2
  Rallytoko 5 4
  MH-luonnekuvaus 2  
  Tottelevaisuuskoe 1 1
  Nosework   1
  Koiratanssi   1
  Vesipelastuskoe   1
13 ROTUA 13:sta      
       
X-ROTUISET LAJI 2019 2021
       
  Agility 148 105
  Rallytoko 91 72
  Tottelevaisuuskoe 28 12
  Käyttäytymiskoe 16 5
  Pelastuskoirakoe 7 8
  Koiratanssi 3 1
  Koiratanssi-vapaaohjelma 5 1
  Paimennuksen esikoe 5 6
  Paimennuskoe 3 4
  Paimennustaipumuskoe   4
  Hyötykoirakokeet 4 2
  Palveluskoirakoe 3 4
  Kansainvälinen pelastuskoirakoe 2 3
  Nosework   24

Kommentoi:

Koiramme