Clumberinspanieli haastaa ja palkitsee omistajansa

Clumberinspanieleita kuvaillaan älykkäiksi koiriksi, mutta niiden itsepäisyys voi vaatia kouluttajalta hermoja ja kekseliäisyyttä. Spanieliasteikolla rotu on rauhallisemmasta päästä. Toimeliaisuus syttyy etenkin ulkona, ja erityisesti hajulajit sopivat clumberille mainiosti.

Mikäli seuraat koiranäyttelymaailman tapahtumia, saatoit keväällä huomata, että Iso-Britanniassa maineikkaan Cruftsin koiranäyttelyn voiton nappasi clumberinspanieli. Rotu ylipäätään on melko harvinainen eikä se useinkaan keiku korkeimmilla palkintopalleilla. Tänä vuonna Vanitonia Soloist, kutsumanimeltään Bruin, valittiin kuitenkin perinteikkään näyttelyn kauneimmaksi.

– Olen iloinen, että voiton vei clumberi. Bruin on erittäin kaunis ja hyvin liikkuva koira, kertoo jo 1980-luvulla rotuun ihastunut Riitta Viitanen, kennel Bestway.

Voitosta seurasi myös kritiikkiä, kun Bruinin rakennetta ja terveyttä kyseenalaistettiin muun muassa useissa sosiaalisen median kanavissa. Riitta Viitanen harmittelee koiran kasvattajaan kohdistunutta ryöpytystä, mutta myöntää, että ainakin osa kritiikistä oli aiheellista.

– En ole nähnyt kyseistä koiraa livenä, mutta seurasin suoraa lähetystä Cruftsista, ja myöhemmin näin kuvia koirasta. Niiden perusteella sen silmät eivät vaikuttaneet terveiltä.

Mutta mitä kaikkea ulkomuodon alla piilee, millaisesta rodusta on kysymys?

Harvinainen rotu

Clumberinspanieli on brittiläinen rotu, mutta sen juuret ovat ranskalaiset. Iso-Britanniaan rodun toi 1700-luvulla Newcastlen herttua, joka aloitti kasvatustyön sukutilallaan. Rotu onkin saanut nimensä Nottinghamshiressa sijaitsevan Clumber Parkin mukaan. Rotuun ihastuivat erityisesti metsästävät aateliset ja kuninkaalliset.

Mietteliäsilmeinen spanieli kehitettiin työskentelemään väsymättä maastossa koko päivän linnustajan apuna. Sen päätehtävä oli toimia niin sanottuna flushing-koirana, eli etsiä tiheästä kasvillisuudesta fasaaneja ja peltopyitä ja ajaa ne liikkeelle. Hajuaisti oli tarkka ja työtapa äänetön.

Toisen maailmansodan aikana rotu kävi harvinaiseksi ja lähes koko geenipooli menetettiin. Sodan jälkeen kasvatus nytkähti liikkeelle vain muutaman säilyneen koiran voimin, eikä suosio lähtenyt uuteen nousuun, sillä metsästäjät alkoivat suosia nopeasti metsästäviä koiria.

Suomeen ensimmäinen clumberinspanieli tuotiin vuonna 1969, mutta varsinainen kasvatustyö alkoi vasta 90-luvulla. Huippuvuodet olivat 2008 ja 2010, jolloin kirjattiin 35 rodun edustajaa. Viime vuonna rekisteröintejä oli vain kahdeksan, joten kyseessä on täällä hyvin harvinainen rotu.

Vaikka suuren näyttelyn voitto antoi rodulle hetkeksi huomiota, kasvattajat eivät usko rekisteröintimäärien merkittävään kasvuun.

– Rotu ei välttämättä sovellu ensimmäiseksi koiraksi, sillä jääräpäisyyttä löytyy. Myös runsas karvanlähtö voi karkottaa kiinnostuneita, pohtii Outi Tervo, kennel Clumbrella.

Hyvää tasoa

Outi Tervon mukaan suomalaisten clumberinspanielien ulkomuodollinen taso on kokonaisuudessaan hyvä.

– Yksilöiden välillä esiintyy luonnollisesti vaihtelua, mutta se voi olla rodun kannalta myös myönteinen asia. Kasvattajat tiedostavat, että kyseessä on lukumääräisesti pieni rotu, jonka säilyttäminen elinvoimaisena edellyttää tiivistä yhteistyötä. Koen yhteistyön ja tuen kasvattajien kesken tärkeänä ja toimivana, hän sanoo.

Harvinaisen rodun jalostus vaatii myös toimivia yhteyksiä ulkomaille. Suomalaiskasvattajien mukaan pääasialliset tuontimaat ovat Viro, Ruotsi ja Norja. Lisäksi tuonteja on Puolasta, Kroatiasta, Ukrainasta ja Belgiasta. Suurin clumberipopulaatio on rodun kotimaassa Iso-Britanniassa sekä Yhdysvalloissa.

Suurpiirteisen ihmisen koira

Riitta Viitasen mielestä ”clumbbi” sopii aktiiviselle ihmiselle, jolla on pitkä pinna ja hyvät hermot. Rotu kuulemma vaatii omistajaltaan aikaa ja paneutumista.

– Kouluttaminen on siinä mielessä helppoa, että rotu on varsin älykäs, mutta vastapainona se on todella itsepäinen. Miellyttämisenhalua ei pahemmin ole.

Viitasen mukaan rotu sopii kerrostaloon, sillä se ei ole erityisen haukkuvainen. Outi Tervon mielestä paras kotipaikka on kuitenkin omakotitalo omine pihoineen.

Tervo suosittelee rotua suurpiirteiselle ihmiselle, jota koirankarvat lattioilla eivät haittaa. On myös hyvä olla valmis odottamaan pentua kenties pitkäänkin: clumbereita on tarjolla harvoin. Odotus yleensä palkitaan lempeällä, perheeseensä syvästi kiintyvällä koiralla.

– Suurpiirteisyyttä ja huumoria vaaditaan myös koulutustilanteissa. Clumberin jääräpäisyyttä voi yrittää pehmittää herkuilla, jotka motivoivat oppimaan, kasvattaja Outi Tervo sanoo.

Hän pitää narttuja kuuliaisempina kuin uroksia, mutta laumassa nartut saattavat olla dominoivia.

”Ruoan varastelu pöydiltä tuntuu olevan suorastaan geneettinen erityistaito.”

– Minulla on kolme clumberia, joista vanhin ja nuorin ovat narttuja ja keskimmäinen on uros. Vanhin on todellinen bosslady, joka johtaa joukkojaan suurella itsetunnolla, mutta myös oikeudenmukaisuudella. Clumberi on hyväntahtoinen rotu, joka yleisesti ottaen tulee toimeen myös vieraiden koirien kanssa, hän kertoo.

Riistavietti vie

Outi Tervo listaa clumberinspanielin luonteen parhaiksi puoliksi aktiivisuuden ulkona, mutta kyvyn rauhoittua omiin oloihinsa sisätiloissa. Mikäli lenkki jää toisinaan hieman lyhyeksi, koirat eivät käy levottomiksi. Muihin spanieleihin verrattuna clumberi on luonteeltaan pidättyväisempi.

Miinuspuolina Tervo pitää riistavietin lieveilmiöitä, kuten hihnassa vetämistä ja hajujen perässä kulkemista.

– Lisäksi ruoan varastelu pöydiltä tuntuu olevan näillä suorastaan geneettinen erityistaito, hän naurahtaa.

Riitta Viitasta miellyttää rodun lempeys, uskollisuus ja rakastavuus.

– Valitettavasti olen törmännyt myös muutamaan vihaiseen, etenkin resurssiaggressiiviseen clumberiin. Tällainen ei kuulu rotuun.

Hajut kutsuvat

Clumberien kanssa harrastetaan eniten näyttelyitä, taipumuskokeita, mejää sekä noseworkia. Myös rallytokossa käydään mutta ei kisakentillä. Koiranetin mukaan vuonna 2025 jäljestämässä kävi kahdeksan rodun edustajaa, taippareissa kuusi ja noseworkissa yksi.

– Suomessa rodussa ei ole linjajakoa käyttö- ja näyttelypuoliin. Muotovalion arvoon vaaditaan spanielien taipumuskoetulos, Viitanen kertoo.

Outi Tervo kannustaa rodun harrastajia erityisesti hajulajien pariin.

– Clumberilla on loistava hajuaisti, jota kannattaa hyödyntää erilaisissa harrastuksissa.

Trimmattava rotu

Rotumääritelmä kuvaa clumberinspanielia tasapainoiseksi, vankkaluustoiseksi ja toiminnanhaluiseksi koiraksi, jonka kokonaisuus ilmentää vahvuutta. Sen tulee olla kiinteä ja hyväkuntoinen.

– Vain harva tunnistaa rodun. Näitä luullaan cockereiksi, kultaisiksinoutajiksi tai monirotuisiksi, Riitta Viitanen kertoo.

Pää on kookas, neliömäinen ja keskipitkä. Niskakyhmy on selvä ja kulmakaaret voimakkaat. Silmät ovat kirkkaat ja tumman meripihkan väriset. Hieman sidekalvoa voi näkyä, mutta ei liiallisesti. Silmien tulee näyttää terveiltä. Riippuvat ja hieman eteenpäin suuntautuneet korvat ovat suuret ja viininlehdet muotoiset.

”Terveydessä eniten huolestuttaa silmien ja lonkkien tilanne.”

Paksu ja voimakas kaula kiinnittyy pitkään, lihaksikkaaseen ja vahva runkoon, jonka jatkeena on hapsuinen, alas kiinnittynyt ja asennoltaan selkälinjan tasolla oleva häntä. Liikkeet ovat suorat ja vaivattoman tehokkaat.

Karvapeite on runsasta, pinnanmyötäistä, silkkistä ja suoraa. Raajat ja rinta ovat runsashapsuiset.

– Rotu vaatii säännöllistä harjausta ja trimmausta. Erityisesti tassut ja korvat siistitään huolellisesti. Etenkin kainalot saattavat takkuuntua herkästi, Outi Tervo kertoo.

Katse silmiin ja lonkkiin

Jalostukseen käytettävien clumberien terveyttä valvotaan Pevisa-ohjelmalla. Niiltä tutkitaan silmät, lonkat ja kyynärpäät sekä PDP1-geenitesti.

– Monet tutkituttavat myös polvet, selän ja sydämen, Riitta Viitanen kertoo.

PDP1-entsyymin puutos on perinnöllinen sairaus, joka aiheuttaa lihasten energia-aineenvaihdunnallisia ongelmia. Pääoireena on huomattavasti alentunut rasituksensietokyky.

– Terveydessä eniten huolestuttaa silmien ja lonkkien tilanne. Mielestäni on surullista, että jalostuksessa käytetään D-lonkkaisia koiria, Viitanen harmittelee.

Esimerkiksi vuonna 2020 syntyi kuusi clumberia. Niistä puolet on käynyt lonkkakuvauksissa. Kaksi sai tuloksen C, ja yksi sai D:n. Samana vuonna syntyneistä neljä on käynyt silmätutkimuksissa, ja tutkituista koirista vain yksi sai täysin puhtaat paperit.

Rodun keski-ikä on noussut kolmenkymmenen vuoden aikana.

– Clumberi voi olla hyvinkin pitkäikäinen. 11-vuotias saattaa porskuttaa vielä samalla energialla kuin nuorena, eikä 14-vuotias ole harvinaisuus, kasvattajat kertovat.

– Kuulo toki saattaa heikentyä, mutta toisaalta sen perusteella ei ole ennenkään toteltu, Outi Tervo naurahtaa.