Hilma on viisivuotias kultainennoutaja, jonka elämän aikana perheemme on asunut monessa eri maassa. Näiden vuosien aikana olen usein miettinyt, mitä sen päässä mahtaa liikkua, kun asuinmaa ja -paikka on vaihtunut kerta toisensa jälkeen. Tässä Hilma kertoo nyt sen itse:
”Ilmeisesti mä kuulun vieläkin johonkin Calin kartelliin.”
”Silloin kun mä olin ihan pikkanen, me asuttiin pitkään semmosessa paikassa ku Espanja. Siellä oli välillä tosi kuuma, mut mä tykkäsin olla siellä, koska mä sain uusia ystäviä. Esimerkiksi tismalleen mun näköisen kultsutytön, jonka nimi on Cali. Pappa sanoi usein, et nyt Hilma kuuluu Calin kartelliin. Mä en tienny, mitä se tarkoittaa, mut koska se nauratti ihmisiä, niin mä hyväksyin sen. Eli ilmeisesti mä kuulun vieläkin johonkin Calin kartelliin, vaikka me muutettiin pois Espanjasta ja Cali muutti Amerikkaan.
Sit siellä oli yks oikeesti outo ja erikoisen näköinen hauva, jonka nimi oli Sebastian. Sillä oli tismalleen samanlainen pää ja häntä kuin mulla, eli silleen se oli valioyksilö, mut sen jalat oli kutistunut tosissaan lyhyiksi tapeiksi. Pappa kerto mulle, et se Sebastian oli puoliksi kultainennoutaja ja puoliksi bassetti. Mä en tiedä, mikä on bassetti, mut sen mä tiedän, et sen bassettipuolen Sebastianista täyty olla se sen alapuoli.
Sen meidän Espanjan kodin takana oli iso laidun, jossa oli ihan kamalan paljon lampaita. Ne oli aika kiinnostavan hajuisia, mut musta tuntuu, et lammas ei oo hirveen älykäs eläin. Niitä paimentamaan tarvittiin sellainen pitkän kepin kanssa huitova vanha ukko, jolla oli aina koira mukanaan. Sillä koiralla oli tosi huonot käytöstavat, mut se voi johtua siitä, et se ei ollu narttu, vaan sekopääuros. Se halus aina vaan haistella mun peppua eikä uskonu, vaikka mä murahdin sille. Jos on noin tyhmä koira ja sen ainoo tehtävä on juosta lampaiden perässä, niin ei ne lampaatkaan voi olla kovin fiksuja.
Mut sit ku me muutettiin Belgiaan, niin mä koin jotain oikeesti outoa. Heti ekana aamuna pappa veti verhot syrjään ja ihan siinä meidän ikkunan takana seisoi semmoisia tosi isoja ja vaarallisia eläimiä. Osalla niistä törrötti päästä terävät oksat. Vitsi mä murisin niille. Mut vaan ikkunan takaa.
Pappa oli ihan outo, koska se halus mennä silittämään niitä oksapäitä. Ne oli varmaan kymmenen kertaa isompia ku mä, ja niistä tuli jännä tuoksu. Mun mielestä ne tuoksu paremmalle ku ne Espanjan lampaat. Mut nää on makuasioita. Pappa selitti mulle, et isompana niistä tulisi lehmiä. Nyt ne oli hiehoja.
”Musta tuntui, et pappa oli tulossa vaan oudommaks.”
Musta tuntui, et pappa oli tulossa vaan oudommaks. Mitä pidempään me oltiin Belgiassa niitten hiehojen laitumen laidalla, sitä enemmän pappa alko kiinnostua niistä. Mulle tuli siitä tosi huono mieli. Sen pitäisi olla kaikista maailman eläimistä kiinnostunu vain musta. Mä oon kuitenkin sen silmänterä ja elämän ainoo tarkoitus. Onneks se meidän talo oli niin homeessa, et me jouduttiin muuttamaan jo muutaman kuukauden jälkeen takas Suomeen. Nyt pappakin taas muistaa, et mä oon sen elämän tärkein asia, eli mulla pyyhkii hyvin. Ja siks pyyhkii papallakin.”
Lue seuraavaksi: Ukko ja vapaa tahto
