Paljon iloa, mutta myös kamppailua jäsenistä
Dalmatiankoiraharrastajat ovat onnistuneet rotujärjestössään hyvin. Jäsenmäärä kasvaa ja tapahtumiin riittää tulijoita. Toukokuussa pidettiin muun muassa puistotreffit Espoossa. (Kuva: Birgit Halkio)
Muutos on pysyvää myös yhdistysten lukumäärässä ja niiden jäsenkunnissa. Uusia syntyy ja vanhoja hiipuu ainakin koiramaailmassa taajaan. Jos osaavat koirat haukkua, niin tuppisuiksi ei voi sanoa omistajiakaan. Silti ja onneksi aina riittää myönteisesti tulevaan katsovia, niitä, jotka tarvittaessa päättävät aloittaa toiminnan puhtaalta pöydältä tai puhaltaa nuutuneen yhdistyksen uuteen vauhtiin.
Kennelliiton jäsenyhdistysten lukumäärä on kasvanut, vaikka jäsenmäärä kaikkineen on pikkuhiljaa vähentynyt sitten ennätysvuoden 2013. Yhdistysjäseniä oli vuonna 2013 yhteensä 1883, kaksi vuotta myöhemmin ylitettiin 2000:n raja ja viime vuonna lukema oli 2069, muutama vähemmän kuin edellisvuonna. Yhdistyksistä rotujärjestöjä oli viime vuonna 94 ja niissä jäseniä runsaat 120000. Neljässä vuodessa määrä on alentunut noin seitsemän prosenttia.
Yhdistyksissä on aiheesta kiinnitetty paljon huomiota jäsenkatoon. Vain parikymmentä rotujärjestöä pääsi plussalle vertailussa, jossa otettiin huomioon vuodet 2015 ja 2018. Vertailusta ja esimerkkiyhdistysten näkemyksistä kerrotaan kesäkuun Koiramme-lehdessä (6/2019).
Vertailu nostaa esille yllättäviäkin ilmiöitä. On yhdistyksiä, joissa pysytään, vaikkei perheessä olisi enää vuosiin ollut koiraa. Rotu-uskollisuuteen liittyy myös se jäsenmääriin vaikuttava seikka, onko perheessä useampi samanrotuinen koira. Tiedetään myös, että usein uuden rodun parissa viriää vilkas yhteisöllinen toiminta – ainakin alkuvuosiksi.
Tappiollisissa yhdistyksissä jäsenmäärä on voinut jopa puolittua. Harrastajakunnan ikääntyminen on kaventanut perinteisten isojen rotuyhdistysten jäsenkuntaa. Kaikissa roduissa pentutuotanto ei riitä vastaamaan kysyntään. Tällainenkin vaikuttaa yhdistyksen jäsenmäärään.
Jonkinlaista kuvaa rotujen kesken esiintyvästä vaihtelusta antaa pentumäärien ja jäsenmäärien vertailu. Esimerkiksi viime vuonna yhtä rekisteröityä rottweilerin pentua kohden oli viisi jäsentä, mutta shetlanninlammaskoiran pentua kohden vain kaksi jäsentä. Lajiuskollisuus ja varmasti myös elämäntapa selittää paljon sitä, että metsästyskoirarotujen parissa suhdeluvut nousevat korkealle, jopa yli kymmenen.
Kasvattajat tiedetään kullanarvoisiksi tuomaan uusia rodunharrastajia mukaan yhdistykseen. Niinpä moni luottamushenkilö on kovin pahoillaan, kun tietää, etteivät läheskään kaikki kasvattajat vaivaudu jäseniksi. Eivät siitäkään huolimatta, että etuihin kuuluu muun muassa alennus rekisteröintimaksuista. Tai lasketaanko ehkä sen varaan, ettei jäsenyyksiä tarkisteta?
Kokeneet yhdistystoimijat puhuvat myös yleisestä järjestötoiminnan epäsuosiosta. Yhteiseksi hyväksi toimimisen sijaan koiranomistaja keskittyy mieluummin omiin kotieläimiinsä, etsii juuri itselle parhaiten sopivat kumppanit ja on valmis maksamaan räätälöidyistä palveluista. Tämä tapa ei tietenkään ole haitaksi perheen omasta näkökulmasta. Näin saa ylläpidettyä sellaista harrastustoimintaa, missä viihtyy. Ja tyytyväisellä omistajalla on varmasti myös tyytyväiset lemmikit.
Pitkässä juoksussa yksilöllisestä elämäntavasta voi kuitenkin koitua arvaamatontakin haittaa. Jos rotujärjestö hiipuu kovin vähäiseksi, kuka enää pitää huolta rodusta yleensä? Jos lähinnä vapaaehtoisuuteen perustuva yhdistystoiminta loppuu, niin kenellä riittää varoja harrastaa käypään markkinahintaan? Yhdellä vuosimaksulla ei paljon palveluita osteta, jos mitään.
Luottamushenkilöt ovat yhtä mieltä monista epäkohdista, kuten jäsenmaksujen jojo-ilmiöistä. Monet harrastajat panttaavat vuosimaksua äärimyöhään ja jopa antavat jäsenyyden katketa, ennen kuin suostuvat sen muutaman kympin laskun maksamaan.
Toisenlaista jojoilua jäsenrekistereissä aiheuttavat lyhyeksi jäävät osallistumisajat. Vuodessa yhdistyksessä saattaa olla kymmeniä eronneita ja uusia liittyneitä rodun harrastajia. Voisi olla kiinnostava perata lyhytaikaisen jäsenyyden syyt ja seuraukset. Tuloksista saattaisi parhaimmillaan löytyä eväitä saada innostettua uudet pennunomistajat pysyvästi tai jäämään ainakin vuotta pidempään yhdistykseen.
Eväitä voi koota myös kuuntelemalla menestyjiä. Jäsenmääräänsä kasvattaneita tai hyvin säilyttäneitä tuntuu yhdistävän ainakin aktiivisuus ja hyvä draivi. On tapahtumia, isoja erikoisnäyttelyitä, koulutuksia, luentoja. Kotisivuja pidetään yllä, mutta edelleen rotujulkaisu on jäsenetujen vahva ykkönen. Laadukkaan omannäköisen lehden hyväksi tehdään töitä niin paljon kuin rahkeet antavat myöten.
Tärkeänä pidetään mukavaa ja rentoa ilmapiiriä, mikä saa jokaisen osallistujan tuntemaan olonsa tervetulleeksi joukkoon koirineen päivineen. Yhdessä ollaan aina enemmän myös oman rodun puolesta toimijoina.
