Häntämutka – vakava vika vai kauneusvirhe?

Julkaistu Koiramme-lehdessä kesäkuussa 2018:
Häntämutkat puhututtavat koiraihmisiä. Onko kyseessä vakava, koiran jalostuksesta poissulkeva degeneraatio eli merkki perimän rappeutumisesta vaiko vain harmiton kauneusvirhe? Käsitteet ovat usein sekaisin eikä esimerkiksi ymmärretä, mikä ero on ns. paimenkoukulla ja häntämutkalla. Nämä ovat täysin eri asioita, vaikka häntämutkasta puhutaan usein myös koukkuhäntänä.

Vanhastaan häntämutkia on pidetty degeneraationa. Ilmiö liittyy luun muodostumisen häiriöihin. Pennun syntyessä häntä on rakentunut nikamarungoista, jotka näkyvät peräkkäisinä, tasakulmaisina suunnikkaina. Aivan kuten raajojenkin putkiluihin, alkaa kasvun aikana nikamarustojen päihin kehittyä luutumispisteitä. Ne kasvavat hiljalleen, kunnes nikaman pää luutuu kokonaan.

Nikaman pääterusto vastaa putkiluiden kasvurustoa myös siinä, että sen avulla häntänikamat kasvavat pituutta. Leveä ja tasainen nikamapää vastaa seuraavaan bamburungon lailla, jolloin häntä pysyy suorana.

Jos päätelevyä ei kehity, seuraava normaalirunkoinen nikama liittyy vialliseen kulmautuneena, jolloin syntyy mutka. Jos monta kehittymätöntä nikamaa seuraa toisiaan, häntä lyhenee. Nikamapäiden luutuminen alkaa koirilla vasta noin neljän kuukauden iässä, ja varmuudella asia voidaan todeta röntgenkuvauksella vasta kasvukauden päätyttyä, noin 8-12 kuukauden iässä.

– ”Oven väliin jääneitä”, synnytyksessä tai muuten vaurioituneita häntiä on niin harvoin, ettei niistä kannata puhua. Pennun nikamarunko on niin notkeaa, ettei sitä saa helposti murtumaan, kirjoitti aikoinaan Saki Paatsama, joka oli pitkään Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtaja ja Eläinlääketieteellisen korkeakoulun kirurgian professori.

Monien rotujen rotumääritelmissä hännän nikamaviat on kirjattu hylkääväksi virheeksi. Epänormaalit, yhteen kasvaneet nikamat eivät aina muodosta mutkaa, mutta ne voi tuntea käsin tunnustelemalla jäykkänä kohtana suorassa hännässä. Tällaista ei ole kovinkaan helppo havaita ja se saattaa hyvinkin jäädä huomaamatta näyttelykehässä. Toisaalta monien pitkähäntäisten, erityisesti lyhytkarvaisten rotujen hännät saattavat vahingoittua koiran heiluttaessa voimakkaasti häntäänsä ja kolistellessa sitä esimerkiksi huonekaluja vasten. Metsästyskoirien, etenkin luolatyöskentelyyn käytettyjen mäyräkoirien hännät saattavat työskentelyn tiimellyksessä murtua.

Pelkkä kosmeettinen haitta?

Häntämutka periytyy resessiivisesti, joten vanhemmat, joilla on itsellään täysin virheetön häntä, voivat periyttää häntämutkaa. Periytymistavasta johtuen mutkahäntäisen koiran jälkeläisissä ei tätä ilmiötä välttämättä ole lainkaan, ainakaan ensimmäisessä polvessa.

Jos pentueessa on yksi mutkahäntäinen, se ei suinkaan tarkoita sitä, että sen sisarukset välttämättä periyttäisivät tätä virhettä. Saman pentueen jäsenet eivät ole identtisiä kaksosia, vaan osa niiden perintötekijöistä on aina erilaisia. Osa on tietysti samoja, mutta eivät kaikki.

Perinteisesti häntämutkaa on pidetty hylkäävänä virheenä, ja on suositeltu jättää mutkahäntäinen koira pois jalostuksesta. On oletettu, että seuraavissa sukupolvissa tällaisen koiran jälkeläisillä voisi olla vikoja myös ylempänä selkärangassa, jolloin ne aiheuttaisivat suurempaa haittaa. Nykyisen tietämyksen valossa tämä olettamus ei kuitenkaan ole välttämättä oikea.

Monet asiantuntijat pitävät häntämutkaa lähinnä kosmeettisena haittana eli kauneusvirheenä, josta ei ole sen kummempaa vaivaa koiralle. Toki häntämutkia on eriasteisia. Usein aivan hännän kärjessä tuntuu pieni epäsäännöllisyys tai vähäinen koukku. Se jää helposti huomaamatta eikä haittaa koiran elämää millään lailla.

Sen sijaan, jos hännän puolessavälissä tai alempana on selvä 90 asteen kulma, virheen huomaa maallikkokin helposti. Muutama vuosi sitten ajokoirien tuomarineuvottelussa mallikoirana oli erittäin kaunis ja voitokas yksilö. Useiden tuomareiden tarkasti sitä siinä syynätessä kaikkien yllätykseksi havaittiin, että hännässä oli yhteen kasvaneiden nikamien aiheuttama jäykkä kohta.

Asiasta nousi tietenkin vilkas keskustelu ja pohdittiin, onko koiralle annettava näyttelyssä HYLÄTTY vai voidaanko asia jättää huomiotta. Häntä oli suora, ja jos vain puolihuolimattomasti vetäisee kädellä pitkin häntää, tällainen jää helposti huomaamatta. Esimerkiksi mäyräkoirissa ollaan hyvin tarkkoja ja tuomarit ohjeistetaan tutkimaan häntä nikama nikamalta.

Näyttö häntä- ja selkävikojen yhteydestä puuttuu

– Ei ole ainakaan olemassa tieteellistä näyttöä siitä, että häntämutkien mukana tulisi selkäongelmia, sanoo FCI:n tieteellisen toimikunnan puheenjohtaja, kehitysbiologian dosentti Kirsi Sainio.

– Mäyräkoirista on tehty tutkimus, jossa häntämutkaisten koirien selät tutkittiin. Niillä ei ollut enempää nikamavikoja kuin suorahäntäisilläkään. Vanha käsitys perustuu ehkä joihinkin yksittäisiin tapauksiin. Aikoinaan ei selkiä tutkittu niin yksityiskohtaisesti kuin nykyään. Onhan häntä tietysti osa selkärankaa, mutta häntämutkiakin on eriasteisia.

Määrätyillä roduilla, kuten joillakin paimenkoirilla esiintyy ns. J-koukkua eli paimenkoukkua. Silloin hännän kärki on kiertynyt J-kirjaimen muotoiseksi, paimensauvaa muistuttavaksi. Tällaisessa hännässä ei ole nikamien epänormaaliutta, vaan häntä vain on sen muotoinen. Afgaaninvinttikoiran silmukkahäntä ei sekään johdu nikamien epämuodostumista, kuten ei myöskään mopsin tiukkakierteinen korvapuustihäntä. Sen sijaan bulldoggirotujen korkkiruuvihäntiin liittyy varsin usein myös selkärangan ongelmia.

– Korkkiruuvihäntäisten rotujen häntä on epämuodostunut, ja niihin liittyy usein selkänikamien epämuodostumia, sanoo Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan jäsen, luustotyöryhmässä toimiva eläinlääkäri Juha Kallio.

– Niissä on sama geneettinen tausta. Esimerkiksi yli puolella kuvatuista ranskanbulldoggeista on epämuodostuneita rintanikamia. Onneksi niitä on lähdetty hyvin kuvaamaan. Yliopistolla on menossa tutkimus siitä, vaikuttaako korkkiruuvin pituus selkärangan ongelmiin.

Töpö on eri asia kuin korkkiruuvihäntä

Tavallista lyhyempi häntä ei ole sama asia kuin bulldoggirotujen surkastunut, usein monella mutkalla oleva korkkiruuvi.

Monissa roduissa syntyy luonnostaan töpöhäntäisiä. Töpö voi olla aivan lyhyt, puolipitkä tai lähes normaalin pituinen. Rekisterikirjaan tehdään merkintä töpöhäntäisinä syntyneille. Kaikissa maissa ei ole typistyskieltoa, ja siksi tänne saatetaan myydä lyhythäntäinen koira vakuuttaen sen olevan luonnontöpö, vaikka se onkin typistetty. Samoin puolipitkä töpö saatetaan ”kaunistaa” lyhyemmäksi. Nykyisin on olemassa geenitesti, jolla saadaan selville, onko koira synnynnäinen luonnontöpö. Töpöhäntäisyyteen liittyy muita geneettisiä ongelmia, minkä takia kahta töpöhäntäistä ei saa astuttaa keskenään.

– Luonnontöpö on eri asia kuin korkkiruuvi, muistuttaa Juha Kallio. – Ei tiedetä, mikä aiheuttaa korkkiruuvihännän, huomauttaa Kirsi Sainio. – Se tiedetään varmuudella, että se on oma mutaationsa, mutta ei sitä, mikä. Bulldoggirotujen selkä on muutenkin erikoinen, karpinselkä. Välillä niiltä puuttuu häntä kokonaan. Tiettävästi töpöhäntä ei liity selkärankaongelmiin, mutta töpömutaatio on homotsygoottina letaali, mikä tarkoittaa sitä, että töpö-töpö-yhdistelmässä pennut saattavat kuolla jo sikiöinä, tai jos syntyvät elävinä, ne voivat olla pahasti epämuodostuneita. Suurimmalta osalta töpöhäntäiset ovat selästään normaaleja.

Typistetty häntämutkainen menee täydestä

Aikoinaan, kun hännät typistettiin lyhyiksi, saattoi moni synnynnäisesti häntämutkainen koira mennä täydestä, kun se osa häntää, jossa mutka oli, poistettiin. Näin ostaja eikä kukaan muukaan tiennyt koko asiasta mitään ja koiraa käytettiin jalostukseen kaikessa rauhassa. Näillä roduilla ei kuitenkaan ole tiettävästi selkäongelmia sen enempää kuin millään muillakaan.

– Roduilla, jotka aikaisemmin typistettiin, ei tunnu olevan enempää häntämutkia kuin muillakaan. Häntämutka ei näytä olevan sellainen ongelma, jota täytyisi voimallisesti karsia, arvelee Juha Kallio. – Kyllä se on enemmän harmiton sivujuonne. Niin kauan kuin selkärangan etupuolella ei ole muutoksia, hännästä ei ole haittaa.

– FCI:ssä ei ole keskusteltu siitä, pitääkö häntämutkan olla rotumääritelmässä mainittu hylkäävä virhe, kertoo Kirsi Sainio. – Suurimmassa osassa rotumääritelmiä näin on kyllä kirjattu. Tosin itse pidän sitä hylkäävänä, koska se on periytyvää, ja mitä enemmän mutkahäntäisiä käytetään jalostukseen, sen enemmän tietysti myös tulee mutkahäntäisiä. Eihän kasvattaja pysty säätelemään sitä, mihin kohtaan hännässä se mutka tulee, eikä voi tietää, että tulisi vain lieviä mutkia. Onhan se kuitenkin rakenteellinen heikkous, jota ei pidä lisätä, mutta virhe pitää suhteuttaa sen vakavuuteen, tähdentää Kirsi Sainio, joka on itsekin ulkomuototuomari. Hän myöntää suhtautuneensa aikaisemmin jyrkemmin tähän ilmiöön, mutta lieventäneensä kantaansa.

– Kennelliiton jalostustieteellisessä toimikunnassa on monta kertaa puhuttu tästä, ja todettu häntämutkan olevan yksi pikku juttu, on paljon vakavampiakin vikoja. Ei pystytä vetämään yhtäläisyysmerkkiä siihen, että se olisi degeneraatio.

Röntgen kertoo totuuden

Vaikka näyttelytuomarin on mahdotonta näyttelytilanteessa todeta varmasti, ovatko hännässä tuntuvat muhkurat synnynnäisiä vai hankittuja, röntgenkuva paljastaa asian todellisen laidan. Siksi vahingoittunut tai sellaiseksi epäilty häntä kannattaa kuvauttaa ja ottaa näyttelyyn mukaan Kennelliiton hyväksymä eläinlääkärintodistus asiasta.

– Vammoja voi tulla niin, ettei omistaja huomaa, tietää Juha Kallio. – Asian selvittäminen vaatii kuvaamisen. Aika selvästi röntgenkuvasta näkee, mitkä ovat murtumia.

Kirsi Sainio muistuttaa, että aikoinaan purentavirheisiinkin suhtauduttiin ehdottoman jyrkästi, mutta nykyisin lievemmin.

– Koirissa on muutenkin kaikenlaisia vastustettavia vikoja, joten kasvattajien on harkittava, pitääkö aina heittää pois koira pienen häntämutkan takia, jos se on muuten hyvä ja terve, pohtii KIrsi Sainio. – Kaikki ei ole aina niin ehdottoman mustaa tai valkoista.

Normaalihäntäisilläkään koirilla hännän pituus ei ole vakio. Samassa rodussa, jopa saman pentueen jäsenillä voi olla eripituiset hännät ja niissä eri määrä nikamia.

– Se miten häntä syntyy, ei ole niin tarkkaa, sanoo Kirsi Sainio. – Häntänikamia voi olla eri määrä, vaikka kaula-, rinta- ja lannenikamia on aina koirilla sama määrä. Jos ei ole, se aiheuttaa ongelmia. Häntänikamien määrä ei ole samalla tavalla fiksoitunut. Sitä ei kuitenkaan tiedetä, mikä aiheuttaa eri pituudet.

Vain yksi amputointi mutkan takia

Tavallisesti selvästäkään häntämutkasta ei ole koiralle mitään harmia. Se ei itse kärsi eikä tiedä siitä vaan elää aivan yhtä onnellista ja tervettä koiranelämää kuin suorahäntäinen kaverinsakin. Juha Kallio muistaa vain yhden tapauksen uransa aikana, jolloin koiran häntä jouduttiin amputoimaan mutkan alapuolelta, koska se oikeasti häiritsi koiran elämää.

– Tiedän yhden borderterrierin, jonka hännässä oli jyrkkä mutka ylöspäin. Se takertui helposti risukoihin, ja siksi se katkaistiin. Mutta se oli vain yksi tapaus kymmenistä tuhansista, hymähtää Kallio. – Osa muutoksista lanne- ja ristinikamissa saattaa olla sellaisia, että koiran vanhemmilta löytyy samantyyppisiä, mutta ei välttämättä häntämutkia. Selkämuutokset ovat usein samantyyppisiä samalla rodulla, mutta tarkempi tutkimustieto asiasta puuttuu.

Tiibetiläisillä yleinen

Määrättyjen rotujen, kuten tiibetiläisten, rotumääritelmässä on mainittu, että hännän kärjessä on usein pieni mutka. Ehkä ilmiö on ollut niin tavallinen näissä roduissa, että sitä on ruvettu pitämään rotuominaisuutena. Kasvattajien kokemuksen mukaan tämä ei kuitenkaan ole mikään ongelma näille koirille.

– Ei koskaan kumpaakaan, ei mutkia hännän tyvipuolella eikä selkärangassa, huudahtaa kokenut tiibetinterrierien ja tiibetinspanielien kasvattaja Tuula Plathan, joka on perehtynyt syvällisesti näiden rotujen historiaan.

– Useimmilla tiibetinterriereillä on mutka hännän kärjessä, myös tiibetinspanieleilla se on hyvin tavallinen eikä näillä ole ikinä selkäongelmia. Nämä rodut ovat tuhansia vuosia vanhoja ja Euroopassakin niitä on ollut jo sata vuotta, joten ongelmista tiedettäisiin kyllä. Itselläni näitä on ollut yli 40 vuotta. Usein se hännän viimeinen nikama on niin kippurassa, että sitä ei voi yrittää suoristaa ilman että häntä murtuisi.

Tuula Plathan on myös paljon käytetty ulkomuototuomari ja arvostellut tiibetiläisten erikoisnäyttelyitä monissa maissa. Hän on huomannut, että näissäkin roduissa hännän pituus vaihtelee. Hännän oikealla asennolla, kauniilla kaarella, on oma tarkoituksensa.

– Jollain tavalla se kärjen koukku liittyy siihen, että hännän kaari on oikein, on Tuula Plathan havainnut. – Kun hännässä on kunnon plyymi, se suojaa ankarassa vuoristoilmastossa arkoja sisäelimiä. Oikein kaartuvan hännän plyymi jakautuu molemmin puolin selkää, jolloin se suojaa parhaiten. Jos häntä on liian litteä ja se putoaa toiselle kyljelle, myös karvat ovat vain toisella kyljellä.

Lhasa apson rotumääritelmässä oli aikaisemmin maininta hännän kärjen mutkasta tyypillisenä ja suorastaan toivottuna ominaisuutena. Kokenut apsokasvattaja ja ulkomuototuomari Juha Kares toteaa apsojen elävän yleensä erittäin vanhoiksi, ja rodussa esiintyy hyvin harvoin selkäongelmia.

– Ei hännän kärjen koukulla ole mitään vaikutusta eikä yhteyttä selkään, mutta yllättävän moni tuomari huomauttaa siitä virheenä, kummastelee Juha Kares. – Apsoilla on ehkä erityyppinen koukku kuin joillakin muilla roduilla. Tosi harvoin mitään mutkaa on alempana hännässä.

Mäyräkoira hylätään kehässä häntämutkasta

Mäyräkoirien rotumääritelmässä sen sijaan sanotaan tiukasti, että häntämutka on hylkäävä virhe, ja niiden hännät yleensä tunnustellaankin huolellisesti näyttelyissä.

– Hylkääminen on aika rankkaa, sehän on virhe virheiden joukossa, tuhahtaa Markku Lampero, pitkäaikainen mäyräkoirien kasvattaja ja arvostettu ulkomuototuomari. – Saksalaiset ovat suorastaan hysteerisiä tällaisissa asioissa, hampaistakin ollaan hirveän tarkkoja, mikä on aivan mielipuolista. Oma mielipiteeni on se, että selkäongelmien ja häntämutkien liittyminen toisiinsa on ikivanha käsitys, eikä siihen monikaan usko nykyään.

Markku Lamperon mielestä riittää, että tuomari vetää kevyesti kädellään häntää kahteen kertaan eri puolilta, ja jos siinä ei havaitse mitään poikkeavaa, kaikki on OK.

– Monta minuuttia kestävä hännän taivuttelu on aivan turhaa, siinä helposti alkaa kuvitella kaikenlaista. Hännän pää vahingoittuu muutenkin helposti. Saksalaiset käyttävät usein suurimman osan arvosteluajasta hampaiden ja hännän tarkasteluun ja siinä saattavat monet muut tärkeät asiat jäädä huomiotta, kritisoi Markku Lampero. Itse hän ei kuitenkaan käyttäisi häntämutkaista koiraa missään tapauksessa jalostukseen, mutta tietää, että jotkut kasvattajat ovat käyttäneet, kun virhettä ei ole huomattu tai siitä ei ole välitetty.

– Mäyräkoirien selän kalkkeutumien periytyminen on aivan epämääräistä, painottaa Lampero.

Häntämutkalle ja häntäkoukulle ero?

Hovawart kuuluu rotuihin joilla epämuodostunut häntä mainitaan rotumääritelmässä hylkääväksi virheeksi. – Silloin tällöin hoffilla on viimeisissä häntänikamissa pieni koukku, kertoo 30 vuotta rodun jalostusneuvojana toiminut kaikkien rotujen ulkomuototuomari Tapio Eerola. – Meillä on rodun piirissä avoin kansainvälinen keskustelukulttuuri ja vikalistalle on kertynyt vuosien mittaan eri maista merkinnät sadoista pikkukoukuista ja muutamista selvistä mutkista keskellä häntää.

– Olen seuraillut asiaa kymmeniä vuosia, enkä ole koskaan havainnut mitään yhteyttä viimeisten häntänikamien pienten koukkujen ja selkärangan ongelmien välillä. Silti suuressa Tervakosken päänäyttelyssä aika ajoin nuoret vastavalmistuneet tuomarit saattavat olemattoman vähäisestä koukusta koiran hylätä. Tämä on osunut joskus paljon voittaneille kansainvälisille valioillekin.

– Selvä, suuri häntämutka on havaittavissa heti vastasyntyneellä pennulla. Pienet koukut hännänkärkeen taas ilmaantuvat lähes aina vasta muutaman kuukauden iässä, hampaiden vaihtumisen kanssa samoihin aikoihin. Periytyviä nämä molemmat kyllä kokemukseni mukaan ovat ovat.

Toimiessaan tuomarina Eerola kirjoituttaa arvosteluun: ”hännänpäässä pieni koukku”, eikä anna asian vaikuttaa palkintosijaan. – Jos keskellä häntää on iso nikamavika, siitä hylkään ainakin hovawartin. Sellaisen miellän rotumääritelmän tarkoittamaksi epämuodostuneeksi hännäksi. Kokonaisuuden kannalta olisi asioita selventävää ja käytännöllistä, jos FCI voisi tehdä häntämutkille kaksi kategoriaa: häntämutkan ja häntäkoukun. Sitten voitaisiin ohjeistaa rotumääritelmien laatijat sivuuttamaan ne pikkukoukut pelkällä maininnalla, virheenä muiden virheiden joukossa – jos sitäkään tarvitaan, ehdottaa Eerola.

Kommentoi:

Koiramme