Rekisteröintien lasku ei kerro koko totuutta koiraharrastuksesta
Kun Suomen Kennelliitto julkaisee vuosittain rekisteröityjen rotukoirien määrän, luvut kertovat vain osan suomalaisesta koirakannasta. (Kuva: Viivi Keinonen)
Koirien rekisteröinnit Suomen Kennelliitossa jatkoivat laskuaan vuonna 2025. Labradorinnoutaja on yhä suosituin rotu. Luvut kertovat vain osan suomalaisesta koirakannasta.
Suomen Kennelliittoon rekisteröityjen koirien määrä laski edelleen vuonna 2025. Rekisteröintejä tehtiin yhteensä 37 538, mikä on noin seitsemän prosenttia vähemmän kuin vuonna 2024, jolloin määrä oli 40 355.
Kennelliiton toiminnanjohtaja Pirjo Onzan mukaan lasku ei ole vain suomalainen ilmiö.
– Koirien rekisteröinnit laskevat myös muissa Pohjoismaissa. Suomessa ollaan nyt samoissa luvuissa kuin 2000-luvun alussa. 2010-luvun vaihteessa ja koronavuosina elettiin koirabuumia, ja nyt tilanne on tasoittumassa, Onza kertoo.
Vaikka rekisteröintimäärät ovat laskeneet, Suomi on yhä kansainvälisesti tarkasteltuna koirien rekisteröinnissä korkealla tasolla.
Metsästyskoirat hallitsevat kärkeä
Suosituimpien rotujen listalla ei nähty suuria muutoksia. Labradorinnoutaja on pitänyt ykkössijaa vuodesta 2009 lähtien, ja sitä rekisteröitiin viime vuonna 2007 koiraa. Toiseksi suosituin rotu oli kultainennoutaja (1214) ja kolmanneksi jämtlanninpystykorva (944).
Kaikki kolme kärkisijaa pitävää rotua ovat alun perin metsästyskoiria. Labradorin ja kultaisennoutajan suosio perhekoirina on jatkunut vahvana, ja erityisesti labradorinnoutajaa käytetään laajasti myös avustaja-, virka- ja pelastuskoirana. Jämtlanninpystykorva puolestaan on vakiinnuttanut asemansa hirvenmetsästäjien suosikkina.
Kotimaiset rodut pitävät pintansa – karjalankarhukoiran suosio nousussa
Kymmenen suosituimman rodun joukkoon mahtui kaksi kotimaista rotua: suomenlapinkoira (874) ja suomenajokoira (636). Suomenpystykorva oli 12. suosituin (609 rekisteröintiä), karjalankarhukoira 22. ja lapinporokoira 35. (292).
Karjalankarhukoiran suosio kasvoi selvästi: rekisteröintejä tehtiin 425, kun vuonna 2024 määrä oli 355.
– Kotimaiset koirarodut ovat kansallisaarteitamme ja osa kulttuuriperintöämme. On hienoa, että suomalaiset arvostavat näitä rotuja ja harrastavat niiden kanssa monipuolisesti, Pirjo Onza kiittää.
Kennelliiton rekisteröimien rotukoirien määrän lasku ei välttämättä tarkoita, että suomalaiset hankkisivat koiria aiempaa vähemmän. Pikemminkin se kertoo siitä, että koiran hankinnan tavat ovat muuttuneet – ja osa koirista jää virallisten rotutilastojen ulkopuolelle.
Erilaiset design-rotusekoitukset ovat jo suosittuja koiratyyppejä, vaikka ne eivät ole hyväksyttyjä rotuja eivätkä näy Kennelliiton rekistereissä. Tarkkoja tilastoja niistä ei ole kootusti saatavilla. Kasvattajayhdistysten ja myynti-ilmoitusten perusteella esimerkiksi labradoodle-pentueita syntyy Suomessa säännöllisesti, ja yksittäisiä pentueita on dokumentoidusti useilla paikkakunnilla vuosittain.
Pääset tarkastelemaan rekisteröintitilastoa täältä.
Labradorinnoutaja jatkaa suosituimpana
”Labbiksilla riittää intoa, tarmoa ja hyvää tahtoa”, Jari Simolin sanoo. (Kuva: Viivi Keinonen)
Espoolaiselle Jari Simolinille rotuvalinta oli koiraa hankkiessa itsestään selvää: labradorinnoutaja oli ainoa vaihtoehto. Tällä hetkellä hänellä on niitä kaksi, viisivuotias Minni ja 13,5-vuotias Pike. Niitä ennen oli Stella, sekin labu.
– Olin lapsena allerginen koirille, mutta iän myötä allergia katosi. Kun vaimoni alkoi puhua koiran hankkimisesta, ilmoitin, että minä saan päättää rodun.
Simolinia labradorinnoutajissa viehättää niiden iloisuus ja energisyys.
– Ne on kivoja. Niillä riittää intoa, tarmoa ja hyvää tahtoa koko ajan. Toisaalta samat asiat myös ärsyttävät; välillä voi olla pikkuisen liikaa energiaa.
Jari Simolin arvostaa labradorien kasvattajia heidän paneutumisestaan rodun terveysasioihin. Hänen koiransa ovat tulleet eri kasvattajilta, ja hän on kokenut, että kasvattajat suunnittelevat tarkkaan yhdistelmänsä.
– Ainakin he ovat pyrkineet jalostustyössään välttämään sairauksia niin paljon kuin mahdollista. Minun mielestäni labbikset ovat varsin terveitä.
Simolin ei ihmettele labradorinnoutajan suosiota. Hänen mielestään se toimii seurakoirana, työtehtävissä ja monissa harrastuslajeissa.
– Sillä on oppimiskykyä ja halu tehdä kaikennäköistä ihmisen kanssa.
15 vuotta labbiksia
Anne Mäkisen mielestä labradorin valtteja ovat iloisuus ja monipuolisuus. ”Sekä se onni, mitä ne jakavat ympärilleen”. Kuvassa myös 3-vuotias Alvi eli FI MVA FI JVA October’s Endeavour. (Kuva: Viivi Keinonen)
Anne Mäkinen Kangasalta on vannoutunut labbisihminen.
– Vanhemmillani on ollut niitä aina, enkä oikein tiedä mitään muuta rotua olevankaan.
Omia labbiksia Annella on ollut 15 vuotta, tällä hetkellä kaksi. Päälajeina hän harrastaa näyttelyitä ja mejää (metsästyskoirien jäljestämiskoe, verijälki), mutta myös noutajien rodunomaiset lajit sekä vepeily (vesipelastus) ja rally-toko ovat ohjelmassa.
– En ole kasvattaja enkä ymmärrä kasvattajatouhuista mitään. Ihailen kasvattajia suuresti heidän tekemästään työstä, Mäkinen kiittää.
"Toivottavasti kasvatus pysyy kohtuudessa"
Nina Eklund Nakkilasta on onnellinen kahden labradorin omistaja. Hänen ensimmäinen koiransa oli amerikancockerspanieli, sitten oli rescue-koira kunnes labradorit tassuttelivat elämään.
– Valitsin rodun sen monipuolisuuden ja ihmisystävällisyyden vuoksi. Eikä ole juurikaan turkinhoitoa, ainakaan jos spanieliin vertaa. Labradori on aktiivinen harrastuskoira, joka kaipaa tekemistä ja myös koulutusta. Eklundin mielestä labradori on täydellinen harrastuskaveri. Hän harrastaa koirineen verijälkeä, vepeä, rally-tokoa ja toisen kanssa PK-tottista. Ja myös näyttelyitä.
Mikä rodussa on ärsyttävintä? Nina pohtii pitkään.
Nina Eklundin kanssa kuvassa on 2,5-vuotias Pepe alias October’s Ilomantsi. (Kuva: Viivi Keinonen)
– Pentuaikana täytyy toki varautua, että pientä tuhoa voi tulla, mutta yllättävän vähällä on päästy. Pureksittu kaukosäädin on ollut ehkä isoin tuhotyö. En keksi mitään ärsyttävää.
Eklund pohtii, että labradori on tilastojen valossa suhteellisen terve rotu, tosin viime aikoina lisääntynyt atopia häntä hieman huolettaa. Suurella suosiolla voi olla myös haittoja.
– Toivon rodun kasvatuksen pysyvän kohtuudessa ja näiden terveyttä edistävänä.
Suosiolla on puolensa
Vantaalainen Mirja Aro kasvattaa labradorinnoutajia. Ensimmäisen hän hankki vuonna 1984.
– Labradori vain viehätti. Isäni kävi metsällä ja halusin olla iskän tyttö hankkimalla hänelle sorsakoiran. Sehän menikin kivasti ja innostuin saman tien kovasti näyttelyistä.
Labradorien lisäksi Mirja on kasvattanut boksereita ja cavalier kingcharlesinspanieleita. Kasvattamisessa on joskus ollut vuosienkin taukoja, toisinaan on ollut 1–3 pentuetta vuodessa.
– Minulla ei asu kuin pari koiraa kotona. Haluan, että koirilla on arvoisensa elämä ja minulla arvoiseni elämä. On mukavampi, kun kotona on sellaiset koirat, jotka viihtyvät toistensa sekä minun seurassani.
Mirja Aron kennel Aprilmist viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhlia. (Kuva: Viivi Keinonen)
Mirja Aroa labradoreissa kiehtoo koko paketti.
– Luonne ja ulkonäkö. Miellyttämisenhaluinen koira, mitä on helppo kouluttaa.
Mutta sitä pitää kouluttaa, hän muistuttaa.
– Moni ottaa labradorin luullen sitä helpoksi, mitä se ei ole. Näitä ei pidä aktivoida pilalle pentuna, siten saa säheltäjän. Niille pitää ensimmäiseksi opettaa se, että ”tänään ei tehdä mitään”.
Mirja Aron mukaan rodun suosiolla on puolensa. Kansainvälisyys on helpottanut jalostusvalintoja.
– Ei tarvitse käyttää näitä kaikkia suomalaisia tuttuja koiria, vaan voimme astuttaa muillakin. Saamme myös kiittää upeita lisääntymistieteeseen erikoistuneita eläinlääkäreitämme, joiden avulla tuontisperman käyttö on mahdollista.
Mirja työskentelee isolla eläinklinikalla ja näkee rodun terveystilanteen työssään.
– Eniten harmeja on atoopikoita, toistuvia korvatulehduksia ja furunkuloosia hoitavilla kodeilla. Näihin olisi tärkeää puuttua jalostusvalinnoilla.
Hän toivoo, että kaikki omat kasvatit terveystarkastetaan virallisesti. Rotu on Pevisassa lonkkien, kyynärpäiden ja silmien osalta.
– Jälkeläisrajoituksia ei ole, enkä näe niitä tarpeellisina. Rotu on niin suurilukuinen ja kasvattajat osaavat käyttää järkeä. Tai pitänee sanoa, että ainakin suomalaiset kasvattajat osaavat.
"Terveydessä ei tehdä kompromisseja"
Anna Geschwindt-Eriksson on kasvattanut labradorinnoutajia 40 vuotta. (Kuva: Viivi Keinonen)
Ruotsalainen Anna Geschwindt-Eriksson on omistanut labradorinnoutajia vuodesta 1979. Tuohon aikaan rotu oli todella suosittu länsinaapurissa, hyvin nousujohteinen koko vuosikymmenen ajan. Hiljalleen Anna alkoi treenata omia koiriaan, metsästää ja käydä näyttelyissä. Ja myös kasvattaa.
Geschwindt-Erikssonin mielestä parasta labbiksessa on sen kaikelle vastaanottavainen luonne. Se tahtoo olla mukana kaikessa, mitä ihminen haluaa sen kanssa tehdä.
– Luonteeltaan labbis on sellainen, että se tyytyväisenä ja iloisena tekee ihan mitä vain, kun taas esimerkiksi ajokoira on jalostettu ajamiseen. Labbis ei yleensä katoa pupun perään, sillä noutajilta on riistaviettiä onnistuttu jalostuksella vähentämään. Rodun luonne tekee siitä monipuolisen käyttö-, perhe- ja työkoiran.
Onko suosio hyvä vai huono asia?
– Positiivista on suurilukuisen rodun geneettinen monimuotoisuus. Ei ole ongelmaa pienen geenipoolin kanssa eikä tarvitse tehdä kompromisseja terveyden suhteen. Negatiivista on toki se, että on niitä kasvattajia, jotka teettävät pentuja teettämisen ilosta: se on helppoa ja ostajia riittää, pahoittelee Anna.
Jämtlanninpystykorva nousi sijalle 3
Käpy eli Jokileivän La Beea on kunnostautunut hirvimetsällä jo kolmen kaadon verran. Koiramessuilla sitä esitti Annu Ahonen. Hän kehui Käpyä mukavaksi kaveriksi. (Kuva: Isa Silvan)
Mikkeliläiset Isa Silvan ja Akseli Vesalainen hankkivat viime keväänä ystäviensä suosituksesta hirvikoiraksi ensimmäisen jämtlanninpystykorvansa. Silvanilla oli ennestään labradorinnoutaja-mix, jonka kanssa pyydetään lintuja. Hän on ollut hyvin tyytyväinen rotuvalintaan.
– Tykkään tämän luonteesta. Se toimii metsässä, tänä syksynä siltä on jo kolme kaatoa, iloitsee Silvan perheen nuoresta narttukoirasta.
Isa Silvan tietää, että jämpti on suosittu koirarotu Suomessa. Niitä rekisteröitiin viime vuonna 944 kappaletta. Ruotsissa jämpti oli toissa vuonna rekisteröintitilaston neljännellä sijalla vajaalla tuhannella rekisteröinnillä.
– En yhtään ihmettele, se on monipuolinen ja tosi hyvä koira. Ei ihan helposti koulutettavissa, ainakaan tämä meidän. On tosi itsepäinen joskus, aika paljon joutuu tekemään. Tosin minä vertaan nyt ns. helpompiin noutajiin, ovathan nämä ikään kuin ääripäistä koiria.
Rodun suosikkiasemalla on Silvanin mielestä ongelmallinenkin puolensa, jos rotu valitaan väärin perustein. Metsästyskoirarotujen tulee päästä suorittamaan sitä, mitä tehtävää varten se on aikanaan kehitetty.
– Minusta koiran hankintaa ei pitäisi perustaa siihen, onko jokin rotu suosittu. Jokainen koira ansaitsee kodin, jossa sen tarpeet ja luonne ymmärretään. Tärkeintä on, että koira sopii omistajansa käyttötarkoitukseen. Jämptit ovat ensisijaisesti metsästyskoiria, mutta jos koira ei toimikaan metsällä, on se oikein ihana ja toimiva kotikoira, vakuuttaa Silvan.
Metsästäjä toimii myös perhekoirana
Juuri vuoden täyttänyt uros Lehtimetsän Sisu on omistajiensa Paula Ruonalan ja Saku Meriläisen silmäterä. ”Tosi mukava koira kaikin puolin, ei ihme, että muutkin tykkäävät rodusta.” (Kuva: Isa Silvan)
Saku Meriläinen Iin Kuivaniemestä päätyi hankkimaan jämtlanninpystykorvan seurailtuaan vuosia tuttaviensa hirvikoirien edesottamuksia.
– Tämä on ihan hirvenpyyntiin otettu ja on täyttänyt odotukset. Uskon lujasti koiraan, sen verran hyvää työskentelyä on syksyn varrella ollut.
Meriläinen arvelee, että jos rodun rekisteröintimäärät oikein kovasti kasvavat, saattaa suosio tuoda mukanaan muun muassa terveysongelmia.
– On siinä hyvääkin, että rotua on paljon, mutta kun määrä kasvaa paljon, saattaa myös alkaa kummuta sairauksia. Kasvattajien pitää tarkkaan suunnitella pentueensa.
Komean uroksen omistajaa kiinnostavat paitsi metsästys myös näyttelyt. Pentutittelin uros sai jo Maailmannäyttelystä elokuussa, nyt joulukuun Koiramessuilla tuli Juniorivoittajatitteli.
– Olen aika paljonkin seurannut ruotsalaisia jämptejä, ja tarkoitus on tämän kanssa lähteä joskus rajan yli käymään.
– Onhan tämä aivan äärettömän hyvä perhekoira, kaikin puolin rauhallinen ja kiltti. Jos ei toimisi metsässä, niin olisi sitten perhekoirana.
Lue lisää: Ajokoira-yhteisö tukee nuoria tavalla, josta moni voisi ottaa oppia – yksi heistä on Heta, 14
Lue lisää: Osaatko toimia riistakolarin sattuessa?
Linkki Kennelliiton rekisteröintitilastoon lisätty 20.1.26 klo 15.15.
