Sisu on keskikokoinen villakoira, jonka lempiharrastuksiin kuuluu metsästys. Omistajalleen Vesa Nousiaiselle se on jo perheen toinen metsästävä puudeli. – Minulle on tärkeintä, että koira pääsee tekemään sitä, mistä se nauttii, hän sanoo.
Metsästys on Vesa Nousiaiselle vasta aikuisiällä aloitettu harrastus. Kuten lajista innostuneille usein käy, hänessäkin heräsi lopulta ajatus oman metsästyskoiran hankkimisesta. Rotua pohtiessa suurin rajoittava tekijä oli Nousiaisen vakava koira-allergia.
– Lähipiirissämme oli villakoiria, joista en ollut saanut allergiaoireita. Kokeeksi sain viedä yhden niistä metsälle, ja kun koira löysi teeripoikueen, ajatus villakoirasta omana metsästyskaverina vahvistui.
Vesa tiesi rodun metsästystaustasta ja päätti kokeilla.
– Taka-ajatuksena oli sekin, että vaikka metsästys ei onnistuisi, onhan keskikokoinen villakoira mukava myös seurakoirana, Vesa Nousiainen tuumii.
”Aluksi kaverit naureskelivat, että vai lähtee se kaupunkilaismetsästäjä villakoiran kanssa metsälle.”
Pentu löytyi ja niin Kasperista, harmaasta keskikokoisesta villakoirasta, tuli Vesa ja Eija Nousiaisen perheenjäsen, seuralainen sekä ensimmäinen metsästyskoira.
Pennusta oppiin
Kasperi, Ain’Uljas Carry, oli luonteeltaan hiukan varovainen, eikä se koskaan irronnut metsällä kovin kauas isännästään. Siitä huolimatta se hoiti hyvin metsästyskoiran virkansa. Elokuisissa kyyhkyjahdeissa Kasperi osoittautui erinomaiseksi noutajaksi, ja supikoirat aina saivat sen tyynen veren kiehahtamaan.
– Kaikkiaan saimme Kasperin kanssa saaliiksi neljä supikoiraa. Noutoa ei sen kanssa koskaan erikseen harjoiteltu, sillä koiralla näytti olevan siihen luonnostaan taipumus. Isonkin teeren Kasperi toi minulle hampaissaan, mutta ukkometson kanssa se tuli minua vastaan takaperin. Sitä koira ei jaksanut ottaa suuhunsa, vaan veti lintua siipipankosta.
Alunperin villakoiria on käytetty pääasiassa noutavina sorsakoirina, mutta Nousiaisten villakoirat eivät ole olleet vesipetoja. Kasperin ylös- tai liikkeelle ajamina saaliiksi tuli tavallisimmin metsäkanalintuja ja jäniksiä.
Kuten mitä tahansa metsästyskoiraa, myös villakoiraa on pennusta asti pitänyt opastaa tulevaan tehtäväänsä.
– Metsässä käytiin usein, aina pieniä retkiä kerrallaan. Seuraavaksi totuteltiin pentua laukauksiin, ensin pienoiskiväärin ääneen ja sen jälkeen järeämpiin aseisiin. Viimeistään ensimmäisen metsästyssyksynsä jälkeen sekä Kasperi että nykyinen koiramme Sisu tiesivät, mitä haulikon pakkaaminen mukaan merkitsi. Kumpikin tiesi pääsevänsä mielipuuhaansa eli metsälle.
Sisu tuli taloon
Kun Kasperista aika jätti, Nousiaisten ei ollut tarkoitus hankkia uutta koiraa. Tai jos hankittaisiin, niin ehkä kääpiövillakoira, joka sopisi paremmin uuteen, pieneen asuntoon ja parkettilattioille.
Kymmenen Kasperin kanssa vietetyn syksyn jälkeen lähtö metsälle ilman omaa koiraa tuntui niin valjulta, että Vesa suunnitteli lopettavansa koko harrastuksen. Koiraton kausi jäi kuitenkin lyhyeksi, kun Sisu, Olymbinar’s Leonidas, täytti Kasperin jättämän aukon.
Eija törmäsi netissä ilmoitukseen, jossa kasvattaja etsi kotia seitsemän kuukauden ikäiselle villakoiralle, jonka toinen kives ei ollut laskeutunut.
– Vaikka Sisu ei ollut kääpiövillakoira vaan musta keskikokoinen villakoira, päätöstä ei tarvinnut pitkään miettiä, Eija kertoo.
Kasperi ja Sisu ovat opettaneet isännälleen tärkeän oivalluksen: miten viisaita villakoirat ovat.
– Kasperin kohdalla tein virheen, kun kuvittelin villakoiran olevan niin tyhmä, että sille on metsällä opetettava alusta alkaen kaikki. Pelkäsin esimerkiksi, ettei se riistan perään lähdettyään enää osaakaan palata minun luokseni, Vesa sanoo.
– Sisun tullessa olin kokeneempi ja viisaampi. Kasperi oli opettanut minut luottamaan koiraan. En ole mikään tiukan kurin ystävä, mutta perustottelevaisuuden pitää olla kunnossa. Enää en kuitenkaan puutu liikaa koiran metsästystyöskentelyyn.
Sitkeä nenänkäyttäjä
Oikeastaan Sisun metsästysharrastuksessa ei pitäisi olla mitään kummallista. Yhtenä villakoirien esivanhemmista pidetään barbetia. Rotu kuuluu edelleen FCI:n, kansainvälisen koiranjalostusliiton, roturyhmään 8 (noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat). Villakoirat on nykyisin sijoitettu FCI-ryhmään 9 (seura- ja kääpiökoirat), mutta monet rodun yksilöt ovat säilyttäneet alkuperäisen riistaviettinsä.
Tiuha hännän vipatus ja maahan painettu kuono ovat varma merkki, että Sisu on löytänyt riistan hajun.
Villakoiran tehtävä on saada riista liikkeelle eli lintu siivilleen tai jänis jalkeille, jolloin joko koiranohjaaja tai passiin asettuneet metsästystoverit voivat saada osumatilaisuuden. Karkottavan koiran kanssa metsästäessä tilanteet ovat usein nopeita ja vaativat metsästäjältä valppautta, ripeää reagointia ja hyvää ampumataitoa.
Tiuha hännän vipatus ja maahan painettu kuono ovat varma merkki siitä, että Sisu on löytänyt riistan hajun. Sisun riistainto ja erinomainen nenänkäyttö takaavat sen, että myös mahdollinen haavoittunut riista saadaan varmasti ja nopeasti talteen.
– Aluksi kaverit naureskelivat, että vai lähtee se kaupunkilaismetsästäjä villakoiran kanssa metsälle. Kasperin ensimmäisenä syksynä Taivalkoskella naureskelu loppui, kun koira löysi kaverini ampuman metson. Se oli pudonnut suuntaan, johon emme olisi ketjussa kulkeneet, Vesa kertoo.
– Tämä osoitti, miten hyödyllinen koira on metsästyksessä. Metson löydyttyä molemmat kaverit myönsivät, että saan olla ylpeä metsästävästä villakoirastani.
Eijalla taas on omakohtainen kokemus siitä, miten nenänkäyttö voi joskus mennä liiallisuuksiin.
– Syksyllä tutustuin Sisun kanssa noseworkiin. Tutustumiskäynti kesti parikymmentä minuuttia, ja kotona jatkoimme harjoittelua. Sisu kuitenkin meni siitä aivan sekaisin. Kaksi päivää se kulki pitkin asuntoa nuuhkutellen, vaikkei mitään löydettävää enää ollut. Totesimme, että ehkä tästä ei ole meille ainakaan aktiivikseksi harrastukseksi, Eija nauraa.
Parhaimmillaan villakoira on metsästyksen moniottelija.
Pipo sopivasti löysällä
Parhaimmillaan villakoira on metsästyksen moniottelija. Se ei vedä vertoja suomenpystykorvan linnunkäsittelykyvyille tai ajokoiran sitkeydelle jänisajurina, mutta villakoira sopii jahtikaveriksi metsästäjälle, jolla on avoin mieli ja pipo sopivasti löysällä.
– Tapahtumia on paljon, eikä koskaan voi tietää, mitä tulee vastaan. Sisu hakee riistaa noin sadan metrin säteellä, pitää minuun hyvin yhteyttä ja onhan se mukavaa, kun se tauolla tulee viereen pötköttämään, Vesa kuvailee.
Vesa Nousiainen uskoo, että Sisulla voisi olla taipumusta myös karkottavaksi kauriskoiraksi. Nykyinen metsästyslaki sallii hirvieläinten ajattamisen koiralla, jonka säkäkorkeus on korkeintaan 39 senttimetriä. Rotumääritelmän mukaan keskikokoisen villakoiran säkäkorkeus on 35–45 senttiä, eli korkeimmilla villakoiralla hirvieläintä ei saa ajaa.
Pelkkää riistan liikkeelle laittamista ei ole rinnastettu ajamiseen. Jotta sallittu karkottaminen ei muuttuisi kielletyksi ajamiseksi, on ohjaajan tunnettava koiransa ja oltava varma, että se riistan liikkeelle saatuaan palaa itse tai kutsusta pois karkon saaneen eläimen luota.
Kahden villakoiran kokemuksella Vesa Nousiainen suosittelee ainakin kokeilemaan villakoiraa myös jahtikaverina. Nousiaisten Sisu käy parturissa viiden viikon välein. Lyhyt turkki on helppohoitoisempi eikä kerää kaikkia risuja ja havunneulasia.
– Jos villakoiraa pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi helppo. Omistani olen tykännyt kovasti, eikä minua enää hävetä kertoa, että metsästyskoirani on villakoira.
Suomessa villakoirilla on osallistumisoikeus esimerkiksi metsästyskoirien jäljestämiskokeeseen (MEJÄ), mutta ei varsinaisiin metsästyskokeisiin. Aiheesta kiinnostuneille metsästäviin villakoiriin keskittyvä Facebook-ryhmä: Hunting Poodle Group.
Juttu on julkaistu alun perin Koiramme-lehdessä 4/2026.
