Karjalohjalla tie päättyy avaralle kummulle, valkoisen maalaistalon pihaan ja sitä vanhempien pihapuiden siimekseen. Talon kuistilla voi nähdä kolme koiraa, jotka valppaasti tapittavat tulijaa, mutta eivät hievahdakaan ennen kuin niiden emäntä, Terhi Luukkonen, antaa niille luvan. Silloin käyttölinjaiset englanninspringerspanielit Ailu ja Maisa sekä walesinspringerspanieli Armi rymyävät jo kuistin portaita alas ja viilettävät vehreän nurmikentän poikki tervehtimään tulijoita.
Aitoja ei näy muualla paitsi Terhin kasvattamien fasaanien tarhan ympärillä. Koirat pysyvät silti pihapiirissä, kumpuilevan maaston suojissa ja turvallisen matkan päässä seuraavasta tilasta. Paikka on pienen perheen kakkoskoti ja vaihtoehto kaupunkiarjelle Helsingin ydinkeskustan tuntumassa. Terhi on asunut työkoiriensa kanssa myös aivan Stadin ytimessä, mutta sanoo nyt, ettei enää lähtisi kolmen kanssa kerrostaloon. Nykyisessä kaupunkikodissa on sentään pieni piha ja tunnin ajomatkan päässä tämä luontoihmisen pieni paratiisi.
Terhi Luukkonen on työskennellyt 13 vuotta Taideyliopiston Sibelius-Akatemialla tuottajana keskittyen erilaisten musiikkitapahtumien järjestämiseen. Niistä suurin on kansainvälinen Maj Lind -pianokilpailu, jonka pääsihteerinä hän toimi. Nyt Luukkonen on siirtymässä Taideyliopiston kumppanuuksien ja viestinnän tiimiin vastaamaan muun muassa kumppanuuksista, kaupunkiyhteistyöstä ja alumnitoiminnasta. Hänellä on myös farmaseutin koulutus ja aiempi työkokemus lääketutkimuksen parissa.
TYÖSKENTELET TAIDEALALLA YLIOPISTOMAAILMASSA, MUTTA VAPAALLA PAINELETE LUONTOON KOLMEN METSÄSTYSKOIRASI KANSSA. MITEN NÄMÄ MAAILMAT KOHTAAVAT?
Koiraharrastus on tärkeä vastapaino työarjelle, ja työminäni on erilainen kuin vapaa-ajan minä. Vaikka teen taiteeseen liittyvää työtä, itse tekeminen on paljon kirjoittamista, istumista ja toimistoarkea sisätiloissa. Se kyllä unohtuu, kun lähden ulos luontoon koirien kanssa tai hääräämään lintujen keskelle.
Sitten taas, kuten monessa asiantuntijatyössä, minäkin tarvitsen luovaa hetkeä ajatuksille. Kun olen oikein pohtinut jotain tai ratkonut ongelmaa mielessäni, oivallus tulee usein juuri luonnossa kulkiessa.
Luontoharrastus on kulkenut mukana elämässäni lapsuudesta saakka, samoin musiikki. Olen soittanut pianoa pienestä asti ja opiskellutkin sitä ja musiikkitiedettä aika pitkälle. Luova puoleni näkyy luonnossa liikkuessa niin, että havainnoin ympäristöä herkästi tai saatan jäädä kuuntelemaan sen äänimaailmaa. Vaikka toimin todella erilaisissa ympäristöissä työssä ja vapaalla, ne tuntuvat linkittyvän toisiinsa monella tavalla.
MILLAISIA KOIRIA ELÄMÄÄSI ON KUULUNUT?
Olen aina ollut eläinrakas ja halusin omaa koiraa jo lapsuudenkodissani, mutta en saanut sitä, koska isoveljeni oli koirille allerginen. Isäni oli jo silloin aktiivinen metsästäjä, ja opin kulkemaan luonnossa hänen mukanaan. Myöhemmin puolisollani oli saksanseisoja, ja kun vuonna 2000 hankin ensimmäisen ikioman koirani, tuntui luontevalta ottaa metsästyskäyttöön sopiva rotu.
Sain maailman jääräpäisimmän petit bassetin, Oodin, joka oli kyllä mainio persoona. Se oli suloinen kuin lankakerä, mutta mietti jokaisen käskyn kohdalla, että kannattaako. Jahdissa se oli tykätty kaveri ja äärimmäisen hyvä peura-ajuri.
Oodin jälkeen aloin harkita lintukoiraa ja päädyin walesinspringerspanieliin. Armi. Rocbee Jamaica, on vähän paukkuarka, joten siitä ei tullut metsästäjää, mutta sillä on erittäin tärkeä virka perheeni seurakoirana.
Myöhemmin innostuin käyttölinjaisista enkuista ja tutustuin kivaan kasvattajaan Kajaanissa. Ailu, Finnhill My Hunting Hero, ja sen täti Maisa, Finnhill Journey Begins, ovat kumpikin Irma Niskasen kasvatteja.
Tämä kolmikko on sähäköitä, eläväisiä ja ihmisen kanssa yhteistyöhaluisia koiria. 11-vuotias Armi on itsepäisin ja luonteeltaan vähän epäileväinen, kaksi nuorempaa taas selkeästi avoimempia. Näitä käyttölinjaisia enkkuja kutsutaan usein turboiksi, se kuvastaa hyvin niiden vauhtia ja energisyyttä.
”Jokainen koira on opettanut minulle paljon.”
MITEN OLET ONNISTUNUT KOIRIESI KOULUTUKSESSA?
Nuorimman, Ailun, kanssa olen onnistunut parhaiten ja se on varmasti meidän molempien ansiota. Ailu on äärimmäisen kontaktinhaluinen koira, ja olen ehkä itsekin oppinut jotain – ainakin omien virheitteni kautta. Ailua on ollut hienoa kouluttaa. Elokuussa spanieleiden SPME-V-kokeessa saavutimme kolmannen VOI1-tuloksen, joka vaaditaan käyttövalion arvoon.
Jokainen koira on opettanut minulle paljon. Alussa sitä on innoissaan ja ajattelee, että kaiken täytyy onnistua täydellisesti. Luetaan oppaita, kysellään kasvattajalta ja silti tulee ongelmia sekä epäonnistumisia. Se opettaa kärsivällisyyttä ja pakottaa miettimään, missä tein väärin. Ehkä tärkein oivallus onkin, että ongelmatilanteissa pitää aina ensimmäiseksi katsoa peiliin.
Vaatii aikaa ja malttia, että koiraansa oppii lukemaan. Sitä ei voi kiirehtiä tai aikatauluttaa. Koirat ovat keskenään erilaisia yksilöitä, ja minun pitää osata mukauttaa omaa toimintaani niiden kanssa. Koulutuksessa pitää myös hyväksyä ajatus, ettei siinä ole koskaan valmis. Koko ajan oppii uutta.
MITEN KIINNOSTUIT METSÄSTYKSESTÄ?
Vietin lapsuuteni täällä Karjalohjalla, liikuin maatiloilla ja kuljin isäni mukana metsällä. Harrastin ampumahiihtoa ja ampumista mutta vain urheilumielessä, metsästys oli isäni juttu. Meille ei koskaan ostettu lihaa kaupasta vaan söimme itse kaadettua riistaa.
Luonto on aina kiehtonut ja tuntunut läheiseltä. Nautin siitä, että saan tutkia ja tutustua riistaeläinten käyttäytymiseen, kiikaroin lintuja ja vain olen luonnossa. Metsästysharrastus tuli siihen luontevana lisänä aikuisiällä ensimmäisen oman metsästyskoiran kautta. Nyt kun lapset ovat aikuisia, harrastukselle on taas paremmin aikaa.
Tuntuu hienolta, että voin hankkia ruokaani itse. Tosin minun ampumataidoillani riistan lisäksi pitää hankkia myös kasviksia, jos meinaan pysyä hengissä.
Joskus minulta kysytään, miten voin ampua eläimen. Kunnioitan luontoa ja ihailen eläimiä, mutta metsästystilanteessa siitä tulee saalis. Ajattelen, että sillä oli hyvä elämä ja nyt sen matka päättyy tuohon.
Samalla saaliin saaminen on vain hyvin pieni osa metsästystä. Suurimalle osalle metsästäjistä harrastuksen pääarvo on luonnon kunnioittamisessa ja tuntemisessa. Luontoa voi harrastaa monella tavalla ja tämä on yksi.
Myös yhteisöllisyys on tärkeä osa metsästystä. Yleensä sitä tehdään ystävien kanssa, jotka arvostavat samoja asioita.
MITEN TOIMIT PORUKOISSA, JOISSA KAIKKI EIVÄT JAA ARVOJASI TAI EIVÄT VÄLTTÄMÄTTÄ HYVÄKSY METSÄSTYSTÄ?
Toki sellaisiakin tilanteita tulee, enkä välttämättä ota metsästystä puheeksi kaikissa yhteisöissä, joissa liikun. Toisaalta en myöskään ajattele, että sitä täytyisi salailla. Mieluummin tehtäväni on kertoa, miksi tämä harrastus on hyödyllistä ja antoisaa.
Tuntuu, että kaikenlainen vastakkainasettelu kärjistyy nykyään voimakkaimmin somessa eikä siellä, missä ihmiset kohtaavat kasvokkain. Esimerkiksi työpaikallani olemme sivistyneitä ihmisiä ja ymmärrämme, että ihmisillä on erilaisia arvoja ja kiinnostuksenkohteita. Parin metsästävän työkaverin kanssa vertailemme aina viikonlopun havaintoja ja retkiä.
VALMISTUIT KEVÄÄLLÄ RIISTANHOITAJAKSI, KERRO SIITÄ!
En ajatellut vaihtaa alaa ja ryhtyä ammattiriistanhoitajaksi, mutta halusin tietää lisää riistaeläimistä ja niiden elinympäristöistä. Tutkinto oli hurjan kiinnostava ja toi lisäbuustia metsästysharrastukseen.
Opinnoissa piti muun muassa järjestää metsästystapahtuma ja kasvattaa omia riistalintuja. Niinpä hankin kotiin hautomokoneen ja katsoin, kun ensimmäiset omat fasaanit alkoivat kuoriutua.
Nyt olen rakentanut keinopesiä sorsille pesimäpaikoiksi ja seuraan, tuleeko niihin poikueita. Talvea varten olen tehnyt ruokintakatoksia peuroille ja opetellut rakentamaan loukun supikoirien pyydystämiseen.
Minulle tässä kaikessa on kyse luonnon hoitamisesta ja sen monimuotoisuuden ymmärtämisestä sekä tasapainosta. Siinä välissä myös ihmisen toiminta on hyödyksi.
KERRO VIELÄ, MILLAINEN ON ONNISTUMISEN HETKESI KOIRAN KANSSA METSÄLLÄ?
Tässä meidän lähiympäristössämme on lehtokurppia, joka on hieno mutta vaikeasti pyydystettävä riistalintu. Se päästää koiran lähelle, lähtee sitten nopeasti ylös lentoon ja on näkyvissä ehkä viitisen sekuntia. Ampuakseen linnun pitäisi olla todella nopea, ja monesti harjoittelemme vain sen löytämistä ilman, että otan edes asetta mukaan metsään.
”Se hetki, kun koira toimii, on aivan upea fiilis, joka tuntuu koko kehossa.”
Tunnistan koirasta, kun se saa tiedon linnusta ja kuumenee. Sen vauhti kiihtyy vähän ja häntä elehtii virittyneesti. Minä yritän pysyä mukana ja jännitän, mistä lintu kohta lähtee. Oikealla hetkellä koira joko pysähtyy tai minä pysäytän sen pillillä, koira istahtaa tomerana ja lintu singahtaa lentoon. Se hetki, kun koira toimii, on aivan upea fiilis, joka tuntuu koko kehossa. Sitten koira saa valtavasti kehuja ja pääsee jatkamaan hakua, se on sille mieluisin palkka.
Lue seuraavaksi: Ikä ei sammuta metsästysviettiä
