Vesipelastuksessa jokainen pelastaa tyylillään

Koiria vedessä, jännitystä ilmassa. Näitä sanoja vois käyttää, jos vesipelastuskokeen idea ja tunnelma pitäisi kiteyttää neljällä sanalla. Luonnehdinta tulee todeksi turkulaisessa Mervi Haukilassa, jonka vierellä kahdeksanvuotias labradorinnoutaja Nella touhottaa intoa täynnä. 

– Olen yleensä tosi kova jännittäjä. Olimme täällä kisaamassa jo eilen. Silloin ensimmäinen tehtävä meni sen verran huonosti, että keskeytimme kisan. Tänään ei oikein enää edes jännitä, Haukila sanoo. 

Tunteiden vuoristorataa on helppo ymmärtää, sillä kaksikolla on kovat tavoitteet. Haukila vei Nellan ensimmäistä kertaa vesipelastusharjoituksiin kuusi vuotta sitten. Laji sopi aktiiviselle ja tottelevaiselle koiralle hyvin. Nella kehittyi lajissa ja eteni aloittelijasta voittajaluokkaan nopeasti. 

Haukilan lopetellessa työuraansa kisaaminen jäi muutamaksi vuodeksi tauolle, mutta nyt eläkepäivillä aikaa on ollut enemmän. Nykyisin Haukila ja Nella treenaavat 1–2 kertaa viikossa yhtenä päämääränään saavuttaa vesipelastusvalion titteli. Se edellyttää käytännössä vesipelastuskokeen kaikkien tehtävien suorittamista lähes virheettömästi.

Saa nähdä, miten Nellan tänään käy. Koiran elekieli kertoo, että se hyppäisi mielellään jo takaisin veteen ja seuraavaan tehtävään. 

– Tottahan vesipelastusvalion titteli tuntuisi kivalta, eikä kokeissa kai käytäisi, jos ei haluttaisi myös menestyä. Se on kuitenkin harrastuksessa toissijaista. Koiran tekemisen ilo on se ykkösasia, ja vepessä se toteutuu hyvin, Haukila sanoo.

Pelastaminen verissä

Nella ja muut koirat hyppäävät vesipelastustehtäviin Salossa toimivan VAVI ry:n järjestämässä vesipelastuskokeessa. Paikkana on vanha soramonttu, jonka yhdistyksen perustajajäsenet Jarkko ja Elisa Pekki olivat joitakin vuosia sitten hankkineet vesipelastusharjoittelua varten.

– Sopivia paikkoja, joissa saa harjoitella ja kilpailla rauhassa, on lopulta aika vähän, Jarkko Pekki perustelee.

Vaikka koiria käytetään erilaisissa pelastustehtävissä laajalti, vesipelastus eli tuttavallisemmin vepe on Suomessa koiraharrastusta esimerkiksi agilityn, noseworkin tai rally-tokon tavoin. 

”Sen huomaa, että monella koiralla pelastaminen on osa luontoa.”

– Suomessa koiria ei käytetä varsinaisiin vesipelastustehtäviin, toisin kuin joissakin muissa maissa. Esimerkiksi Italiassa koiria käytetään rantavahtien apuna, Pekki kertoo.

Suomessa tiedetään silti viime vuosilta useita tapauksia, joissa koira on itsenäisesti auttanut hukkuvaa ihmistä vedessä ja pelastanut tämän hengen. Lisäksi moni koira on kertonut käytöksellään omistajalleen siitä, että joku on ollut avun tarpeessa, ja koiran toiminnan ansiosta apua on saatu paikalle ajoissa.

– Sen huomaa, että monella koiralla pelastaminen on osa luontoa. Vaikka sama koira voi tarvita muissa tehtävissä ohjaajalta paljonkin opastusta, se saattaa pelastaa hukkuvan ihmisen täysin oma-aloitteisesti, Jarkko Pekki kertoo.

Pelkkä into ei riitä

Vesipelastus on alun perin tarkoitettu landseereille ja newfoundlandinkoirille. Nykyisin harrastukseen ja myös kilpailuihin otetaan kuitenkin muitakin koiria, joista yleisimpiä ovat labradorinnoutajat ja kultaisetnoutajat. Muutenkin noutajia näkyy vepe-toiminnassa nykyisin kahta alkuperäisrotua enemmän.

– Tärkeintä on se, että koira viihtyy vedessä ja myös tykkää tehdä tehtäviä. Toinen kriteeri on, että koiran on oltava riittävän iso, jotta sen voimat riittävät esimerkiksi vetämään venettä ja hukkuvaa ihmistä, Pekki luettelee.

Vepessä koirat etenevät menestyksen perusteella alokasluokasta avoimeen luokkaan ja sieltä ylimpään eli voittajaluokkaan. Ennen kuin vepessä voi aloittaa kilpailemisen, on muiden kuin landseerien ja newfoundlandinkoirien suoritettava soveltuvuuskoe. 

Alokasluokan kokeeseen oli saapunut myös Patrik Felixson aiemmin soveltuvuuskokeen läpäisseen hovawartinsa Pepin kanssa.

– Ajelimme Pepin kanssa tänne Porvoosta asti, eli kyllä tässä vähän kilsoja tulee. Paikka ja järjestelyt ovat tosin sen verran upeat, että kannatti tulla. Itse en aiemmin ole ollut varsinainen koiraharrastaja, mutta tästä on löytynyt meille molemmille mukava juttu, kun Peppi viihtyy niin hyvin vedessä, Felixson kertoo.

Lammen kirkas vesi kimmeltää, kun Patrik ja Peppi seisovat rannassa. Kun tuomari antaa luvan, Felixson kehottaa Pepin liikkeelle.

”Osa koirisa hyppää veteen villisti loiskauttaen.”

– Peppi on luonteeltaan vähän sellainen viilipytty. Se ei juuri ryntäile, vaan touhuilee ja tekee rauhassa, Felixson kertoo.

Koiria seuratessa käy ilmi yksi asia: veteen mennään monella eri tyylillä. Siinä missä Peppi astuu veteen elegantin ladyn tavoin, osa koirista hyppää veteen villisti loiskauttaen kuin sarjakuvasankari Obelix ja lähes tyhjentää koko lammen.

– Mutta ei se veteen meno vielä kamalasti kerro. Koiralla voi olla paljonkin intoa, mikä sinänsä on hyvä asia, mutta se voi kääntyä itseään vastaan ja fokus hukkua tehtävän aikana, vepen ylituomari Heli Oinonen sanoo. 

Peppi suorittaa kaikki tehtävät hyväksytysti ja pääsee seuraavaksi kisaamaan avoimeen luokkaan. 

Vepe testaa tuomarinkin kuntoa

Vesipelastuksessa tehtäviin osasuorituksiin kuuluvat muun muassa veneestä hyppääminen, veneen hinaaminen, esineen kuljettaminen sekä hukkuvan ihmisen pelastaminen ja kuljettaminen rantaan. Suorituksia valvoo kaksi Kennelliiton sertifioimaa tuomaria: rannalla seisova ylituomari sekä veneessä istuva palkintotuomari. 

Yhden koepäivän aikana koiralle tulee uintimatkaa noin 220 metriä. Kumivenettä operoivalle tuomarille matkaa tulee reippaasti enemmän, etenkin jos koetapahtumaan osallistuu maksimimäärä eli 14 koiraa.

– Enimmillään tässä saa soudella kumivenettä yli neljä kilometriä, eli kyllä siinä jonkinlaisesta kuntoilusta voi puhua, palkintotuomarina toimiva Marika Mäntylä nauraa.

Se on aika kova matka sen kokoisella lammella, jonka yli klubipelaajakin löisi helposti golfpallon. Mutta vaikka lampi on pieni, se on vesipelastukseen juuri täydellinen: ympäröivä metsä pitää tuulen loitolla, eikä ulkopuolinen hälinä häiritse koiria.

– Osa vesipelastuksesta tehdään rannoilla, missä on koirille aina jonkinlaista häiriötä. Lisäksi rannikoilla kokeiden järjestäminen on jatkuvasti epävarmempaa, kun sinilevien määrä on kasvanut, ylituomari Heli Oinonen sanoo.  

Nella saa kyltin seinään

Mutta palataanpa takaisin siihen, mistä lähdettiin. Kun voittajaluokassa neljästä tehtävästä on suoritettu kolme, Nellalla on puhtaat paperit. Edessä on enää Jasmin Kaipaisen eli hukkuvan ihmisen noutaminen pois vedestä. 

Marika Mäntylän soutama vene loittonee rannasta, ja kun se on edennyt 30 metrin päähän, Heli Oinonen antaa merkin. Kelluntapukuun sonnustautunut Kaipainen tipauttaa itsensä veteen. Mervi Haukilan merkistä Nella säntää veteen ja lähtee köysi suussaan uimaan kohti hukkuvaa.

Nyt se on varmaa: vesipelastusvalion titteli on tulossa. Sitä ei vie enää mikään, sen verran varmasti Nella ui.

Vai voiko unelma vielä sittenkin romuttua? Puolimatkassa Nella aikoo kääntyä ympäri ja palata rantaan. Suomessa voittajaluokassa ohjaajalla on käytössään suoritusta kohti vain kaksi käskyä, mutta muuten koiran on toimittava itse.

Niiden aika on nyt, Haukila päättää.

– Nella, kierrä, Haukila ennemminkin sanoo kuin huutaa.

Nella tekee työtä käskettyä ja kääntyy taas oikeaan suuntaan. Se vie pelastusrenkaan Kaipaiselle ja alkaa hinata tätä kohti rantaa. Ilo on ylimmillään, kun Nella saapuu rantaan ja muistaa vieläpä rantautua oikeaoppisesti kahden maalitolpan välistä. 

Se meni juuri niin kuin piti. Nella sai valiotittelinsä ja iloinen emäntä silmiinsä kyyneleet, joissa tuntuivat paitsi vahva ilo myös suuri kaipaus.

– Toinen koirani Nera oli myös vesipelastusvalio, mutta se menehtyi reilu kuukausi sitten. Sen vuoksi tuntuu uskomattoman upealta, että saavutimme saman nyt Nellan kanssa, Haukila sanoo.

VAVI Ry:llä on tapana kiinnittää kunniakyltti jokaiselle vesipelastusvaliolle toimitsijakatoksen seinälle. Kokeen päättyessä seinällä on 14 kylttiä, joiden jatkoksi myös Nella nyt pääsee. Sitä ennen tosin syödään ainakin kakkua. Porukalla tietenkin, sillä leijonien ex-kapteeni Timo Jutilan tavoin vepe-porukassakin menestys vaikuttaa olevan koko porukan ansiota. Eteenpäin mennään yhdessä.

– Mutta kyllä Nella omankin kakun ansaitsee. Ehkä maksalaatikkokakun sesongin marjoilla, Haukila tuumaa tyytyväisenä.

Vepe vie Bonoa ympäri Eurooppaa

Salolaiselle lammelle suurin osa kilpailijoista on tullut lähialueilta tai ainakin säädyllisen automatkan päästä. Yksi autoista pistää kuitenkin erityisesti silmään, sillä rekisterikilven kirjaimet LV kertovat sen tulevan Latviasta. Auto kuuluu Kristine Zakelle ja hänen koiralleen, kolmivuotiaalle kultainennoutaja Bonolle.

– Bono on voittanut jo Latvian ja Viron mestaruuden, joten halusimme tulla kokeilemaan, miten pärjäämme Suomessa, Zake kertoo.

Kilpailun aikana fokus on suorituksessa, mutta kuten kaikissa harrastuksissa, osa vesipelastuksenkin suolaa on retkeilyssä ja uusien ihmisten tapaamisessa. Tämän vuoden aikana Kristine ja Bono ovat käyneet kilpailemassa myös Saksassa.

– Vaikka laji on sama, eri maissa kilpailut ja arvostelut toteutetaan hieman eri tavoilla, Zake sanoo.

Se tuo harrastukseen mielenkiintoa, mutta myös haastetta. Zake listaa nopeasti baltialaisen ja suomalaisen kilpailemisen erot. Hänen mielestään suurin ero on siinä, että Suomessa koiralta vaaditaan enemmän itsenäisyyttä tehtävien suorittamisessa, kun taas Baltiassa ohjaaja saa suorituksen aikana ohjeistaa koiraa aktiivisesti.

– Se tuntuu oudolta, kun siihen ei ole tottunut. Itselleni koiran ohjaaminen ja tehtävän tekeminen yhdessä koiran kanssa ovat harrastuksen paras osa, hän miettii.

Kilpailun jälkeen kaksikolla on kiire pakata auto. Reissu oli mukava, mutta kisa ei sujunut Bonolta aivan niin hyvin kuin Zake olisi toivonut. Seuraava päivä on työpäivä, joten kaksikko yrittää ehtiä aikaisempaan laivaan. Tallinnasta saa vielä körötellä Riikaan useamman tunnin.

– Mutta näemme vielä, sillä tulemme kyllä takaisin. Täytyyhän Bonon vielä voittaa mestaruus Suomessakin, Zake nauraa ja hyppää autonsa rattiin.