Mika Harju ei aloittanut metsästyskoiraharrastusta metsästäjänä, vaan koirankouluttajana. Saksanseisojan kanssa alkanut yhteistyö johti metsästyskorttiin ja uuteen tapaan ymmärtää koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä.
Raaseporissa asuva Mika Harju on työskennellyt ja ansainnut elantonsa koirien kouluttamisesta yli 30 vuoden ajan. Vuosien varrella hänen työ- ja harrastuskoirinaan on ollut palveluskoirarotuja, metsästyslinjaisia labradoreja, käyttölinjaisia spanieleita ja karkeakarvaisia saksanseisojia, mutta lopulta omaksi roduksi valikoitui lyhytkarvainen saksanseisoja.
Harjulla ei ollut metsästyskokemusta ennen kuin hän tutustui saksanseisojaan. Rodun kouluttaminen vei hänet niin vahvasti mukanaan, että hän hankki metsästyskortin ja ryhtyi aktiiviseksi metsästysharrastajaksi.
Koirien kouluttamisessa Harju korostaa erityisesti koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä, oikea-aikaista palkitsemista sekä viretilojen ymmärtämistä. Hän vertaa viretilaa auton vaihteisiin.
– Koiralle pitää opettaa, mikä ”vaihde” toimii missäkin tilanteessa. Kaikessa ei tarvita täyttä kierrosta, vaan koiran täytyy oppia vaihtamaan tunnetilasta ja vireestä toiseen hallitusti.
Mika Harju on ollut mukana kirjoittamassa Yhteistyöllä onnistumisiin – Seisoja ja metsästäjä työparina -koulutusopasta yhdessä Katja Pyrhönen-Harjun, Lauri Timgrenin ja Maria Timgrenin kanssa. Kysyimme Harjulta, miten metsästyskoirien koulutus on muuttunut hänen uransa aikana ja minkälaisia neuvoja hänellä on metsästyskoirien kouluttamiseen.
”Koiralle pitää opettaa, mikä vaihde toimii missäkin tilanteessa.”
Mika Harju
Miten metsästyskoirien koulutus on muuttunut urasi aikana?
Seisojien koulutus on muuttunut valtavasti harrastusvuosieni aikana. Kun aloitin saksanseisojien kanssa, sain kasvattajalta Saksanseisojakerhon 1950-luvun koulutusoppaan. Siinä korostettiin ehdotonta tottelevaisuutta ja varoiteltiin esimerkiksi siitä, että pennulle heitetty tennispallo tekee siitä helposti paukkunoutajan, eli luvatta noutoon säntäävän koiran.
Monet asiat perustuivat vanhoihin uskomuksiin ilman, että huomioitiin koiran tunnetilaa tai sitä, oliko koira todella hallinnassa.
Nykyään koulutuksessa ymmärretään paremmin viretiloja ja stressiä. Palveluskoirapuolella vireiden hyödyntäminen on ollut arkipäivää jo pitkään, mutta seisojien koulutuksessa niistä on puhuttu laajemmin vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suurin muutos on ehkä se, ettei enää kouluteta yhtä vahvasti tunteella. Jos koira toimii väärin, sitä ei nähdä pelkkänä tottelemattomuutena tai “kovapäisyytenä”, vaan mietitään, onko koira esimerkiksi liian korkeassa vireessä tai epävarma tilanteessa.
Muutos näkyy myös kentällä: levottomat ja jatkuvasti ääntä pitävät koirat ovat vähentyneet. Aiemmin tällaisen ajateltiin kuuluvan koiran luonteeseen, vaikka taustalla saattoi olla koulutuksen aiheuttama stressi.
Kuinka pennulle opetetaan paras palkka?
Pennun koulutus alkaa heti kotiin tulosta. Ensimmäinen tavoite ei ole tekninen suorittaminen, vaan vahvan palkkasuhteen rakentaminen. Pennun pitää oppia, että kaikki hyvä tulee ohjaajalta. Jos en osaa tehdä palkasta pennulle maailman parasta asiaa, en voi myöskään olettaa sen toimivan myöhemmin koulutuksen tukena häiriöiden keskellä tai metsästyskäytöksen herätessä.
Koiraa ei voi palkata mekaanisesti tai kaavamaisesti. Ohjaajan pitää jatkuvasti arvioida, palkkautuuko koira oikeasta asiasta vai keskeytetäänkö palkalla vain toiminta, josta koira todellisuudessa palkkautuu. Pahimmillaan koira saa sitä enemmän palkkaa, mitä huonommin se työskentelee.
Valitsen harjoitushetket tarkasti ja testaan jatkuvasti, mikä koiraa aidosti motivoi. Kun koira on myöhemmin metsässä riistan hajuissa tai muun voimakkaan häiriön keskellä, sen pitäisi silti kokea, että yhteistyö minun kanssani kannattaa enemmän kuin metsästyskäytös. Tämä on koulutuksen vaikeimpia ja eniten haasteita aiheuttavia osa-alueita.
Miten rodun luontaisia ominaisuuksia hyödynnetään koulutuksessa?
Yksi keskeisistä ajatuksistani on vireenvaihtotreeni. En halua, että koira oppii toimimaan vain yhdessä tunnetilassa kerrallaan. Jos noutoa harjoitellaan rauhallisessa tunnetilassa ja korkean vireen riistatyötä aina erillisenä, koira oppii molemmat, mutta usein väärässä viretilassa. Kun nämä kaksi suoritusta yhdistetään, koira ei enää kykene vaihtamaan tunnetilaa hallitusti. Tällöin riistalla toimiminen alkaa helposti palkata koiraa enemmän, jolloin sekä nouto että hallinta heikkenevät.
Seisojan luontaisin ja vahvin palkka on metsästyskäytös: juokseminen, etsiminen ja riistan seuraaminen. Se on koiralla geneettistä. Ongelma koulutuksessa syntyy, jos koira saa jatkuvasti palkata itseään vain metsästyskäytöksestä. Silloin kiinnostus ohjaajaan vähenee. Siksi korkean vireen tilanteista pyritään siirtymään nopeasti takaisin yhteistyöhön.
Jos esimerkiksi rusakko lähtee liikkeelle, voidaan koulutustilanteessa tehdä heti nouto toiseen suuntaan tai antaa koiran kantaa jotakin noudettavaa suussaan. Oikeassa tunnetilassa opetettu nouto on yksi metsästyskoiran koulutuksen tärkeimmistä työkaluista, koska sen avulla koiran viretilaa voidaan laskea hallitusti riistatilanteen jälkeen.
Tiivistettynä koko koulutusajatus perustuu siihen, että koira oppii vaihtamaan luontevasti viretilasta toiseen. Tällöin myös hallinta riistatilanteissa on helpompaa kuin silloin, kun koira palkkautuu ainoastaan metsästyskäytöksestä.
Kuinka suuri osa koulutuksesta tapahtuu aidoissa metsästystilanteissa?
En usko siihen, että seisojan koulutus tapahtuisi erillään oikeasta ympäristöstä. Pentujen harjoitukset pyritään rakentamaan mahdollisimman metsästyksenomaisiksi. Mukana on aina yllätyksiä ja tilanteita, joita pentu ei pysty täysin ennakoimaan.
Koulutuksessa pitäisi hyödyntää rodun luontaisia ominaisuuksia sen sijaan, että koiraa opetetaan pitkään täysin irrallisissa harjoituksissa. Jos koiraa motivoi eniten juokseminen ja etsiminen, miksi koko pentuaika käytettäisiin vain näköön perustuvaan tekemiseen? Koulutuksen pitäisi tukea sitä, mitä koira tulee oikeasti tekemään metsässä.
Koiraa ei kannata kouluttaa liikaa. Usein toistetaan asioita, jotka koira jo osaa. Se ei ole varsinaista koulutusta, vaan enemmän osaamisen ylläpitämistä. Koira ei varsinaisesti opi sellaisissa harjoituksissa mitään. Seisojalle tekemisessä pitäisi säilyä ajatus ja pieni haaste, ei pelkkä rutiini.
Mitkä ovat yleisimmät virheet seisojan koulutuksessa?
Koiralta vaaditaan usein asioita väärässä viretilassa. Silloin se ei kykene tekemään koulutettuja asioita, vaikka osaisi ne muuten hyvin. Toinen yleinen ongelma on, että myös ohjaaja innostuu liikaa riistatilanteista. Vaikka koira olisi opetettu vaihtamaan virettä, harjoittelu pyörii silti jatkuvasti korkean vireen ympärillä. Seisojalle juuri korkea viretila on suurin palkka, joten sen hallinta ratkaisee paljon.
Koiraa ei pitäisi koskaan opettaa niin, että pelkkä metsästyskäytös toimii palkkana. Tavoitteena on, että riistan karkotessa koira kokee ohjaajan edelleen kannattavimmaksi vaihtoehdoksi.
Mitä neuvoja antaisit ensimmäisen seisojansa koulutusta aloittavalle metsästäjälle?
Ensimmäistä seisojapentua kouluttaessa toimimatonta harjoittelua ei kannata jatkaa vain siksi, että sitä on tehty pitkään. Jos koulutus ei vie eteenpäin, jotain pitää muuttaa. Koira ei opi tekemällä samaa asiaa väärin yhä uudelleen ja odottamalla, että se lopulta ymmärtää asian.
Kannattaa etsiä kasvattaja, jonka kanssa yhteistyö toimii aidosti. Myös omaa tapaa kouluttaa kannattaa jatkuvasti arvioida ja haastaa — ei siksi, että vanhat toimintatavat olisivat automaattisesti vääriä, vaan siksi, että koiran oppimisesta ymmärretään koko ajan enemmän.
