Iloinen ja eloisa bichon frisé herättää ihastusta täydessä valkoisessa turkissaan. Se sopii niin lapsiperheisiin kuin erilaisista harrastuksista kiinnostuneille, mutta turkinhoitoon on paneuduttava kunnolla. Hyvää peruskoulutustakaan ei saa unohtaa, sillä ovela bichon osaa kietoa omistajan tassunsa ympärille aivan huomaamatta.
Seurakoirien ysiryhmään kuuluva ranskalais-belgialainen bichon frisé polveutuu metsästykseen käytetystä vesispanielista, barbetista. Pieniä barbeteja alettiin kutsua nimellä barbichon. Samaa alkuperää ovat myös monet muut pienet seurakoirat, kuten löwchen ja maltankoira.
Pienet valkoiset koirat olivat tunnettuja lähes kaikissa Välimeren maissa jo ennen 1300-lukua. Jokaisen alueen koirat kehittyivät hieman erilaisiksi, ja nykyisen kaltainen bichon frisé tunnettiin tuolloin teneriffankoirana. Se oli suosittu rotu varakkaiden porvarisrouvien lemmikkinä erityisesti Ranskassa 1500-luvulla. Koiria puuteroitiin, hajustettiin ja niiden turkkia käherrettiin ja leikattiin.
Ranskan vallankumous vuonna 1789 heikensi aateliston asemaa, jolloin myös bichoneiden oli käydä huonosti. Rotu pelastui sukupuutolta, sillä sen havaittiin sopivan esiintyjäksi kiertäviin sirkuksiin. 1700-luvulla sen maine kiiri myös Espanjassa, ja rotu oli varsin suosittu taidemaalareiden aihe. Esimerkiksi Goyan maalauksissa esiintyy usein bichonin kaltainen koira.
Teneriffankoirasta pieneksi kiharakarvaiseksi
Ensimmäinen maailmansota uhkasi jälleen bichonkantaa. Ranskalaiset ja belgialaiset rodun harrastajat alkoivat kerätä jäljellä olevia bichoneja ja jalostaa rotua suunnitelmallisesti. Bichon teneriffen ensimmäinen rotumääritelmä hyväksyttiin vuonna 1933. Ranskalaiset ja belgialaiset eivät olleet tyytyväisiä rodun Espanjaan viittaavaan nimeen, joten se muutettiin vuotta myöhemmin muotoon bichon à poil frise, eli pieni kiharakarvainen koira. Nykyinen rotunimi hyväksyttiin vuonna 1978.
Suurelle yleisölle rotu alkoi tulla tunnetuksi 50-luvulla, kun Picaultin perhe muutti Yhdysvaltoihin ja vei koiriaan mukanaan. Samoihin aikoihin Englannin ensimmäinen bichon pääsi rekisteriin. Varsinainen läpimurto tapahtui vuonna 1969, kun Frank Sabella piti trimmausnäytöksen erikoisnäyttelyn yhteydessä Yhdysvalloissa.
– Ensimmäinen bichon tuli Suomeen vuonna 1977. Uroksen nimi oli Beaupres Chico ja sen toi Englannista Marjatta Heinonen. Pian tämän jälkeen hän toi Englannista yhdysvaltalaista alkuperää olevan nartun ja alkoi kasvattaa rotua kennelnimellä Tiny-Doll’s, kertoo Jaana Kauppinen (kennel Jitterbop), joka hankki ensimmäisenä bichoninsa sijoitukseen Heinosen kennelistä vuonna 1982. Oma kasvatustyö alkoi kaksi vuotta myöhemmin.
Bichon Frisé ry perustettiin vuonna 1980, ja vuonna 1992 siitä tuli rotujärjestö.
”Bichon on ollut välillä hyvin suosittu rotu ja sen piiriin on tullut myös epämääräisiä kasvattajia.”
Jaana Karenmaa-Nurminen, kasvattaja
Tuontia ja runsasta vientiä
80-luvulta saakka bichonien parissa touhunnut ja 151 pentuetta kasvattanut Jaana Karenmaa-Nurminen (kennel Diamella) kertoo, että bichon on ollut välillä hyvin suosittu rotu ja sen piiriin on tullut myös epämääräisiä kasvattajia. Samoja yhdistelmiä toistetaan ja kokonaisia pentueita tuodaan Suomeen oudoista maista ilman tavoitetta parantaa rotua.
– Kansainvälinen yhteistyö muutoin on tärkeää ja se turvaa riittävän laajan geenipoolin. Minulta lähti juuri kaksi bichonia Japaniin ja yksi kasvattini on parhaillaan Kiinassa kilpailemassa, ja sieltä tuli yksi koira minulle. On hienoa seurata kasvattieni menestystä maailmalla ja nähdä oma kennelnimi hienojen koirien sukutaulussa ympäri maailmaa.
– Suomalaiset bichonit ja kasvattajat ovat arvostettuja maailmanlaajuisesti, sillä meidät tunnetaan rehellisinä ja terveysasioista luotettavasti huolehtivina. Hajontaa rodun sisällä on melko paljon ja jotkut tuonnit ovat parantaneet ja jotkut heikentäneet suomalaisten koirien tasoa, hän jatkaa.
Jaana Kauppisen mukaan suomalaiset koirat ovat ulkomuodollisesti huippuluokkaa ja ne valloittavat usein korkeimmat palkintopallit missä päin maailmaa tahansa. Hän arvelee, että tällä hetkellä vienti vetää jopa tuontia enemmän.
– Kokonaisuutena arvioiden rotumme yhteishenki on hyvä ja auttava, mutta kyllähän se niin on, että kun kyse on esimerkiksi kauneudesta, niin eriäviä mielipiteitä kuuluu. Mielipiteitä saa olla, mutta loukkaavaksi ei pidä ryhtyä, hän huomauttaa.
Kauppinen on tyytyväinen bichonien laskeviin rekisteröintimääriin. Huippuvuosi oli 2009, jolloin rekisteröitiin 764 bichonia. Viime vuonna rekisteröintejä oli 319.
– Huippuvuodet olivat ja menivät, ja nykyään aivan jokaisella nartulla ei enää teetetä pentuja, hän toteaa.
Allergiselle, tai sitten ei
Jaana Karenmaa-Nurmisen mukaan pentua kyselevät pienen, valkoisen ja suloisen perheenjäsenen haluavat ihmiset. Valtaosa menee kotikoiriksi ja lenkkiseuraksi, hyvin harva hakee harrastuskaveria.
Hänen mukaansa rotua ei saisi mainostaa allergisoimattomana, vaikka siitä toisinaan sellaisena puhutaan.
– Joitakin kasvattejani on mennyt allergiakoteihin ja rotu on sopinut heille, sitä ei käy kieltäminen. Toisaalta on kodinvaihtajia allergian vuoksi, hän huomauttaa.
57 bichonpentuetta kasvattanut Sanna Karhu (kennel Sugerin) päätyi rodun pariin vahingossa. Kun vanhemmat antoivat luvan koiran hankkimiseen, Karhu halusi suuren ja mustan newfoundlandinkoiran. Isä kuitenkin huomasi koirakirjasta täysin päinvastaisen rodun ja siitä alkoi taival bichonien parissa. Tarina on tyypillinen, sillä usein pentu menee perheeseen, jossa lapset ovat jo hieman vanhempia.
– Monet ovat jo seuraavalla kierroksella, eli aiemmasta bichonista on aika jättänyt ja on koittanut oikea hetki uudelle.
– Luonteessa viehättää tietty helppous, mutta sopiva haasteellisuus. Rotu sopii ensikoiraksi, kunhan omistaja ymmärtää pennun vaativan koulutusta, rajoja ja rakkautta. Bichon osaa kietoa omistajansa ovelalla tavalla pikkutassujensa ympäri, olla kovapäinen eikä hätkähdä pienestä. Näistä saa helposti myös tissivälikoiria, sillä bichon haluaa olla aina siellä, missä omistajakin. Kääntöpuolena on eroahdistusta, mikä kannattaa huomioida kerrostalossa asuessa. Yksinoloharjoitukset tulee ottaa tosissaan.
Karhun mukaan urokset ovat yksioikoisempia kuin nartut, ja jos hormonit ottavat vallan, ovat korvat vain koristeena.
– Urokset ovat tietyllä tavalla rehellisempiä kuin nartut, Jaana Kauppinen lisää.
Ihmisrakas seuralainen
Sanna Karhun mukaan bichonin tulisi olla luonteeltaan iloinen, reipas ja rohkea koira. Rotumääritelmä kuvaa rotua todelliseksi seurakoiraksi, jonka voi vaikeuksitta ottaa mukaan minne tahansa.
– Kaikki bichonit eivät tähän yllä. Rodussa esiintyy toisinaan arkuutta ja varautuneisuutta, Karhu sanoo.
Jaana Karenmaa-Nurminen ihailee bichonin leikkisyyttä, avoimuutta, ihmisrakkautta ja oppivaisuutta.
– Joidenkin yksilöiden miinuspuolina on haukkuherkkyyttä, huono hermorakenne ja sisäsiisteysongelmia. Edes kaikki kasvattajat eivät erota levotonta ja huonohermoista bichonia rotutyypillisestä vilkkaasta, Jaana Karenmaa-Nurminen huomauttaa.
– Suosituin harrastus on näyttelyissä käyminen. Agility on myös suosittua, samoin uudemmat lajit kuten rallytoko ja nosework, hän kertoo.
Jaana Kauppisen mukaan harrastaminen on nykyään lisääntynyt ja monipuolistunut.
– Aiemmin bichonit olivat pääasiassa vain kauniita seurakoiria. Näyttelyiden suosio silti pysyy ja niissä kiertää ahkera aktiiviporukka. Vaatii pientä hulluutta jaksaa perjantaisin töiden jälkeen pestä ja trimmata koiria ja lähteä valkoisten pallopäiden kanssa sateiselle urheilukentälle muutaman minuutin tähden arvioitavaksi, Kauppinen naurahtaa.
Uhkarohkea pää
Jaana Karenmaa-Nurmisen kotoa löytyy seitsemän bichonin lisäksi neljää muuta rotua.
– Rodut tuntuvat viihtyvän parhaiten omissa porukoissaan, mutta kyllä bichonin voi laittaa jopa täysin vieraiden koirien kanssa yhteen ilman ongelmia. Roturasistisuutta esiintyy jonkin verran, mutta siihen auttavat pentuaikaiset hyvät kokemukset muista koirista.
– Tapaan sanoa, että bichonilla on vähän uhkarohkea pää vartaloonsa nähden. Se menee juttelemaan isoillekin koirille eikä osaa pelätä. Kaikki koirat eivät tästä pidä ja siitä saattaa seurata ongelmia. Laumani suuret rodut pidän erossa pienistä, hän lisää.
Jaana Kauppisella on viiden bichonin ja yhden sheltin lauma. Yleisesti ottaen koirat tulevat keskenään hyvin toimeen, mutta juoksuajat ottavat välillä koville. Eripuran seurauksena molemmat urokset ovat menettäneet hampaan.
Sanna Karhulla on yhdeksän bichonia, jonka lisäksi hänen luonaan vierailee satunnaisesti myös muita koiria. Uudet koirat sujahtavat laumaan ilman kähinöitä ja koirien kanssa voi kimppalenkkeillä muiden koirien kanssa.
– Jos talossa on vierailevia koiria, yksi uroksistani tulee luokseni, katsoo silmiin ja huokaisee, että eivät kai nämä ole jäämässä meille pysyvästi, Karhu naurahtaa.
Ryhdikäs liikkuja
Bichon frisé on eloisasti liikkuva pieni koira, jonka rungon pituus on säkäkorkeutta suurempi. Ihannesäkäkorkeus on 25-29 senttiä ja paino noin viisi kiloa. Sukupuolileiman tulee olla selvä.
Pää on sopusuhtainen runkoon nähden. Kallo on melko litteä ja otsauurre hieman havaittava. Kallo-osa on kuonoa pitempi. Kuono on tyvestä hyvin leveä ja vain hieman kapeneva. Kuononselkä on suora. Kirsu on pyöreähkö, musta, lähes sileä ja kiiltävä. Leuat ovat leveät ja täydellinen hampaisto on toivottu. Toivotuin on leikkaava eli saksipurenta, mutta tasapurenta sallitaan.
– Jalostukseen tulisi käyttää vain saksipurentaisia koiria, joilla on täysi hampaisto, Jaana Karenmaa-Nurminen huomauttaa.
Silmät ovat hyvin tummat, keskikokoiset ja melko pyöreät. Korvat ovat riippuvat ja runsaskarvaiset, ne kiinnittyvät silmien tason yläpuolelle ja riippuvat suorina poskenmyötäisesti. Kaula on melko pitkä ja asennoltaan ylväs ja ryhdikäs. Se on yläosastaan pyöreä ja levenee vähitellen liittyen sulavasti lapoihin.
Ylälinja on tasainen ja hännäntyveen asti suunnilleen vaakasuora. Selkä on vaakasuora ja lihaksikas. Alalinja kohoaa hieman kohti vatsaa, joka on hieman ylös vetäytynyt. Häntä on kiinnittynyt kohtuullisen korkealle, hieman selkälinjan alapuolelle. Se kohoaa ja kaartuu viehkeästi selkärangan suuntaisesti, ei rullalle kiertyneenä. Häntä ei se saa koskettaa selkää, mutta häntäkarvat saavat laskeutua selälle.
Eturaajat ovat edestä katsottuna suorat ja luusto keskivahva. Takaraajat ovat lihaksikkaat ja takaa katsottuna yhdensuuntaiset ja pystysuorat. Lantio on leveä. Liikkeet ovat nopeat, vapaat, yhdensuuntaiset ja maatavoittavat. Takaraajojen työntö on voimakas. Ravissa pään asento on ryhdikäs ja häntä kaartuu selän päälle.
Turkinhoito on opeteltava
Karvapeite on runsas ja peitinkarva muodostaa löysiä korkkiruuvikiharoita. Aluskarva on pehmeä ja tiheä. Karvapeite ei saa olla litteää, villavaa, huopaantunutta eikä se saa muodostaa nyörejä. Väri on aina puhtaan valkoinen, joskin alle vuoden ikäisellä koiralla voi esiintyä beigeä sävyä turkissaan.
Rotumääritelmä ohjeistaa, kuinka bichon frisén turkki muotoillaan hyväksytysti näyttelykuntoon. Korvat, parta ja viikset lyhennetään ja muotoillaan niin, että pää vaikuttaa pyöreältä tai kellomaiselta. Rungon tyylikkään ja solakan vaikutelman luomiseksi karvaa voi lyhentää kupeilta ja sivusta, mutta ei alle kolmen sentin mittaan. Vatsanaluksen tulee olla karvoittunut. Raajojen ja käpälien karva leikataan lieriömäiseen muotoon. Hännän karvoja ei saa leikata.
– Bichon on turkkirotu ja olisi kiva, että se olisi tunnistettavissa kadulla. Monelle tuntuu olevan ylitsepääsemätön ongelma pitää koiransa puhtaana ja takuttomana. Trimmattavan rodun hankkiessa olisi hyvä opetella turkinhoidon perusteet, ja hyvä kasvattaja antaa kunnolliset ohjeet siihen. Vaikka pitäisi turkin lyhyenä, se tulee silti pestä säännöllisesti, viikon-parin välein. Kotikoiran trimmaus tulee tehdä noin kolmen kuukauden välein, mutta silmien ympärystää kannattaa siistiä useammin, jotta karvat eivät ärsytä silmiä ja aiheuta vuotoa. Myös pyllykarvoja kannattaa lyhennellä, Jaana Karenmaa-Nurminen sanoo.
– Turkinhoitoon on paneuduttava, mutta se ei ole mitään rakettitiedettä. Sen oppii kyllä jokainen. Bichonit tykkäävät nukkua sängyssä omistajansa kanssa, ja onhan se mukavampi nukkua puhtaan seuralaisen kanssa, Sanna Karhu toteaa.
Hänen mukaansa monet pitävät koirillaan kurapukua sadekelillä. Puku helpottaa puhtaana pysymistä, mutta saattaa takuttaa turkkia, mikä tietää lisätöitä omistajalle.
Ristisiteet huolettavat
Karhu kertoo, että bichon frisé on mukana Pevisassa. Perinnöllistä kataraktaa, PRA:ta tai tRD:tä sairastavan koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä. Vähämerkityksellinen kaihi ei sulje koiraa pois jalostuksesta, mutta sellainen koira tulee parittaa kaihin osalta terveen kanssa. Jos koiralla on todettu mRD tai gRD, se on paritettava RD-terveen koiran kanssa.
– Polvissa rekisteröinnin raja-arvo on polvilumpioluksaation aste 1. Koiran tulee olla astutushetkellä vähintään 18 kuukauden ikäinen ja jälkeläismäärä on rajoitettu sataan.
Vuonna 2019 syntyneistä bichoneista on polvitutkittu 16 prosenttia. Näistä täysin terveiksi luokiteltiin 82 prosenttia. Ykköstuloksen sai 15 prosenttia ja kakkostuloksen kolme prosenttia tutkituista. Samana vuonna syntyneistä silmätutkimuksessa käyneistä bichoneista 72 prosenttia sai puhtaat paperit. Yleisin löydös oli distichiasis, eli ylimääräiset ripset.
– Parikymmentä vuotta sitten rotumme todellinen ongelma oli perinnöllinen kaihi. Sen kitkemiseksi tehtiin paljon töitä ja tällä hetkellä tilanne on siihen nähden todella hyvä. Polvien kanssa tuntuu olevan ongelmaa, mutta itseäni huolestuttaa erityisesti ristisiteiden tilanne. Niitä tuntuu paukkuvan rodussamme jonkin verran, Karhu pohtii.
– Rotu on joka tapauksessa pitkäikäinen, joten pidän sitä yleisesti ottaen melko terveenä. Moni koira ehtii viettää 17-vuotispäiviään, ja juuri kesän kynnyksellä menehtyi liki 20-vuotias kasvattini, hän lisää.
Myös Jaana Karenmaa-Nurmista huolestuttavat ristisideongelmat ja niiden lisäksi allergiat.
– Lisäksi vanhemmilla bichoneilla esiintyy usein cushingin tautia ja jo nuorilla on hampaissa parodontiittia.
– Toivoisin myös, että luonteeseen kiinnitettäisiin enemmän huomiota. Pehmeys, arkuus ja levottomuus, jotka oireilevat eroahdistuksena, kuormittavat koko perhettä. Lisäksi uroksissa on yliseksuaalisia yksilöitä, joiden sisälle merkkailu on ongelma.
Jaana Kauppinen mainitsee, että pieneksi roduksi bichonit saavat melko suuria pentueita. Yleinen pentuekoko on viisi, mutta suuremmatkaan katraat eivät ole harvinaisia. Astutukset ja synnytykset sekä pentujen hoito sujuvat yleensä hyvin.
Vartiobichon
Kauppinen muistelee Heppu-nimistä kasvattiaan, joka kunnostautui jo muutaman kuukauden iässä valppaana vartiokoirana.
– Heppu oli erittäin aktiivinen pentu ja myin sen Riihimäelle lapsiperheeseen. 3-4 kuukauden ikäisenä se heräsi keskellä yöllä ja alkoi murista ja haukkua ovella. Omistaja päästi koiran ulos ja se ryntäsi saman tien naapuriin, parhaillaan rakenteilla olevan talon pihaan. Omistaja huomasi tontilla valoa ja liikettä ja soitti poliisit.
Rakennustyömaalla pyörivät varkaat saatiin kiinni ja Heppu sai palkkioksi luita. Perheen lapset olivat Aku Hirviniemi ja Aino-Kaisa Pekonen, jotka tultiin vuosia myöhemmin tuntemaan televisiosta ja eduskunnasta. Heppu oli heidän ensimmäinen koiransa.
Myös Sanna Karhun bichon, jolla oli parhaillaan pennut, päätti ottaa hetkeksi lomaa jälkikasvustaan ja piipahtaa naapurissa.
– Se marssi avoimeksi jääneestä ovesta ulos ja naapurin avoimesta ovesta sisään. Naapurin emäntä oli ollut keittiössä tekemässä ruokaa, kun takaa oli kuulunut vaativa piip-ääni. Emokoira oli ollut ilmeisesti ruokaa vailla, Karhu muistelee.
Juttu on alun perin julkaistu Koiramme-lehdessä syyskuussa 2023.
