Pieni ja pörröinen japaninpystykorva on viehättävä ja energinen seurakoira, joka on viime aikoina jäänyt paljolti samalta näyttävien, suosittujen saksalaisten pystykorvien varjoon. Kasvattajat ovat huolissaan jalostuspohjan kaventumisesta, mutta iloitsevat edelleen hyvällä mallilla olevasta terveystilanteesta. Japsi on mahdollinen valinta esimerkiksi lapsiperheeseen tai lenkkeilijälle.
Japaninpystykorvien alkuperä on osittain hämärän peitossa. Niiden sanotaan polveutuvan suurista valkoisista saksanpystykorvista, joita tuotiin Japaniin noin sata vuotta sitten Siperian mantereen ja Koillis-Kiinan kautta. Näiden lisäksi taustalta löytynee siperialaisen Nenet-heimon valkoisia, pienikokoisia ja runsasturkkisia pystykorvia.
Toinen maailmansota hävitti lähes kaikki japaninpystykorvat Japanista. Sodan jälkeen kasvatustyö aloitettiin uudestaan niillä koirilla, joita oli jäljellä. Nykyiset japaninpystykorvat polveutuvat näistä koirista.
Rotua käytettiin etupäässä haukkuvana pihavahtina. Vaikka koirat ovat sittemmin seurakoiramaistuneet, on taipumusta vahtihaukkuun edelleen olemassa. Japanissa äänekkyys on ollut yksi suosion laskun syistä, ja rotumääritelmä korostaa erikseen, ettei äänekkyys ole sallittua.
FCI hyväksyi rodun vuonna 1964. Ensimmäinen japaninpystykorva saapui Eurooppaan 60-luvun lopulla. Kyseinen narttu tuli Norjaan, mutta se rekisteröitiin vasta 11-vuotiaana vuonna 1977, eikä sillä ollut jälkeläisiä.
Suosio vakaassa laskusuunnassa
– Suomen ensimmäinen japaninpystykorva tuli Ruotsista Merihill-kenneliin vuonna 1974. Kyseessä oli Alvretens Chinchiro -niminen uros. Sen luonteessa oli toivomisen varaa, joten sitä käytettiin jalostukseen vain kerran, kertoo Mia Hautala (kennel Tamilan), joka on kasvattanut japaninpystykorvia vuodesta 1989.
– 80-luvulla rotu ei ollut vielä Suomessa kovin tunnettu. Kun naapuriin muutti japsipentu, olimme äitini kanssa aivan myytyjä. Oma pentu löytyi lehti-ilmoituksen perusteella ja siitä tuli muotovalio ja kennelini kantanarttu, Mia muistelee.
Rekisteröinnit lähtivät nousuun 90-lukua kohti, ja 90-luvun alkupuolella ne pyörivät reilusti yli kolmessasadassa. Sittemmin suunta on ollut alaspäin ja viime vuonna rekisteröitiin 125 japaninpystykorvaa.
– Japsi ei ole missään vaiheessa noussut muotiroduksi, enkä usko sellaista tapahtuvankaan. Saksalaiset pienpystykorvat ovat tulleet japsin rinnalle ja ohi. Pentua joutuu usein odottamaan ja moni ostaja päätyykin hankkimaan spitzin japsin sijaan, Hautala kertoo.
– Rekisteröinnit ovat laskeneet niin paljon, ettei ainakaan lähitulevaisuudessa ole pelkoa rodun noususta suursuosioon. Rodun kysyntää nostavia tekijöitä voisivat olla ainakin sen monipuolisuus ja hyvä terveystilanne, lisää 24 vuotta japseja kasvattanut Reetta Minkkinen, kennel Lumivyöryn.
Rotujärjestö on Suomen Japaninpystykorvayhdistys.
Laadukkaat suomalaiset
Minkkinen kertoo, että Suomi on Japanin ohella yksi suurimmista japaninpystykorvan kasvatusmaista. Rotu on jäänyt melko harvalukuiseksi Keski-Euroopassa ja Baltiassa.
– Yhdysvalloissa kasvatetaan kyllä japseja jonkin verran, mutta AKC on alkanut vasta jokin aika sitten rekisteröidä niitä. Tällä hetkellä ne rekisteröidään Foundation Stock Service -rekisteriin, joten käytännössä niitä ei voi käyttää jalostukseen FCI-maissa. Selvästi eniten maahantuontia on Ruotsista, Norjasta ja Venäjältä, hän sanoo.
51 pentuetta kasvattanut Kirsi Vähätalo (kennel Noblewhite) kuvailee suomalaisia japseja laadukkaiksi ja taso on aina ollut oikein hyvä ja kansainvälisen vertailun kestävä. Kärki on laaja eikä näyttelykehässä voi koskaan olla varma voittajasta.
– Tuontia saisi olla nykyistä enemmän, sillä moni pitkäaikainen kasvattaja on lopettanut ja kysyntää terveille ja erisukuisille koirille olisi. Hyvää terveystilannetta ylläpidetään monimuotoisuudella. Suomalaisten koirien kysyntää ulkomaille olisi paljon, mutta siihen on hankala vastata, sillä kysyntää riittää kotimaassakin, hän pohtii.
Mia Hautala kertoo, että tapahtumissa ja näyttelyissä yhteishenki rodun sisällä on hyvä. Rotujärjestö järjestää tapaamisia, joissa voidaan miettiä rodun tilannetta.
– Aktiiviharrastajia vain on melko vähän, hän harmittelee.
Mukava seuralainen ja lenkkikaveri
Reetta Minkkinen pitää japaninpystykorvaa sopivana rotuna monille. Sen kanssa voi harrastaa, mutta se ei tarvitse päivätyötä ollakseen tyytyväinen. Se on kestävä ja jaksaa mukana niin juoksu- kuin hiihtolenkeillä ja vaelluksilla, kunhan peruskunto on kohdallaan.
– Päivittäisen liikunnan ei tarvitse olla kymmeniä kilometrejä, vaan vähempikin riittää. Tärkeintä japsille on, että se saa olla mukana perheensä puuhissa.
Hän voisi myydä japsin ensikoiraksi, kunhan ostajan toiveena ei ole hyvin helppo ja tahdoton koira. Rotu on nopea oppimaan niin hyvässä kuin pahassa, mutta kovin suurta miellyttämisenhalua sillä ei ole.
– Temput opitaan nopeasti, mutta jotta temppu saadaan toistettua myöhemmin, pitää motivoinnin olla kunnossa. Japsilla on taipumusta kysyä miksi. Omaa tahtoa ja käsityksiä säännöistä kyllä löytyy. Esimerkiksi kielto hypätä pöydälle saattaa lakata olemasta olemassa välittömästi, kun omistaja poistuu paikalta.
– Parhaimmillaan japsi on mukava ja helppo seuralainen, joka sopeutuu erilaisiin ympäristöihin. Kompakti koko tasapainoisen luonteen ohella mahdollistaa koiran osallistumisen ja mukana kulkemisen monenlaisissa puuhissa, Minkkinen sanoo.
Hänen laumassaan on kymmenen japaninpystykorvaa. Vaikka koiria on paljon, ne elävät aktiivisesti mukana arjessa ja makailevat seurana sohvalla. Oman lauman lisäksi mukana menossa on usein vierailevina tähtinä sijoituskoiria.
– Nartut tulevat toimeen keskenään ja hyväksyvät lähes poikkeuksetta vierailevat nartut helposti mukaan porukkaan. Uroksilla tilanne ei ole aivan yhtä hyvä. Rauhan säilymiseksi pidän vierailevat urokset erossa omista pojista. Ulkoilemassa voidaan kuitenkin yleensä käydä yhdessä sopuisasti.
Perustaitoja ja sosiaalistusta
Kirsi Vähätalon mukaan japsi kiintyy perheeseensä ja tykkää harrastaa tai vaikka vain lenkkeillä heidän kanssaan. Vaikka pentu on karvainen ja söpö, tulee sen käytöskoulutuksesta silti huolehtia.
– Suosittelen osallistumaan pentukoulutukseen, jotta pentu oppii olemaan tekemisissä muiden rotujen kanssa ja sitä opitaan käsittelemään ja kouluttamaan oikeaoppisesti. Pääsääntöisesti rotu on hyväluonteinen, mutta joukossa on myös arkoja, alustapelkoisia ja herkkähaukkuisia yksilöitä. Niiden kanssa elämä on varmasti hankalampaa, sillä omistaja joutuu joustamaan omista mahdollisista harrastushaaveistaan ja harrastaminen vaatii todennäköisesti paljon panostusta pelkojen voittamiseen.
Rotuyhdistyksen luonnekyselyn mukaan noin joka kolmas japsi pelkää yllättäviä tai kovia ääniä tai liukkaita pintoja. 99 prosenttia vastaajista piti silti arkea koiran kanssa helppona tai useimmiten helppona.
Mia Hautalan mukaan pennut menevät pääasiassa aivan tavallisiin lapsiperheisiin, lenkkeileville pariskunnille ja nuorille aikuisille. Kerrostaloasuminen on mahdollista, mutta rotu kyllä haukkuu jonkin verran, vaikka rotumääritelmä äänekkyyden kieltääkin.
– Ihannejapsi on iloinen, valpas ja älykäs seurakoira, joka innostuu helposti touhuamaan, mutta osaa myös vallata sohvan ja rauhoittua, hän kiteyttää.
Moneen lajiin sopiva
– Eniten japsien kanssa käydään koiranäyttelyissä, mutta rotu sopii terveen ja ketterän rakenteensa puolesta hyvin myös esimerkiksi agilityyn. Aktiivisia agilityharrastajia ja -kisaajia rodusta löytyy mukavasti. Myös rallytoko on noussut suosioon. Lisäksi kannattaa lähteä kokeilemaan noseworkia ja koiratanssia, Hautala kannustaa.
– Muutaman viime vuoden aikana näyttelykäynnit ovat selvästi vähentyneet. Aiemmin isommissa kansainvälisissä näyttelyissä oli helposti kymmeniä osallistujia ja ryhmänäyttelyissäkin kaksikymmentä, mutta nykyisin näkee näyttelyitä, joissa on ilmoitettuna vain muutama japsi, hän lisää.
Reetta Minkkisen mukaan japseja osallistuu myös kaverikoiratoimintaan. Hänen japsinsa ovat kunnostautuneet myös pulkan vedossa.
– Parina viime talvena japsini ovat vetäneet lastani pulkassa. Aika kevyesti iso joukko vetää pulkkaa pidemmänkin matkan. Tämä on herättänyt huomiota kylällämme, hän naurahtaa.
Helppohoitoinen turkki hylkii likaa
Japaninpystykorva on runsasturkkinen valkoinen koira, jolla on terävä kuono, kolmionmuotoiset pystyt korvat ja selän päälle kaartuva tuuheakarvainen häntä. Se on kestävä ja hyvin tasapainoinen. Olemus ilmentää eloisuutta, arvokkuutta ja tyylikkyyttä. Uroksen säkäkorkeus on 30-38 senttiä, nartut ovat hieman pienempiä. Jalostuksen tavoiteohjelman (JTO) mukaan sukupuolileima on viime aikoina heikentynyt, kun liian raskaita päitä on jalostettu keveämmiksi.
– Japaninpystykorva saatetaan sekoittaa katukuvassa samojedin pentuun, mittelspitziin tai volpino italianoon, Mia Hautala mainitsee.
– Sekaannuksia tapahtuu myös koiranäyttelyiden ryhmäkehässä. Kunniakierrokselle lähtiessä on kysytty, että mikä tämä rotu nyt olikaan, kun menee volpinojen ja mitteleiden kanssa sekaisin, Kirsi Vähätalo lisää.
Kohtuullisen leveä ja pyöristynyt pää on kooltaan sopusoinnussa rungon kanssa ja otsapenger on selvä. Kirsu on pieni, pyöreä ja musta. Hampaat ovat vahvat ja purenta on leikkaava. Korvat ovat eteenpäin suuntautuneet, korkealle kiinnittyneet, pienet ja pystyt.
Silmät ovat kohtuullisen suuret, hieman vinoasentoiset ja väriltään tummat. JTO:ssa kerrotaan, että vaaleasilmäisyyttä esiintyy paljon ja oikeaa väriä näkee enää harvoin. Samoin silmien muoto on usein väärä. Monilla koirilla silmät ovat pyöreät tai ulkonevat, kun oikea muoto olisi ginkgo-pähkinän malliset, eli mantelia hieman suuremmat ja pyöreämmät. Japsien silmät myös vuotavat melko usein. Tällöin kyynelneste värjää silmän alla olevaa karvoitusta punaruskeaksi.
Kaula on melko pitkä ja selkä suora ja lyhyt. Rintakehä on leveä ja syvä, kylkiluut hyvin kaareutuneet. Alalinja on kohtuullisen kohoava. Häntä kiinnittyy korkealle, on kohtuullisen pitkä ja selän päällä kannettu. Liikkeet ovat nopeat ja tehokkaat. JTO mainitsee ahtaiden takaliikkeiden sekä melovien, liian leveiden tai korkeiden etuliikkeiden olevan yleisiä.
Peitinkarva on suoraa ja pystyä, pohjavilla lyhyttä, pehmeää ja tiheää. Etenkin kaula, lavat, häntä ja eturinta ovat kauniin runsaskarvaiset. JTO huomauttaa liian pitkän tai lyhyen peitinkarvan yleistymisestä. Peitinkarva ei saisi myöskään olla liian pehmeää.
– Japsin turkin pehmeä pohjavilla ja karkea peitinkarva muodostavat lämpöisen ja likaa hylkivän kokonaisuuden. Sen hoitaminen ei ole vaativaa. Harjaaminen kerran viikossa riittää, mutta karvanlähtöaikana harjaa ja kampaa saa käytellä päivittäin, sillä pohjavillaa irtoaa runsaasti. Näin koti ja vaatteet pysyvät siistimpinä. Kotikoirat pestään pari kertaa vuodessa. Rotu ei ole trimmattava, mutta tassuista voi trimmata ylimääräisiä karvatupsuja pois. Tällöin niihin tarttuu vähemmän kuraa ja niiden muoto on oikeanlainen eli kissantassumainen, Vähätalo neuvoo.
Populaation pienentyminen huolettaa
– Japaninpystykorva ei ole mukana Pevisassa. JTO suosittelee kaikille jalostuskoirille polvitarkastusta ja jokaisen yhdistelmän vähintään toiselle osapuolelle silmäpeilausta, sydänkuuntelua sekä lonkkien, kyynärien ja selän kuvausta. Vaikka virallisissa terveystutkimuksissa tehdäänkin erilaisia löydöksiä, elää suurin osa japseista niiden kanssa oireettomana, Reetta Minkkinen sanoo.
Mia Hautalan mukaan rotu on perusterve ja pitkäikäinen. Kymmenenvuotiaan pitäisi vielä olla elämänsä kunnossa ja 12-vuotias voi pärjätä näyttelykehissä.
– Rodun yleisin perinnöllinen sairaus on patella luksaatio eli polvinivelen sijoiltaan meno. Tilastojen valossa polvitilanne on kuitenkin hyvä. Eniten huolta aiheuttaa populaation koko ja jalostusmateriaalin vähyys. Rekisteröinnit ovat vähentyneet, vanhoja kasvattajia on lopettanut, kasvattajilla on keskenään samansukuisia koiria ja samat nimet vilisevät sukutauluissa. Populaation pienentymisen seuraus voi olla autoimmuunisairauksien esilletulo, Hautala pohtii.
Kirsi Vähätalo pitää tärkeänä, että lisääntymisasiat pysyvät kunnossa ja siihen voi vaikuttaa jalostusvalinnoilla.
– Kun aloitin kasvattamisen, ei kaikki sujunut kuin oppikirjoissa. Narttu ei ollut kiinnostunut hoitamaan pentujaan. Se oli hyvä opetus ja sai minut ajattelemaan, että tätä en enää jatkossa halua. Yleisesti ottaen lisääntymisasiat ovat japseilla hyvällä mallilla. Pentuekoko on keskimäärin 3-4.
Myös Reetta Minkkisen mukaan astutukset, synnytykset ja pentujen hoito sujuvat pääsääntöisesti hyvin. Hänellä on ollut 59 pentuetta ja vain yksi synnytys on päätynyt sektioon.
Pesu- ja jahtipäivä
Minkkinen kertoo, ettei japsilla yleensä ole riistaviettiä, mutta joukkoon mahtuu aina poikkeuksia.
– Olin juuri pessyt puolivuotiaan Netta-japsini näyttelyä varten. Kun lähdin käyttämään sitä pihalla, se huomasi viereisellä pellolla jäniksen. Jänis lähti karkuun ja Netta sen perään. Minä huusin pentua ja muut koirani katselivat vuoroin minua ja vuoroin Netan menoa ihmeissään. Lopulta Netta palasi tyytyväisenä takaisin, mutta joutui kyllä uudestaan pesulle.
Juttu on alun perin julkaistu Koiramme-lehdessä maaliskuussa 2023.
