Vaikka biewerterrieri muistuttaa lelukoiraa, ei ulkonäön kannata antaa hämätä. Rotu on reipas ja välillä itsepäinen, mutta omaan ihmiseensä tiukasti kiintyvä. Pienikokoinen koira on helppo ottaa mukaan matkoille ja se sopii monenlaisiin perheisiin, joskaan ei aivan pienten lasten käsiteltäväksi tai kovin suurten koirien joukkoon. Turkinhoito vaatii huolellisuutta.
Biewerterrieri on saksalainen rotu, joka sai alkunsa värivirheellisistä yorkshirenterrierin pennuista 30 vuotta sitten. Kasvattajapariskunta Biewerille syntyi kaksi pentua, joille eläinlääkäri ehdotti uutta rotunimeä. Molemmat pennut päätyivät saksalaiselle laulajalle Margot Eskensille, joka halusi lisätä biewerterrierin nimeen sanat a la Pom Pon. Vuonna 1986 Biewer Yorkshire Terrier a la Pom Pon esiteltiin omana rotunaan.
Rodun kehitys uhkasi katketa, kun herra Biewer sairastui ja lopulta menehtyi. Kiinnostus oli kuitenkin herännyt Yhdysvalloissa, jossa rotu alkoi yleistyä uudella vuosituhannella.
Tuore tulokas
Sari Rantanen (kennel Dreambiewer’s) etsi itselleen pientä ja allergiaystävällistä rotua, ja aluksi kiinnostus kohdistui yorkshirenterrieriin. Nettiä selatessa sattumalta vastaan tuli biewerterrieri. Kennelliitossa rotua ei tuolloin vielä tunnettu, mutta saksalaisten ja yhdysvaltalaisten kasvattajien avustuksella pentu löytyi.
– Ensimmäiset rodun edustajat tulivat Suomeen vuonna 2011. Ensimmäinen narttuni tuli tuolloin Saksasta.
Rotu hyväksyttiin Kennelliitossa vuonna 2018, ja seuraavana vuonna rekisteröitiin ensimmäiset 17 bieweriä.
– Rotua on Suomessa kasvatettu silti jo toistakymmentä vuotta. Alkuvaiheen kasvattajat rekisteröivät pentunsa eri maissa toimiviin rotuyhdistyksiin. Hyväksynnän jälkeen Suomen rekisteriin hyväksyttiin vain toisesta FCI-maasta tuodut koirat, jotka olivat jo valmiiksi FCI-rekisterissä. Ulkopuolelle jäivät siis Suomeen jo aiemmin tuodut koirat, kertoo kolme biewerpentuetta kasvattanut Annikki Verkkoniemi, kennel Uskomattoman.
Vuoden 2018 jälkeen biewereiden tuonti vilkastui huomattavasti. Verkkoniemen mukaan koiria on tullut paljon Venäjältä, nykyisin eniten Baltiasta ja Saksasta. Muihin kuin FCI-rekisteriin merkityille koirille on edelleen käytössä rotuunotto, mutta siihen osallistuminen on ollut vaisua.
Kun omistaja ei enää ole näkyvissä, saattaa tulla itku. Yksinäisyyden tunteeseen auttavat koirakaverit.
Janette Hiekkamies, kasvattaja
Yhteistyön voimaa ja urospulaa
Uusi rotu löysi nopeasti ystäviä. Rekisteröintimäärät lähtivät vauhdilla kasvuun ja vuonna 2022 biewereitä rekisteröitiin jo 55. Tosin viime vuonna pentumäärä laski tästä puoleen.
– Rodun iloinen luonne ja söpö ulkonäkö on valloittanut ihmiset, ja sen määrät ovat kasvaneet räjähdysmäisesti maailmalla. Miksei siis Suomessakin, Sari Rantanen pohtii.
Hänen mukaansa rodun tuoreus tekee ulkomuodollisesta tasosta vielä kirjavaa. Hän toivoo, että terveyteen, rakenteeseen ja luonteeseen kiinnitettäisiin erityistä huomiota. Esimerkiksi erityisen matalaraajaisia ja lyhytkaulaisia yksilöitä tulee vastaan valitettavan paljon, samoin huonolaatuisia turkkeja.
– Jalostukseen käytettävistä uroksista on tällä hetkellä pulaa, joten toivon, että niitä tuotaisiin jatkossa Suomeen lisää. Yhteistyö niin kotimaisten kuin ulkomaisten kasvattajien kesken on tärkeää, ja ulkomaisia kasvattajia tulisi aktivoida teettämään terveystutkimuksia koirilleen laajemmin, Rantanen sanoo.
Samaa mieltä on kolme pentuetta kasvattanut Marjo Laitila, kennel Hilpakan. Hän muistuttaa, että kasvattajien tulee pyrkiä yhteistyöhön, sillä jalostustyö on vasta alkutaipaleella ja koirien ja kasvattajien määrät vielä vähäisiä. Hänen mukaansa vientejä ulkomaille on ollut toistaiseksi vain kaksi.
– Rotujärjestö on Suomen Terrierijärjestö. Meillä on myös oma rotukerho, Suomen Biewerit ry, joka on perustettu vuonna 2019, kertoo Janette Hiekkamies, joka kasvattaa biewereitä yhdessä Sari Hiekkamiehen kanssa kennelnimellä Hiekkalinnan.
Kotiin ja matkalle
– Biewereitä kysellään aivan kaikenlaisiin koteihin. Näyttelykoiraa etsivät ovat kiinnostuneita ulkomuodosta ja turkin hoidosta, ja esimerkiksi eläkeläiset haluavat pienen ja sosiaalisen seurakoiran kaveriksi kotiin ja lenkkeilyyn. Pentua kyselevät myös nuoret pariskunnat ja sellaiset, joilla on kotona jo ennestään joku pienikokoinen koira, Marjo Laitila kertoo.
Hänen mielestään rotu soveltuu mainiosti ensimmäiseksi koiraksi. Ne ovat helposti motivoitavissa oppimaan uusia asioita, sosiaalisia ja sopeutuvaisia.
– Biewer on siellä missä sinäkin ja osallistuu aivan kaikkeen. Vessassa ei tarvitse käydä yksin, Laitila naurahtaa.
Kiintymyksen varjopuolena Janette Hiekkamies mainitsee taipumuksen eroahdistukseen.
– Kun omistaja ei enää ole näkyvissä, saattaa tulla itku. Yksinäisyyden tunteeseen auttavat koirakaverit.
Hiekkamies suosittelee rotua erityisesti paljon matkustaville. Pieni koira on helppo ottaa mukaan kaikkialle eikä sitä tarvitse laittaa lentokoneessa ruumaan. Hän on kulkenut koiriensa kanssa lukuisissa Euroopan maissa lomalla ja näyttelyissä ilman ongelmia.
Annikki Verkkoniemen mukaan biewer on erityisen hyvä kaupunkikoira. Suloinen lelukoiraa muistuttava ulkonäkö kerää heltyneitä katseita ja huomiota, koira kulkee helposti mukana julkisissa kulkuvälineissä ja istuu tyytyväisenä vaikka ostoskärryissä. Hän pitää rotua myös kerrostaloon soveltuvana, kunhan se pennusta asti siihen tottuu.
– Sisäsiisteyteen kannattaa panostaa erityisen huolellisesti, erityisesti urosten kanssa, hän mainitsee.
Tulostilasto on tyhjä taulu
Verkkoniemen mukaan biewerterrieri on luonteeltaan terrierimäisen itsepäinen, mutta sillä on suuri sydän ja se osoittaa kiintymyksensä yltäkylläisesti.
– Kaksi vanhinta koiraani ovat melko pidättyväisiä vieraita kohtaan, mutta nuorin on innoissaan kaikista ja kaikesta.
Hänen mielestään koulutuksessa paras palkka biewerille on lelu. Silloin näyttäytyy myös koiran todellinen luonne. Lelusta ei päästetä irti, vaikka mikä olisi. Hän pitää agilityä rodulle erityisen hyvin sopivana lajina, sillä biewerit ovat tavattoman nopeita ja ketteriä.
Suosituin harrastus on koiranäyttelyissä käyminen, ja mikäli tulostilastoja katsoo, se on myös ainoa harrastus. Yksikään biewerterrieri ei ole vielä osallistunut yhteenkään virallisen lajin kilpailuun roduksi hyväksymisen jälkeen.
– Agility tuntuu silti kiinnostavan biewerväkeä, samoin kuin myös jotkut muut lajit. Valtaosa pennuista menee joka tapauksessa puhtaasti kotikoiriksi. Näyttelyistä kiinnostuneita koteja on vaikea löytää, kenties turkin vaativuuden vuoksi, Sari Rantanen pohtii.
Hänen mielestään rodun ehdottomia plussia ovat iloinen, aktiivinen ja uskollinen luonne, tottelevaisuus, viisaus ja sosiaalisuus. Biewer nauttii läheisyydestä. Miinuspuolena hän pitää haukkuherkkyyttä, joka aktivoituu etenkin laumassa, toisilla yksinään.
– Onneksi nämä vahtikoirat ovat harvassa.
Rantasella on seitsemän bieweriä, sekä uroksia että narttuja. Jokaisella on selvä paikka laumassa ja ne tulevat hyvin toimeen keskenään.
– Vieraisiin koiriin suhtautuminen on melko välinpitämätöntä ja toimeentulevaa. Sosiaalistaminen myös toisiin rotuihin on pentuna tärkeää. Kovin isojen koirarotujen seuraksi tai pikkulapsiperheisiin en bieweriä suosittele, sillä siinä on omat riskinsä ja vahinkoja sattuu herkemmin.
Marjo Laitilan mukaan biewerit osaavat onneksi hieman varoa suurempia, riehakkaita koiria. Hänellä on kolmen biewerin ja yhden kiinanharjakoiran lauma. Laumakäytös on erityisesti oman rodun sisällä hyvää, ja myös vieraat biewerit pääsevät nopeasti siihen mukaan.
Tyylikäs ja itsevarma
Janette Hiekkamiehen mukaan rotua ei vielä tunnisteta katukuvassa, eikä valtaosa ole koskaan edes kuullut siitä. Toisiin rotuihin sitä sekoitetaan harvemmin, ja monet tulevat arvailujen sijaan suoraan kysymään, mikä rotu on kyseessä. Biewerit keräävät ihailuja kaikkialla.
Sari Rantanen kertoo tavanneensa rodun nimeä useammankin kerran niin kadunkulmassa kuin match showssa.
– Aika monta kehäsihteeriäkin on kipaissut kysymään rotua näyttelyssä. Voisi luulla, että biewer sekoitettaisiin yorkshirenterrieriin, mutta näin ei kuitenkaan ole, hän lisää.
Rotumääritelmä kuvaa biewerterrieriä tyylikkääksi, pitkäkarvaiseksi ja kolmiväriseksi kääpiöterrieriksi. Runko on hieman korkeutta pitempi, ylälinja vaakasuora ja luusto siro tai keskivahva. Runsaskarvainen häntä on kiinnittynyt korkealle ja kaartuu selän päälle. Rotu antaa neliömäisen vaikutelman, mutta on todellisuudessa hieman korkeuttaan pitempi. Neliömäisyys on silti hyväksyttyä. Säkäkorkeus on 18-28 senttiä, paino 1,8-3,6 kiloa.
Pää on hieman holvautunut ja otsapenger kohtuullinen. Kuonon pituus on lähes kolmannes koko pään pituudesta. Kirsu on täysin musta ja huulet mustapigmenttiset. Silmät ovat keskikokoiset ja pyöreät tai mantelinmuotoiset. Ilme on älykäs, tarkkaavainen ja hyvin inhimillinen. Silmät ja silmäluomet ovat tummat. Korvat ovat pienet, pystyt ja V:n muotoiset.
Biewerterrieri liikkuu itsevarmoin, ylväin, sulavin ja vaivattomin askelin.
Värillä on väliä
Karvapeite on pitkä, laskeutuva ja silkkisen pehmeä. Rodulla ei ole aluskarvaa.
– Näyttelyturkin hoitaminen vaatii omistautumista. Korvien kärjet ja peräaukon ympärys trimmataan, ja tassujen ympäriltä karvaa voi pyöristää hieman. Muualta karvan annetaan kasvaa vapaasti maahan saakka. Sitten sitä voi lyhentää, jotta se ei laahaisi maassa. Nuoren biewerin karva on hentoa ja silkkistä, joten se takkuuntuu melko nopeasti. Tällöin vaaditaan säännöllisiä pesuja ja päivittäistä kampaamista. Vanhemman koiran turkki on karkeampi eikä enää takkuunnu ja kerää roskia samalla tavalla, Annikki Verkkoniemi kertoo.
– Kotikoirana elävän biewerin turkin voi trimmata muutaman sentin mittaiseksi, jolloin sen hoitaminen on huoletonta. Karvanlähtöä ei ole, joten rotu sopii siisteydestä tarkalle, hän lisää.
Sari Rantanen toivoisi, että lyhyessäkin turkissa olevasta bieweristä olisi edelleen tunnistettavissa rodunomaiset piirteet. Mikäli kuono- ja korvakarvat on vedetty koneella alas, koiraa ei enää tunnista rotunsa edustajaksi. Hän kehottaa viemään trimmaajalle kuvan toivotusta turkkimallista, jotta pettymyksiltä vältytään.
Marjo Laitila muistuttaa erityisesti laadukkaiden hoitoaineiden tärkeydestä sekä huolellisesta kuivaamisesta föönillä. Erilaiset pompulakiinnitykset ja turkin nyytitys helpottavat arkea.
– Ei tämä mitään rakettitiedettä ole, mutta säännöllisyyttä ja paneutumista se vaatii.
Hän kehottaa panostamaan myös hyvään takkiin tai haalariin, jonka sisäpuolen materiaali tai saumat eivät aiheuta takkuuntumista. Lisäksi kaulapannan tulisi olla mahdollisimman vähän takuttavaa materiaalia.
Pakkasilla tai erityisen huonoilla keleillä lenkitykset kannattaa pitää maltillisina, sillä pohjavillaton koira palelee helposti.
Rotumääritelmä antaa tarkat kriteerit rodun väritykselle ja kasvattajat painottavat oikean värityksen tärkeyttä. Muu kuin rotumääritelmän kuvaama väritys on hylkäävä virhe.
– Biewerin kuuluu olla kolmivärinen. Pään väritys on sininen/musta, kulta/tan ja valkoinen symmetrisesti jakautuneena. Myös symmetrinen sininen/musta ja kulta/tan tai kulta/tan ja valkoinen hyväksytään. Selällä karva on sininen/musta ja valkoinen, eli se ei saa olla siis täysin musta eikä täysin valkoinen. Peräaukon ympärillä voi olla hieman punaruskeaa väriä, mutta koiralla ei kuulu olla tan-merkkejä rinnassa. Rinta, vatsanalus, raajat ja hännänpää ovat valkoiset. Rinnassa valkoisen tulisi nousta kaulassa aina leukaan asti, Janette Hiekkamies kertoo.
Ilmeisesti pitkäikäinen
Sari Rantasen mukaan biewerterrieri on ollut mukana Pevisassa lähes rodun hyväksymisestä saakka. Ennen astutushetkeä on oltava tehtynä viralliset silmä- ja polvitarkastukset. Niitä suositellaan myös muille kuin jalostuskoirille, jotta terveystilanteesta saadaan arvokasta tietoa. Häntä huolettaa erityisesti tuontikoirien silmä- ja polvitilanne.
– Hyvänä apuna terveyden seurannassa ovat myös geenitestit. Esimerkiksi PRA:han on olemassa geenitesti, jonka tekemistä rotukerho suosittelee kaikille.
Rodun pitkäikäisyydestä ei ole vielä tilastotietoja, sillä tuoreessa rodussa vain harva koira on ehtinyt seniori-ikään. Rantasen mukaan on todennäköistä, että biewerterrieri on pitkäikäinen kuten yorkshirenterrierikin.
Janette Hiekkamies toivoisi, että jalostukseen käytettäisiin vain sellaisia koiria, joilla on kuusi sekä ala- että yläetuhammasta. Rotumääritelmä ei ota kantaa hampaiden määrään, sillä hampaistosta mainitaan vain purennan olevan leikkaava tai tasapurenta.
– Hammaspuutoksiin törmää aika ajoin, samoin luppakorviin, hän harmittelee.
Annikki Verkkoniemi uskoo, että rodun vakiintumisen myötä terveysasioista päästään tarkemmin perille. Ulkomaisista keskusteluryhmistä hän on havainnut, että joillakin biewereillä on allergioita ja herkkävatsaisuutta.
– Pentuekoko on melko pieni eikä yhden pennun pentue ole harvinainen. Tällöin saattaa olla tarvetta keisarileikkaukselle. Astutukset sujuvat ongelmitta ja emot hoitavat pentunsa hyvin, Verkkoniemi kertoo.
– Emät hyväksyvät yllättävän varhaisessa vaiheessa apuemän pentuja hoivaamaan ja myöhemmin leikittämään, Marjo Laitila lisää. Hänellä pentuekoko on ollut 2-5 pentua.
Parisuhdedilemmoja
Laitila muistelee Ada-biewerinsä pentuaikaa, jolloin pentu koulutti paitsi itseään, samalla myös Laitilan aviomiestä.
– Ada jyrsi sängyn reunaa, jolloin mieheni nosti pennun sänkyyn. Itse laskin pennun toiselta puolelta alas, sillä tämän ikäistä ei vielä huolita näin korkealle nukkumaan. Pentu kiersi sängyn toiselle puolelle, alkoi järsiä sitä ja pääsi mieheni nostamana takaisin sänkyyn. Jo muutamasta toistosta nokkela pentu oppii, kuinka hissi sänkyyn toimii. Onneksi järsiminen saatiin pian loppumaan.
Biewerin suloisuudesta saattaa joskus olla yllättäviäkin seurauksia parisuhdemarkkinoilla. Annikki Verkkoniemi kertoo ystävästään, joka päätti ottaa biewerinsä ensitreffeille mukaan jäätä sulattamaan.
– Tutustumisesta ei tullut mitään, sillä kaikki kahvilan asiakkaat halusivat silittää ja ihastella pientä, elävän lelun näköistä koiraa. Pari päätti vaihtaa toiseen kahvilaan saadakseen hieman keskustelurauhaa. Sama toistui sielläkin, treffit päättyivät eikä miehestä enää sen jälkeen kuulunut.
Juttu on alun perin julkaistu Koiramme-lehdessä tammikuussa 2024.
