Keeshond - proomun kannelta perhekoiraksi

Kessu sopii parhaiten omakoti- tai rivitaloasujalle, sillä sille on tärkeää, että on edes pieni piha vahdittavana. Kerrostalossa kannattaa varautua siihen, että ovikellolle haukkumisen joutuu kitkemään pois. (Kuva: Tapani Kolehmainen)
Keeshond eli kessu on ystävällinen ja mutkaton seurakoira, joka viihtyy perheensä parissa. Se ei vaadi ympärilleen loputonta aktivointia. Koska riistaviettiä ei ole, on se oiva kumppani patikkaretkelle.
Keeshondin juuria on nähtävissä ympäri koko Keski-Eurooppaa. Rotu pohjautuu kivikautisiin suokoiriin, joista kehittyi myöhemmin monta erilaista rotua. Saksankielisissä maissa rotua kutsutaan wolfspitziksi. Koiria käytettiin talonvahteina maaseudulla sekä jokilaivojen ja proomujen ilmoittavana vahtina.
Rotumääritelmä hyväksyttiin vuonna 1933. Tällöin myös englantilaiset hienostonaiset löysivät rodun ja ihastuivat siihen. He veivät erityisesti harmaita koiria mukanaan ja niitä rekisteröitiin nimellä Hollannin proomukoira. Englannin vaikutus on nykyisen keeshondin jalostustyössä merkittävä.
Suomessa rotu tunnettiin aluksi hollanninpystykorvana ja ensimmäinen saapui Ruotsista vuonna 1957. Rodun taso on Suomessa hyvin korkea ja ulkomaita myöten tunnustettu. Suomessa rekisteröitiin viime vuonna 125 kessua.
Luonteeltaan keeshond on vilkas, utelias, avoin, miellyttämisenhaluinen ja sopeutuvainen. Se toimii mainiosti osana suurempaa koiralaumaa. Kessu on usein aika ahne, joten makupaloilla kouluttaminen onnistuu yleensä hyvin.
Keeshond on keskikokoinen ja tuuheakarvainen pystykorva, jonka ihannekorkeus on 49 senttiä. Pää kapenee kiilamaisesti kohti kuononkärkeä. Silmät ovat hieman vinoasentoiset ja väriltään tummat. Korvat ovat pienet, korkealle kiinnittyneet ja jäykästi pystyssä. Sivuprofiilin viimeistelee tuuhea häntä, joka peittää osan selästä. Väriltään se on harmahtava, siinä tulee olla sävyvaihtelua. Aikuisen turkki on helpompihoitoinen kuin pennun ja hylkii likaa.
Keeshond ei ole Pevisa-rotu, mutta Suomessa tutkitaan muun muassa silmiä. Epilepsia sekä iho- ja suolisto-ongelmat vaivaavat rotua jonkin verran.
Toukokuun Koiramme-lehdessä on laaja rotuesittely keeshondista.