Schipperke ei koostaan huolimatta ole mikään sylikoira, vaikka se sylissä viihtyykin. Rodussa on aimo annos reipasta vahtiviettiä, isottelua, uteliaisuutta ja vauhtia. Se on pitkäikäinen ja liioittelematon rotu, jonka kanssa voi harrastaa monipuolisesti, mutta itsepäisyys ja vähäinen miellyttämisenhalu saattavat vaikeuttaa kouluttamista.
Myös laivakoirana tunnettu schipperke on belgialainen rotu, joka on peräisin 1400-luvulta. Rodun nimi on flaamia ja tarkoittaa pientä paimenta. Ensimmäinen merkintä siitä löytyy munkki Wenclasin muistiinpanoista. Schipperkejä pidettiin pääasiassa seura- ja vahtikoirina sekä rottakoirina proomuilla. Rotu esiintyi näyttelykehässä jo vuonna 1640 Brysselissä, ja ensimmäiset rodun edustajat rekisteröitiin virallisesti vuonna 1882.
Pian tämän jälkeen rotu nousi suosioon, sillä kuningatar Henriette otti schipperken lemmikikseen. Kysyntä kasvoi vauhdilla Belgian lisäksi Englannissa. Saarivaltion puolella kysyntä oli niin suurta, että rotu katosi Belgiasta lähes kokonaan.
Muutamat kasvattajat reagoivat tähän nopeasti ja perustivat schipperkeklubin rodun säilyttämiseksi. Vuonna 1888 laadittiin ensimmäinen rotumääritelmä, jossa mainittiin rodun olevan todellinen demoni pyydystämään hiiriä ja rottia, jonka lisäksi se viihtyi hyvin hevosten parissa esimerkiksi vaunuja vartioiden.
Erään teorian mukaan schipperke on mustan belgianpaimenkoiran kääpiömuunnos, ja jotkut uskovat, että rotu kehittyi viikinkien mukanaan tuomista pystykorvista. Esille on nostettu myös schipperken sekä kleinspitzin ja pomeranianin yhtäläisyyksiä, samoin terrierien. Yleisimmin rodun kuitenkin uskotaan kehittyneen alkukantaisesta belgialaisesta lammaskoirasta.
Sussi innoittajana
Suomen ensimmäinen schipperke saapui Saimi Kärkkäiselle Suojan kenneliin Ruotsista 60-luvun puolivälissä. Se oli narttu nimeltään Sussi ja sen sukujuuret olivat osittain englantilaiset. Seuraavina vuosina kennel toi yhteensä kymmenen schipperkeä maahan ja loi vahvan perustan kasvatustyölle. Monen suomalaisen schipperken sukutaulusta löytyy edelleen Suojan kasvatteja.
– Saimi oli oppiäitini sekä saksanpaimenkoirien että schipperkejen saralla. Ihastuin upealuonteiseen Sussiin ja esitin sitä joskus näyttelyissä. Ensimmäinen schipperkeni oli Saimin Englannista tuoma kivespuoli uros. Vähitellen saksanpaimenet väistyivät laivakoirien tieltä ja sillä tiellä kuljen edelleen, eikä loppua näy, kertoo 53 pentuetta kasvattanut Leena Parviainen, kennel Alenas.
– Schipperke on mitä suurimmissa määrin kunnon koira kokoisekseen. Suuri koira pienissä raameissa, hän kuvailee.
Viime vuosituhannen puolella rekisteröintimäärät pysyttelivät alle sadassa, mutta nousivat kolminumeroisiksi 2000-luvulle tultaessa. Huippuvuosi oli 2009, jolloin rekisteröintejä oli 175. Viime vuonna rekisteröitiin 152 schipperkeä. Rotujärjestö on Suomen Kääpiökoirat ja rotuyhdistys Suomen Schipperkekerho.
– Rotu ei ole koskaan ollut mikään muotirotu eikä toivottavasti nousekaan sellaiseksi. Musta koira ei ole niin suosittu kuin vaikka joku valkoinen, pieni, pehmeä ja pörröinen, arvelee 21 pentuetta kasvattanut Eija Kalliovaara, kennel Bilgepump’s.
Kookas amerikkalainen pomeranian Venäjältä?
Kalliovaara pitää suomalaisten schipperkejen ulkomuodollista tasoa hyvänä. Rotu on pysynyt melko yhtenäisenä eikä suurempia linjajakoja ole päässyt syntymään.
– Tuonteja on pääasiassa Yhdysvalloista, Venäjältä, Ranskasta ja Ruotsista. Amerikkalaiset ja osittain myös venäläiset koirat ovat karvaisempia ja suurempia kuin pohjoismaalaiset ja ranskalaiset, hän kertoo.
Leena Parviainen mainitsee, että viime aikoina tuontia on ollut ylivoimaisesti eniten itänaapurista, vaikka siellä rodun historia on lyhempääkin lyhyt.
– Taustat ovat tosin arvostetuissa amerikkalaislinjoissa ja monet koirista ovat kauniita ja näyttäviä. Eräs venäläiskasvattaja kertoi kasvattavansa amerikkalaisia schipperkejä, joiden tulee olla kuin mustia ja hieman kookkaita pomeranianeja. Tämä kuulostaa ongelmalliselta, Parviainen pohtii.
– Onneksi koiria tulee myös maista, joissa taustatiedot ovat luotettavia ja rotumääritelmää luetaan kuten meillä.
11 pentuetta kasvattaneen Henriikka Toikan (kennel Mahdoton) mukaan kasvattajat tekevät jonkin verran yhteistyötä keskenään. Koiria esimerkiksi omistetaan yhdessä toisen kasvattajan kanssa, tehdään vaihtokauppoja ja tuodaan maahan yhdessä.
– Oman kokemukseni mukaan yhteistyö sekä suomalaisten että ulkomaalaisten kanssa sujuu, kun kumpikin sitä toivoo ja kasvatusperiaatteet osuvat yhteen. Suomalaisia menestyy maailmalla isoissakin näyttelyissä, joten laadukkaita koiria meiltä kyllä löytyy, hän sanoo.
Ei sylikoira, mutta viihtyy sylissä
Toikan mukaan schipperke voi sopia ensikoiraksi, kunhan ostaja on oikealla asenteella liikkeellä ja on ottanut selvää esimerkiksi pentukursseista.
– Vaikka schipperke on pieni koira, se on henkisesti suuri ja vaatii käytöstapojen opetuksen arjen sujumiseksi. Rotu on aktiivinen ja sillä on kekseliäisyyttä, jota se tylsistyneenä käyttää herkästi pahantekoon, kuten esimerkiksi johtojen pureskeluun. Kerrostalossa asuessa kannattaa huomioida, että schipperke on vahtikoira, joka ilmoittaa normaalista poikkeavista asioista haukulla. Haukkumistaipumus on yksilöllistä. Pari omaa koiraani esimerkiksi haukkuvat välillä selvän vahtimisen lisäksi myös linnuille.
Leena Parviainen kertoo, että tyypillinen schipperken hankkija on ulkoileva ja liikkuva henkilö tai perhe, joka on jo tutustunut rotuun ja haluaa pienen mutta silti koiran näköisen koiran.
– Heitä viehättää rodun eloisuus, ketteryys, reippaus ja ison koiran luonne. Suurin osa menee kotikoiriksi ja lenkkiseuralaisiksi. Toisinaan näitä kysellään myös harrastuksiin kuten agilityyn, rallytokoon ja tokoon, mutta se on aika vähäistä. Rotu sopii hyvin esimerkiksi kaveri- ja terapiakoiraksi ja muutama kasvattini on mukana niissä hommissa. Sylikoiria nämä eivät ole, mutta viihtyvät kyllä sylissä ja sohvalla.
– Schipperket pitävät lapsista ja ylipäänsä tulevat hyvin toimeen ihmisten kanssa. Myös hevoset ja kissat hyväksytään, mutta pienjyrsijät saavat kyytiä ja saalista esitellään omistajalle ylpeänä ja kiitosta odottaen. Oma piha-alue, auto, asuntoauto ja vene herättävät jopa harmillisen voimakkaan omistushalun ja niitä vahditaan voimakkaasti. Myös vieraat urokset saavat uroksilta yleensä haukut, Parviainen kertoo.
Henriikka Toikalla on sekalauma, jossa tullaan pääasiassa hyvin toimeen. Pari urosta nahistelee välillä keskenään, samoin pari narttua haastaa ajoittain riitaa toisten narttujen kanssa. Suhtautuminen vieraisiin koiriin esimerkiksi näyttelyssä tai lenkkipolulla on välinpitämätöntä.
Utelias ja aktiivinen isottelija
Toikan mukaan jokainen laivakoira on omanlaisensa persoona eikä kahta samanlaista ole. Yhdistäviä tekijöitä ovat kuitenkin vahtivuus, seurallisuus, aktiivisuus ja älykkyys.
– Miinuspuolena näillä on tyhmänrohkeus. Schipperke kuvittelee itsestään välillä aivan liikaa ja saattaa isotella itseään huomattavasti suuremmille koirille ja muille eläimille. Joillakin yksilöillä on myös taipumusta näykkimiseen. Tämä on vahtikoiralle aivan erinomainen ominaisuus, mutta nyky-yhteiskunnassa siitä voi olla enemmän harmia. Lisäksi rodusta löytyy riistaviettiä, mikä saattaa aiheuttaa karkailua. Vapaana ulkoilua kannattaa harjoitella pennusta asti.
Leena Parviainen kuvailee rotua iloiseksi, reippaaksi, vilkkaaksi ja häiriöksi asti uteliaaksi vahtikoiraksi.
– Schipperke rakastaa juosta luonnossa ja koluaa kaikki ojat ja lätäköt ja pulahtaa mielellään uimaan ja vaikka lumihankeen. Eräs vanha urokseni päätyi heikoille jäille ja upposi hyiseen lampeen. Pelastettaessa koiraa se oli lähinnä iloinen saadessaan uintiseuraa ja teki saman tempun vielä kahdesti sinä talvena. Omat koirani rakastavat myös autoilua ja veneilyä.
Hänen mukaansa rodulla on palveluskoiramaisia ominaisuuksia, mutta miellyttämisenhalu on vähäisempää, mikä kannattaa huomioida, jos on hankkimassa itselleen kisakoiraa. Schipperke saattaa olla myös hyvin itsepäinen, mikä voi olla esteenä suuremmille kisa-areenoille kipuamiseen. Muotovalion arvoon ei vaadita käyttötulosta.
Suosituin laji on agility, jossa kisaa parikymmentä schipperkeä. Hyvänä kakkosena tulee rallytoko. Joitakin käyntejä on myös koiratanssissa, noseworkissä, paimennuksessa ja tokossa. Ainakin yhtä schipperkeä käytetään haavoittuneiden sorkkaeläinten jäljityksessä.
– Jos palkka ei miellytä, on koulutus vaikeaa. Nämä ovat hyvin omapäisiä ja vaativat omistajaltaan huumorintajua, jotta kouluttaessa ei mene hermot. Ensimmäisenä vuonna kannattaa pitää yllä hyvää kuria ja järjestystä. Jos antaa nuoren koiran elää kuin pellossa, tilaa itselleen ongelmia, Eija Kalliovaara muistuttaa.
Ilkikurinen ilme
Schipperke on neliömäinen, pienikokoinen ja hyvin tiivisrakenteinen paimenkoira. Ihannesäkäkorkeutta ei ole määritelty, mutta tavoiteltu keskipaino on 4-7 kiloa. Sukupuolileima on selvä.
– Schipperke tunnistetaan yleensä hyvin katukuvassa, mutta nykyisin niitä erehdytään toisinaan luulemaan mittelspitzeiksi voimakkaan turkin ja pitkän hännän vuoksi, Leena Parviainen sanoo.
Eija Kalliovaaran laumaan kuuluu mustia belgianpaimenkoiria ja schipperkejä, joten lähes päivittäinen kysymys vastaantulijoilta lenkillä kuuluu, ovatko pienet mustat koirat isojen pentuja.
– Nykyisin vastaan, että kyllä ovat, vanhin pentu on jo 12-vuotias.
Schipperken pää on kiilanmuotoinen muttei liian pitkä. Sen leveys on sopivassa suhteessa runkoon. Otsa on melko leveä ja kapenee silmiä kohti. Kallon ja kuonon ylälinjat ovat yhdensuuntaiset. Selväpiirteinen kuono kapenee kirsua kohti ja sen pituus on 40 prosenttia pään koko pituudesta. Kirsu on pieni ja aina musta. Silmät ovat tummanruskeat, pienet ja mantelin muotoiset. Ilme on ilkikurinen, eloisa ja terävä. Korvat ovat täysin pystyt ja teräväkärkiset, tanakat ja äärimmäisen liikkuvaiset. Purenta on leikkaava, mutta tasapurenta sallitaan.
Kaula on vahva ja tuuhean kauluksen ansiosta hyvin paksulta vaikuttava. Selän ja lanteen ylälinja on suora ja kiinteä, usein hieman lantiosta säkää kohti kohoava. Lantio on lyhyt, leveä ja vaakasuora. Lantion takaosa on tasapainoisesti pyöristynyt kuten marsulla. Rintakehä on syvä ja sen alalinja on kyynärpäiden tasolla ja kohoaa tasaisesti ja loivasti kohti vatsaa.
Häntä on korkealle kiinnittynyt. Jotkut yksilöt syntyvät hännättöminä tai töpöhäntäisinä. Pitkä häntä on levossa mieluiten riippuva ja liikkeessä se voi nousta selkälinjan jatkeeksi, muttei mielellään ylemmäs. Kiertynyt tai selän päälle kaartuva häntä on sallittu.
Raajat ovat kevytluustoiset ja selvästi rungon alla. Ravaavan koiran liikkeet ovat joustavat ja vakaat. Askel on keskipitkä ja takaraajoissa on hyvä työntö.
Aamukahvi karvojen kera
Peitinkarva on tuuheaa, tiheää, suoraa, riittävän karheaa ja laadultaan melko kovaa, kuivaa ja jäykkää. Kaulan ympärille muodostuu pystymmistä ja pidemmistä karvoista leveä kauluri, harja ja röyhelö. Erityisesti uroksilla kaulurin puuttuminen on virhe.
– Hyväksytty väri on musta. Joissakin maissa hyväksytään myös fawn eli kermanvaalea. Toisinaan syntyy myös black and tan -värisiä koiria, Leena Parviainen kertoo.
Valkoinen väri on virhe, vaikka sitä esiintyisi vain yksittäisinä karvoina esimerkiksi varpaissa. Aluskarva voi olla tummanharmaata, kunhan se on täysin mustan peitinkarvan peitossa.
– Turkinhoito on todella helppoa. Turkki hylkii likaa eikä tarvitse pesua käytännössä lainkaan. Toki jos koira on kierinyt jossakin ällöttävässä, sen voi pestä, samoin näyttelyä varten. Pesulla voidaan myös vauhdittaa karvanlähtöä. Karvanlähtö on yleensä pari kertaa vuodessa ja sitä todella lähtee tupoittain. Karvaa löytyy silloin aivan kaikkialta. Aamukahvin nauttiminen ilman karvaa ei todennäköisesti onnistu karvanlähtöaikana, Henriikka Toikka naurahtaa.
– Rotu ei ole trimmattava eikä sitä yleensä tarvitse pukea, sillä turkki on erittäin säänkestävä ja hyvin eristävä.
15 vuotta ylittyy monilla
Kasvattajat pitävät schipperkeä perusterveenä ja pitkäikäisenä rotuna.
– Emme ole mukana Pevisassa, mutta kasvattajat tekevät vapaaehtoisesti erilaisia terveystarkastuksia ja geenitutkimuksia. Rotu on pitkäikäinen ja elää helposti päälle 15-vuotiaaksi. Vanhin tapaamani laivis oli lähes 20-vuotias, Leena Parviainen kertoo.
Henriikka Toikkaa huolettavat erityisesti epilepsia, autoimmuunisairaudet, geenipoolin kapeneminen sekä lisääntymiseen liittyvät haasteet.
– Tyypillisesti kaikki sujuu hyvin astutuksesta pentujen hoitoon asti ja pentuekoko on keskimäärin 3-4. Olen kuitenkin seurannut tilannetta maailmanlaajuisesti, ja joissakin suvuissa nartut saattavat jäädä tyhjäksi onnistuneesta astutuksesta huolimatta, urokset eivät halua astua, nartut eivät anna astua, synnytykseen tarvitaan eläinlääkäriä, emältä ei tule maitoa tai se ei hoida pentujaan ja on jopa aggressiivinen niitä kohtaan. Tällaista kehitystä tulee seurata tarkasti.
Rodulta tutkitaan yleisimmin polvet, silmät, lonkat ja kyynärpäät. Vuonna 2017 syntyneistä koirista polvet on tutkittu joka kolmannelta ja jokainen tutkituista sai puhtaat paperit. Jalostuksen tavoiteohjelman mukaan terveeksi todetaan silmätutkimuksissa yli 90 prosenttia koirista.
Vuonna 2017 syntyneistä koirista on lonkkakuvattu joka neljäs ja noin puolet niistä sai tuloksen A tai B. C-lonkkaisia oli 41 prosenttia, D:tä ja E:tä oli kumpaakin kolme prosenttia. Kyynärpäät olivat puhtaat 90 prosentilla tutkituista. Selkäkuvattujen koirien tuloksissa on ilmennyt jonkin verran LTV- ja VA-muutoksia.
Peurapulmia
Henriikka Toikka asuu koirineen maaseudulla, ja toisinaan luonto tulee liiankin lähelle, etenkin peurat.
– Yksi koiristani ei palannut pihalta huuteluistani huolimatta. Huolissani lähdin kiertämään tonttia ja lopulta huomasin koiran ähertävän jotakin tohkeissaan. Pihallani oli kuollut peura, jonka kimpussa koirani oli, repien siitä paloja ja syöden niitä innoissaan. Se ei tullut kutsuttaessa pois, joten minun oli kannettava se sisälle.
– Soitin metsästysseuralle ja kysyin, kuinka voi olla mahdollista, että 1,7-metrisen aidan sisäpuolelle on voinut päätyä peura. Ilmeisesti se oli loikannut vauhdilla tieltä, ottanut aidasta lisävauhtia ja maahan osuessaan katkaissut niskansa. Metsästäjän avustuksella sain peuran pakastimeen ja koirat pääsivät nauttimaan saalistaan pitkään, hän muistelee.
Toisella kerralla peura oli yrittänyt tulla aidan läpi ja jätti siihen muistoksi reiän. Lauma schipperkejä päätti lähteä siitä omille teilleen.
– Osa koirista oli mennyt katsomaan naapurin kanoja ja toiset hevosia. Yksi koirista oli ominut naapurin pihan reviirikseen ja vahti sitä haukkuen. Se haukkui jopa minulle, kun lähestyin pihaa. Lopulta se tunnisti minut ja juoksi tyytyväisenä ja saavutuksestaan ylpeänä luokseni. Naapuri sen sijaan oli harmissaan, sillä kanoille olisi voinut käydä todella huonosti. Hän oli onneksi ehtinyt väliin ja sai koirat sullottua pieneen aitaukseen odottamaan minua.
– Koirat olivat kunnossa ja reissuunsa tyytyväisiä, itselläni oli sekava järkytyksen ja huojennuksen tunne. Hankin saman tien tarvikkeet aidan korjaamiseen, suklaata naapurille sekä hedelmiä ja kasviksia hänen kanoilleen. Lopuksi asennutin entisen aidan vahvistukseksi elementtiaidan turvaamaan pihaani peuroilta. Niitä ei onneksi ole enää näkynyt.
Juttu on alun perin julkaistu Koiramme-lehdessä heinäkuussa 2022.
