Bretoni on seisovista lintukoirista pienin. Se on moniin käsiin sopiva ystävällinen perhekoira, jonka kanssa voi harrastaa monia lajeja myös metsästyskauden ulkopuolella. Pääasiallisesti se on silti täysiverinen metsästyskoira, joka on omimmillaan lintujahdissa. Bretoni on pitkäikäinen ja perusterve.
Seisojien seiskaryhmään kuuluva bretoni on ranskalainen rotu, joka kehitettiin paitsi ilmoittamaan linnut seisomalla, myös noutamaan saaliin. Bretonin ja viiden muun ranskalaisen keskipitkäturkkisen seisojarodun katsotaan saaneen alkunsa 1600-luvulla. Koiria näkyy aikalaismaalauksissa, mutta niiden piirteet eivät olleet vielä kovin yhtenäiset. Rodut pysyivät kirjavana joukkona aina 1800-luvulle saakka.
1800-luvun puolivälin paikkeilla pastori E.W. Davies vietti aikaa Keski-Bretagnessa, joka oli jäänyt vaikeiden kulkuyhteyksien vuoksi hieman syrjään muusta maailmasta. Pastori ylisti alueen melko pieniä ja lyhythäntäisiä koiria, joita köyhät asukkaat ja salametsästäjät käyttivät osoittamaan ja noutamaan lintuja elannokseen. Koirat toimivat kaikenlaisissa maastoissa ja niillä pyydettiin myös jäniksiä.
Samaisen vuosisadan lopussa alueelle saapui englantilaisia metsästäjiä. He toivat mukanaan settereitä, pointtereita ja springerspanieleita, jotka risteytyivät osittain tahattomasti, osittain tarkoituksella alueen alkuperäiskoirien kanssa. Risteytyksillä haluttiin vahvistaa bretonien seisontataipumuksia ja hajuaistia. Risteytykset lopetettiin pian, sillä niiden ei katsottu parantavan bretonien henkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia.
Bretonille perustettiin kaksi rotuyhdistystä vuonna 1907 ja samana vuonna näki päivänvalon rodun ensimmäinen rotumääritelmä. Siinä ainoa hyväksytty häntämalli oli lyhyt. Tämä vaatimus poistettiin vuonna 1933 ja myös typistettyhäntäiset koirat sallittiin.
Ranskalaista ja amerikkalaista verta
Bretonin käyttötarkoitus on pysynyt kautta aikojen samana. Nykyisin niillä harrastetaan metsästyksen ohella myös muita lajeja, mutta edelleen ensisijainen käyttötarkoitus on metsästys. Rotu on jakautunut kahteen linjaan, ranskalaiseen Epagneul Bretoniin ja amerikkalaiseen American Brittanyyn. Ne poikkeavat toisistaan niin ulkonäöltään kuin käyttöominaisuuksiltaan ja monet pitävät niitä jopa eri rotuina. Toisinaan nousee pinnalle keskustelu linjojen jakamisesta kokonaan omiksi roduikseen.
Amerikkalaista linjaa on tullut myös Pohjoismaihin erityisesti Norjan kautta, mutta Ranskan rotujärjestö on tuominnut alkuperäisen bretonin muokkauspyrkimykset FCI-maissa. Myös suomalaiseen kantaan on sekoittunut amerikkalaista verta ja moni bretonimme edustaa tässä mielessä sekalinjaa.
– Ensimmäiset bretonit toi Suomeen Opri Siik 60-luvulla Norjasta, mutta varsinainen kasvatustyö lähti käyntiin vasta vuosikymmentä myöhemmin, kertoo 70-luvulta asti metsästyskoirien kanssa touhunnut ja vuodesta 2009 bretoneja kasvattanut Juha Lappalainen (kennel Taikamäen).
Rotujärjestö on Saksanseisojakerho, johon bretoni siirtyi Spanieliliiton alaisuudesta vuonna 1978.
Suomen bretonikanta pohjautuu vahvasti kahdeksaan urokseen ja kahteen narttuun, joista osa oli läheistä sukua keskenään. Jotta kasvatustyötä pystyttiin jatkamaan terveeltä pohjalta, oli kantaan saatava vahvistusta. Sitä saapui Ranskasta vuonna 1991 uros Euz de l’Allee des Tilleulsin muodossa. Sitä seurasivat tuonnit Tanskasta, ja bretonikanta sai paitsi uusia geenejä, myös parannusta käyttöominaisuuksiin, luonteeseen ja ulkomuotoon. Pentuja alkoi syntyä lähes sadan vuosivauhdilla.
”Bretoni ei ole koskaan ollut muotirotu eikä ole sellaiseksi nousemassa.”
kasvattaja vesa virkkula
Notkahdus rekisteröinneissä tapahtui 90-luvun puolivälissä samaan aikaan, kun häntien typistyskielto astui voimaan. Uudella vuosituhannella rekisteröintimäärät lähtivät jälleen nousuun.
– Bretoni ei ole koskaan ollut mikään muotirotu eikä ole sellaiseksi nousemassa. Pentuja syntyy vuosittain vain noin sadan verran, kertoo 27 pentuetta kasvattanut Vesa Virkkula, kennel Van´t Passant.
Viimeiset vuodet rekisteröintikäyrä on osoittanut alaspäin. Viime vuonna lukema oli 77 pentua, kun vuonna 2014 se oli lähes puolet enemmän. Tänä vuonna sadan rekisteröidyn pennun raja kuitenkin ylittyi jo lokakuussa.
Hajanaisuutta ja tuontivaikeuksia
– Rodun taso Suomessa on mielestäni pääsääntöisesti metsästysominaisuuksiltaan hyvä. Koiria tuodaan eniten Ranskasta, Saksasta, Norjasta ja Ruotsista. Vienti on vähäisempää, mutta joitakin koiria on mennyt ainakin Norjaan. Metsästyspuolen kasvattajat tekevät jonkin verran yhteistyötä, ja tietoa koirista ja niiden taustoista jaetaan keskenään, Juha Lappalainen sanoo.
– Yhteishenkeä pidän ihan hyvänä. Suurin kuilu lienee jalostuskoirilleen koetuloksia hankkivien ja hankkimattomien kasvattajien välillä. Pääsääntöisesti bretonikasvattajat vaalivat metsästysominaisuuksia. Omat pentuni menevät vain metsästystä harrastaviin koteihin. Toki on positiivista, jos koiran kanssa harrastetaan muutakin, hän jatkaa.
Vesa Virkkula muistuttaa, että typistyksen sallivista maista pennun hankkiminen voi olla työläämpi projekti, mikäli haluaa typistämättömän koiran. Hänen kasvattejaan on lähtenyt Norjaan, Ruotsiin, Islantiin ja Viroon, ja aina vain metsästyskortillisiin koteihin.
Katja Blombergin (kennel Majaniemen) pentulaatikosta on ponnistanut maailmalle jo 162 bretonia. Hän pitää rodun ulkomuodollista tasoa vaihtelevana, mutta keskimäärin hyvänä.
– Tyypillinen bretonin hankkija on luonnossa viihtyvä metsästäjä. Rotu sopii hyvin perhekoiraksi eikä vie kokonsa ansiosta paljon tilaa kotona tai autossa, hän sanoo.
32 bretonipentuetta kasvattanutta Leila Ahoa (kennel Jarlein) huolestuttaa hajonta ulkomuodossa ja luonteessa.
– Taso ei päätä huimaa ja rotua ei meinaa välillä tunnistaa edes näyttelyssä. Toivoisin tuomareilta tiukempaa linjaa, sillä bretoni pitäisi tunnistaa bretoniksi jo kaukaa. Tuonneissa on paljon jalostukseen kelpaamattomia koiria erityisesti lonkkien osalta. Hyvälle jalostusmateriaalille on tarvetta ja kaipaisin parempaa yhteishenkeä. Omia pentujani on mennyt pääasiassa metsästäviin koteihin, jotka eivät ole olleet erityisen kiinnostuneita kokeissa käymisestä.
Perustiedoilla ensikoiraksi
Kasvattajien mukaan bretoni sopii ensimmäiseksi koiraksi. Vesa Virkkula kehottaa panostamaan peruskoulutukseen ja riittävään liikuntaan. Metsästykseen rotu on helppo kouluttaa, sillä se on oppivainen, joskin välillä hieman omapäinen. Kun bretoni jotakin päättää, sen päätä voi olla vaikea kääntää. Sukupuolten välillä ei ole suuria eroja.
– Jos bretonin ottaa ensimmäiseksi koiraksi, sen käyttöön ja koulutukseen tulee perehtyä erityisen perusteellisesti. Rotu on todella aktiivinen, energinen ja vaatii koulutusta. Perustiedot kanakoiran kouluttamisesta olisi hyvä olla hallussa, joskin apua on nykyään helposti saatavilla. Haluan olla kasvattieni elämässä mukana ainakin parin vuoden ajan esimerkiksi järjestämällä pentupäiviä ja pitämällä yhteyttä, Juha Lappalainen kertoo.
Hänen mukaansa bretoni sopii kerrostaloon, kunhan se saa tarpeeksi aktiviteetteja.
Pelkkää plussaa
Bretonin luonteesta puhuttaessa kasvattajien on suorastaan vaikea keksiä miinuspuolia.
– Plussapuolina pidän energisyyttä, kuuliaisuutta ja ystävällistä luonnetta. Miinuksia ei ole, Leila Aho toteaa.
– Bretoni on avoin, sosiaalinen ja kuin kotonaan missä tahansa. Monikäyttöisyys sekä metsällä että muiden harrastusten parissa on iso plussa. Jos miinuspuolia on keksittävä, niin omina laiskoina hetkinä bretonien aktiivisuus tuntuu suorastaan ylitsepursuavalta, Katja Blomberg lisää.
Hänen mukaansa suosituin harrastus on metsästys, mutta viime vuosina nousua ovat tehneet myös rallytoko, toko, agility ja mejä. Harrastajien määrä on ollut ilahduttavassa kasvusuunnassa viime vuosina.
– Muotovalion arvoon vaaditaan sääntöjen mukainen käyttötulos kanakoirien erikoiskokeen avoimesta luokasta, hän sanoo.
Juha Lappalainen iloitsee kanakoirien erikoiskokeen suosion noususta. Kasvattajat ovat onnistuneet aktivoimaan omistajia kokeita kohti. Viime vuonna osallistujia oli ennätysmäärä, 121. Kanakoirien kenttä- ja tunturikokeeseen on osallistunut vain muutama yksittäinen bretoni.
– Bretonit ovat iloisia ja helposti kaikesta innostuvia. Ne oppivat nopeasti ja niillä on miellyttämisenhalua. Omat koirani ovat aina innolla lähdössä mukaan, mihin tahansa menenkin. Laumaani kuuluu seitsemän bretonia ja kaksi dreeveriä. Koirani tulevat pääsääntöisesti hyvin toimeen keskenään. Vieraisiin koiriin bretonit suhtautuvat yleensä innokkaan ystävällisesti, hän kertoo.
Katja Blombergin kahden bretoninartun kaverina elää kaksi suursnautseria, kissoja, gerbiilejä, kanoja sekä viestikyyhkyjä. Lajikirjoinen lauma toimii hyvin ja bretonit ovat kuin kala vedessä paitsi omassa, myös vieraammissa laumoissa.
Joka viides on töpö
Rotumääritelmä kuvailee bretonia rakenteeltaan tasapainoiseksi ja vahvaluustoiseksi muttei raskaaksi neliömäiseksi lintukoiraksi. Se on tiivis ja vankka, mutta silti riittävän tyylikäs. Olemus on kuin pienellä, vankalla ja energisellä ratsuponilla. Uroksen ihannekorkeus on 49-50 senttiä, nartun 48-49.
Pään piirteet ovat kauniisti meislautuneet ja kallo on kevyesti pyöristynyt. Kallon ja kuonon linjat ovat yhdensuuntaiset. Otsapenger on kohtalainen. Silmät ovat hieman vinoasentoiset ja soikeahkot. Ilme on älykäs, lempeä ja avoin. Korvat ovat ylöskiinnittyneet, kolmion muotoiset, melko leveät ja suhteellisen lyhyet. Ilme ja kohoavat korvantyvet saavat aikaan aidon bretoni-ilmeen.
Kaula on keskipitkä, lihaksikas ja katkaistun kartion muotoinen. Ylälinja on suora lanteeseen ja lantion alkuosaan saakka. Säkä erottuu vain hieman. Selkä on suora, lyhyt ja kiinteä, lanne lyhyt, leveä ja lihaksikas. Rintakehä on leveä ja ulottuu kyynärpäiden tasolle. Vatsaviiva on hieman kohoava.
Häntä on ylöskiinnittynyt, asennoltaan vaakasuora tai hieman riippuva. Tarkkaavaisen tai työskentelevän koiran häntä vipattaa usein. Noin joka viides bretoni syntyy töpöhäntäisenä, ja kahden töpöhäntäisen paritus on Suomessa kiellettyä. Töpöjen runsastuminen hankaloittaa jalostusvalintoja, joten jalostuksen tavoiteohjelma kehottaa suosimaan pitkähäntäisiä yksilöitä jalostuksessa.
Eri askellajit ovat vaivattomat, voimakkaat, tasapainoiset ja eloisat. Raajat liikkuvat suorassa linjassa ilman liioiteltuja poikkeamia tai rullausta ja selkälinja pysyy kiinteänä. Huonot liikkeet on vakava virhe.
– Sallitut värit ovat musta-valkoinen, oranssi-valkoinen, maksanruskea-valkoinen, tricolor sekä näiden päistärikköversiot. Yksivärisyys ei ole sallittua, kertoo Katja Blomberg.
Juha Lappalainen lisää, ettei ole koskaan törmännyt värivirheelliseen bretoniin. Samaan pentueeseen voi syntyä usean värisiä pentuja, mutta yleisin väri on oranssi-valkoinen.
– Turkinhoito on vaivatonta. Bretonia ei yleensä tarvitse trimmata, mutta yksilöllisiä eroja on. Itse hoidan koirieni ulkonäköä lähinnä harjaamalla korvien hapsuista takut ja leikkaamalla kynnet, hän sanoo.
Lonkkaterveys huolettaa
Bretoni on Pevisa-rotu. Leila Aho kertoo, että jalostuskoirilta vaaditaan silmätutkimus ja lonkkakuvaus. Pentumäärärajoitus on 36 ja kahta C-lonkkaista ei saa yhdistää. Hän harmittelee, ettei lonkkatilanne ole parantunut vuosien aikana. Jalostuksen tavoiteohjelman mukaan vuosina 1990-1993 terveitä A- ja B-lonkkaisia oli kuvatuista bretoneista 50,8 prosenttia. Vuosina 2009-2013 määrä oli 53,4 prosenttia. Vuonna 2018 syntyneistä terveitä oli vain 42 prosenttia.
Juha Lappalainen mainitsee, että tuontikoirissa ilmenee yllättävän paljon kaihia. Esimerkiksi rodun kotimaassa silmiä ei ole tapana tutkia.
– Myös selän luustomuutoksia on ilmaantunut, joskin tämä voi olla seurausta siitä, että selkiä on alettua tutkia aiempaa enemmän.
Hänen mukaansa keskimääräinen pentuekoko on noin kuusi.
– Omista pentueista pienimmässä on ollut yksi ja suurimmassa yhdeksän pentua. Astutukset onnistuvat yleensä hyvin, mutta joillakin uroksilla on arkuutta astua. Synnytykset sujuvat pääsääntöisesti hyvin.
Vesa Virkkulan mukaan bretoni on pitkäikäinen rotu, mikäli terveys säilyy hyvänä. Hänellä on tällä hetkellä 13-vuotias koira, joka toimii edelleen metsällä.
Rakkautta yli rajojen
Bretonilla on hyvät äidinvaistot. Katja Blomberg kertoo, että pennut on hoidettu aina esimerkillisesti, olivat ne sitten omia tai muualta tulleita ylimääräisiä avuntarvitsijoita.
Aina avuntarvitsijan ei tarvitse olla edes samaa lajia, eikä koiralla kokemusta pennuista.
– Kesällä vuonna 2000 heräsimme puhelinsoittoon. Mieheni serkku soitti ja kertoi löytäneensä aamuvarhaisella Kuopion kaupungintalon portailta pahvilaatikon, jossa oli kolme hylättyä kissanpentua. Ne olivat vielä aivan pieniä, silmätkin vielä kiinni. Hän ei ollut keksinyt, kenelle muulle soittaisi. Otimme yksivuotiaan bretoninarttumme Nukan mukaan ja lähdimme heti ajamaan kohti Kuopiota.
Kaksi pennuista ei jaksanut eläinlääkärin avusta huolimatta seuraavaan päivään, mutta kolmas sinnitteli hengissä. Se sai nimekseen Linda ja sai Blombergien luota pysyvän kodin.
– Nuka otti Lindan heti omakseen ja hoiti sitä kuin omaansa, vaikkei sillä ollut vielä ehtinyt olla omia pentuja eikä kokemusta muidenkaan narttujen pennuista. Se imetti pentua pitkään sekä pissatti ja kakatti sen oikeaoppisesti niin kauan, että se oppi käymään itsenäisesti laatikolla.
– Niistä tuli elinikäiset ystävykset. Lindan ei koskaan tarvinnut pestä itse itseään, sillä Nuka piti siitä huolen elämänsä loppuun asti, Blomberg muistelee lämmöllä.
Juttu on alun perin julkaistu Koiramme-lehdessä tammikuussa 2023.
