Hovawart on pihapiirin tarkka ja näyttävä vahti. Vieraat ilmoitetaan tiukasti, mutta omalle perheelleen rotu on uskollinen ja ystävällinen. Hoffi vaatii jämäkkää mutta lempeää otetta, ja oikeissa käsissä siitä saa mainion harrastuskaverin aktiiviseen kotiin.
Hovawart on saksalainen rotu, jonka juuret juontavat keskiajalle. Saksassa esiintyi tuolloin suurehkoja pitkäkarvaisia koiria, joita kutsuttiin käyttötarkoituksensa mukaisesti hofewarteiksi eli pihavahdeiksi.
1900-luvulla huomion Saksassa vei saksanpaimenkoira, ja hovawart jäi sen varjoon. Roduilla on yhteisiä juuria. 1920-luvulla hovawart nousi suunnitelmallisen jalostustyön kohteeksi. Luomistyö alkoi Keski-Saksassa ja erityisesti Thalen kaupungissa. Ensimmäisenä kantakirjaan merkittiin Kurt F. Königin kasvattama pentue vuonna 1922. Vanhemmat oli merkitty saksanpaimenkoiriksi.
Hovawartit olivat alkuaikoina väriltään mustia, vaaleita, harmaita ja riistanvärisiä. Ensimmäinen musta ruskein merkein eli merkkivärinen syntyi vuonna 1924.
Rotu hyväksyttiin virallisesti vuonna 1937. Rotumääritelmä kirjoitettiin Königin omistaman Castor Mayer-Busch – nimisen uroksen mukaan. Komea uros kiersi ahkerasti näyttelyissä ja päätyi jopa Suomen Kennelliiton lehden sivuille. Kuvan yhteydessä kerrottiin uudesta rodusta. Castorin ja sisäsiitoksen avulla rodun ulkomuoto saatiin vakiintumaan.
Maailmansota sotki tuoreen rodun nousukiidon. Pentueiden määrä romahti ja kasvattajat eri puolilla Saksaa aloittelivat jalostustyötä uudelleen toisistaan tietämättä. Koirakanta eriytyi, ja jakoa tapahtui myös luonteessa ja sen jalostuksessa. Königin seuraajat halusivat pitää rodun vahti- ja pihakoirana, kun taas palveluskoiraharrastuksesta kiinnostuneet halusivat kehittää urheilukoiran ominaisuuksia.
Uusi jakolinja syntyi Berliinin muurin myötä. Idän puolella korostettiin vahtiominaisuuksia, lännessä suojeluharrastusta. Itä-Saksan hovawartit olivat tyypiltään rotevia ja hyvärakenteisia, lännen kevyempiä ja anatomialtaan heikompia. Muurin purku ei poistanut näkemyseroja, vaan ne elävät edelleen.
Hiipumista rekisteröinneissä
1950-luvulla rotu alkoi kansainvälistyä. Vuonna 1983 perustettiin kansainvälinen hovawartliitto IHF, jonka parinkymmenen jäsenmaan edustajat kokoontuvat joka vuosi pohtimaan jalostuksellisia kysymyksiä. Jäsenmaiden jalostusvastaavat ylläpitävät myös sairaustiedostoa. Suomi on yksi johtavista hovawartmaista.
– Rotu saavutti Suomen 60-luvun alussa. Kasvatustyön aloitti Anneli Wallenius saksalaisella Biene v Freeborg -nimisellä nartulla, kertoo 80-luvun alusta rodun parissa viihtynyt Tapio Eerola (kennel Hovarian), joka kasvattaa yhdessä Kaija Eerolan ja Tiia Okkosen kanssa.
Rotuyhdistys Suomen Hovawart ry perustettiin vuonna 1980, ja vuonna 1994 siitä tuli rotujärjestö.
Rotu pysyi aluksi harvalukuisena. Vuonna 1988 rekisteröinnit kipusivat ensimmäisen kerran yli sadan. Muutamissa vuosissa rekisteröinnit nousivat nopeasti, ja huippuvuosi oli 1994, jolloin rekisteröintejä oli 321.
Viime vuonna rekisteröintejä oli 118.
– Rekisteröinnit ovat laskeneet, sillä ihmiset haluavat helppoja rotuja. Esimerkiksi Ruotsin kanta on sulamassa lähes olemattomiin, Eerola toteaa.
29 pentuetta kasvattanut Kathrina Helander (kennel Steinroller) kertoo, että suomalaisia hoffeja viedään muihin maihin melko vähän. Suomi on muualta Euroopasta katsottuna syrjäinen maa.
– Vientiä on eniten Ruotsiin ja Viroon. Hoffeja tuodaan eniten Saksasta, mutta myös Ruotsista, Tshekistä, Unkarista, Puolasta, Virosta, Belgiasta, Norjasta ja Italiasta, hän luettelee.
Vuodesta 1992 rotua kasvattanut Raila Nieminen (kennel Hayaklause) pitää yhteyksiä ulkomaille erittäin tärkeinä. Esimerkiksi astutus- ja näyttelyreissut sekä muu yhteydenpito ulkomaille avartavat näkemystä rodusta.
– Suomalaisen hoffin kanssa saa usein ihastelua ja menestystä ulkomailla, hän mainitsee.
Suosittu päänäyttely yhdistää
Tapio Eerola pitää suomalaisten hoffien rotutyyppiä ja luonnetta hyvätasoisena. Myös yhteishenki kasvattajien kesken on melko hyvää, joskin välillä tarpeetonta vastakkainasettelua esiintyy, kuten kaikissa eri käyttötarkoituksiin soveltuvissa roduissa.
– Yhteen hiileen puhalletaan silti, josta todisteena on jo 34 kertaa järjestetty rotujärjestön päänäyttely Tervakoskella. Näyttely vetää vuosittain 200-300 hoffia ja on jo suorastaan brändi koiramaailmassa, hän kertoo.
Hofmacher-kennelnimellä 34 pentuetta kasvattanut Johanna Sarkkinen näkee kasvattajien tähtäävän loppupeleissä melko samaan päämäärään.
– Miltei kaikkien kasvattajien tavoitteena on kasvattaa rodunomaisia, terveitä ja monipuolisia harrastuskavereita ja tasapainoisia perhekoiria. Mielestäni rotujärjestön pentulistan kautta kasvattavat ovat keskivertokasvattajaa valveutuneempia ja tunnistavat rotunsa haasteet.
Lempeän jämptille harrastajalle
Sarkkisen mukaan hoffi soveltuu itsevarmalle, liikkuvalle ja aktiiviselle, koiransa kunnollisesta koulutuksesta ja tapakasvatuksesta kiinnostuneelle henkilölle. Nykyisin paljon pentukyselyjä tulee ulkoilevilta lapsiperheiltä.
– Väärissä käsissä ja vain pelkkänä lenkkikaverina hoffi voi olla todella haastava. Yleisin kodinvaihtaja on alle kaksivuotias uros, joka on ottanut perheessä ohjat omiin tassuihinsa. Älykkäänä rotuna hoffi vaistoaa herkästi ihmisistä, ketkä ovat vietävissä. Omistajan ja koiran suhde on hoffien kanssa erityisen korostunut. Pidän narttuja keskimäärin helpompina kuin uroksia, hän kertoo.
Vuodesta 2008 hoffeja kasvattanut Carita Salmi (kennel Biloxian) harmittelee, että moni pentua kyselevä ei ole vaivautunut ottamaan kunnolla selvää rodusta.
– Tehtynä on ”Mikä rotu sopii sinulle” -testi, ja sen perusteella soitetaan kasvattajalle, tai ihastutaan ulkomuotoon ja unohdetaan, että komeuden alla piilee aktiivinen vahti- ja palveluskoira.
– Kerrostaloelämä saattaa soveltua hoffille, kunhan liikuntaa ja muita aktiviteetteja on riittävästi. Monet kerrostalohoffit pääsevät myös hoitamaan pihavahdin virkaa esimerkiksi kesämökkeillessä. Toisilla vahtivietti on suurempi kuin toisilla. Meillä suojellaan pihaa, kotia ja omistajaa, ja vierailijoista ilmoitetaan hyvinkin tiukasti. Kun vieraat pääsevät sisään ja ilmoitan koirille, että vahtiminen riittää, niin haukkuminen loppuu ja koirat rauhoittuvat. Tutut otetaan vastaan iloisesti, Salmi jatkaa.
Kasvattajien mukaan hovawart saattaa sopia ensikoiraksi.
– Sopii ja ei sovi, se on niin paljon ihmisestä kiinni. Moni nuori ensikoiraansa hankkiva on niin vastaanottavainen ja kouluttamisesta kiinnostunut, että sellaiselle pennun myy mielellään. Koirankäsittelytaito ei ole aina kokemuksesta kiinni. Hoffi vaatii omistajaltaan lempeää ja reilua jämptiyttä, Kathrina Helander kertoo.
Päämäärätietoinen ja positiivinen
Helanderin mielestä hoffin suurin viehätys piilee sen positiivisessa elämänasenteessa.
– Vaikka elämässä välillä tulisi kolhuja, niin asenne pysyy positiivisena. Tästä voisivat ihmisetkin ottaa oppia. Muita rodun hyviä puolia ovat vilkkaus, säänkestävyys ja rauhoittuminen sisätiloissa. Kun energia on saatu purettua, hoffi tyhjentää kuppinsa ja menee nukkumaan. Hoffit tulevat yleensä myös hyvin toimeen lasten kanssa, hän kertoo.
Tapio Eerolan mukaan hoffin plussat ja miinukset kulkevat käsi kädessä.
– Moni hoffi haluaa pähkäillä itsenäisesti, kuinka eri tilanteissa kuuluu toimia. Rotu on tarkka vahti, älykäs, rohkea ja puolustustahtoinen. Koska esimerkiksi koulutustilanteissa tapahtuva asioiden toistaminen turhauttaa hoffia herkästi, vaaditaan omistajalta älliä. Valitettavasti liiallinen vilkkaus on lisääntynyt. Sählääjiä alkaa olla tarpeeksi, kuten monissa muissakin palveluskoiraroduissa. Dominanssia sen sijaan on saatu oikeilla jalostusvalinnoilla vähenemään.
– Rotu on hyvin päämäärätietoinen. Liisasimme kerran erästä kasvattimme jälkeläisnartun. Kaikki sujui hyvin, ja koira palautettiin hetkeä ennen pentujen luovutusta takaisin omistajalleen. Seuraavana päivänä narttu katosi. Lopulta se löytyi yli kolmenkymmenen kilometrin päästä, ja se oli ylittänyt matkallaan esimerkiksi moottoritien. Kartalta näki, että koira oli palaamassa suorinta tietä pentujensa luo meille, Eerola muistelee.
Toisessa tapauksessa eräs uros ei pitänyt siitä, että omistaja lähti raveihin ilman koiraa. Se hyppäsi suljetun ikkunan läpi ja taivalsi kymmeniä kilometrejä, suoraan kohti Jokimaan ravirataa.
Johanna Sarkkisen mukaan hoffien laumadynamiikka on yleensä hyvä.
– Tässä edesauttavat koirien sukulaisuussuhde ja johdonmukainen ja jämäkkä tapakasvatus. Myös vähintään kolmen vuoden ikäerosta on hyötyä laumautumisessa.
– Oma lauma on hoffille kaikkein tärkein. Minulla on neljä narttua, eivätkä ne ole erityisen innokkaita kontakteihin muiden koirien kanssa. En pidä hoffia koirapuistoiluun soveltuvana. Jos se kokee siellä huonoa kohtelua muilta koirilta, on varmaa, että sen jälkeen se on se, joka yrittää kontrolloida muita.
Monipuolinen harrastuskoira
Sarkkinen kertoo, että hovawart sopii monenlaisiin harrastuksiin.
– Tällä hetkellä harrastetaan erityisesti peltojälkeä ja muita pk-lajeja, pelastuskoirakokeita, tokoa ja rallytokoa. Hoffeilla kisataan myös noseworkissä, agilityssä ja koiratanssissa. Jotkut harrastavat jopa mejää.
Tapio Eerolan mukaan yleistyneet nenälajit sopivat rodulle hyvin. Valitettavasti näyttelykäyntien määrä sen sijaan on laskussa. – Tämä on huono juttu, sillä koiria ei pääse näkemään entiseen tapaan.
– Laskussa on myös palveluskoiraharrastus. Tämä ei johdu koirien ominaisuuksista, vaan muutoksista siinä, mitä ihmiset haluavat koiransa kanssa harrastaa, hän toteaa.
Linjajakoa ei rodussa Eerolan mielestä ole. Mistä tahansa pentueesta voi valita ja kouluttaa toimivan harrastuskoiran. Muotovalion arvoon vaaditaan tämän vuoden loppuun saakka pk-tulos, ja ensi vuoden alusta hyväksytty luonnetestitulos. Rodun kotimaassa valioidutaan pelkillä näyttelymeriiteillä.
Myös Kathrina Helander pitää rotua yhtenäisenä, joskin toiset painottavat enemmän harrastuspuolta ja toiset näyttelyitä.
Raila Nieminen painottaa, että rotu on kaikesta huolimatta ensisijaisesti pihavahti ja perhekoira. Muutamia hoffeja toimii myös esimerkiksi koulu- ja lukukoirana.
Turkinhoito on helppoa
– Hovawart ei ole helposti tunnistettavissa katukuvassa. Kullanvärisiä ja mustia luullaan noutajiksi ja merkkivärisiä milloin miksikin, Johanna Sarkkinen kertoo.
Rotu on yleisvaikutelmaltaan voimakas, keskikokoa suurempi, hieman pitkänomainen ja pitkäkarvainen käyttökoira. Sukupuolileima erottuu erityisesti pään muodossa ja ruumiinrakenteessa. Uroksen säkäkorkeus on 63-70 senttiä, nartun 58-65.
Kuononselkä on suora ja yhdensuuntainen kallo-osan kanssa, ja ne ovat suunnilleen yhtä pitkät. Otsapenger on selvästi havaittavissa. Kuono on voimakas ja hieman kapeneva. Huulet ovat tiiviit ja purenta täydellinen, voimakas ja leikkaava. Tasapurenta ja epätasainen purenta on sallittu.
Silmät ovat soikeat, eivät ulkonevat eivätkä syvällä sijaitsevat. Korvat ovat kolmiomaiset, pään sivulla riippuvat, kooltaan keskikokoiset tai suuret. Ne kiinnittyvät korkealle ja saavat kallon näyttämään todellista leveämmältä.
Selkä on suora ja kiinteä, rintakehä syvä, leveä ja voimakas. Raajat ovat vahvat ja suorat ja liikkeet suorat ja maatavoittavat. Ravissa askel on pitkä ja takaraajan työntö voimakas. Tuuheakarvainen häntä ulottuu hieman kintereen alapuolelle, mutta ei maahan asti. Se riippuu joko alhaalla tai nousee korkealle selän ylle koiran mielialan mukaisesti.
Sarkkinen kertoo karvapeitteen olevan likaa hylkivä ja helppohoitoinen, mutta kastroinnin ja steriloinnin jälkeen se muuttuu pehmeäksi ja pohjavilla runsaammaksi. Tällöin turkki huopaantuu herkästi ja vaatii enemmän huoltoa.
Kathrina Helander lisää, että rotu ei ole trimmattava, mutta tassukarvoja voi siistiä.
– Pesen koirani pari kertaa vuodessa. Ainakin keväällä kannattaa pestä talvirasva pois. Silloin turkki on ilmavampi, kun helteet alkavat. Hoffi ei yleensä erityisesti pidä kuumuudesta, mutta pakkasesta se nauttii. Koiraa ei tarvitse pukea, Helander kertoo.
– Sallittuja värejä on kolme, ja harvinaisin niistä on kokomusta. Suosituin väri on merkkivärinen eli musta ruskein merkein. Melkein yhtä paljon syntyy kullanvärisiä eli blondeja. Kaikkia värejä saa sekoittaa jalostuksessa keskenään, ja pentueen väritys riippuu vanhempien väristä. Esimerkiksi kahdesta mustasta voi syntyä kaikkia värejä, hän jatkaa.
Kokoisekseen pitkäikäinen
Hovawart on Pevisassa lonkkien osalta.
– Jalostuskoiran lonkkien on oltava A:t tai B:t. Erityisehdoin voi käyttää C-lonkkaista, Johanna Sarkkinen kertoo.
– Kasvuhäiriöt ovat yleistyneet viime vuosina, samoin erilaiset syövät, allergiat ja närästys. Ennen rotua vaivanneet kilpirauhasen vajaatoiminta ja ihosairaus SA sen sijaan ovat vähentyneet, hän jatkaa.
Myös Tapio Eerola kantaa huolta syöpäsairauksien yleistymisestä erityisesti alle seniori-ikäisillä koirilla. Lisäksi hän mainitsee olkanivelen osteokondroosin yleistyneen.
Raila Nieminen kertoo, että hoffi on kokoonsa nähden pitkäikäinen. Keskimääräinen elinikä on kymmenen paikkeilla. Hänen kasvateistaan vanhin on pian 15-vuotias.
Pentuekoossa on vaihtelua, mutta yleisesti pentueet ovat melko suuria. Carita Salmen mukaan pentuja on yleensä 6-10, mutta suurempiakin pentueita syntyy. Astutukset sujuvat pääasiassa hyvin, joskin jotkut urokset saattavat olla haluttomia astumaan. Synnytykset ja pentujen hoito sujuvat luontevasti.
Juttu on alun perin julkaistu Koiramme-lehdessä lokakuussa 2025.
