Kolme koiraa, kolme arkea – koiranomistajat pitivät tunnepäiväkirjaa viikon ajan

Pentukoira Akun perheessä ei säästellä rakkaudenosoituksia. Seisova lintukoira Rukka tuo mukanaan paljon iloa ja energiaa, mutta kysyy myös hermoja. Koiravanhus Tytin jokainen aamu on kiitollisuutta herättävä lahja.

”Elän ihanassa pentukuplassa”

Shiba Inu -pentu Aku on sulattanut omistajansa Annakaisa Vääräniemen sydämen. Kotona on taas pitkästä aikaa hyvä olla, ja sosiaalinen Aku saa mielihyvähormonit hyrräämään. Yhdessä opetellaan uusia taitoja koirantahtisesti.

Päivä 1
Kello soi 5.30. Väsyttää, mutta väsymys kaikkoaa hetkessä, kun näen pentuaitauksessa häntää heiluttavan, lentokonekorvaisen pennun. Sydämeni sulaa, eikä uloslähtö päivän ensimmäiselle lenkille harmita yhtään. Pentu tuo iloa ja pirteyttä aamuun ja koko elämääni.

Päivä 2
Ihanaa, kun on viikonloppu, vaikka herätys ja uloslähtö olikin jo 5.45. Aku nukkuu hienosti heräämättä 5–6 tuntia, eikä sitä tarvitse käyttää öisin ulkona. Edellisellä koirallani Mikillä diagnosoitiin adhd:n kaltaisia oireita, se oli tosi villi, nukkuikin korkeintaan kaksi tuntia yhteen menoon. Silloin olin todella väsynyt. Akun kohdalla pelkäsin, että yöuneni jäävät taas lyhyiksi. Huoli on ollut turhaa. Olemme olleet kaksi viikkoa yhdessä, ja Aku on paras kaverini, joka kehittyy koko ajan. Päällimmäiset tunteeni ovat nyt kiitollisuus, onnellisuus ja rakkaus.

Päivä 3
Lumikola oli aamulla jännä, sille piti vähän haukkua. Muuten Aku on rohkea kaveri. On ajettu bussilla, käyty kahvilassa ja ruokakaupassa, jossa on koirakärryt. Helpottaa sinkkutaloutta, kun voi ottaa koiran mukaan. Aku on tosi sosiaalinen ja haluaisi kadulla moikata kaikkia. Olo on ristiriitainen, koska kaikki eivät halua, että koira tulee moikkaamaan. Haluaisin kuitenkin, että Aku pysyisi sosiaalisena. Tänään oli komea alkutalven sää. Pikkutyyppi rakastaa lumessa kahlaamista. Se sukelteli lumeen ja kiipesi jokaiselle lumikukkulalle. En itse ole talvi-ihminen, mutta sydän suli pennun touhuja katsellessa.

Päivä 4
Aku sai ensimmäisen rokotuksen. On ristiriitainen olo, koska tasan 11 kuukautta sitten vein Mikki-koirani viimeiselle matkalleen samalle klinikalle. Pitkään luulin, etten voisi ottaa uutta koiraa. Rokotuspiikistä tuli vähän kylmäävä olo, koska Mikistä luopuminen on niin lähellä. En halua edes ajatella sitä, että joudun luopumaan Akusta joskus. Aku oli onneksi tosi reipas hoitopöydällä. Antoi leikata kynnet ja jakeli pusuja eläinlääkärille. Kuukauden päästä uudelleen.

Työskentelen viestinnän asiantuntijana BusinessOulussa ja voin tehdä myös etätöitä. Naurattaa, kun Teams-palavereiden aikana vierellä on pentu lelua vinguttamassa ja palloa pukkaamassa. Kotikin on vähän kaaoksessa, kun on pentuaitaus ja leluja lattialla. Nautin pentuajasta, mutta silti odotan, että Aku kasvaa ja saan järjestyksen takaisin kotiin. Kun Aku tuli, otin vähän vapaata töistä. En ole vielä raaskinut viedä sitä hoitoon tai jättää yksin kotiin varttia pidemmäksi. Pitäisi varmaan aloittaa yksinolon opettelu.

Pitkään aikaan ei ole tuntunut näin hyvältä mennä kotiin ja olla kotona. Ulkoa tullessamme Aku juoksee suoraan omalle ovelle. Tunnen, kuinka omat mielihyvähormonit jylläävät ja pulssi laskee, kun on karvakaveri vieressä. Ennen Akua tein listoja koiran omistamisen hyvistä ja huonoista puolista ja tutkin kasvattajia. Mietin ensin kodinvaihtajakoiraa, mutta Aku saapui elämääni yllättäen. Näin Facebookissa tutun kasvattajan kuvia synnytyksestä. Laitoin kasvattajalle vähän vitsillä viestiä, että täällä voisi olla yhdelle pennulle koti.

Päivä 5
Selvittelin koiravakuutuksia. Kilpailuttamiseen menee paljon aikaa. Olisin myös halunnut aloittaa pentukurssin, mutta kaikki paikat olivat jo varattuja ja nyt pitää odottaa joulun yli. Jääpähän aikaa arjen tilanteisiin tutustumiseen. Minulle on tärkeää, että Akulla on kivaa tekemistä ja olen läsnä sen elämässä. Nyt se osaa jo komennot istu ja maahan. Luoksetuloa ja nimeä pitäisi opettaa, sillä sitä se ei vielä tunnista. Haluan, että pentu tuntee olonsa turvalliseksi ja sillä on hyvä olla. En halua päsmäröidä liikaa. Aku ei ole herkkusuu, mutta suosikkeja ovat raejuusto ja juustoviipaleet. Tänään se oli mielissään paistetusta uunilohesta.

Päivä 6
Olimme kirjastossa ja pizzeriassa syömässä. Aku oli mahtava, ja rapsuttajia riitti. Minulla oli varattuna luita ja herkkuja, ja Aku jaksoi olla pöydän alla parikin tuntia. Olin niin äimänä ja tyytyväinen, kun Aku ei kerjännyt yhtään. Välillä vain haukahti, kun foliopaperi suhahti.

”Rukka on aika mussukka, kaikesta sekoilusta huolimatta”

Irlanninsetteri Rukka varmistaa, että Leena Kankaan perheessä on vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Metsästyskoiratreeneissä lintujen noston jälkeinen pysähtyminen vaatii vielä harjoittelua. Kotona Rukka painautuu syliin ja söisi samasta suupalasta omistajansa kanssa.

Päivä 1
Lähdimme pellolle treenaamaan lintujen noston jälkeistä pysähtymistä. Näin pellolla fasaaniporukan, joten pääsimme harjoittelemaan luonnonlinnuilla. Kutsun näitä treenejä jarruremontiksi, pysähtymisessä on vielä opeteltavaa. Rukka on ensimmäinen setteri, jota harjoitutan, ja odotan mielenkiinnolla sen kehittymistä. Treeni meni mukavasti. Tuli hyvä mieli, kun sain puututtua koiran sekoiluun. Taas yksi onnistunut harjoitus takana. Se tsemppaa kummasti. Uutena setteriharrastajana minulle on joka kerta yhtä mahtava nähdä, kun koira tekee jotain sille ominaista hommaa. Ihan nuin vain! Ehkä jopa vähän liikutuin. Minua herkistää se, että höpsö koirani osaa hienoja rodunomaisia taitoja ja, että vaistot vievät sitä juuri oikeaan suuntaan.

Päivä 2
Lähdin yöllä työreissuun. Kello herätti puoliltaöin ja hipsin alakertaan. No, eikös vaan setteri virkkunut koirahuoneessa. Olisi halunnut mukaan. Kitisi ja ramppasi, ramppasi ja kitisi. Näissä tilanteissa meinaa levitä pää. Sanon silloin pari kertaa napakasti, vaikka se ei koskaan auta. Puren hammasta, ja kun laitan kotioven kiinni, remuaminen siirtyy perheeni vastuulle. Meillä on myös kaksi noutajaa ja ne nukkuvat, koska tietävät, ettei kukaan järkevä tyyppi tee mitään kiinnostavaa tähän aikaan. Mutta setteri, se hilluu ja kitisee niin, että koko talo herää. Autossa laskin muutamaan otteeseen kymmeneen.

Päivä 3
Itsellä oli vähän hankala päivä, mutta Rukka piti huolen, että fiilikseni parani. Kun köllöttelin sohvalla, Rukka kömpi jalkojen päälle nukkumaan. Kun olin keittiössä, se tuli huuskuttelemaan jalkoja. Kutsumme sitä roll-oniksi. Kun se haistelee märällä kirsulla ihoa, tuntuu samalta kuin roll-onia laittaisi. Rukka ei ymmärrä henkilökohtaisen tilan käsitettä, se tunkee aina todella lähelle. Toisinaan se yrittää syödä kanssani samaa suupalaakin. On se aika mussukka – kaikesta sekoilusta huolimatta.

Päivä 4
Rukka ja rikostoverinsa Surku olivat päässeet käsiksi koiranruokaan. Sitähän oli sitten syöty ihan urakalla! Tämä kaksikko on kyllä vertaansa vailla. Naurattaisi, jos ei itkettäisi. Ehkä vähän enemmän silti naurattaa. Koiranomistajavuodet ovat tehneet sen, että en enää ota asioita niin vakavasti. Tärkeintä on, ettei koirille itselleen aiheudu vaaraa, muuten näen tällaisissa sioissa enemmänkin niiden hauskuuden.

Päivä 5
Rukka oli päättänyt repiä koiranpedin pehmikkeet ulos. No, omaa syytähän se on. En kuitenkaan koe syyllisyyttä, lähinnä vain harmistusta sekä koiran että itseni puolesta. Nyt kun päivä on lyhyt, en ehdi käydä juoksuttamassa sitä vapaana pelloilla valoisan aikaan. Remmilenkit aktiivisen metsästyskauden päätteeksi tuntuvat varmasti aika tylsiltä. Koiraa turhauttaa ja minua turhauttaa, kun en pysty tarjoamaan sille sitä hommaa, mistä se nauttii. Viikonloppuna pitää taas huolehtia, että koira saa juosta sydämensä kyllyydestä. Lähdetään etsimään seisottavaa ja treenaamaan jarruremonttia. Illalla oli mahtava katsoa, kun Rukka ja Surku virittelivät kunnon riehut. Rukka tippui pari kertaa sohvaltakin, kun siinä heittivät painiksi. Piti ihan ääneen nauraa tälle hömelökaksikolle. Parka-mummo, 12-vuotias koiravanhus, katseli tuomitsevasti kakaroiden touhuja. Huokaili ja paheksui.

Päivä 6
Työskentelen riista-asiantuntijana, osittain myös etänä. Nipistin tänään etäpäivän ounashetkestäni ja lähdin käyttämään Rukkaa juoksemassa pelloilla. Kun lupa tuli, Rukka juoksi ihan täysillä. Kyllä oli mukava sitä menoa katsella. Jarruremonttia ei tällä reissulla päästy tekemään, koska lintuja ei löytynyt. Tuli hyvä mieli, kun sain vietyä Rukan hurjastelemaan. Koirat tuovat fyysistä aktiivisuutta ja rytmiä arkeen, mutta kaikista parasta on se pyyteetön rakkaus, mitä niiltä saa. On ihanaa, kun Rukka tulee lähelle ja käpertyy polvitaipeeseen. Tunnen, että koira haluaa olla lähelläni. Aivan kuten minäkin haluan olla sen lähellä.

”Tunnen kiitollisuutta jokaisesta yhteisestä päivästä”

Cockerspanieli Tytin päivät kuluvat oman kodin rauhassa. Kolmetoistavuotias Tytti on kuuro, mutta seurailee tarkkaan omistajiensa Santtu ja Kirsikka Otsamon liikkeitä. Lenkit ovat lyhentyneet ja oma sänky kutsuu entistä aikaisemmin. Ajatus luopumisesta on läsnä arjessa.

Päivä 1
Tänä aamuna, kuten kaikkina muinakin aamuina, Tytti herää kanssamme samaan aikaan. Tytti on kuuro, mutta havahtuu siihen, kun napsautan herätyskellon pois päältä. Se, että koiravanhus alkaa hyppiä iloisesti sängynlaitaamme vasten ja nuolee kättä, tuntuu nyt erityisen hyvältä. Viime vuonna, kun Tytti sairasti syöpää, se oli väsynyt eikä jaksanut hyppiä. Syöpä leikattiin ja hyppiminen palasi. Siitä tiedämme, että Tytti voi hyvin. Eläinlääkäri sanoi, että leikkaus toi Tytille vuoden tai pari lisää elinaikaa. Nyt on kulunut vuosi. Tunsin aamulla kiitollisuutta siitä, että saimme tänäänkin herätä yhdessä uuteen päivään.

Päivä 2
Kävimme trimmaajalla. En voinut olla miettimättä, onko tämä viimeinen kerta. Sitä taisi jatella myös tuttu trimmaaja, joka lähtiessä toivoi, että vielä tapaisimme. Koska työni tanssinopettajana on ilta- ja viikonloppupainotteista, olen useimmiten päivisin Tytin kanssa kotona. Ilahduin tänään kovin, kun Tytti oli innokkaasti lähdössä päivälenkille. Aina se ei ole yhtä innokas, katsoo vain vastahakoisesti. Lenkit ovat lyhentyneet ja hidastuneet entisestä. Ennen mentiin tuulispäänä. Tänään teimme puolen tunnin kävelyn tutuissa Pispalan harjumaisemissa. Tytti saa päättää lenkin pituuden.

Päivä 3
Tyttäremme tuli kylään energisen koiranpentunsa Empun kanssa. Oli hienoa nähdä, kuinka Tytti unohti nivelvaivansa pentukoiran kanssa leikkiessään. Leikkisää ja iloista Tyttiä katsellessa tulin hyvälle mielelle. Vauhdikasta leikkiä kesti hyvän tovin, kunnes Tytti päätti, että nyt riittää.

Päivä 4
Tämä on ollut hyvä viikko. Tarkkailen Tyttiä ja ajattelen, kuinka kauan aikaa meillä vielä on. Ajatus luopumisesta on yhteisissä hetkissämme läsnä. En voi olla pohtimatta, miten Tytin elämä lopulta päättyy ja milloin. Vaikka tiedän, ettei se ole kovin todennäköistä, toivon, että Tytti saisi kuolla kuten edellinen koiramme Lasu: rauhallisesti kotona. Toivoisin, ettei meidän tarvitsisi tehdä lopettamispäätöstä. Olen kuitenkin siihenkin mielessäni varautunut ja uskon, että voimme silloin luottaa eläinlääkärin mielipiteeseen. Tunnen onnellisuutta jokaisesta päivästä.

Päivä 5
Kävimme aamupissalla ja haimme laatikosta päivän lehden. Ruoka maistui hyvin. Aamupäivällä leikimme pari kierrosta Tytin lempileikkiä, pallon etsintää. Vaikka Tytti ei kuule, leikki sujuu tutulla kaavalla, kun näytän palloa. Muutenkin Tytin elämä soljuu eteenpäin rauhallisesti ja tuttujen rutiinien rytmittämänä. Hän on entistä enemmän omissa oloissaan. Illalla haimme Tytin viereemme sohvalle katsomaan televisiota. Ennen Tytti hyppäsi sohvalle joka ilta itse. Nyt sohvahetkissämme on erityistä lämpöä ja läsnäoloa.

Päivä 6
Tytti sai avata koirien joulukalenterin ensimmäisen luukun. Tai me siis avasimme ja Tytti kaivoi herkun esiin. Kun ensimmäinen luukku on avattu, Tytti osaa odottaa luukun avaamista seuraavana aamuna. Tämä perinne on ollut perheessämme vuosia. Olen iloinen, että perinne saa jatkua tänäkin vuonna.

Artikkeli on julkaistu alun perin Koiramme-lehden numerossa 1/2026.