Englanninsetteri on ylväs ja tyylikäs rotu, joka sopeutuu helposti osaksi omistajansa arkea. Se on elämäniloinen, lapsiystävällinen ja tulee toimeen muiden koirien kanssa. Rotu on jakautunut vahvasti eri linjoihin, joten ennen pennun hankintaa tulee pohtia, haluaako koiran kaverikseen lintujahtiin vai näyttelykehiin.
Englanninsetteri kuuluu seisovien lintukoirien FCI-ryhmään 7 ja on nimensä mukaisesti lähtöisin Iso-Britanniasta. Setterin varhaismuodot ovat peräisin 1500-luvulta, mutta varsinainen jalostustyö alkoi 1780-luvulla. Tavoitteena oli laajasti ja vauhdikkaasti työskentelevä, kestävä ja tyylikäs seisova lintukoira. Keskeisin henkilö rodun kehitystyössä oli Edward Laverack, joka kirjoitti The Setter -kirjan ja pääsi kohti jalostuksellisia päämääriään pääosin tiukan sukusiitoksen avulla.
Tiukat linjaukset johtivat rodun laskukauteen. Laverackin työn jatkajaksi ja rodun heikkouksien parantajaksi nousi Richard Purcell Llewellin. Hänen luomaansa hieman aiempaa kevyempää setteriä alettiin kutsua Yhdysvalloissa ja Kanadassa Llewellin-setteriksi, joka on myös pohjoismaisen setterin käyttöperimän tausta.
– Suomessa rodulla on pitkä historia. Niitä on kasvatettu yhtäjaksoisesti 1800-luvulta alkaen, ja rotujärjestö Kanakoirakerho on perustettu jo vuonna 1901, kertoo verenperintönä rakkauden englanninsettereihin saanut ja rodun esteettistä metsästystapaa ihaileva Pasi Lähdekorpi, kennel Finnstar.
Linjat erkanevat
Linjajako show- ja field trial -tyyppisiin settereihin alkoi jo melko varhain sekä Iso-Britanniassa että Yhdysvalloissa. Kaunis ulkomuoto ja miellyttävä perhekoiran luonne herättivät kiinnostusta metsästyspiirien ulkopuolella, ja pian jalostusvalinnoissa metsästysominaisuudet jäivät taustalle.
Linjajako alkoi saavuttaa Pohjoismaita 1970-luvulla. Suomessa lähtölaukaus showlinjaa kohti tapahtui, kun suomalainen Afrodite-narttu astutettiin Ruotsissa Englannista tuodulla Suntop Whispering Windillä. Pentue syntyi vuonna 1977.
– Rotu on jakautunut selvästi kolmeen eri linjaan, joita harvoin sekoitellaan keskenään. Päälinjat ovat käyttö- ja näyttelylinja, jonka lisäksi jälkimmäinen jakautuu englantilaiseen ja jenkkilinjaan. Kun 80-luvulla hankin ensimmäisen enkkuni, en tiennyt rodusta saati linjajaosta mitään. Kun yritin liittyä Kanakoirakerhoon, en päässyt mukaan, sillä koirani oli näyttelylinjainen eikä aikomuksenani ollut metsästää tai osallistua kokeisiin sen kanssa, muistelee 22 setteripentuetta kasvattanut Jaana Pöllänen, kennel Nattaset.
Nykyisin Kanakoirakerholla on useita eri jäsenmuotoja.
– Toivoisin kasvattajien pyrkivän kohti kultaista keskitietä, sillä rodullamme on vain yksi yhteinen rotumääritelmä. Jo valmiiksi pienessä rodussamme erottelu linjoihin kaventaa helposti jalostukseen käytettävää materiaalia. Meidän tulisi puhaltaa yhteiseen hiileen, pohtii seitsemän pentuetta kasvattanut Ida Huttunen, kennel Silver Isle’s.
Pasi Lähdekorpi ei näe linjajakoa vastakkainasetteluna. – On sanattomasti sovittu, että molempien linjojen edustajat kehittävät koiriansa haluamallaan tavalla. On tärkeää, että linjat pidetään erillään ja kasvattajat kertovat pennunostajille, kumpaa linjaa kasvattavat.
Hän suosittaa käyttölinjaista metsästyskoiraksi ja showlinjaista seurakoiraksi ja näyttelykehiin.
Norjassa suosittu
Viime vuonna Suomessa rekisteröitiin 58 englanninsetteriä. Määrät ovat vaihdelleet vuosien aikana, mutta vuosi 2012 on toistaiseksi viimeinen, jolloin sadan rekisteröinnin raja ylittyi.
– Englanninsetteri ei ole koskaan ollut mikään muotirotu. Mielestäni rotu on hyvällä tavalla pienen harrastajajoukon aarre, Ida Huttunen sanoo.
Pasi Lähdekorven mukaan englanninsetteri ei tule nousemaan suursuosioon. Hän näkee rodun yleistymisen mahdollisena, mutta olosuhteemme suosivat jäniksen, ketun ja sorkkaeläinten metsästyksessä käytettäviä rotuja.
– Metsästyslinjaisten englanninsettereiden taso maassamme on korkea. Jokaisesta käyttölinjaisesta pentueesta saa kyllä itselleen metsästyskelpoisen kaverin. Metsästys setterin kanssa on yhdistelmä käytäntöä ja estetiikkaa. Kun setteri saa vainun, lähestyy riekkoja ja ottaa lopuksi tyylikkään seisonnan, näkee asiaa tuntematonkin, että tuo koira on tosissaan. Ylivoimaisimmillaan se on lakeuksilla ja tuntureilla, Lähdekorpi sanoo.
Hänen mukaansa käyttölinjaisten kasvattajat tekevät paljon pohjoismaista yhteistyötä. Norjassa englanninsetteri on parhaimmillaan ollut maan rekisteröidyin koirarotu lähes tuhannella yksilöllä.
Käyttölinjaisia englanninsettereitä kasvattavat Tarja ja Tapani Korhonen (kennel Jekuttajan) pitävät yhteishenkeä hyvänä.
– Suomessa käyttölinjaa kasvattaa vain kymmenisen kenneliä, joten kaikki tuntevat toisensa. Pennunottajia neuvotaan tarvittaessa toisten kasvattajien luo, he kertovat.
Näyttelylinjaiset koirat pärjäävät hyvin kehissä meillä ja maailmalla. Jaana Pöllänen kertoo tekevänsä jalostusyhteistyötä pääosin ruotsalaisten, puolalaisten, unkarilaisten ja englantilaisten kasvattajien kanssa.
Ulkoilijan koira
– Tyypillisesti englanninsetteri menee ulkoilevalle ja luonnosta pitävälle omistajalle, mutta muuten omistajat ovat keskenään hyvin erilaisia. Osa menee metsästäviin koteihin, osa näyttely- ja seurakoiraksi, kertoo 12 englanninsetteripentuetta kasvattanut Jaana Moilanen, kennel Sett Patrol’s.
Kasvattajat eivät täysin tyrmää pennun hankkimista kerrostaloon, mutta pitävät ihanteena omakotitaloa aidatulla pihalla tai maaseudulla, kaukana isommista teistä. Häkkikoira setteri ei ole. Asumismuotoa tärkeämpää on, että koira pääsee ulkoilemaan vapaana.
– Kovakuntoisinkaan urheilija ei saa kunnolla väsytettyä englanninsetteriä hihnalenkeillä, Pasi Lähdekorpi toteaa.
Jaana Pölläsen mielestä englanninsetteri saattaa sopia ensimmäiseksi koiraksi, kunhan omistajalta löytyy riittävästi jämäkkyyttä ja ymmärrystä vilkkaan ja itsenäisen koiran kasvattamiseen.
– Parivuotiaina nämä tänttähäärät kyllä yleensä rauhoittuvat ja niistä tulee helppoja ja leppoisia perhekoiria.
– Eroahdistusta esiintyy jonkin verran. Muutaman kasvattini omistaja on joutunut turvautumaan näissä tilanteissa koiraterapeutin apuun, Pöllänen lisää.
Ensiluokkaista laumakäytöstä
Tarja ja Tapani Korhonen pitävät englanninsetteriä tunneälykkäänä ja koirasosiaalisena rotuna.
– Lauman komentoketju on selvä eikä riitoja tule. Metsästysretkillä toisilleen vieraat koirat viettävät sovussa aikaansa samassa mökissä, eikä häkkejä tai muuta erottelua tarvita, he kertovat.
Ida Huttusen mukaan englanninsetteri on koiramaailman Hessu Hopo, auringonpaisteessa touhottava hyväntahtoinen hömppä, jolla ei ole huonoa päivää. Minkäänlaista arkuutta ei tulisi esiintyä, vaan rodun kuuluu olla itsevarma, avoin ja toimelias.
– Vaikka rotu on aktiivinen, se ei ole mikään jokapaikan häslä. Kasvattejani elää niin seurakoirina kuin metsästäjillä. Mielestäni rotu mukautuu hyvin omistajansa arkeen.
Hänen mielestään urokset ovat helpommin koulutettavissa yksioikoisuutensa ansiosta kuin nartut.
– Nartut kyseenalaistavat herkemmin opittuja asioita. Kuralenkin jälkeen nartut kokevat voivansa oikaista suoraan sohvalle, kun taas urokset jonottavat kiltisti omaa pesuvuoroaan.
– Suurimmat haasteet liittyvät yleensä rajojen asettamiseen. Söpö setteri hurmaa katseellaan ja saa paljon anteeksi. Luoksetuloon kannattaa ehdottomasti panostaa, sillä etenkin metsälenkillä saattavat vietit ottaa vallan, Huttunen sanoo.
Viettien vaikutuksista ovat Korhosetkin saaneet osansa, jähmettyminen seisontaan kun ei katso aikaa eikä paikkaa. Sähäkkänä ja tarkkavainuisena metsästyskoirana setteri saattaa jämähtää seisomaan pientareella tai pellolla olevia lintuja vaikka kesken pyörälenkin.
– Nurinhan siinä on menty.
Harva valioituu
Tulostilastojen mukaan eniten käyntejä on kanakoirien kenttäkokeissa. Lisäksi käydään tunturi- ja metsäkokeissa. Muutama koirakko on kokeillut taitojaan agilityssä ja rallytokossa.
– Metsästyskokeisiin haluavan tulee käyttää koiransa vähintään kerran näyttelyssä, jotta saa oikeuden koekäynteihin. Suomen muotovalion arvoon vaaditaan metsästyskokeista vähintään AVO2-tulos kahdesti tai yksi AVO1-tulos, Korhoset kertovat.
Jaana Pöllänen mainitsee, että esimerkiksi Latviassa ja Liettuassa muotovalion titteliin ei vaadita käyttötulosta.
– Suomen muotovalioita ei tule edes joka vuosi, mikä johtuu osittain linjajaosta ja osittain kokeiden vaativuudesta. Vuosina 2015-2024 Suomessa muotovalioitui vain kuusi englanninsetteriä, ja käyttövalion tittelin sai kolme. Rima on todella korkealla, hän toteaa.
Ida Huttusen mukaan Suomessa kynnys käyttökokeisiin osallistumiseen on korkea, sillä niihin vaaditaan koiran runsasta kouluttamista, eivätkä pelkät taipumukset riitä. Hän kertoo, että ulkomailla settereille on tarjolla taipumuskokeen tyypisiä kokeita, joihin myös näyttelylinjan koirat osallistuvat.
Tyylikäs ja ryhdikäs
Rotumääritelmän mukaan englanninsetteri on keskikokoinen, puhdaslinjainen ja olemukseltaan ja liikkeiltään tyylikäs. Uroksen säkäkorkeus on 65-68 senttiä, nartun 61-65.
– Englanninsetteri ei ole kovin tunnettu rotu. Hyvin harvat ihmiset tunnistavat sen katukuvassa. Monet epäilevät sen olevan pitkäkarvainen dalmatiankoira, kertoo Jaana Moilanen.
Pää on korkea-asentoinen, pitkä ja melko kuiva. Kuono on kohtalaisen syvä ja lähes suorakaiteen muotoinen. Huulet eivät saa olla liian riippuvat. Purenta on täydellinen, säännöllinen ja leikkaava.
Silmät ovat kirkkaat, soikeat, lempeät ja ilmeikkäät. Korvat ovat kohtalaisen pitkät, matalalle kiinnittyneet ja kauniisti päänmyötäisesti laskeutuvat.
Kaula on melko pitkä, lihaksikas ja kuiva, eikä siinä ole löysää kaulanahkaa. Runko on kohtuullisen pituinen. Keskipitkä häntä kiinnittyy selkäviivan tasolle ja on hieman kaareva tai sapelinmuotoinen.
Ryhdikkäät liikkeet ovat vapaat, sulavat ja ilmentävät nopetta ja kestävyyttä.
Linjan mukaista turkinhoitoa
Karvapeite on hieman laineikasta, pitkää ja silkkistä. Etu- ja takaraajoissa on runsaat hapsut. Turkinhoito riippuu koiran karvapeitteestä ja käyttötarkoituksesta. Käyttölinjaisten turkkia harjataan ja pestään harvemmin kuin näyttelylinjaisten, ja niiltä trimmataan lähinnä vain tassukarvoja. Näyttelylinjaisilta siistitään tassujen lisäksi myös kaula ja korvat.
– Nuoskalumen aikaan koiralle voi laittaa puvun ehkäisemään lumipaakkujen tarttumista turkkiin, Jaana Pöllänen sanoo.
Väritys on valkopohjainen ja eri värejä kuvataan nimellä belton. Sallittuja värejä ovat mustavalkoinen (blue belton), oranssivalkoinen (orange belton), keltavalkoinen (lemon belton), maksavalkoinen (liver belton) ja kolmivärinen eli tricolour. Tasainen pienipilkkuisuus on suotavampaa kuin suuriläiskäisyys.
– Tällä hetkellä yleinen väritys on oranssivalkoinen. Kysytyimpiä ovat kolmiväriset, Jaana Moilanen kertoo.
Tiukkoja kirjaimia
– Englanninsetterit ovat mukana Pevisassa. Jalostuskoirilta vaaditaan sekä lonkka- että kyynärkuvaus. Lonkkien raja-arvo on B. Lisäksi jalostukseen käytettävien koirien CL- ja PRA rcd4 -status tulee olla tunnettu, mutta tulos ei vaikuta rekisteröintiin, kertoo Pasi Lähdekorpi.
Ida Huttunen toivoisi, että C-lonkkaisen voisi tulevaisuudessa yhdistää A-lonkkaisen kanssa.
– Mielestäni olisi syytä katsoa kokonaisuutta eikä tuijottaa yksittäisiä kirjaimia. Rodun suurin haaste on pieni kanta. Maailmalla matadorurosten käyttö on hyvin yleistä, ja esimerkiksi Venäjällä tehdään paljon tiukkoja sukusiitoksia.
Tarja ja Tapani Korhonen toivovat, että myös muut kuin jalostukseen käytettävät koirat luustokuvattaisiin. Kestävä setteri tarvitsee hyvän ja terveen rakenteen pystyäkseen metsästyskäyttöön. Mikäli lonkat ja kyynärät eivät ole kunnossa, koiran käyttöikä ei ole kovin pitkä.
– Englanninsetterit elävät yleensä reilusti yli kymmenenvuotiaiksi. Ensimmäinen setterimme eli 14-vuotiaaksi.
– Pentuekoko on kuuden paikkeilla. Synnytykset ja pentujen hoito sujuvat yleensä hyvin, mutta astutuksissa saattaa olla ongelmia. Urokset voivat olla tarkkoja ympäristöstään ja tarvitsevat tutun ja turvallisen paikan astumiseen, Korhoset lisäävät.
Jaana Pöllästä huolettavat eniten erilaiset iho-ongelmat ja rodussa päätään nostava epilepsia. Lisäksi hän toivoisi kuulotestejä pakolliseksi.
– Vähintään toispuoleista kuuroutta esiintyy rodussamme jonkin verran, mutta se on melko mahdotonta havaita ilman testausta. Myös täysin kuuroja on, mutta tästä ei keskustella tarpeeksi avoimesti, hän harmittelee.
– Täysin kuulevakin saattaa välillä vaikuttaa valikoivan kuulonsa vuoksi umpikuurolta, hän naurahtaa.
Juttu on alun perin julkaistu Koiramme-lehdessä syyskuussa 2024.
