Suomenajokoira on hyväntahtoinen ja toimelias, lapsiperheeseenkin sopiva rotu, joka hankitaan yleensä käytännön metsästystä varten. Leppoisasta luonteesta ja helppohoitoisuudestaan huolimatta rekisteröinnit ovat olleet jo vuosikymmeniä laskusuunnassa, ja uusia harrastajia tulee rodun piiriin vähemmän kuin vanhoja poistuu.
Suomenajokoira on yksi viidestä kotimaisesta rodusta, ja ainoana niistä ajava rotu. Nykyisin rotua käytetään pääasiassa jäniksen ja ketun ajometsästykseen. Alkujaan rodulla pyydettiin monenlaista riistaa, kuten sutta, mäyrää, sorkkaeläimiä, näätää, kärppää ja jopa rottaa.
Ensimmäiset kirjalliset tiedot suomalaisista ajokoirista mainitaan Piikkiön pitäjässä eläneen kartanonomistaja Jacob Johan Maexmontanin kirjassa, joka ilmestyi vuonna 1850. Jalostus oli tuolloin käytännönläheistä ja etupäässä metsästysominaisuuksia vaalivaa.
Merkittävä sukulinja lähti syntymään 1870-luvulla, kun porilainen kultaseppä E.V. Tammelin alkoi kasvattaa rotua. Tammelin kertoi kasvattaneensa yhteensä 1762 ajokoiraa. Tammeliinarit oli tuolloin tunnettu brändi.
Rodun varsinainen kehityshistoria nykymuotoonsa sai alkunsa, kun Suomen Kennelklubi perustettiin vuonna 1889. Ajokoirapiireissä heräsi halu luoda Suomen olosuhteisiin soveltuva oma rotu, sillä sen aikaiset ajokoirat olivat joko liian suuria ja raskaita tai lumisiin maastoihin huonosti sopivia.
Kennelklubin ensimmäisestä näyttelystä vuonna 1891 löytyi kolme koiraa, jotka olivat oikeaa tyyppiä, ja seuraavan vuoden näyttelystä kahdeksan lisää. Nämä koirat asettivat askelmerkit ensimmäiselle rotumääritelmälle. Epäyhtenäinen kanta ja mutkikkaat vaiheet muovasivat suomenajokoiran lopulta nykymuotoonsa, menestyksekkääksi kotimaiseksi metsästysroduksi.
Suomenajokoiran rotujärjestö on vuonna 1940 perustettu Suomen Ajokoirajärjestö.
Suosio laskussa
Suomenajokoiran rekisteröinnit ovat laskusuunnassa. Hyviä vuosia elettiin viime vuosituhannen loppupuoliskolla, jolloin rekisteröinnit kipusivat yli neljän tuhannen – huippuvuotena 1975 syntyi 5150 ajokoiran pentua. Vuonna 2001 rekisteröinnit putosivat alle kolmen tuhannen ja vuonna 2010 alle kahden tuhannen. Viime vuonna suomenajokoiria rekisteröitiin vain 796.
– Suomenajokoira oli pitkään Suomen suosituin koirarotu. Noista ajoista on tultu pitkä matka, ja harrastuksessa on tapahtunut suuria muutoksia. Vaikka rekisteröintien suunta näyttää alaspäin, on mukavaa, että naisten osuus ajokoiraharrastajissa on kasvanut merkittävästi, kertoo 69 pentuetta kasvattanut Jari Fors, kennel Alapörkän.
– Pentuemäärän laskuun on monia syitä. Nuorten on aiempaa vaikeampi päästä metsästysseuran jäseneksi, ja etenkin kettupuolelle on tullut paljon muita rotuja, jotka ovat syrjäyttäneet suomenajokoiraa. Myös petojen lisääntyminen vaikuttaa halukkuuteen hankkia metsästyskoira, pohtii Puskajussin kennelin Pauli Sornikoski, jonka ajokoiraharrastus alkoi 70-luvulla, kun hän 14-vuotiaana vaihtoi kellon pentuun paikalliselta kellosepältä.
Suomenajokoirien parissa koko elämänsä elänyt Jani Määränen (kennel Talvitien) on huomannut, että nuoret harrastajat hankkivat ennemmin hirvikoiran kuin ajavan koiran. Kokeessa kävijät vanhenevat, eikä uusia kasvoja tunnu tulevan tilalle.
Saman havainnon on tehnyt Meripojan kennelnimellä 34 pentuetta kasvattanut Pasi Liikanen.
– Nykyisin suomenajokoiran hankkii useimmiten jo kokemusta kerännyt harrastaja. Valitettavasti monelle nuorelle harrastus on liian kallis. Kasvattajat ovat alkaneet tukea nuorten uusien metsästäjien toimintaa esimerkiksi pentulahjoituksin.
Ulkomuoto ja käyttöominaisuudet korkeatasoisia
Vaikka koiramäärät laskevat, on rodun ulkomuodollinen taso nousussa. Metsästysominaisuuksien rinnalla jalostuksessa on alettu painottaa yhä enemmän ulkonäköä.
– Erinomaisen ja erittäin hyvän arvoisia koiria on nykyisin noin 80-85 prosenttia kokonaismäärästä. Tyydyttävän arvosanan koiria on vain pari prosenttia, arvioi ulkomuototuomarinakin tunnettu Jari Fors.
Koska rotu on kotimainen, ei tuontia juuri ole. – Vientiä sen sijaan riittää. Eniten viedään Ruotsiin ja Norjaan, muutamia kymmeniä koiria vuosittain, Fors kertoo.
Hän toivoisi kasvattajien välille laajempaa yhteistyötä. – Teen yhteistyötä vain yhden kennelin kanssa. Toki tässä kohtaa voisi katsoa peiliin, että miksi näin vähän.
Pauli Sornikosken mukaan yhteishenki on pääpiirteittäin hyvä. Neuvoja kysellään ja annetaan, rodun tilasta käydään keskustelua ja käydään yhteisillä metsästys- ja näyttelyreissuilla sekä katsomassa syntyneitä pentueita.
– Sosiaalinen media on tuonut asioiden käsittelyyn kovempaa kättä ja henkilökohtaisuuksiin menemistä, mikä ei tietenkään ole rakentavaa, hän toteaa.
Jani Määränen pitää rodun käyttöominaisuustasoa erinomaisena. – Suomenajokoira on maailman paras jäniskoira, ja se toimii hienosti myös ketulla.
Luontoihmisen liikuttaja
Jari Forsin mukaan suomenajokoiran hankkii yleensä innokas metsästäjä ja luontoihminen. Hän suosittelee rotua myös ensikoiraksi, mikäli metsästys ja luonnossa liikkuminen kiinnostaa.
– Pääasia on, että koira pääsee tekemään sitä työtä, mihin se on jalostettu.
Hän ei pidä rotua kerrostaloon sopivana, sillä metsästyskoira haluaa olla paljon ulkona ja liikkeessä.
– Tiedän kyllä kaksoisvalioita, jotka ovat asuneet koko elämänsä kaupungissa, joten toki se mahdollista on. Se vain vaatii omistajalta erityisen paljon.
Jani Määränen on asunut suomenajokoiransa kanssa kerrostalossa, eikä pidä yhtälöä mahdottomana. Rotu ei ole turhan haukkuja, mutta riittävästä liikunnasta on pidettävä erityistä huolta. Hänen mielestään runsaan liikunnan tarve tulee monille yllätyksenä.
– Suomenajokoira on leppoisa ja hyväntuulinen, sen kanssa pärjää kyllä. Uros on usein jämäkämpi ja jäyhempi kuin narttu, ja siksi petopuolen metsästäjät suosivat yleensä uroksia. Ajokoiran hermot kestävät hyvin toisia koiria, joten laumakäytösongelmia ei ole.
Kaikille ystävällinen perhekoira
Määräsen mukaan suomenajokoiran paras puoli on ystävällisyys kaikkia kohtaan. Rotu sopii lapsiperheeseen ja myös koirapuistoiluun, mikäli se siihen jo nuorena totutetaan. Koiran ulkoiluttamista irti ei sen sijaan voi aina suositella, sillä hajut saattavat ottaa vallan. Luoksetulokäskyn opettaminen on tarpeen.
– Kun ajo on päällä, koira on sinnikäs ja vauhdikas. Hely-koirani ajoi kolme kilometriä jänistä pitkin junarataa. Silloin vähän hirvitti, että kuinkahan tässä käy. Puolisoni oli VR:llä töissä, joten soitin hänelle, että milloin junia menee. Onneksi mitään ei sattunut, Määränen muistelee.
Myös Jari Fors arvostaa rodun lempeää luonnetta. – En ole eläissäni nähnyt vihaista suomenajokoiraa. Ihmisarkuutta esiintyy jonkin verran, mutta yli 90 prosenttia suomenajokoirista on rotumääritelmän mukaisesti rauhallisia ja ystävällisiä.
Pasi Liikanen kehottaa kuljettamaan pentua mukana erilaisissa tapahtumissa. Pelkät kennelolosuhteet eivät takaa sosiaalistumista.
– Totuttaminen erilaisiin ihmisiin, koiriin ja ympäristöihin on tärkeää. Kannattaa ottaa pentu mukaan näyttelyreissuille, kaupunkikävelyille ja markkinoille.
Ajo- ja Kettukuninkaita
Suomenajokoira hankitaan pääasiassa käytännön metsästykseen.
– Pääasiallinen saaliseläin on jänis, mutta moni ajokoira ajaa mielellään myös kettua ja jopa ilvestä ja karhua. Kokeita järjestetään eniten jänispuolella, mutta myös ketunajokokeet ovat yleistyneet. Molemmissa lajeissa järjestetään SM-kokeet. Jänispuolen voittajaa kutsutaan Ajokuninkaaksi ja kettupuolen ykköstä Kettukuninkaaksi, Jari Fors kertoo.
Jänis- ja kettumetsällä suomenajokoiralle tyypillistä on sinnikäs ja laaja haku ja kuuluvaääninen, usein vauhdikas ajo.
Viime vuonna käyntejä ajokokeissa kertyi 1537, ketunajokokeissa 239. Metsästyskoirien jäljestämiskokeessa kävi yksi koira, samoin karhunhaukkutaipumuskokeessa ja rallytokossa.
Pauli Sornikosken mukaan erityisiä muutoksia harrasteissa ei ole ollut. Ajokokeiden sääntöjä on tosin nykyaikaistettu jonkin verran. – Kun ennen kokeissa oltiin kolme päivää, niin nykyään kokeet ovat enimmäkseen yksipäiväisiä.
Muotovalion titteliin tarvitaan näyttelytulosten lisäksi käyttöpuolen tulos, joko AJOK-1 tai KEAJ-1.
Tunnistettava ja helppohoitoinen
– Suomenajokoira on perinteinen suomalainen rotu, joten se tunnistetaan katukuvassa helposti esimerkiksi värinsä ansiosta. Periaatteessa sen voisi sekoittaa ruotsalaiseen hamiltoninajokoiraan, jossa on samaa näköä, Pasi Liikanen kertoo.
Suomenajokoira on keskikokoinen, korkeuttaan selvästi pitempi ja voimakas muttei raskasrakenteinen rotu. Uroksen säkäkorkeus on 55-61, nartun 52-58. Sukupuolileima on selvä.
Pää on edestä katsoen tasaleveä, päälaelta holvimaisesti kaartunut. Kallon ja kuonon linjat ovat samansuuntaiset. Kulmakaaret, niskakyhmy ja otsapenger ovat selvästi havaittavissa. Kuono on kallon pituinen ja kohtalaisen syvä. Leuat ovat voimakkaat ja purenta tiivis ja leikkaava.
Silmät ovat keskikokoiset, hieman soikeat, tummanruskeat ja eteenpäin suuntautuneet. Ilme on rauhallinen. Korvat riippuvat etureunastaan päänmyötäisesti ja kiinnittyvät kirsun ja silmän kautta kulkevalle linjalle.
Selkä on keskipitkä, suora ja lihaksikas. Lantio on hyvin kehittynyt, pitkä, voimakas ja loivasti laskeva. Vatsaviiva on loivasti kohoava. Häntä on alas kiinnittynyt, hieman kaartuva ja ulottuu noin kinnerniveleen. Se on tyvestään vahva ja ohenee kärkeä kohden. Levossa se myötäilee takaosaa, liikkeessä nousee enintään selkälinjan korkeudelle.
Raajat ovat hyvin kulmautuneet, suorat ja yhdensuuntaiset. Ravi on keveää, tehokasta ja pitkäaskelista. Selkälinja pysyy liikkeessä vakaana ja kiinteänä.
– Suomenajokoira on kolmivärinen. Mantteli on musta, ja päässä, rungon alaosassa, lavoissa, reisissä ja muuallakin raajoissa on lämpimän punaisenruskeaa väriä. Valkoista on tavallisesti päässä, kaulassa, rinnassa, raajojen alaosassa ja hännän päässä. Pennut syntyvät mustavalkoisina, mutta jo muutaman päivän ikäisinä niihin alkaa tulla ruskean eri sävyjä, Jari Fors kertoo.
– Turkinhoito on helppoa. Rotu on jalostettu Suomen olosuhteisiin, joten se kestää hyvin vaihtelevia säitä, Jani Määränen lisää.
Sujuvat astutukset, suuri pentuekoko
Suomenajokoira on mukana Pevisassa. Jalostuskoirilta tulee tutkia lonkat ja kyynärpäät. Lisäksi jälkeläismäärärajoitus on 120.
– Mielestäni Pevisa-määräyksiä saisi tiukentaa. Lonkkien ja kyynärien tulevaisuus huolettaa, sillä rodun pitää kestää juoksemista. Myös jälkeläismäärän rajoitus saisi olla tiukempi, tai ainakin sellainen, että astutusten ja pentueiden välillä olisi taukoa, jolloin nähtäisiin, mitä uros periyttää, Jani Määränen pohtii.
Jari Fors pitää luustotilannetta hyvänä, mutta kantaa enemmän huolta lisääntyvistä sydänvioista ja syöpätapauksista.
– Lisääntymisasiat sen sijaan sujuvat luonnollisesti. Lähes sata prosenttia astutuksista onnistuu, ja myös synnytykset sujuvat pääsääntöisesti vaikeuksitta. Keskimääräinen pentuekoko on kuuden-seitsemän paikkeilla, mutta suuretkaan katraat eivät ole harvinaisia. Erään tuttavani narttu teki 18 pentua. Suomenajokoiranartut ovat hyviä emiä, Fors kertoo.
Pasi Liikasen mukaan rotu on melko pitkäikäinen. – 10 vuotta ylittyy yleensä aina. Vanhimmat kasvattini ovat eläneet 14-vuotiaiksi. Senioritkin saattavat olla vielä metsäkelpoisia vaistojensa toteuttajia, toki oman kuntonsa mukaisesti.
Metsästyskoirien keski-ikää alentavat onnettomuudet. Esimerkiksi Liikasen ajokoira otti näkölähdön jäniksestä ja juoksi kuusen terävään alaoksaan. Kaulavaltimo leikkautui auki ja koira kuoli lähes välittömästi. Ylä- ja alamäet ovat osa ajokoiraharrastusta.
– Nyt minulla on kasvamassa ajokoira Minni, joka jo kolmen ja puolen kuukauden ikäisenä päräytti ensimmäisen jänisajonsa. Siitä taitaa tulla melkoinen menijä!
Juttu on alun perin julkaistu Koiramme-lehdessä syyskuussa 2025.
