Vielä jokin aika sitten venäjänmustaterrieri oli huonossa maineessa. Karu luonne on vuosien saatossa muuttunut yhteiskuntakelpoisempaan suuntaan ja rotu on seurakoiramaistunut. Silti edelleen se vaatii omistajaltaan osaavat kädet, eikä trimmaustaidoistakaan ole haittaa.
Venäjänmustaterrieri on melko tuore rotu. Sitä lähdettiin kehittämään roturisteytysten avulla käyttökoiraksi miliisin ja armeijan tarkoituksiin, kun toisen maailmansodan jälkeen palveluskoirista oli pulaa. Tavoitteena oli voimakas, vaatimaton, isokokoinen, hyvävainuinen ja hermorakenteeltaan kestävä koira erilaisiin ilmasto-oloihin.
Neuvostoliiton valtiollinen kennel Punainen Tähti laati ensimmäisen rotumääritelmän vuonna 1979. Rotu oli tällöin vielä melko hajanainen ja esimerkiksi turkki, väri ja purenta haluttiin yhtenäistää. Rotua ja rotumääritelmää viilailtiin ja vuonna 1983 FCI hyväksyi ne.
Terrieri-nimityksestä huolimatta kyseessä ei ole terrieri. Nimi juontaa juurensa aikaan, jolloin rotu ei vielä ollut yhtenäinen ja siitä oli olemassa kevyt terrierimäinen ja järeä työkoiramainen rotutyyppi. Nimitys on aiheuttanut sekaannusta ja rodun seikkailua eri roturyhmissä. Nykyisin sen paikka on FCI-ryhmässä 2.
Tällä hetkellä venäjänmustaterrieri on suosituin venäläinen koirarotu sekä Venäjällä että ulkomailla. Kotimaassaan se toimii edelleen pääasiassa vartiointi- ja suojelukäytössä, mutta sillä kilpaillaan lisäksi palveluskoiralajeissa ja näyttelykehissä.
Kaupanpäällisinä Suomeen
– Ensimmäiset mustikset saapuivat Suomeen erikoisella tavalla vuonna 1970. Ne annettiin kaupanpäällisinä venäläisten kanssa kauppaa tehneelle uusikaupunkilaiselle kultasepälle. Kultaseppä luopui koirista pian ja ne otti hoitoonsa Maj-Britt Malmberg, joka aloitti kasvattamisen Jolka’s-kennelnimellä, kertoo rotua 15 vuotta kasvattanut Maritta Hausalo, kennel Druzkaya.
– Koirien tuominen Neuvosto-Venäjältä oli aluksi hankalaa, mutta helpottui vähitellen, lisää Mardenas-kennelin Moona Piippo, jolle rotu on tuttu jo lapsuudenkodista. Perheellä oli yksi ensimmäisistä Suomessa syntyneistä mustaterriereistä.
Rotua harrastava yhdistys Suomen Mustaterrierit perustettiin vuonna 1978. Rotujärjestö on Palveluskoiraliitto.
Vuonna 2021 rekisteröitiin 28 venäjänmustaterrieriä. Rekisteröintimäärät ovat aina pysyneet melko alhaisina, muutamissa kymmenissä. Huippuvuosi oli 2013, jolloin rekisteröintejä oli 72.
– Rotu ei ole eikä varmasti tule olemaan mikään muotirotu. Pelkästään jo suuri koko asettaa rajoituksensa, samoin työläs turkki, Piippo toteaa.
– Lisäksi rodulla on huono maine, jota onneksi on jossain määrin saatu korjattua. Rotu ei ollut aluksi täysin yhteiskuntakelpoinen. Myös kasvatustyö on melko vaikeaa ja pentua saattaa joutua odottamaan pari vuotta. Jalostuskoiria on vähän ja kasvattajien on turvauduttava ulkomaisiin koiriin. Valitettavasti niiden terveystulokset eivät vastaa omiamme, pohtii reilut kaksikymmentä vuotta rotua kasvattanut Jaana Korpela, kennel Bojai.
Yhteen hiileen
– Suomalaiset koirat ovat ulkomuodollisesti tasokkaita. Rodussamme trimmaustaito on erityisen tärkeässä asemassa, Maritta Hausalo kertoo.
Jaana Korpelan mukaan tasossa on vaihtelua niin meillä kuin muualla. – Yhteneväisyyttä heikensi rodun koon nosto neljällä sentillä kymmenen vuotta sitten.
Vuodesta 1990 rotua harrastanut ja 15 pentuetta kasvattanut Sari Lehmus (kennel Zar’s Aleksej) on tuonut koiria pääasiassa Virosta, Sveitsistä ja Saksasta.
– Toin aikoinaan muutaman koiran myös Venäjältä. Silloin oli vallalla ajatusmaailma, ettei venäläisiin papereihin tai tutkimustuloksiin voinut luottaa, mutta koiria oli silti tuotava, koska uutta verta tarvittiin.
Ystävä, ei palvelija
Lehmus ei mielellään myy rotua ensimmäiseksi koiraksi. Rodun omistaminen vaatii koiranlukutaitoa, ja sitä ei opita kirjoista vaan elämällä ja harrastamalla koirien kanssa.
Jaana Korpela voisi myydä pennun ensimmäiseksi koiraksi, sillä pitää mustaterrieriä monella tapaa helppona rotuna. Se sopii myös kerrostaloon, sillä mustikset eivät hauku turhia, eivät kärsi eroahdistuksesta ja ovat kotona suorastaan lattiamattoja. Myös matkustaminen sujuu lunkisti.
– Eräässä venäläisessä kirjassa kuvailtiin mielestäni täydellisesti mustaterrieriä. Siinä sanottiin, että mustaterrieristä ei saa palvelijaa, siitä saa ystävän. Oikein motivoituina nämä tekevät mitä tahansa, mutta jos ne eivät näe tekemisessä hyötyä, ne toteavat että hohhoijaa.
– Mielestäni rotu sopii monenlaiseen kotiin, mutta erityisen siivousintoisille en suosittele. Vaikka rodusta ei lähde karvaa, on mustis ja vesikuppi yhtä kuin tulva asunnossa, hän naurahtaa.
Moona Piipon mukaan mustaterrierin hankkii ihminen, joka pitää isoista koirista ja viehättyy näyttävästä ulkonäöstä. Lopulliseen koukkuun jäädään luonteen vuoksi. Monet päätyvät hankkimaan myös toisen.
– Enimmäkseen pennut menevät kotikoiriksi ja ulkoilukavereiksi. Tyypillinen pennunostaja ei ole hankkimassa kisatykkiä, mutta saattaa myöhemmin innostua jostakin lajista, hän kertoo.
Ei hössötystä eikä provosoitumista
Hausalon mukaan suurin plussa mustaterrierissä on sen vaatimattomuus ja rauhallisuus kotioloissa. Kun mitään ei tapahdu, koirat makoilevat omissa oloissaan eivätkä seuraa omistajaansa varjon lailla. Ne ovat silti aina valmiita ulkoiluun.
Myös Moona Piippo arvostaa rodun rauhallisuutta ja vakautta. Vaikka kotona olisi useita koiria, ne eivät hössötä turhia. Ne vartioivat kotia ja tonttia, mutta luonne on avoimempi ja ystävällisempi kuin menneinä vuosina, joten omistajan hyväksymät vieraat ovat tervetulleita.
– Aidattu piha on tarpeen, sillä mustis laajentaa herkästi reviiriään tielle ja on sitä mieltä, ettei siitä saisi enää ilman lupaa kulkea, hän muistuttaa.
Vaikka mustaterrieri sopeutuu yleensä hyvin laumaan, kehottaa Sari Lehmus pitämään silmät selässäkin. Vaikka ongelmia lauman sisällä ei juuri nyt olisi, saattaa tilanne muuttua. Hänen vanhempi narttunsa ei aluksi hyväksynyt nuorempaa rotusisarta, mutta nyt tilanne on helpottanut, vaikka vanhempi on edelleen omista ihmisistään mustasukkainen.
– Olemme käyneet tervehtimässä äitiäni palvelukodissa. Nuorempi ottaa mielellään vastaan ihmisten silitykset, mutta vetäytyy sitten omiin oloihinsa. Vanhempi ei saa rapsutuksista tarpeekseen. Mustikset ovat nykyisin aiempaa sosiaalisempia ja seura- ja harrastuskoiran roolissa Suomessa. Esimerkiksi Virossa ja Latviassa niitä käytetään edelleen paljon vartiointitehtävissä.
Jaana Korpelan laumassa on kaksi mustaterrieriurosta ja kaksi kääpiösnautserinarttua. Hän tunnustautuu vannoutuneeksi urosihmiseksi.
– Uroksilla on narttuja enemmän miellyttämisenhalua ja ne ovat suorempia eivätkä jää kyräilemään. Suurempia tappeluita ei ole ollut.
– Nämä eivät vähästä provosoidu. Mutta jos tilanne kärjistyy ja hampaita aletaan esitellä, mustisuros heittää kaverin tantereeseen ja sanoo että annahan olla. Sitten se jatkaa omia menojaan eikä asia jää kytemään.
Hiipuvaa harrastamista
Korpela harmittelee, kuinka vähäistä mustaterrierien kanssa harrastaminen on nykyään. Toko ja rallytoko vetävät osallistujia, mutta esimerkiksi palveluskoiraharrastus on jäänyt muutamien yksilöiden treenailujen varaan eikä kisaavia koirakkoja ole.
– Ennen meillä oli paljon kisaajia, löytyi jopa joukkue pk:n SM-kisoihin. Mustiksen kouluttaminen ei todellakaan ole niin helppoa kuin monen muun rodun, mutta kun sen saa motivoitua, se tekee todella sitkeästi töitä eikä luovuta.
– Muotovalion arvoon ei vaadita enää käyttökoetulosta. Se taitaa olla vaatimuksena enää ainoastaan Ruotsissa, hän lisää.
Moona Piippo arvelee juuri käyttötuloksen vaatimuksen poistumisen olleen suurin syy siihen, että käyttöpuolen harrastus on vuosien saatossa hiipunut. Suosituin harrastus on näyttelyissä käyminen. Mustiksia toimii myös kaveri- ja lukukoirina.
Maritta Hausalon sydän sykkii vesipelastukselle. – Mutta olen ainoa, joka on mennyt mustiksen kanssa kokeisiin saakka.
Suuri ja näyttävä
Venäjänmustaterrieri on olemukseltaan suuri, hieman pitkärunkoinen ja hyvin lihaksikas koira, joka on tyypiltään roteva ja rakenteeltaan kestävä. Suuri pää, tiivis runko sekä tilava ja syvä rintakehä muodostavat tasapainoisen kokonaisuuden. Sukupuolileima on selvä. Uroksen ihannekorkeus on 72-76 senttiä, nartun 68-72. Painoa on 45-60 kiloa.
– Harva tunnistaa rodun katukuvassa. Yleensä se sekoitetaan suursnautseriin, bouvieriin tai briardiin, Moona Piippo sanoo.
Runko on hieman säkäkorkeutta pidempi erityisesti nartuilla. Rinnan syvyys on vähintään puolet ja pään pituus vähintään 40 prosenttia säkäkorkeudesta. Kuono on hieman lyhyempi kuin kallo. Purenta on leikkaava.
Silmät ovat keskikokoiset, soikeat, tummat ja ne sijaitsevat kaukana toisistaan. Korvat ovat riippuvat, ylös kiinnittyneet ja symmetriset, keskikokoiset, kolmionmuotoiset ja niiden etureuna on lähellä poskea.
Liikkeet ovat vapaat, tasapainoiset ja joustavat. Tyypillinen askellaji on tarmokas, pitkäaskelinen ravi. Takaraajan työntö on voimakas ja etuaskel ulottuu pitkälle eteen. Ylälinja pysyy liikkeessä vakaana. Häntä on liikkuessa selkälinjaa korkeammalla, mutta hännäntyvi ei käänny selän päälle. Venäjällä häntä yleensä typistetään.
– Ainoa sallittu väri on musta. Valkoisia pistokarvoja sallitaan neljäsosa karvoista ja pienet valkoiset merkit rinnassa tai leuassa eivät haittaa, mutta suurempia valkoisia alueita ei saa olla. Joskus syntyy black & taneja, mustahopeita, harmaita tai ruskeita pentuja, mutta ne ovat erittäin harvinaisia. Toisinaan ostajat kyselevät tällaisia pentuja, Piippo kertoo.
Turkinhoito vaatii sitoutumista
Venäjänmustaterrieri on turkkirotu ja kauniisti hoidettu karvapeite on sen kruunu.
– Turkin koostumuksesta riippuu, kuinka vaativaa sen hoito on. Mikäli koiralla on karkeampi turkki, se ei takkuunnu yhtä helposti kuin pehmeä karva. Olen törmännyt usein siihen, että turkkia on kyllä kampailtu ja hoidettu päältä, mutta aluskarva on jäänyt kokonaan selvittämättä. Silloin käsissä onkin huopaantunut karvamatto eikä yleensä ole jäljellä muita mahdollisuuksia kuin ajaa turkki pois ja aloittaa sen kasvattaminen alusta, Sari Lehmus kertoo.
– Kun koiran siistii säännöllisesti, ei isompaa trimmausta tarvita kotikoiralle kovin usein. Moni oikaisee turkinhoidossa ja pitää koiran kokonaan lyhyessä turkissa, jopa partakarvat ja otsatukka eli mustaterrierin kruunu leikataan pois. Ymmärrän kyllä, miksi näin tehdään, mutta olen sitä mieltä, että jos hankkii trimmattavan rodun, pitäisi olla valmis pitämään se rotumääritelmän mukaisessa kuosissa.
Maritta Hausalon mukaan näyttelyturkin ylläpito vaatii säännöllistä hoitoa.
– Rotu ei ole nypittävä eikä siitä myöskään lähde karvaa, koska se ei vaihda turkkia. Turkinhoitoon kuuluu pesu, föönaus, pohjavillan poisto sekä leikkaaminen. Tietyt kohdat leikataan koneella ja muuten muotoillaan saksilla. Pohjavilla ei irtoa itsestään, vaan se poistetaan turkinhoitovälineillä. Ilman tätä se huopaantuu. Vaatetusta ei tarvita reippaillakaan pakkasilla.
Luustoterveys huolettaa
Hausalo kertoo, että rotu kuuluu Pevisaan lonkkien ja kyynärpäiden osalta. Raja-arvo lonkille on C ja kyynärille 1. C-lonkkaisen parituskumppanin tulee olla A- tai B-lonkkainen, ykköskyynäräiselle 0.
– Jos luusto-ongelmia tulee, voi joutua tekemään vaikeita päätöksiä jo nuoren koiran kanssa, mutta tämä on onneksi melko harvinaista. Yleensä mustikset saavuttavat vähintään kymmenen vuoden iän.
Luusto-ongelmista erityisesti kasvuhäiriöt huolestuttavat Jaana Korpelaa. – Yritin aikoinaan saada kondrodysplasiaa Hannes Lohen tutkimusryhmän tutkittavaksi. Muutama pentu päätyikin tutkittavaksi, mutta tutkimusryhmästä todettiin, että luultavasti vaiva tulee monen geenin takaa ja on mahdollista, että ruokinnalla on osuutta asiaan.
– Kyynärpäissä esiintyy jonkin verran ongelmaa ja vaiva ilmaantuu noin puolen vuoden iässä. Niitä voidaan operoida, mutta aina se ei auta, hän lisää.
Luustoterveys huolettaa myös Moona Piippoa. – Valitettavan harva tuontikoira kelpaa jalostukseen juuri huonon luuston takia. Populaatiomme on pieni ja tuonnit ovat silti välttämättömiä. Jossain määrin rotua vaivaavat myös autoimmuunisairaudet, allergiat ja yliherkkyydet.
– Jalostuskoirat tulee geenitestata hyperuricosurian eli kohonneen virtsahappotason varalta. Myös JLPP:n eli juvenile laryngeal paralysis and polyneuropathyn periyttäminen tulee testata. JLPP ilmenee noin kolmikuisilla pennuilla ja johtaa kuolemaan.
Hänen mukaansa pentuekoko on suuri, noin kahdeksan pentua. Synnytykset sujuvat pääasiallisesti hyvin ja nartut hoitavat pentunsa kunnialla.
Tuliaisia
Kasvattajat muistuttavat aitauksen tärkeydestä, sillä venäjänmustaterrieri saattaa lähteä omille retkilleen, mikäli tilaisuus siihen ilmenee. Ne oppivat helposti myös aukomaan ovia. Joskus retkien tuliaisena on yllätys.
– Luna päätti lähteä itsenäiselle mökkivierailulle naapuriin. Se palasi kotiin suussaan jotakin epämääräistä. Pelästyin ihan hirveästi, että mikä tuo on. Komensin koiraa päästämään irti, koira avasi suunsa ja lattialle putosi elävä kana. Se oli täysin vahingoittumaton ja otti nopeasti jalat alleen, Lehmus muistelee.
Juttu on alun perin julkaistu Koiramme-lehdessä tammikuussa 2023.
