Perhoskoirat jaetaan kahdeksi roduksi. Tunnetummalla papillonilla korvat ovat pystyssä, phalènella ne riippuvat. Muilta osin rodut ovat samanlaisia. Vaikka perhoset ovat syliin sopivia ja miellyttämisenhaluisia, ne vaativat säännöt ja tapakasvatuksen. Pennut menevät etupäässä seurakoiriksi, mutta sopivat myös harrastamiseen.
Papillon ja phalène ovat ranskalais-belgialaisia rotuja, jotka kuuluvat seurakoirien ysiryhmään ja tunnetaan yleisesti nimityksellä perhoskoirat. Rodun alkuperäinen kantamuoto on phalène. Varhaisimmat tiedot siitä löytyvät 1400-luvun Flanderista, Ranskasta. Rotua kuvattiin useiden taidemaalarien tauluissa ja esimerkiksi Rubensin kerrotaan omistaneen phalènen ja käyttäneen sitä mallinaan.
1500-luvulla Ranskan kuningas Frans I toi phalèneita hoviinsa sotaretkeltä Italiasta. Ne olivat suosittuja sylikoiria ja niitä annettiin eteenpäin arvokkaina lahjoina. Tuolloin pääasiallinen kasvatusvastuu oli juuri hoveissa, sillä vain niissä oli varaa pitää koiria pelkästään seuran vuoksi.
Ludwig XIV:n perheestä maalatussa taulussa esiintyy selvästi tunnistettava phalène, ja koiralla kerrotaan olleen oma kamaripalvelijansa. Marie Antoinette rakasti syvästi koiriaan ja otti phalènensa mukaan giljotiinille ja ojensi ne teloittajille juuri ennen mestatuksi joutumistaan.
Myös muiden maiden hovit saivat seuraa phalèneista lahjoina tai avioliittojen myötä.
Hoveista Suomeen
Pystykorvaisen papillonin esivanhemmiksi on kirjallisuudessa nimetty vuonna 1914 syntynyt pystykorvainen Gamin ja vuonna 1919 syntynyt mannermainen kääpiöspanieli Lily. Niiden jälkeläisistä useimmat olivat pystykorvaisia. Ranskan kennelklubi rekisteröi ensimmäisen papillonin vuonna 1919. Koira oli belgialaissyntyinen ja nimeltään Bellotte. Kolme pystykorvaista perhoskoiraa esitettiin Belgian koiranäyttelyssä vuonna 1922 ja ne herättivät valtavasti huomiota.
– Ensimmäisen papillonin toi Suomeen kennel Capellan Antti Seppälä vuonna 1961. Tällä nimellä esitettiin myös ensimmäisiä kasvattajaryhmiä ja moni koira saavutti valion arvon, kertoo reilut parikymmentä vuotta kasvattajana toiminut Heidi Miikki (kennel Thingummy’s), joka siirtyi rodun pariin saksanpaimenkoiraharrastuksen kautta.
– Phalènet tulivat Suomeen myöhemmin, vasta 1990-luvulla. Ensimmäiset toivat Ruotsista kennel Elpaho’sin Elvi ja Pauli Hoppu sekä Muura’s-kennelin Enni ja Onni Muurasniemi, kertoo Kaisa Kuutti (kennel Vertiida’s), joka aloitti papillonharrastajana, mutta päätyikin kasvattamaan 47 pentueellista phalèneita.
Suomen Papillon- ja Phalèneyhdistys perustettiin vuonna 1977 ja se on ollut rotujärjestö vuodesta 2001 lähtien.
Roduista yleisempi on papillon. Vuonna 2021 niitä rekisteröitiin 236, phalèneja 63. Papillonit olivat suosionsa huipulla 90-luvulla, jolloin rekisteröintimäärät olivat jopa kolminkertaiset nykyisiin verrattuna. Phalènen huippuvuosi oli 2005, jolloin niitä rekisteröitiin 171.
– Papillon tunnistetaan katukuvassa helposti, mutta phalènen kanssa tilanne on ihan toinen. Luppakorvaista ei edelleenkään mielletä perhoskoiraksi ja ihmiset ihmettelevät riippuvia korvia, Heidi Miikki sanoo.
Päivä- ja yöperhonen tai risteytys
Papillon ja phalène ovat eri rotuja, mutta ainoa erottava tekijä niiden välillä on korvien asento. 25 vuotta phalèneita kasvattanut Outi Naukkarinen (kennel Silky Touchs) kertoo, että phalèneita kutsutaan yöperhosiksi ja papilloneja päiväperhoksiksi niiden korvien asennon vuoksi. Viiden vuoden ajan on ollut meneillään risteytyskokeilu, jonka aikana muunnoksia on saanut risteyttää vapaasti. Naukkarinen ei ole risteytysten kannattaja, sillä virheellisiä korvia oli jo ennen sitä, ja nyt ne ovat lisääntyneet.
– Risteytyksen tarkoituksena on laajentaa geenipoolia. Olen tehnyt yhden risteytyspentueen ja siitä syntyi kaksi papillonia ja yksi phalène. Kävi tuuri, sillä kaikki olivat korviltaan oikeanlaisia, Kaisa Kuutti kertoo.
Heidi Miikin mukaan monet maat ovat sallineet risteytykset ennen Suomea ja joissakin maissa muunnokset kilpailevat rinnakkain näyttelyssä. Hän pitää risteytyksiä hyvänä asiana geenipoolin laajenemisen kannalta, muttei ole itse lähtenyt niihin mukaan, vaan hoitaa asiaa tuontikoirien avulla.
– Mielestäni phalèneiden pieni populaatio on pienentynyt entisestään risteytysten myötä, sillä pystyt korvat periytyvät voimakkaammin. Kenties pitkällä tähtäimellä risteytyksistä hyötyvät kaikki, hän toivoo.
Susanna Eskola (kennel Jarambo) on tehnyt yhden risteytyspentueen ja harkitsee toisen tekemistä. Eskola peri kennelnimensä landseereja ja pyreneittenmastiffeja kasvattavilta vanhemmiltaan. Suurien koirien parissa kasvaneen tytön sydämen vei pieni nappisilmäinen papillon, joskin ensimmäinen oma koira sittemmin oli phalène. Perhoskoirapentueita on syntynyt yhteensä kymmenen.
– Risteytyspentueeni isä oli papillon ja emä phalène. Viidestä pennusta vain yksi oli toivomani phalène. Koen silti, että risteytys on oiva keino monimuotoisuuden tukemiseksi, hän sanoo.
Ilmapiiri parantumaan päin
– Koiria tuodaan Suomeen esimerkiksi Tshekistä, Ruotsista, Saksasta ja Venäjältä, ja vientiä on ympäri Eurooppaa, Venäjälle ja aina Amerikkaan asti. Yhteistyössä mennään koko ajan parempaan suuntaan. Etenkin nuori sukupolvi on saanut ihan uuden vaihteen päälle yhteishengen nostattamiseksi, Heidi Miikki kertoo.
Samaa mieltä on Susanna Eskola, ja antaa esimerkiksi kesällä näyttelyn yhteydessä järjestetyn perhospiknikin.
– Osallistujia oli useita kymmeniä ja ilmapiiri oli iloinen ja välitön. Kaikki nauttivat kauniista päivästä upean rodun ympärillä.
– Sujuvaan ja laaja-alaiseen kotimaiseen ja ulkomaiseen yhteistyöhön voisi panostaa vieläkin enemmän, jotta rodun elinvoimaisuus saadaan säilytettyä, hän lisää.
Tunneherkkä mököttäjä
– Perhoskoirat ovat helppoja koulutettavia ja sopivat ensikoiraksi ja kerrostaloon. Valtaosa pennuista menee kotikoiriksi. Rodussa esiintyy valitettavasti myös vihaisia yksilöitä. Tämä tulisi huomioida jalostusvalintoja tehdessä. Vihaisen koiran ei tulisi jatkaa sukua, Outi Naukkarinen kertoo.
Susanna Eskola kuvailee perhoskoiria iloisiksi ja avoimiksi. Vieraiden tullessa kylään perhoset liittyvät mielellään seuraan helliteltäviksi. Ne ovat myös aina valmiita uusiin tutkimusretkiin. Lisäksi ne vaistoavat herkästi muiden tunnetilat ja osaavat myötäelää ja olla tukena.
–Jos olen kipeä tai alakuloinen, koirat vaistoavat sen ja tulevat aivan viereen tueksi. Myös oma innostus ja hyvä mieli näkyvät koirankin olemuksesta. Olen käyttänyt perhoskoiraa mukana nuorisotyössä. Erityisesti ylivilkkaiden lasten kanssa koiran rauhoittava vaikutus on ollut merkittävää. Olen saanut kuvia kasvateistani, jotka kuuntelevat lasta tämän opetellessa lukemaan ja ovat mukana läksyjen teossa.
–Perhoskoirat näyttävät vahvasti myös omat tunteensa ja jokainen perhoskoiran omistaja on varmasti törmännyt niihin. Oma ensimmäinen jalostusnarttuni mökötti minulle päiväkausia, jos olin jättänyt sen hoitoon. Lopulta sain hänen korkeudeltaan anteeksi ja pystyimme jatkamaan normaalia arkea.
Eskola muistuttaa, että pienikin koira tarvitsee säännöt ja tapakasvatusta. Muuten se ottaa johtajan roolin ja voi olla hankala käsitellä. Esimerkiksi koiran äänenkäyttöön tulee puuttua ajoissa. Pienen koiran paras puolustus on ääni ja perhoskoira ei arkaile sen käytössä.
Sohvailua ja toimintaa
Heidi Miikkiä ihastuttaa rodun iloisuus, energisyys ja nopeaoppisuus. Reipas perhonen on ryhdikäs ja esittää näyttelyssä itse itsensä.
– Nämä tykkäävät lenkkeilystä, mutta eivät hypi seinille, jos lenkitys jää sadekelillä vähemmälle. Perhoset ovat aina valmiita toimintaan, mutta osaavat myös rauhoittua ja viihtyvät sohvalla. Luonteen miinuspuolena pidän haukkuherkkyyttä ja joidenkin yksilöiden varautuneisuutta.
Miikin mukaan tyypillinen perhosharrastaja on aivan tavallinen perhe, joka tahtoo seurakoiran ja lenkkikaverin, joka on myös lasten hallittavissa. Nykyisin rotu on kasvattanut mainetta myös harrastuskoirana, joten pentuja harrastuksiin kyselevät ovat lisääntyneet.
– Suosituin harrastus on koiranäyttelyissä käyminen. Hyvänä kakkosena tulee agility. Rotua voi bongata nykyisin lisäksi tokon, rallytokon, koiratanssin ja noseworkin parista. Tämä on ilahduttava suuntaus.
Kaisa Kuutin mukaan rodussa viehättää pieni koko, helppohoitoisuus ja miellyttämisenhalu, jotka mahdollistavat rodun sopivuuden monille. Huonoimpana puolena hän pitää urosten merkkailutaipumusta.
– Perhoskoirat tulevat hyvin toimeen myös laumassa. Minulla on viisi phalènea, kaksi cockerspanielia ja kissa. Juoksujen aikaan voi olla pientä draamaa, mutta muuten kaikki sujuu ongelmitta. Meillä käy ystäviä koirineen lenkkeilemässä ja koiramme sulautuvat hyvin yhdeksi porukaksi, hän kertoo.
Hyvää laumakäytöstä kiittelee myös Susanna Eskola. Hänellä on kaksi phalènea ja yksi papillon. Ikäjakauma on juniorista senioriin. Lauma on sopuisa ja tulee loistavasti toimeen keskenään. Myös muut koirat otetaan vastaan avoimesti.
Korvarotu
Papillonilla ja phalènella on yhteinen rotumääritelmä ja koira on korvien asennon perusteella mahdollista vaihtaa toiseen rotuun koiranäyttelyssä.
Perhoskoirat ovat tyylikkäitä, pieniä, pitkäkarvaisia ja rakenteeltaan normaaleja ja sopusuhtaisia. Olemus on eloisa, viehkeä ja vahva ja liikkeet ylpeät, vapaat, luontevat ja tyylikkäät. Säkäkorkeus on noin 28 senttiä ja vähimmäispaino 1,5 kiloa.
Pää on runkoon nähden sopusuhtainen. Kirsua kohti kapeneva kuono on kohtuullisen pitkä ja kalloa lyhyempi. Kallo ei saa olla liian pyöreä sivuilta eikä edestä katsottuna. Kuono ei saa olla pysty. Kirsu on pieni, musta, pyöreä ja päältä hieman litteä. Purenta on leikkaava.
Tummat ja ilmeikkäät silmät ovat melko suuret, selvästi avonaiset, leveän mantelin muotoiset ja melko alas sijoittuneet. Korvat ovat melko ohuet, mutta jäykähköt. Tunnusteltaessa korvan rusto ei saa päättyä pitkään ja heikkoon kärkeen. Phalènen riippuvat korvat ovat sijoittuneet korkealle selvästi silmälinjan yläpuolelle. Korvia verhoaa pitkä laineikas karva, joka antaa koiralle soman ulkonäön.
Pystykorvaisen papillonin korvat ovat kiinnittyneet korkealle, korvalehti on hyvin avoin ja korvat ovat vinoasentoiset siten, että korvalehden sisäkulma muodostaa lähes 45 asteen kulman kallon ylälinjaan nähden. Korvalehden sisäpuolta verhoaa hieno laineikas karva, ja pisimmät karvat ulottuvat hieman korvan reunan yli. Ulkopinnan pitkä karva muodostaa runsaasti korvan reunojen yli ulottuvat hapsut.
Sekamuotoiset puolipystyt korvat ovat vakava virhe.
Pitkä mutta helppohoitoinen turkki
Kaula on keskimittainen ja niska hieman kaareva. Selkälinja ei saa olla liian lyhyt, köyry tai notko, muttei myöskään suora. Vatsaviiva on hieman nouseva. Raajat ovat suorat ja kevytrakenteiset mutta lujat. Koira ei saa vaikuttaa ilmavalta. Edestä ja takaa katsottuna raajat ovat yhdensuuntaiset. Käpälät ovat melko pitkät jäniksenkäpälät. Niiden välissä on hapsut, jotka saavat käpälän vaikuttamaan todellista pitemmältä.
Pohjavillaton karvapeite on runsas, kiiltävä ja suora tai laineikas, muttei kihara. Hyväkuntoinen turkki on sään kohdalta 7,5-senttistä ja hännän hapsuissa 15-senttistä.
– Turkki on helppohoitoinen eikä sitä kuulu trimmata. Ainoastaan peräaukon ympärystä siistitään saksilla, samoin tassukarvat niin, että rodulle tyypilliset hapsut säilyvät. Muuten riittää säännöllinen harjaus ja pesu silloin tällöin, Kaisa Kuutti kertoo.
– Periaatteessa kaikki värit ovat sallittuja, kunhan pääväri on valkoinen ja pigmentti musta. Valkoinen ei saisi kuitenkaan olla hallitseva väri päässä. Symmetrinen valkoinen piirto on toivottava ominaisuus. Pentueeseen voi syntyä monenvärisiä pentuja, Heidi Miikki sanoo.
– Rotu on yllättävän säänkestävä. Toki jotkut palelevat jo ensimmäisillä miinusasteilla ja tekevät ovella täyskäännöksen huonolla kelillä, mutta moni lenkkeilee kovilla pakkasilla ja kaatosateessa. Sään mukainen pukeminen on tarvittaessa aivan suotavaa, hän lisää.
Pitkäikäinen seuralainen
– Rotu on säilynyt varsin terveenä. Jonkin verran esiintyy polvi- ja selkävaivoja, kaihia, PRA:ta, sydänvikoja ja epilepsiaa. Kasvattajat tutkituttavat koiriaan ja otattavat geenitestejä. Vuonna 2020 liityimme Pevisaan silmien ja polvien osalta, Kaisa Kuutti kertoo.
– Yksi huolenaiheeni rodussa on jalostusurosten väheneminen, sillä monet kastroivat uroksensa jo varhain. Se ei tee pidemmän päälle hyvää rodun geenipoolille, hän jatkaa.
Kasvattajien mukaan rotu on pitkäikäinen eikä 15-vuotias perhonen ole harvinaisuus. Jotkut elävät liki kaksikymppisiksi.
Heidi Miikki on tyytyväinen Pevisaan ja toivoisi, että jalostuskoirien lisäksi myös kotikoiria tutkittaisiin laajemmin. Lisätieto terveydestä on aina tervetullutta.
Outi Naukkarisen mukaan astutukset ja synnytykset sujuvat pääosin hyvin. Pentueessa on yleensä 2-6 pentua. Kasvattajat kertovat, että emot hoitavat pentunsa esimerkillisesti ja saattavat ottaa hoitaakseen myös muiden pentuja tarvittaessa.
Sankariperhosia ulko-ovella
Heidi Miikki voi kokea olonsa turvalliseksi perhostensa kanssa. Pienet koirat kykenivät estämään suuren vahingon vuosi sitten.
– Katselin televisiota koirieni kanssa. Äänille herkkä Noxy-phaléne alkoi haukkua ovelle, mutta käskin sen olemaan hiljaa. Se ei luovuttanut ja haukku jatkui. Sitten vanhempi Fani-papillon yhtyi kuoroon ja siitä tiesin, että nyt on jotakin vialla.
– Menin ovelle katsomaan ja huomasin, kuinka aiemmin sytyttämäni ulkotuli piti kummallista ääntä. Lähdin hakemaan sammutuspeittoa. Sillä aikaa ulkotuli oli leimahtanut tuleen ja liekit hipoivat jo läheistä kukkatelinettä. Sain sen onneksi sammutettua nopeasti ja kiittelin Noxya ilmoituksesta.
Joskus oven takana sen sijaan ei ole yhtään mitään, mutta nokkela perhoskoira osaa höynäyttää muita saadakseen haluamansa.
– Eräs urokseni halusi muidenkin puruluut, joten sillä oli tapana rynnätä ovelle hurjasti haukkuen. Muut tietysti seurasivat perässä. Yleisen häslingin aikana uros hiippaili muina miehinä keräämään muiden luut itselleen. Aika fiksuja nämä perhoset, Kaisa Kuutti naurahtaa.
Juttu on alun perin julkaistu Koiramme-lehdessä tammikuussa 2023.
