Australianterrieri puhkuu positiivisuutta, ja seuraa omistajaansa varjon lailla kaikkialle. Se haluaa osallistua kaikkiin kodin askareisiin ja on pienestä koostaan huolimatta uupumaton lenkkiseuralainen. Seurakoiramaisuudestaan huolimatta aussi on silti terrieri, joten omaa tahtoa ja jääräpäisyyttäkin löytyy.
Australianterrieri on nimensä mukaisesti kotoisin Australiasta ja Tasmanian saarelta, ja se kehitettiin 1800-luvulla. Rodun juuret ovat brittiläisissä terrieriroduissa, joita siirtolaiset toivat mukanaan.
Siirtolaisten mukana saapui myös rottia, jotka aiheuttivat ongelmia maatiloilla ja kaupungeissa. Australianterrierin tehtävänä oli pitää rottakanta kurissa. Lisäksi koirien tehtävänä oli suojella omistajiaan ja lammaslaumoja käärmeiltä. Ne pitivät vahtia laitumilla ja etenivät paikasta toiseen lampaiden selkiä myöten hyppimällä, ja tarvittaessa tappoivat käärmeen. Luonteen tuli olla riittävän sitkeä, rohkea ja toimintakykyinen, mutta myös lapsirakas ja ystävällinen.
Nykyisin australianterrierin käyttötarkoitus on muuttunut ja se toimii pääasiallisesti seurakoirana.
Potentiaalia suosioon
– Ensimmäiset aussit tulivat Suomeen Tanskasta 60-luvulla. Koirat olivat brittitaustaisia ja blue & tan -värisiä. Nämä koirat olivat ilmeisesti melko äreäluonteisia. Ensimmäiset punaiset aussit tulivat Suomeen 70-luvulla, ja vähitellen myös luonteet alkoivat parantua, kertoo Seppo Ihonen, joka jatkaa äitinsä Pikestar’s-kennelnimellä aussikasvatusta yhteistyössä Sanna Setälän ja Janni Kallion kanssa.
Rotujärjestö on vuonna 1987 perustettu Australianterrierikerho ry.
Viime vuonna rekisteröitiin 120 australianterrieriä, missä on pudotusta aikaisempiin vuosiin. Huippuvuosi oli 2009, jolloin rekisteröitiin 312 australianterrieriä.
– Aussi ei ole koskaan ollut mikään muotirotu, sillä se ei ole erityisen tunnettu. Potentiaalia suurempaan suosioon voisi olla, sillä aussi sopii monelle niin seuraksi kuin harrastuksiin, se on lapsiystävällinen, hyvänkokoinen ja melko terve rotu, Ihonen sanoo.
Hän pitää rodun ulkomuodollista tasoa Suomessa hyvänä. Koiria viedään jonkin verran Ruotsiin, Hollantiin, Pohjois-Amerikkaan sekä rodun alkuperämaahan. Tuonnit ovat vähentyneet muutamiin yksilöihin vuodessa.
– Kasvattajat tekevät jonkin verran yhteistyötä, mutta ainahan sitä voisi olla enemmänkin. Yhdessä tekeminen on nousussa, mistä olen iloinen. Uusia käsipareja tarvitaan aina.
Samoin ajattelee Bluepepper’s-kennelnimellä ausseja kasvattava Marjo Ahola, joka ihastui rotuun jo 80-luvulla.
– Jalostustoimikunta on nyt kahden vuoden ajan järjestänyt säännöllisesti neljä kertaa vuodessa kasvattajakollegioita etäyhteydellä. Niihin ovat tervetulleita kaikki rodusta kiinnostuneet. Viimeisin tapaaminen oli pikkujoulu, jossa mietimme ratkaisukeskeisesti keinoja yhteistyön parantamiseksi. Tapaamiset ovat olleet suosittuja.
”Aussi on miellyttämisenhaluinen ja ahne, joten sen kouluttaminen on helppoa.”
ORVOKKI LÄMSÄ, kasvattaja
Ahne ja iloinen suhari
– Aussi sopii hyvin ensimmäiseksi koiraksi. Se on miellyttämisenhaluinen ja ahne, joten sen kouluttaminen on helppoa. Makupalan perässä aussi kiipeää vaikka puuhun, 35 vuotta ausseja kasvattanut Orvokki Lämsä (kennel Avocation) kuvailee.
Pennun hankkijat eivät ole liikkeellä kilpailut ja mitalit mielessään.
– Aussin hankkii yleensä aivan tavallinen lapsiperhe. Moni huomaa vasta pennun hankittuaan, että sen kanssa voi harrastaa kaikenlaista. Vaikka rotu on nopeaoppinen, se on silti terrieri, jolla on omaa tahtoa. Urokset saattavat olla tasaisempia luonteeltaan kuin nartut, kertoo ausseja vuodesta 1993 kennelnimellä Reimin kasvattanut Krista Riihelä.
Marjo Aholan mukaan aussin hankkijat ovat yleensä suurpiirteisiä kouluttamisessa, ja he tiedostavat, ettei palveluskoiramaista tottelevaisuutta ole luvassa. Toistoja ja kärsivällisyyttä vaaditaan. Kun aussilla on meno päällä, saattavat jarrut ja ajatus unohtua.
– Karkuun ne eivät silti lähde. En voisi kuvitellakaan, että koirani karkaisivat. Kiintymys ihmisiin, myös perheen pienimpiin, on niin suurta.
Sen sijaan muunlaisia kepposteluja saattaa olla tiedossa. Aholan Kisu-aussi oppi avaamaan jääkaapin ja varasti sieltä kokonaisen joulukinkun. Yösyöminkeihin oli kutsuttuna kaikki perheen koirat, jonka tuloksena ikimuistoinen joulu kului koirien mahavaivojen parissa.
Samainen Kisu oppi siirtelemään kalusteita niin, että kiipeily kodin tasoille sujui kätevästi.
– Vielä veteraani-iässä se kiipesi vaivatta esimerkiksi kirjahyllyyn.
– Aussi on iloinen suhari, jonka kanssa esimerkiksi matkustelu sujuu mainiosti. Koirani kulkevat ongelmitta mukana talleilla ja ratsastuskilpailuissa, eivätkä ne ole koskaan aiheuttaneet minkäänlaisia häiriötilanteita. Päinvastoin: monet ovat kiinnittäneet positiivista huomiota esimerkiksi Håkan-aussivaariini, joka napottaa ratsastuskilpailukatsomossa ja seuraa suorituksia tarkkana kuin tuomari, Marjo Ahola naurahtaa.
Maailman paras seurakoira?
Orvokki Lämsä kertoo rodun olevan melkoinen pusumoottori ja kaikkien kaveri. Luonteen miinuspuolena hän pitää joidenkin yksilöiden haukkuherkkyyttä ja eroahdistusta. Pääsääntöisesti rotu sopii silti myös kerrostaloasukiksi.
Marjo Aholan mukaan aussit ovat maailman parhaita seurakoiria.
– Ne kirjaimellisesti seuraavat omistajaansa joka paikkaan. Jos ei kestä sitä, että koira on aina kantapään takana, niin aussi ei välttämättä ole oikea valinta, Ahola toteaa.
– Aussit osallistuvat aivan kaikkiin kodin touhuihin. Ne ovat mukana pyykinpesussa, tiskikoneen täyttämisessä, remontoimisessa ja lenkkeilevät mukana säällä kuin säällä, Krista Riihelä lisää.
Hänen mukaansa laumakäytös on toimivaa. Hänellä on kuuden koiran lauma, ikäjakaumaltaan yhdestä yhteentoista vuoteen, ja kaikki tulevat hyvin toimeen keskenään. Myös suhtautuminen vieraisiin koiriin on pääsääntöisesti hyvää, jopa urosten kesken.
Seppo Ihonen huomauttaa, että rodussa on tavattu joitakin aggressiivisia yksilöitä.
– Tämä ei kuulu rotuun, ja kasvattajien tulee kiinnittää asiaan huomiota. Luonteen kuuluu olla itsevarma, tasapainoinen ja ystävällinen. Terrierimäisen terhakas ja aina valppaana.
Kisarintamalla hiljaista
– Suosituin harrastus on ehdottomasti näyttelyissä käyminen. Muissa lajeissa ausseja näkyy aika vähän, Marjo Ahola sanoo.
Viime vuonna viisi australianterrieriä kisasi agilityssä, kahdeksan rallytokossa, yksi tottelevaisuudessa ja yksi noseworkissa.
Seppo Ihonen kannustaa aussiharrastajia eri lajien pariin. – Rodusta on moneen menoon, se on erinomainen harrastuskaveri, hän toteaa. Hänen mukaansa mitään erityisiä linjajakoja ei rodussa ole. Muotovalion arvoon ei vaadita käyttötulosta.
Matala ja voimakas
– Rotu tunnistetaan katukuvassa terrieriksi, mutta toisinaan se sekoitetaan johonkin toiseen terrierirotuun, Orvokki Lämsä kertoo.
Australianterrieri on yleisvaikutelmaltaan voimakas, matala ja melko pitkä suhteessa korkeuteen. Toivottava säkäkorkeus on noin 25 senttiä, nartuilla hieman vähemmän.
Pää on pitkä, litteä, kohtuullisen leveä ja silmien välistä täyteläinen. Päälaen karva on pehmeää ja pitkää. Kuono on vankka, voimakas ja kallon pituinen. Leuat ovat vahvat ja tehokkaat. Purenta on leikkaava.
Silmät ovat pienet, soikeat ja väriltään tummanruskeat. Ilme on tarkkaavainen. Korvat ovat pienet, pystyt, teräväkärkiset, korkealle sijoittuneet mutta kohtuullisen kaukana toisistaan.
Ylälinja on vaakasuora ja lanne vahva. Pystyasentoinen häntä kiinnittyy korkealle. Australianterrieri liikkuu vapaasti, tasapainoisesti, joustavasti ja voimakkaasti.
– Sallitut värit ovat blue & tan, red ja sandy. Sandy on harvinainen ja lähes kadonnut kannasta. Kasvatustyötä aloittaessani valtaväri oli blue & tan, mutta sen jälkeen punainen nousi suositummaksi. Nyt blue & tan on tehnyt taas paluuta suosioon, Lämsä kertoo.
Karvapeite on karheaa, suoraa ja tiheää. Pohjavilla on lyhyttä ja pehmeää. Seppo Ihonen ohjeistaa harjaamaan turkin viikoittain. Lisäksi turkki tulee nyppiä.
– Sen voi tehdä itse tai viedä koiran trimmaajalle. Kotikoiralle riittää perustrimmi 3-4 kertaa vuodessa, näyttelyssä käyvä trimmataan useammin. Pesua turkki kaipaa vain likaantuessaan. Kylmillä keleillä käytän koirillani takkia.
Pitkäikäinen ja perusterve
Ihosen mukaan australianterrieri on melko terve rotu, mutta huomiota tulisi kiinnittää erityisesti hammaspuutoksiin ja purentavikoihin. Jonkin verran esiintyy myös polvien ristisidevaurioita.
– Pentuekoko on puolenkymmenen paikkeilla. Astutukset onnistuvat pääosin hyvin, synnytykset ovat usein nopeita ja pentujen hoito sujuu yleensä ongelmitta, Ihonen kertoo.
Marjo Ahola kertoo, että aussi ei ole Pevisa-rotu, mutta jalostuskoirille suositellaan silmä- ja polvitarkastusta. Suurimmalla osalla ne ovat kunnossa.
– Autoimmuunisairaudet huolestuttavat minua jonkin verran, samoin kaihi. Onneksi suurin osa ausseista käy eläinlääkärin pakeilla pääasiassa rokotusten vuoksi. Rotujärjestö kerää aktiivisesti tietoa rodun terveydestä, hän sanoo.
Krista Riihelän mukaan rotu on pitkäikäinen, ja jopa 12-vuotias voi vielä olla täysin näyttelykuntoinen ja -intoinen.
– Kerran kokenut kehäkettuni osallistui kolmevuotiaan lapseni kanssa lapsi ja koira -kilpailuun. Koira tiesi, kuinka kehässä toimitaan, joten se päätyi esittämään lasta. Se kiersi kehää oikeaoppisesti lapsi perässään ja meni sitten itsenäisesti tuomarin eteen seisomaan ja odotti kärsivällisesti, että lapsikin tulee tuomarin eteen arvioitavaksi, Krista muistelee.
Juttu on alun perin julkaistu Koiramme-lehdessä maaliskuussa 2025.
