Sulavalinjaisessa ja vauhdikkaassa pinserissä ei ole mitään liioiteltua. Se on monessa mielessä tavallinen peruskoira: keskikokoinen, hyväntuulinen, aktiivinen ja lapsiperheen arkeen soveltuva. Nuori pinseri voi koetella hermoja, mutta pitkäjänteinen ja koiralähtöinen koulutus saa yleensä aikaan omilla jaloillaan vahvasti seisovan kaverin, joka osaa myös rauhoittua kainaloon.
Pinseri on saksalainen rotu. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus oli toimia rottakoirana ja tallipihojen vahtina. Ensimmäisen rotumääritelmän laati jo vuonna 1881 Saksan koirarotujen yhdistys.
Toinen maailmansota oli monelle rodulle kohtalokas, niin myös pinserille. Rotu oli sukupuuton partaalla, eikä vuosina 1950-1957 rekisteröity ainuttakaan pinseriä Saksassa. Niinpä Pinscher-Schnauzer-Klubin pääjalostusneuvoja Werner Jung ryhtyi toimiin rodun pelastamiseksi. Hän löysi Itä-Saksasta yhden pinserinartun ja päätti luoda sen ja neljän kookkaan kääpiöpinseriuroksen avulla uuden pohjan rodulle. Hän tuotti 14 pentuetta, jotka mahdollistivat rodun tulevaisuuden.
FCI vahvisti pinserin ensimmäisen rotumääritelmän vuonna 1955.
Kasvatus käyntiin 60-luvulla
– Suomessa on ollut yksittäisiä pinsereitä jo 1900-luvun alussa, mutta varsinainen kasvatus alkoi 60-luvulla. Ensimmäinen merkittävä pinseri Suomessa oli tohtori Kurkialan tuoma uros Falk vom Stein, joka jätti jälkeensä viisikymmentä pentua. 60-luvulla tuotiin Saksasta myös muita black & tan -värisiä koiria. Ensimmäinen punainen pinseri tuli Suomeen vuonna 1965. Se oli nimeltään Cora v. Haingraben, kertoo Tuukka Wahlman, joka jatkaa vanhempiensa Upland-kennelnimellä pinsereiden kasvatusta.
Hänen oma ensimmäinen pinserinsä tuli Of Leijliden -kennelistä, joka oli yksi ensimmäisistä pinserikasvattajista.
– Pääsin sinne kennelpojaksi. Kasvattaja oli varsin tunnettu ja arvostettu, ja hänellä oli tiukan tädin maine. Aluksi hän ihmetteli, että mitä minä täällä millään pojalla teen, mutta lopulta meistä tuli hyvät ystävät, joita yhdisti intohimo koiraharrastukseen. Hän valitsi minulle eräästä pentueestaan pennun, vaikka olikin aluksi sitä mieltä, ettei pinseri sovi hämäläisille, Wahlman naurahtaa.
Pinserit ry perustettiin vuonna 1981, ja vuonna 2012 siitä tuli rotujärjestö.
Liian tavallinen suosikiksi
Vuonna 2022 rekisteröitiin 59 pinseriä, sitä edellisenä 107. Määrissä on vaihtelua, mutta useimpina vuosina pentujen määrä on jäänyt alle sadan.
– Pinseri ei ole ollut eikä varmasti tule olemaankaan mikään muotirotu. Vilkas pinseri ei sovi kaikille, ja rodulla on aiemmin ollut hieman huono maine ajalta, jolloin se oli enemmänkin vahtikoira, kertoo Berit Nyman (kennel Fundora’s), joka on kasvattanut pinsereitä vuodesta 1996.
Samoilla linjoilla on ulkomuototuomari ja pinsereitä kolmisenkymmentä vuotta kasvattanut Auli Haapiainen-Liikanen, kennel Dogiwogin.
– Pinseri on aivan liian tavallinen, keskikokoinen, lyhytkarvainen ja luppakorvainen. Sillä ei ole mitään ääripiirteitä, jotka herättäisivät suurta kiinnostusta. Ihmiset haluavat koiransa olevan jotenkin erikoinen, ja pinseri on vain ihan tavallinen koira.
– Kasvattajien joukko on varsin harvalukuinen ja yhteishengessä olisi parantamisen varaa. Kasvattajat ovat pitkälti kuin rotumme: tulisia vihassa ja rakkaudessa, Haapiainen-Liikanen pohtii.
Hän pitää rodun ulkomuodollista tasoa Suomessa keskinkertaisena ja kannustaa kasvattajia yhteistyöhön ulkomaisten kenneleiden kanssa. Tuonnit ovat tärkeitä. Eniten koiria tulee Saksasta, Ruotsista ja Venäjältä. Suurin kasvatusmaa alkuperämaan ohella on USA.
– Pinseri on harvinainen, joten yksilöitä saattaa päätyä yllättäviinkin maihin perustamaan uutta pinseripopulaatiota. Minulta lähti juuri aikuinen uros Etelä-Afrikkaan, tavoitteena maan ensimmäinen pinseripentue.
Tuukka Wahlman kertoo, että puolet suomalaisista pinsereistä on saavuttanut näyttelystä laatumaininnan erinomainen, joten hän pitää tasoa hyvänä. Suomalaisia koiria myös kysytään paljon vientiin.
– Oma periaatteeni on, että voin myydä ulkomaille, kunhan ostaja tulee itse hakemaan pennun, ja kohdemaa ei salli typistämistä.
Aktiiviseen kotiin
Wahlmanin mukaan pentuja menee tyypillisesti nuorille ihmisille, jotka haluavat aktiivisen koiran, jonka kanssa voi harrastaa liikuntaa. Pinseri ei ole suosituin harrastuskoira, mutta sopii aktiiviseen arkeen. Osa pennuista menee koteihin, joissa on jo aiemmin ollut pinseri ja se on hyväksi todettu.
– Rotu sopii ensimmäiseksi koiraksi, kunhan omistaja sopii pinserin omistajaksi. Pinseri on haastava koulutettava ja se kyllästyy nopeasti. En suosittele sitä kisatykkiä etsiville, mutta huumorin kautta ja omaksi iloksi harrastaville se sopii mainiosti, hän sanoo.
Myös Berit Nyman pitää rotua ensikoiraksi soveltuvana ja myy pennun mielellään myös lapsiperheeseen. Hän muistuttaa, ettei pinserille pidä antaa pomon paikkaa. Rotu on pentuna vilkas ja kasvaa pian murrosikäiseksi nuoreksi koiraksi, joka vaatii pitkäjänteisyyttä, ja kärsivällisyyttä kouluttajaltaan.
Auli Haapiainen-Liikanen mainitsee, että pinseri on taitava lukemaan omistajansa tunnetiloja. Kouluttaminen on turhaa, jos omistaja on hermostunut, väsynyt tai huonolla tuulella. Molemmilta vaaditaan oikeaa virettä.
Kasvattajat voivat myydä pennun kerrostaloon, kunhan yksinoloon panostetaan, sillä rodussa esiintyy eroahdistusta. Pinseri ei ole turhan haukkuja, muttei äänetönkään.
Fiksu mutta rasittava
– Pinseri on fiksu ja oppivainen, mutta näiden hyvien ominaisuuksien kääntöpuolena on kyky käyttää omistajan heikkouksia hyväkseen. Nuori koira voi olla todella rasittava teini, ja moni uros päätyy valitettavasti kastroitavaksi tästä syystä. Ongelma harvoin jää leikkauspöydälle, sillä perusongelma säilyy: omistajan kokemattomuus ja ajanpuute. Kodinvaihtajat ovat yleensä huonotapaisia uroksia, jotka oikeissa käsissä muokkautuvat aivan loistaviksi kavereiksi, Haapiainen-Liikanen kertoo.
– Pennun luonnolliselle kehitykselle ja kasvulle tulisi antaa aikaa ja keskittyä siihen, eikä väsyttää ja harrastaa pentua puolikuoliaaksi. Pinseri näyttää hämäävän aikuiselta jo puolivuotiaana, mikä saattaa saada unohtamaan, että kyseessä on vielä pentu.
Berit Nymanin mielestä pinserissä parasta on sen reippaus ja iloisuus. Pinseri on useimmiten kaikkien kaveri. Hän muistuttaa, ettei rodulla ole palveluskoiramaista tarvetta miellyttää isäntäänsä.
– Mutta kyllä pinseriltäkin silti kaksi korvaa löytyy, kunhan sen kanssa tehdään hyvää arkikoulutusta. Erityisen tärkeää on yksinoloon opettaminen. Kantanarttuni tuli hyvin kalliiksi, kun se eroahdistuneena hajotti esimerkiksi pari sänkyä ja vaatteita. Kun meillä sittemmin kävi pennunkatsojia, näytin heille varoittavana esimerkkinä hajalle revittyä sänkyä, josta jouset törröttivät.
Myös Tuukka Wahlman pitää rotua aktiivisena ja vilkkaana, mutta muistuttaa, että se osaa myös rauhoittua kainaloon.
– Ihanne olisi omilla jaloillaan seisova, ei ääni- eikä alusta-arka ja sopivan vilkas yksilö. Liiallinen pehmeys ei ole toivottavaa. Rodun sisällä on paljon vaihtelua luonteissa, joten kehotan pennunostajia tutustumaan koiriin sukutaulussa. Esimerkiksi meillä asuu kahta narttulinjaa ja luonne-erot ovat aivan selvät. Toiset pysyvät portin takana, toiset hyppäävät yli ja avaavat ovet. Toiset ovat kaikille ystävällisiä, toiset eivät välitä vieraista. Toki näihin voi vaikuttaa myös omalla toiminnalla ja pennun sosiaalistamisella.
– Laumassamme on viisi narttua. Kun olemme kotona, kaikki ovat yhtä laumaa, mutta yksin ollessaan ne jaetaan varalta eri tiloihin. Muihin koiriin ne suhtautuvat ystävällisesti.
Vähäistä kisaamista
Auli Haapiainen-Liikasen mukaan yleisin harrastus pinserin kanssa on ulkoilu. Koiranäyttelyissä käyminen on melko suosittua, sillä se ei vaadi sitoutumista viikoittaisiin harjoituksiin tai erityistä tavoitteellisuutta. Muotovalion titteliin ei vaadita käyttötulosta.
– Palveluskoiraoikeudet poistuivat jo vuosia sitten, mikä kertoo harrastusten ja koko rodun muuttumisesta. Rodun parissa on agility- ja rallytokoharrastajia sekä yksittäisiä harrastajia esimerkiksi koiratanssi- ja nosework-puolella. Omimmillaan pinseri on seurakoirana ja oman pihan valppaana vahtina. Se hävittää jyrsijät pihapiiristä, kaivaa myyrät koloistaan ja napsii rastaat marjapuskista nopeaan tahtiin, hän kertoo.
Viime vuonna agilityssä kisasi viisi pinseriä, samoin rallytokossa. Nosework-kokeissa kävi kolme pinseriä, mejässä, koiratanssissa ja tottelevaisuuskokeessa yksi.
Yksi pinserin kanssa kisakentille uskaltautuneista on Jenni Sarviharju. Hänellä on kaksi pinseriä. Kuusivuotias uros Hulk (Sawonmuan Intomieli Ilmiö-Ilmari) on perheen ensimmäinen koira, narttu Ruu (Tacimil Express Yourself Evie) kaksivuotias kodinvaihtaja.
– Halusimme keskikokoisen ja aktiivisen koiran, jonka kanssa voisi harrastaa jotakin. Pinseri tuntui sopivan moneen ja olevan kolmilapsiseen perheeseemme hyvä valinta. Toista koiraa ei ollut tarkoitus ottaa, mutta seitsenkuinen Ruu tarvitsi uuden kodin ja se tuntui sopivan meille hyvin. Otin mielelläni hieman vanhemman pennun, sillä sen luonteesta näki jo paremmin, mitä oli luvassa. Pinsereissä kun on paljon sellaisiakin ominaisuuksia, joita en koiralleni toivo.
Toiveissa valionarvo
Nuoren Hulkin arkikäytös oli haastavaa. Sen seurauksena he hakeutuivat pentukurssille ja sieltä harrastuslajien pariin. Yhteinen sävel alkoi löytyä.
– Lajeikseni valikoitui toko ja rallytoko. Kisaaminen alkoi koiran ollessa kaksivuotias ja saavutuksena on tokossa TK1 ja rallytokossa RTK4. Agilityssä kisaamisen aloitimme vasta viime vuonna, ja nyt olemme kolmosluokassa. Se on vienyt mukanaan ja on tällä hetkellä päälajimme. Se tuntuu olevan myös Hulkin suosikkilaji, mutta eniten se nauttii ylipäänsä uusien asioiden opettelusta ja vaihtelusta. Se syttyy, kun sivussa olleet tokovälineet kaivetaan esille pitkän tauon jälkeen, Sarviharju kertoo.
– Varovainen tavoitteeni on saada Hulkista rodun ensimmäinen rallytokovalio. Myös agilityssä valioituminen on toivelistalla.
Ruun kisaura on vasta alussa, mutta se on jo osoittanut olevansa fiksu ja oppivainen, joskin sen pitää kokea tehtävien suorittaminen itselleen sillä hetkellä kannattavaksi.
– Näissä näyttäisi olevan sellainen ominaisuus, että ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä on rottien tai muiden jahdattavien metsästys, sitten tulee vahtiminen, seuraavana ruoka, ja vasta niiden jälkeen, mikäli olosuhteet ovat sopivat, tulee harrastaminen. Tavoitteellinen harrastaminen on siis melko haastavaa, tai ainakin tavoitteet pitää osata asettaa oikein.
– Pinseri miellyttää ensisijaisesti itseään ja ehkä vasta sitten omistajaansa. Suosittelen koiralähtöistä ja täysin positiivista koulutustapaa. Koiran täytyy itse haluta suorittaa. Pyytämällä tai käskemällä ei saa pinseriä tottelemaan. Tuloksiin vaaditaan hyvin motivoitunut ohjaaja ja paljon vaivaa. Onnistuessaan pinseri voi olla hyvä, mutta suurta menestystä tavoittelevalle se ei välttämättä riitä.
Tämän vuoden kohokohta Hulkin kanssa on osallistuminen agilityn SM-kisoihin.
– Vielä vuosi sitten en olisi uskonut sellaisen olevan meille edes mahdollista. Pienin askelin kohti suuria tavoitteita, Sarviharju tuumii.
Sulavat, vahvat linjat
Rotumääritelmä kuvaa pinseriä sileäkarvaiseksi, keskikokoiseksi ja ylväsryhtiseksi koiraksi, jolla on sulavat linjat ja tyylikäs, mahdollisimman neliömäinen rakenne. Se on vahva, ja hyvin kehittyneet lihakset näkyvät selvästi etenkin liikkeessä. Pinserin säkäkorkeus on 45-50 senttiä ja paino 14-20 kiloa.
Kallo on voimakas ja pitkänomainen, tasainen ja yhdensuuntainen kuonon ylälinjan kanssa. Otsapenger on loiva, mutta selvästi erottuva. Ylä- ja alaleuka ovat vahvat ja purenta on leikkaava. Poskilihakset ovat voimakkaat, mutta poskipäät eivät saa olla ulkonevat. Silmät ovat tummat ja soikeat, korvat ylös kiinnittyneet taittokorvat.
Kaula on jalosti kaareutuva ja liittyy sulavasti säkään. Ylälinja on loivasti taaksepäin laskeva. Selkä on vahva, lyhyt ja tiivis. Lantio on hieman pyöristynyt ja liittyy sulavasti hännän kiinnityskohtaan. Toivottava häntä on sapelimainen tai sirpinmuotoinen. Liikkeet ovat tasapainoiset, varmat, voimakkaat ja vapaat. Selkä pysyy liikkeessä kiinteänä ja suhteellisen vakaana.
– Lyhyt turkki ei tarvitse erityisiä hoitotoimenpiteitä. Pesu joskus ja jouluna riittää. Kovimmilla pakkasilla koiran voi joutua vaatettamaan. Turkinhoidosta säästyvä aika kannattaa käyttää koiran muuhun huoltoon, kuten hampaiden tarkasteluun, kynsien leikkaukseen ja koiran sosiaalistamiseen, jotta vieraidenkin ihmisten käsittely tulisi sille tutuksi, Wahlman sanoo.
– Sallitut värit ovat punainen ja black & tan eli musta ruskein merkein. Ihanteelliset merkit ovat mahdollisimman tummat, syvät ja selvärajaiset. Black & tan on väreistä suositumpi. Tämä on minusta hieman harmi, sillä punainen pinseri on upea näky. Toivoisin kasvattajien panostavan enemmän myös punaisiin, Berit Nyman pohtii.
Geenipooli kaipaa levennystä
Pinseri ja snautseri olivat alkujaan samaa rotua. Snautseria kutsuttiin karkeakarvaiseksi pinseriksi. Sittemmin tiet erosivat ja geenipooli pieneni.
– Pinserikanta on lähtöisin kapeasta lähteestä, jota pyritään nyt määrätietoisesti laajentamaan monimuotoisemmaksi. Suomi on edelläkävijämaa roturisteytyksissä, Auli Haapiainen-Liikanen kertoo.
Jalostuksen tavoiteohjelman mukaan Suomessa on tehty vuodesta 1997 alkaen neljä roturisteytystä snautsereiden ja pinsereiden kesken. Risteytyspentueen koiria risteytetään jälleen pinsereiden kanssa, ja jo kolmen sukupolven jälkeen jälkeläisten geenimuodoista noin 85 prosenttia on peräisin pinseriltä.
Toinen hyvä mutta kallis keino laajentaa geenipoolia on kaksoisastutus. Tällöin samaan pentueeseen syntyy mahdollisesti kahden uroksen jälkeläisiä.
– Populaatiokoko on rodun ongelma ja sille on tehtävä jotakin, kun rodun terveys on vielä nykytasoinen. Toivoisin, että tulevaisuudessa snautserin ja pinserin rotukirja avattaisiin, koska risteytyksistä on saatu positiivisia tuloksia, Tuukka Wahlman sanoo.
Suuria pentueita
– Pinseri on Pevisassa silmien ja lonkkien osalta. Kasvattajat kuvauttavat paljon myös kyynärniveliä ja selkiä sekä teettävät sydänkuunteluita ja polvitutkimuksia, Wahlman kertoo.
– Pinserillä on järkevät jalostuskriteerit. Lonkkaterveys on yleisesti ottaen paremmalla tolalla kuin monilla muilla roduilla. Tein aikoinaan jalostustoimikunnassa lonkkatilaston kahdeltakymmeneltä vuodelta. Vuosina 1998-2018 kuvattiin 451 pinserin lonkat. Vain viisi niistä sai tuloksen D, Berit Nyman lisää.
Hän pitää pinseriä pitkäikäisenä. Kymmenenvuotias on vielä kaukana vanhuudesta.
Auli Haapiainen-Liikasen mielestä yleisterveys on hyvällä tolalla, mutta heikkouksia löytyy henkiseltä puolelta. Luonteeseen ja erityisesti hermorakenteeseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Lisäksi yleistyvät syövät ja allergiat aiheuttavat pelkoa.
– Varsinainen riesa on rodun myöhästyneet rokotusoireet, eli reagointi reilun viikon jälkeen penikkatautirokotteeseen. Oireet ovat huonosti diagnosoituja ja vakavien tapausten hoito voi viivästyä kohtalokkain seurauksin, hän kertoo.
Tuukka Wahlman kertoo pentuekoon olevan koiran kokoon nähden suuri. Keskiarvo on kahdeksan paikkeilla, mutta suuremmatkaan katraat eivät ole mikään harvinaisuus.
– Pinserit lisääntyvät erinomaisesti, kunhan astutusajankohta on oikea. Uroksilla on hyvä libido eikä fyysisiä esteitä normaalille astumiselle ole. Nartut synnyttävät itse ja usein hyvinkin nopeaan tahtiin, esimerkiksi yhdeksän pentua kahdessa tunnissa. Pennut hoidetaan hyvin ja huolella.
Piilosilla
Vahva libido kehittää myös nokkeluutta. Auli Haapiainen-Liikanen kertoo uroksestaan, joka harrasti piiloutumista, kun perheen nartuilla oli juoksu.
– Se saattoi piiloutua pihalla raparperin lehden alle tai pienen pieneen tilaan sohvan alle, avonaiseen leivinuuniin tai vaatekaappiin. Se oli piilossa tuntikausia ja vain odotti, että unohtaisin sen olemassaolon ja laskisin nartut vapaaksi.
– Ja kerran se sitten onnistui. Olin nukkumassa ja koira oli avannut ikkunasta molemmat hakaset, hypännyt pihalle ja piiloutunut kompostiin. Pahaa aavistamaton ystäväni toi sijoituspinserityttöni hoitoon, päästi sen pihalle ja niksnaks, suunnitelmat menivät siltä erää uusiksi, kun uros onnistui suunnitelmissaan. Suunniteltu astutusreissu Ruotsiin peruuntui fiksun pinseripojan vuoksi.
Juttu on alun perin julkaistu Koiramme-lehdessä lokakuussa 2023.
