Venäjänvinttikoira eli borzoi on itsenäinen ja rauhallinen koira, joka ei kulje omistajansa perässä huomiota hakien. Se tarvitsee silti liikuntaa ja tekemistä, jota omistajan tulee ymmärtää tarjota pyytämättäkin. Liikunnan laatuun ja monipuolisuuteen tulee kiinnittää huomiota erityisesti pennun kasvuaikana.
Venäjänvinttikoira lähti kehittymään 1500-luvulla, kun venäläiset ylimykset tarvitsivat rohkean, voimakkaan, ketterän ja ulkomuodoltaan jalon rodun ajometsästystä varten. Rodun taustalla on laikatyyppistä vahvaa hirvikoiraa sekä siroa, runsashapsuista koutsia, joka kehittyi afrikkalaisen kantavinttikoiran ja keskiaasialaisen vuoristokoiran sekoituksesta. Koutsi periytti kepeyttä, hienostuneet liikkeet ja kyvyn laukata pitkiä matkoja, hirvikoira taas vireyttä, voimaa, rohkeutta ja sopivan tiheän turkin.
1600-luvulla rotu muistutti jo hyvin paljon nykyistä venäjänvinttikoiraa. Suurilla tiloilla eli kymmeniä, jopa satoja koiria, joita kasvatettiin suden, ketun ja jäniksen ajoon. Ajometsästyksen kultakautta kesti aina vuoteen 1861 saakka, jolloin talonpoikien maaorjuus lakkautettiin Venäjällä.
Suurmaatilojen yhtäkkinen työvoimapula pakotti ylhäisön luopumaan koiristaan. Parhaat yksilöt saivat jäädä, ja niitä lahjoitettiin eteenpäin. Kenneltoiminta keskittyi harvalukuisten, urheilumetsästystä harrastavien tilanomistajien käsiin. Harrastajat kokoontuivat vuonna 1875 ensimmäistä kertaa yhteiseen kokoukseen Moskovaan, ja ensimmäinen rotumääritelmä näki päivänvalon vuonna 1888.
Seuraavan takaiskun venäjänvinttikoirille aiheutti vuoden 1917 vallankumous. Metsästystilat hävitettiin, pakolaiset ja maastamuuttajat veivät koiriaan pois Venäjältä, eivätkä sinne jääneet koirat enää edustaneet rodun parhaimmistoa. Kolmannen takaiskun aiheutti toinen maailmansota, joka hävitti koiria entisestään. Samoihin aikoihin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa perustettiin venäjänvinttikoirakenneleitä, jotka turvasivat rodun jatkumisen. Myös Neuvostoliitossa alkoi sodan jälkeen rodun uusi nousu.
Lahjaksi Kekkoselle
Venäjänvinttikoiralla on Suomessa pitkä historia. Maininnat ensimmäisistä Suomeen tuoduista koirista ovat 1890-luvulta.
– Suomen Kennelklubin varapuheenjohtaja Volmari Kanninen omisti vuonna 1882 Pietarissa syntyneen Lastotschka-nimisen nartun. Ensimmäinen pentue syntyi vuonna 1894 ja kasvattajana oli Pitkärannan tehdas. Vuosien mittaan Venäjältä tuotiin useita koiria ja kanta alkoi kasvaa 1930-luvulla. Sodan jälkeen tuonnit esimerkiksi Ruotsista ja Saksasta yleistyivät, kertoo Anne Karikumpu (kennel Bolshajan), joka on kasvattanut rotua yhdessä puolisonsa kanssa vuodesta 1989 alkaen. Tänä vuonna kennelnimen haltijoiksi lisättiin heidän tyttärensä.
Presidentti Urho Kekkonen sai 1970-luvun alkupuolella Neuvostoliitosta lahjaksi kaksi venäjänvinttikoiraa, Leon ja Ludmilan, jotka tekivät rotua tunnetuksi suurelle yleisölle.
– Molempia käytettiin jalostuksessa, mutta vain Leon jälkeläiset vaikuttavat edelleen Suomen nykyisessä koirakannassa. Leo on myös kantauroksemme kautta kaikkien kennelimme kasvattien taustalla, kun koirien sukupolvia seuraa taaksepäin, Karikumpu sanoo.
Hän sai ensimmäisen borzoinsa pitkällisen taivuttelun tuloksena jo nuorena tyttönä Kekkosen koirien antamalla pienellä avustuksella.
– Rotu oli tullut presidentin koirien kautta vanhemmilleni tutuksi, mikä auttoi heitä lupautumaan koiran hankintaan. Vinttikoirien kauneus ja liikunnan keveys olivat lumonneet minut. Mitä enemmän rotuun tutustuin, sitä kiehtovammaksi se osoittautui.
Rekisteröintien pohjakosketus
Suomen Borzoiklubi perustettiin vuonna 1976. Vuodesta 2008 alkaen se on ollut venäjänvinttikoirien rotujärjestö.
Viime vuonna rekisteröitiin vain 28 borzoita, edellisvuotena 70. Rodun pentumäärät ovat osoittaneet alaspäin jo pitkään. 1990-luvulla rekisteröinnit ylsivät usein yli sadan, mutta uuden vuosituhannen puolella kolminumeroiset lukemat ovat olleet jo harvinaisia poikkeuksia.
– Rotu ei ole koskaan ollut huippusuosittu. Pentueet ovat yleisesti hyvin tarkkaan harkittuja, 11 pentuetta kasvattanut Karikumpu toteaa.
Samaa mieltä ovat vuodesta 1992 venäjänvinttikoiria kasvattaneet Seija ja Jari Piippo, kennel Yegorov. – Venäjänvinttikoirasta ei ole muotiroduksi. Koira on suuri, ja monet ajattelevat sen tarvitsevan paljon tilaa. Se on myös aikuisen koira, sitä ei hankita lapselle.
Runsaasti tuontia
Riitta Liesko kasvattaa venäjänvinttikoiria Tarijemiran-kennelnimellä yhdessä Tapio ja Anniina Lieskon kanssa. Pentueita on ollut 30:n vuoden aikana 12.
– Rodun ulkomuodollinen taso on vaihteleva. Kasvattajat tekevät jonkin verran yhteistyötä ja koiria tuodaan lähinnä Baltiasta ja muista Pohjoismaista, jonkin verran myös muualta Euroopasta. Viennit suuntautuvat samoihin suuntiin, Liesko kertoo.
– Vuosien 2020-2022 rekisteröinneistä lähes 30 prosenttia oli tuontikoiria, Anne Karikumpu mainitsee.
Hänen mukaansa suomalaisten koirien ulkomuodollinen ja terveydellinen taso on hyvä. Myös käyttöominaisuudet ovat säilyneet.
Seija ja Jari Piippo kuvailevat rodun yhteishenkeä ystävälliseksi.
Tarkkuutta liikuttamisessa
Riitta Lieskon mukaan pentuja kyselevät pääasiassa näyttely- ja juoksuharrastuksesta kiinnostuneet ja jo ennestään vinttikoiria omistaneet ihmiset. Hänen mukaansa rotu soveltuu ensikoiraksi ja myös kerrostaloasukiksi.
– Nämä ovat sisällä rauhallisia ja viihtyvät omissa oloissaan. Ulkona metsästysvietti voi yllättää. Kohteena voi olla niin saaliseläin kuin tuulessa lentävä muovipussi.
Anne Karikumpu suosittelee rotua koiraharrastajalle, joka ymmärtää, että metsästysviettiset vinttikoirat poikkeavat monista muista koirista aika paljon. Yleensä omistajaksi valikoituu ihminen, joka nauttii ulkoilusta ja liikunnasta mutta myös sohvalla löhöilystä, ja jota ajoittainen runsas karvanvaihto ei haittaa.
– Vinttikoiralajeja harrastaessa on tärkeää, että koiralla on hyvä yleiskunto. Sohvakoiraa ei voi lähteä rasittamaan juoksukilpailuissa suin päin, sillä koiran loukkaantumisriski on silloin merkittävä, hän muistuttaa.
Hänen mukaansa borzoi sopii ensisijaisesti kotiin, jossa on oma aidattu piha. Naapureita ajatellen sillä harvemmin on merkittävää vartioimisviettiä tai haukkuherkkyyttä. Kotiympäristöstä riippumatta kasvuaika vaatii huomiota.
– Pentu kasvaa erittäin nopeasti isoksi, pitkäraajaiseksi koiraksi. Sen lihaksiston ja koordinaatiokyvyn tasapainoinen kehittyminen edellyttää päivittäistä monipuolista liikuntaa erilaisissa maastoissa, mieluiten vapaana aidatulla alueella. Liian runsas hihnalenkkeily voi rasittaa kehittyvää pentua väärällä tavalla. Kerrostalossa asuvan tulee omistautua koiran oikeanlaiselle liikuttamiselle.
Itsenäisyyttä ja arvostusta
Karikummun mukaan vinttikoirilla ei ole erityistä halua miellyttää omistajaansa. Ne ovat älykkäitä, mutta niiden motivointi herkuilla tai leluilla ei ole helppoa. Tämä tekee koulutuksesta vaikeaa.
– Yksilöiden välillä on toki eroja. Kun toinen innostuu vaikka rallytokosta tai hoopersista, toinen ei ymmärrä moista alkuunkaan.
– Sosiaalistamiseen kannattaa omistautua jo pentuna. Tällöin aikuisen koiran kanssa on helppoa liikkua erilaisissa ympäristöissä. Normaalit käytöstavat ja perustottelevaisuuden venäjänvinttikoira oppii kyllä hyvin.
Hänen mukaansa rotu on varsin itsenäinen eikä kulje omistajansa perässä huomiota tai aktivointia hakien. Silti ne osoittavat arvostavansa omistajaansa. Rauhallisuuden vastapainoksi ne tarvitsevat toimintaa, jota omistajan on ymmärrettävä antaa. Turhautunut borzoi voi purkaa ylimääräisen energiansa esimerkiksi huonekaluja repimällä.
Vaikka rotu on itsenäinen ja omissa oloissaan viihtyvä, se ei sovellu pihan perälle. Seija ja Jari Piipon mukaan borzoi on ensisijaisesti perheen koira, joka asuu ja elää kodissa. Sillä on huumorintajua ja se osaa myös loukkaantua kokiessaan vääryyttä. Urokset tarvitsevat enemmän läheisyyttä, nartut ovat itsenäisempiä.
– Venakkolaumassamme on kaksi vanhusta, kuusi keski-ikäistä ja kaksi pentua. Kaikki tulevat toimeen keskenään. Oman rotuiset vieraat koirat tunnistetaan heti ja niitä halutaan mennä katsomaan, mutta joitakin muita rotuja saatetaan ensin hieman ihmetellä. Borzoi ei saa olla aggressiivinen muille koirille, Piipot sanovat.
Maastoradat kutsuvat
– Suosituimmat harrastukset ovat näyttelyissä ja juoksukisoissa käyminen, mutta rodun kanssa voi toki harrastaa muutakin. Jotkut venakot harrastavat esimerkiksi tottelevaisuutta ja toimivat koulukoirina. Näyttelyistä valioidutaan ilman käyttötulosta, Riitta Liesko kertoo.
Anne Karikumpu kehottaa suhtautumaan vinttikoirille epätyypillisempiin lajeihin rennolla asenteella, sillä borzoi saattaa kerrotun tehtävän sijaan keksiä omia reittejään.
– Normaalit käytöstavat on hyvä opettaa, mutta muu koulutus voi olla vaikeaa. Borzoi kyllästyy nopeasti toistoihin, Seija ja Jari Piippo sanovat.
Tilastojen valossa ylivoimaisesti suosituinta on maastojuoksu. Viime vuonna maastoradalla kurvaili reilut kuutisenkymmentä borzoita. Rata- ja ajuekokeessa kävi yhteensä kymmenisen koiraa. Rallytokossa nähtiin kaksi borzoita ja toinen niistä kävi myös metsästyskoirien jäljestämiskokeessa.
Aristokraattinen ja tasapainoinen
Rotumääritelmä kuvailee venäjänvinttikoiraa roduksi, jossa yhdistyy suuri ketteryys, kestävyys ja kyky kaataa riista nopeasti. Yleisvaikutelma on aristokraattinen, kookas, voimakas, tasapainoinen ja kuivarakenteinen. Runko on hieman pitkänomainen. Nartut ovat uroksia pitkärunkoisempia. Urosten toivottu säkäkorkeus on 75-85 senttiä, narttujen 68-78. Yli kahden sentin poikkeama on vakava virhe.
Pää on kapea, pitkä ja kokonaisuuteen nähden sopusuhtainen. Pää on niin kuiva, että suurimmat suonet näkyvät ihon läpi. Pään ylälinja muodostaa pitkän, hieman kuperan linjan. Niskakyhmy on selvästi erottuva, otsapenger tuskin havaittava. Kuono on pitkä ja kuiva sekä kauttaaltaan täyteläinen. Kuonon pituus otsapenkereestä kirsun kärkeen on hieman suurempi kuin kallon pituus niskakyhmystä otsapenkereeseen. Kirsu on suuri ja aina musta.
Silmät ovat suuret ja mantelinmuotoiset, väriltään tummanruskeasta ruskeaan. Korvat ovat pienet, ohuet, liikkuvaiset, teräväkärkiset ja lyhyen karvan peittämät. Ne kiinnittyvät silmien tason yläpuolelle ja taakse suuntautuen niskaa kohti. Korvankärjet ovat lähellä toisiaan suuntautuen alaspäin niskan myötäisesti ja lähellä sitä. Tarkkaavaisen koiran korvat ovat korkea-asentoisemmat ja korvankärjet osoittavat joko sivuille tai eteenpäin. Joskus toinen tai molemmat korvat ovat pystyssä kuten hevosella. Hampaat ovat voimakkaat ja purenta leikkaava. Tasapurenta hyväksytään, mutta se ei ole toivottava.
Kaula on pitkä, kuiva, lihaksikas, hieman kaareva ja asennoltaan keskikorkea. Ylälinja on sulavasti kaartuva, säkä ei erottuva. Selkä on leveä, lihaksikas, notkea ja joustava. Lanne on melko pitkä, kaartuva lihaksikas ja leveä. Yhdessä selän kanssa lanne muodostaa sulavan kaaren, joka on uroksilla korostuneempi kuin nartuilla. Lantio on pitkä, leveä ja kohtuullisen viisto. Sarvennaisten välin tulee olla vähintään kahdeksan senttiä.
Häntä on sapelin tai sirpin muotoinen, ohut, pitkä ja runsashapsuinen. Se ulottuu takaraajojen välistä ylösvedettynä sarvennaisiin. Seisovan koiran häntä riippuu alaspäin, liikkeessä se nousee, muttei kuitenkaan selkälinjan yläpuolelle.
Vaivaton ravaaja
Eturaajat ovat litteäluiset, lihaksikkaat ja edestä katsottuna täysin suorat ja yhdensuuntaiset. Lapojen lihaksisto on hyvin kehittynyt. Käpälät ovat kuivat, kapeat ja pitkän soikion muotoiset jäniksenkäpälät. Varpaat ovat pitkät, kaarevat ja tiiviisti yhdessä. Kynnet ovat pitkät, voimakkaat ja koskettavat maata. Takaraajat ovat kuivat, hyväluustoiset, lihaksikkaat ja hyvin kulmautuneet. Koiran seistessä vapaasti takaraajat ovat hieman runkoa taaempana.
Tyypillinen liikuntamuoto on pitkäaskelinen, vaivaton ja joustava ravi. Metsästävä koira liikkuu kiitolaukkaa.
Rintakehä on poikkileikkaukseltaan soikea ja syvä. Se ulottuu lähes kyynärpäiden tasolle. Alalinja on selvästi kuroutunut ja kohoaa jyrkästi kohti vatsaa.
Nahka on ohut, joustava, tiivis ja täysin poimuton. Karva on pitkää, pehmeää, silkkistä ja kevyttä, joko laineikasta tai löysästi kihartuvaa. Pienet kiharat sallitaan. Karvan pituus vaihtelee koiran eri osissa.
– Kaikki värit ovat sallittuja paitsi diluuttivärit eli suklaa, sininen ja liila, joissa koiran pigmentti ei ole musta, Anne Karikumpu kertoo.
– Pentueeseen voi syntyä monen värisiä pentuja. Yleisin väri lienee punavalkoinen, Riitta Liesko lisää.
Seija ja Jari Piippo pitävät turkkia helppohoitoisena.
– Harjaus parin viikon välein riittää. Koiran voi pestä tarvittaessa ja ennen näyttelyä. Karvapeite suojaa erinomaisesti kesällä kuumalta ja talvella kylmältä. Borzoita ei saa trimmata.
Kokoonsa nähden pitkäikäinen
– Venäjänvinttikoiran terveystilanne on varsin hyvä eikä se ole mukana Pevisassa. Rodussa on esiintynyt yksi rotutyypillinen sairaus, joka on degeneratiivinen myelopatia eli selkäydinrappeuma. Siihen vaikuttava geenivirhe on löydetty ja vähintään toisen pentueen vanhemmista tulee olla testattu terveeksi. Kennelliiton virallisia terveystutkimuksia tehdään yhä kasvavissa määrin, Anne Karikumpu kertoo.
– Rodussa esiintyy jonkin verran myös sydänperäisiä äkkikuolemia, joiden taustalla voi olla esimerkiksi kardiomyopatiaa sekä rytmihäiriöitä. Taipumus niihin on mahdollisesti periytyvä, mutta periytymismekanismeja ei vielä tunneta. Toivoisin, että kaikki jalostuskoirat tutkittaisiin ennen astutusta sydänultralla tai vähintään sydänkuuntelulla, hän jatkaa.
Hänen mukaansa nuoret borzoit ovat tapaturma-alttiita, mutta selviydyttyään aikuisuuteen saakka ne elävät yleensä hieman yli kymmenenvuotiaiksi. Nartut elävät keskimäärin uroksia pidempään.
– Tätä voidaan pitää suhteellisen hyvänä ikänä näin suurikokoiselle rodulle, sanoo Karikumpu.
Seija ja Jari Piippo lisäävät borzoin mahdollisten terveyshuolien joukkoon myös syövät vanhoilla koirilla. Hekin pitävät rotua näistä huolimatta terveenä.
– Astutukset ovat yleensä helppoja ja synnytykset sujuvat luonnollisesti. Emät hoitavat pentunsa hyvin. Keskimääräinen pentuekoko on noin kuusi pentua, he kertovat.
Naurua ja lahjahuiveja
Rodun kanssa aikaa viettävät oppivat pian tuntemaan borzoin tavan nauraa ja hymyillä.
– Koiramme ovat melkoisia naurajia polvesta toiseen, jokainen hieman eri tyylillä. Esimerkiksi näyttelyssä Läikkä-koirallamme oli tapana näyttää hampaansa tuomarille itsenäisesti. Tuomarit tietysti pelästyivät reaktiota ja heille piti kertoa, että tämä on automaattinen ele ja koira ei suinkaan ole vihainen, Riitta Liesko naurahtaa.
Toisinaan venäjänvinttikoirat onnistuvat yllättämään omistajansa totaalisesti. Seija Piippo kertoo, kuinka hänen ystävänsä oli käymässä ja jätti huivin annettavaksi eräälle toiselle ystävälle, joka oli tulossa käymään kolmen kuukauden päästä.
– Jätin huivin lipaston päälle, jotta en unohtaisi antaa sitä. Kun ystäväni sitten saapui, hän asettui katsomaan televisiota sillä aikaa, kun minä saunoin. Julia-borzoimme otti huivin lipaston päältä ja vei sen ystävälleni. Hän oli ymmällään, ja kun palasin saunasta, hän kysyi, miksi koira toi hänelle tällaisen huivin. Jostakin syystä koira tiesi täsmälleen, kenelle huivi oli annettava.
– Tapaus on uskomaton ja jäänyt pysyvästi mieleeni. Vinttikoirat jäävät yleensä hännille testeissä, joissa mitataan koiran älykkyyttä, mutta mielestäni ne ovat hyvin viisaita ja ymmärtävät puhetta enemmän kuin uskommekaan, kertoo Seija.
Juttu on alun perin julkaistu Koiramme-lehdessä joulukuussa 2023.
