Australiankelpie – taitava työkoira ja uskollinen kumppani

Australiankelpie sai nimensä Kelpie-nimiseltä nartulta, joka eli 1870-luvun Australiassa lammaspaimenena. Kelpie voitti paimennuskilpailuja ylivoimaisesti jo vuoden ikäisenä, ja sen jälkeläiset olivat erittäin haluttuja.

Rotu alkoi jakaantua kahteen linjaan 1900-luvun alussa, ja linjajako on voimassa vahvana edelleen. Harrastus- eli showlinjaisen kelpien jalostus perustuu ulkonäköön ja harrastusominaisuuksiin, kun taas working kelpien jalostus painottaa paimennusominaisuuksia.

Erilaisia rekisteröintitapoja

Suomeen kelpiet tulivat Ruotsista 1970-luvun alussa. Ne toimivat lähinnä työkoirina maatiloilla eivätkä olleet rekisterissä. Ensimmäinen kelpie rekisteröitiin vuonna 1975 ja oli nimeltään Stormkappans Red Effend.

Rodun varsinainen kasvatustyö alkoi Suomessa vuonna 1988, jolloin päivänvalon näki ensimmäinen kennelnimen alle syntynyt kelpiepentue. Pentueen emä oli Ruotsista tuotu Inghall’s Catja, jota voidaan pitää suomalaisten kelpieiden kantaemona.

Pentueen kasvatti kennel Bestsellerin Tuula Nampajärvi.

– Kelpiessä kiinnosti sen avoimuus, energisyys, turkin helppohoitoisuus ja peruskoiramaisuus ilman mitään liioiteltuja piirteitä. Rotu on mahdollisimman lähellä dingoa, hän pohtii.

Working kelpiet sen sijaan rekisteröitiin aluksi vain Australian Working Kelpie Counsiliin ja Suomen Paimenkoirayhdistykseen.

Kasvattaja Kaisa Hilska muistaa, että työlinjaisten rekisteröiminen hyväksyttiin lopulta vuonna 2011.

– Esitimme rodun linjojen yhdistämistä ja Kennelliiton rekisteröinnin avaamista, jotta saisimme kaikki kelpiet saman nimen taakse ja jalostuspohjan laajemmaksi, hän kertoo.

Hilska kasvattaa working kelpieitä lammas- ja nautakarjatilallaan kennelnimellä Kelmin.

– Euroopassa on vaihtelevia käytäntöjä. Jotkut maat rekisteröivät työlinjaiset australiankelpieinä, mutta osa on perustanut niille oman rekisterin, joka pitää rodun jakautuneena kahteen, hän jatkaa.

Kysyntä kohtaa tarjonnan

Viime vuonna Suomessa rekisteröitiin 126 kelpietä. Määrä on melko tavanomainen, sillä viime vuosien aikana rekisteröinnit ovat pyörineet sadan paikkeilla. Huippuvuosi oli 2020, jolloin koiria rekisteröitiin 146.

”Nopeana ja vietikkäänä koirana kelpie toteuttaa ideansa varsin vikkelästi.”

Tuula Nampajärvi kertoo, että 2000-luvulle tultaessa pentujen kysyntä lisääntyi huomattavasti, kun rotu huomattiin aiempaa laajemmin harrastajien keskuudessa.

– Nyt kysyntä ja tarjonta on onneksi vakiintunut suhteellisen maltilliseksi, hän sanoo.

Nampajärvi pitää suomalaisten kelpieiden tasoa kirjavana ja vaihtelevana. Koiria tuodaan eniten muista Pohjoismaista mutta myös esimerkiksi Puolasta, Tsekistä ja Italiasta. Vienti on vähäistä.

– Vahva periaatteeni on, etten mielelläni myy kasvattejani ulkomaille. Jokunen poikkeus on tullut tehtyä, ja esimerkiksi yksi kasvattini asuu Kanadassa. Yhteistyötä ulkomaalaisten kasvattajien kanssa on silti paljon, Nampajärvi sanoo.

Kaisa Hilska arvostaa suomalaisten kelpieiden laajaa ja systemaattista terveystutkimusta. Vastaavaa ei ole muissa maissa.

– Pienessä rodussa kotimainen kanta ei riitä muodostamaan riittävää geenipoolia, joten astutusreissuja on tehtävä muihin maihin ja ostettava pakastespermaa.

Ennakointi kannattaa

Kaisa Hilskan kasvattamista pennuista suurin osa, noin 70 prosenttia, päätyy töihin nautatiloille. Pentuja lähtee myös lammas- ja vuohitiloille, ja jonkin verran vilkkaampia yksilöitä aktiivisille harrastajille, jotka käyvät myös paimenessa.

– Kelpie vaatii omistajaltaan silmää ennakoida, sillä nopeana ja vietikkäänä koirana se toteuttaa ideansa varsin vikkelästi. Sen yhteistyöhalukkuus ja luontainen sosiaalisuus tekevät siitä kuitenkin mielestäni varsin helpon rodun.

Hilska lisää, että etenkin nuorilla nartuilla voi olla voimakkaita juoksukierrosta johtuvia käyttäytymismuutoksia.

– Nämä mielialan vaihtelut tulee ottaa koulutuksessa huomioon.

Tuula Nampajärven mukaan kelpietä harkitsevan ei tarvitse olla himoharrastaja. Hänen mielestään rotu sopii myös kerrostaloasukiksi.

– Kelpie sopii monenlaisille ihmisille ja myös ensikoiraksi. Se on rotuna hyvin sopeutuvainen ja kykenee elämään normaalia arkea perheensä kanssa, kunhan saa liikuntaa päivittäin. Kouluttaminen on helppoa, joskin kelpie oppii nopeasti myös ei-toivottuja taitoja.

Sosiaalinen ja älykäs

Tuula Nampajärvi kuvailee australiankelpietä luonteeltaan avoimeksi ja sosiaaliseksi – joskus vähän turhankin sosiaaliseksi.

– Koirani Puppe tutustui postinjakajan kanssa niin hyvin, että päätti eräänä päivänä lähteä seuraamaan postiautoa. Lopulta auto meni menojaan, ja seuraavaksi Puppe huomasi naapurikylän päiväkotiryhmän päiväkävelyllä. Herra päätti liittyä jonoon ja kulki sievästi lasten perässä päiväkodille.

Kun päiväkodin lapset oli kutsuttu riviin ennen sisälle menoa, Puppe oli istahtanut riviin ensimmäisenä, ilmeisesti odottaen pääsyä ruokapatojen äärelle.

– Eräs hoitajista oli tunnistanut Pupen koirakseni, ja siihen päättyi sen päiväretki.

Kaisa Hilska taas kuvailee rotua älykkääksi ja opportunistiseksi. Hän vertaa sitä bordercollieen:

– Olennaisin ero on kelpien suurempi tarve ymmärtää, miksi jotakin käskyä on noudatettava ja mihin toiminnalla pyritään. Rodulla on synnynnäisesti hyvä työäly ja yhteistyöhalukkuus, jolloin peruskoulutuksen saa tehtyä jo melko aikaisin, ja jo vuoden ikäisenä koirasta on apua tilan rutiineissa.

Sen sijaan paimennuskilpailujen vaatima koulutus vie Hilskan mukaan kelpieltä enemmän aikaa kuin borderilta.

– Jos kelpie ei ymmärrä tehtävää, se muuttuu happamaksi tai sulkee korvansa käskyiltä ja esittelee oman visionsa.

Hilskan kuusi kelpietä ovat hyvää pataa keskenään ja viihtyvät yhteisissä leikeissä, töissä ja lenkillä. Laumalla on hyvät sosiaaliset taidot, ja vieraatkin koirat vastaanotetaan helposti.

Lajiin kuin lajiin

Tuula Nampajärven mukaan rodun kanssa harrastetaan todella monipuolisesti, ja suosituin kaikista lajeista on agility. Hän tietää kisaavia koiria muun muassa rally-tokossa, tottelevaisuudessa, palvelus- ja pelastuskoiralajeissa, koiratanssissa, canicrossissa, noseworkissa ja valjakkohiihdossa.

”Kelpie on hyvä nenän käyttäjä, etsintälajit sopivat sille hyvin.”

– En oikeastaan keksi lajia, mikä ei sopisi tälle rodulle. Mielestäni jokaisella kelpiellä on linjajaosta huolimatta hyvät ominaisuudet harrastaa kaikenlaista, Nampajärvi miettii.

– Ajattelen kuitenkin, että oikeat paimenlinjaiset ovat niitä oikeita paimenia. Ne ovat supertaitavia työssään, mutta saattavat olla kaupunkiarjessa haasteellisia ja esimerkiksi paimentaa kaikkea liikkuvaa.

Muotovalion titteliin vaaditaan joko hyväksytysti suoritettu paimennuskokeen perusrata, hyväksytty tulos 2-luokassa paimennuskokeesta, koulutustunnus 1-luokassa palveluskoira- tai pelastuskoirakokeesta tai hyväksytty luonnetesti.

Kaisa Hilska on opettanut omille koirilleen hajuerottelutaitoja. Koirista on ollut hyötyä esimerkiksi karanneen karjan etsinnässä.

– Kelpie on hyvä nenän käyttäjä, joten etsintälajit sopivat sille hyvin. Rodun kanssa saa kokea mahtavia elämyksiä, hän sanoo.

– Olemme tehneet koirieni kanssa huimia seikkailuja. Ne ovat uineet karkurihiehon perässä yli Kokemäenjoen marraskuisessa syysmyrskyssä, jäljittäneet karkurilaumaa kymmeniä kilometrejä 32 asteen helteessä ja tuoneet aran eksyneen pikkuvasikan herkästi luokseni, kun piilottelin katajan takana valmiina lassoamaan sen kiinni.

”Irtokarvaa lähtee jonkin verran, mutta siihen auttaa suka tai säämiskä.”

Helppo tuplaturkki

FCI julkaisi kelpien rotumääritelmän vuonna 1989. Se kuvailee australiankelpietä ketteräksi, toimeliaaksi, tasapainoiseksi, lihaksikkaaksi, kovakuntoiseksi ja notkearaajaiseksi koiraksi, joka antaa vaikutelman väsymättömästä työkyvystä.

– Rotu tunnistetaan katukuvassa nykyään melko hyvin. Mustia kelpieitä tosin saatetaan luulla mustiksi saksanpaimenkoiran pennuiksi, Tuula Nampajärvi kertoo.

Kelpien pää on sopusuhtainen ja hieman kettumainen. Silmät ovat keskikokoiset, mantelinmuotoiset ja ilmeeltään älykkäät ja innokkaat. Korvat ovat pystyt ja teräväkärkiset.

Rauhallisen koiran häntä riippuu alaspäin loivalla kaarella. Innostuneen ja liikkuvan koiran häntä voi kohota, muttei koskaan selkälinjan yläpuolelle. Liikkeet ovat vaivattomat ja väsymättömät, ja koira kykenee nopeassakin vauhdissa äkillisiin käännöksiin.

Karvapeite on kaksinkertainen, erilaisia sääolosuhteita hyvin kestävä eikä sitä tarvitse trimmata.

– Turkinhoito on helppoa. Irtokarvaa lähtee jonkin verran, mutta siihen auttaa näppärästi suka tai säämiskä. Pukeminen ei yleensä ole tarpeen, mutta kovimmilla pakkasilla ja urheilusuorituksen jälkeen suosittelen loimea, Nampajärvi ohjeistaa.

Yleisin väri on musta ja ruskea. Working kelpieillä tan-merkit ovat hyvin yleisiä.

Selkäterveys huolettaa

Australiankelpie on mukana Pevisa-ohjelmassa. Lonkkien raja-arvo on C, ja C:n saaneen koiran voi parittaa vain A-lonkkaisen kanssa. Selkä tulee kuvata välimuotoisen lanneristinikaman (LTV) osalta. Lisäksi jälkeläismäärärajoitus on 12 pentua alle viisivuotiaana, ja koko elinaikana 20 pentua.

– Aiemmin vaadittiin myös silmätarkastus, mutta tämä vaatimus on poistunut. Mielestäni silmät on silti edelleen aiheellista tutkia, Tuula Nampajärvi sanoo.

Kaisa Hilska on huolissaan epilepsiasta.

– Vaikka sairaus on melko harvinainen, se on levinnyt kaikkiin sukulinjoihin, joten sen varominen jalostuksessa on vaikeaa, hän huomauttaa.

– Myös selkäterveys huolestuttaa. Spondyloosia esiintyy jo neljävuotiailla koirilla, ja vakavasti oireilevana se aiheuttaa kipuja ja katkaisee työ- tai harrastusuran.

Hilskan mukaan rotu on pitkäikäinen. Monet hänen koiransa ovat eläneet 13–15-vuotiaiksi.