Karun kaunis skotlanninhirvikoira

Skotlanninhirvikoiran ulkonäkö jakaa mielipiteitä, eikä rotu ole kaikkia varten. Rotua pitkään harrastaneen Kielo Oksasen mukaan koiran karu kauneus joko koskettaa sydäntä tai aiheuttaa suorastaan närkästystä. Hän on kasvattanut yhdeksän pentuetta kennelnimellä Sandmanscot’s.

Yksi rodun tunnetuista ihailijoista oli historiallisista romaaneistaan tunnettu skotlantilaiskirjailija Sir Walter Scott. Hän kuvaili skotlanninhirvikoiraa taivaan täydellisimmäksi luomukseksi. Aivan kaikki eivät ole tätä näkemystä jakaneet.

Kielo Oksanen muistelee helsinkiläiseen kangaskauppaan sijoittunutta tarinaa. Hän kuuli sen aikoinaan Aili Lindelöfiltä, joka oli tuonut rodun Suomeen 1960-luvulla.

– Aili oli mennyt sisään ja kysynyt, voisiko hän ottaa koiransa sisään kangaskauppaan. Lupa tuli, eikä koira häirinnyt ketään. Kunnes sisään astui hieno rouva, joka huomautti närkästyneenä, ettei mitään noin rumaa pitäisi päästää kauppaan. Aili tokaisi takaisin, että eipä teiltäkään sisäänpääsyä evätty, Oksanen muistelee.

– Vaikka rodun luonne on vertaansa vailla, suuri koko ja ulkomuoto karsivat sen suosiota. Rotu on harvinainen enkä usko sen nousevan suursuosioon.

Samoin ajattelee Nora Stockmari, joka kasvoi skottien keskellä ja jatkaa nyt kasvatusta isänsä Harto Stockmarin vuonna 1975 perustamalla kennelnimellä Sassatown.

– Skotti on pysynyt sitä todella rakastavien kasvattajien ja harrastajien käsissä, ja se on säästynyt ulkomuodollisten ääripäiden jalostukselta. Kun katsoo vanhoja kuvia ja maalauksia, on rotu säilynyt samanlaisena.

Näyttelystä taas tunnetuksi

Skotlanninhirvikoira on näön avulla metsästävä vinttikoira, jolla on alkujaan pyydetty saksanhirveä. Metsästys tapahtui vähintään kolmen koiran laumoissa. Lauma kaatoi ja tappoi saksanhirven tai piti sen aloillaan, kunnes metsästäjät ehtivät paikalle.

Rodun alkuperä on hämärän peitossa, mutta varhaisin viittaus rotuun näkyy kivilaatoissa, jotka ovat peräisin noin vuodelta 800, ja joita on löytynyt kaikkialta Skotlannista. 1500-luvulta löytyneissä piirroksissa esiintyy Ylämaan hirvikoira, joka muistuttaa hyvin paljon tämän päivän skotlanninhirvikoiraa.

Kun kiväärin käyttö metsästyksessä yleistyi 1800-luvulla, skotlanninhirvikoirat menettivät merkitystään ja kanta hupeni. Elvytysyritykset tuntuivat olevan tuhoon tuomittuja, sillä esimerkiksi penikkatautiepidemia karsi jo ennestään harvalukuista rotua.

Rodun pelastus oli koiranäyttelyn varassa. Vuonna 1859 Newcastle-Upon-Tynessa pidetyssä näyttelyssä esiintynyt skotlanninhirvikoira herätti jälleen kiinnostuksen rotuun, ja lopulta sille laadittiin rotumääritelmä vuonna 1892. Samainen määritelmä on käytössä edelleen, vain vähäisin muutoksin täydennettynä.

Tuontien varassa

Ensimmäinen Suomeen tuotu skotlanninhirvikoira oli nimeltään Mountebanks Highland Lass ja se saapui vuonna 1964 Ruotsista jalostuskoiraksi. Sen jalka murtui eikä siitä tullut näyttelymenestyjää, mutta siitä tuli ensimmäisen suomalaisen skottipentueen emä vuonna 1967.

– Kenties sana hirvikoira kirvoitti hirvimiehiä kyselemään pentua itselleen. Rotu ei tietysti ollut suomalaisten metsästäjien tarkoittama hirvikoira, joten sellaisiin tarkoituksiin pentuja ei myyty, Kielo Oksanen kertoo.

Hänen mukaansa suomalainen skottikanta on alusta alkaen perustunut pitkälti tuontikoiriin. Geenipooli on suppea, jonka vuoksi hyvät yhteydet ulkomaille ovat tärkeitä, ja niistä saattaa syntyä antoisaa ja pitkäkestoista yhteistyötä.

– Brexit vaikeutti kasvatustyötä merkittävästi, mutta vaikeudet on tehty voitettaviksi, Oksanen tuumii.

Nora Stockmarin mukaan suomalaisten skotlanninhirvikoirien ulkomuodollinen taso on laskenut viime vuosina.

– Ruotsissa ja Norjassa taso on huomattavasti korkeampi, ja sieltä tuodaan eniten koiria tällä hetkellä. Vienti on vähäistä, hän toteaa.

– Toivoisin kasvattajilta nykyistä enemmän yhteistyötä. Esimerkiksi rotukerho voisi yrittää saada kasvattajia enemmän yhteen erilaisten tapahtumien kautta. Lisähaastetta tuo myös kasvattajien vähyys, Nora pohtii.

Nuori koheltaja

Viime vuonna rekisteröitiin 27 skotlanninhirvikoiraa. Määrä on melko keskiarvoinen, sillä vuosittaiset rekisteröinnit ovat vaihdelleet nollan ja noin viidenkymmenen välillä. Huippuvuosi oli 2018, jolloin Kennelliiton kirjoihin merkittiin 52 skottia.

– Skotti hankitaan yleensä kotiin, jossa on jo aiempaa kokemusta vinttikoirista. Osa menee näyttelyharrastajille, mutta tavanomaisempaa on, että pentu hankitaan kotisohvan valtaavaksi perheenjäseneksi, Nora Stockmari kertoo.

Hänen mielestään skotti sopii ensikoiraksi.

– Sille on helppo opettaa sisäsiisteys ja arjen muut perustaidot, mutta sen sijaan tavoitteellinen kouluttaminen ei ole helppoa. En ole edes yrittänyt opettaa koirilleni istumisia ja maahanmenoja. Avainsana kouluttamisessa on lempeys, hän jatkaa.

Kerrostalossa asuminen jakaa harrastajien mielipiteitä. Stockmari ei harkitsisi skottia kerrostaloon.

”Avainsana kouluttamisessa on lempeys.”

– Nuorena rotu on melkoinen koheltaja ja vaarana on, että rappukäytävässä sattuu jotakin. Häntä voi esimerkiksi jäädä hissin oven väliin. Skotti tarvitsee paljon liikuntaa, mieluiten vapaana, hän toteaa.

Pentuiässä maltti onkin valttia. Kielo Oksasen mukaan pentu kasvaa nopeasti ja painoa kertyy reilu kilo viikossa.

– Mikäli hissiä ei ole, koira tulee jaksaa kantaa rappusissa. Mielestäni skotin kanssa voi silti asua kerrostalossa, ja kasvattejani elää niissä varsin onnellista elämää. Tärkeintä on huolehtia riittävästä liikunnasta. Myös omakotitalosta on lähdettävä lenkille haistelemaan hajuja.

Hänen mielestään rotu sopii mainiosti lapsiperheeseen.

– Koosta huolimatta sen kanssa on vaivatonta liikkua kaikkialla, se on helppohoitoinen ja lempeä. Mielestäni skotti sopii hyvin myös kaverikoiraksi.

Lempeä jääräpää

Kasvattajien mukaan lempeys ja rauhallisuus ovat skotlanninhirvikoiran valtteja. Rotu ei ole riidanhaastaja, mutta se osaa puolustautua.

– Pentuna se saattaa tehdä tuhoja: se ylettyy korkealle ja sillä on voimaa. Se osaa olla myös melkoinen jääräpää ja tekee asioita, jotka sillä hetkellä sattuvat sitä huvittamaan. Herkuilla motivointi on usein tuloksetonta, joskin tällä hetkellä talossa on pentu, joka on oppinut herkkujen avulla temppuja ja on luonteeltaan uteliaan avoin, Kielo Oksanen kertoo.

– Skotissa viehättää myös sen syvä kiintymys omistajaansa, Nora Stockmari lisää.

Hänen mukaansa skotit tulevat hyvin toimeen laumassa: leikit voivat olla rajuja etenkin nuoremmilla koirilla, mutta skotit eivät ole aggressiivisia.

Kielo Oksanen kertoo lenkkeilleensä parhaimmillaan viiden skotin kanssa ongelmitta. Vastaantulevat koirat ohitetaan antamatta niille mitään huomiota.

Vain harvat harrastavat

Skotlanninhirvikoiraa ei hankita harrastuskoiraksi, eikä se tilastojenkaan valossa ole sellainen.

– Näyttelykäyntien lisäksi muutamat harrastavat maastojuoksukilpailuja, mutta määrät ovat pienet ja tippuvat edelleen, Nora Stockmari kertoo.

– Maastojuoksussa kisaavia koiria tarvittaisiin lisää. Joitakin kertoja maastokisoihin on saatu ajue, joka on yksi koemuodoista. Ratajuoksun suosio on hiipunut alkuvuosien kulta-ajoista, Kielo Oksanen lisää.

Viime vuonna maastojuoksukilpailuissa tehtiin yhdeksän suoritusta. Muissa lajeissa skotteja ei käynyt. Toisin kuin joissakin vinttikoiraroduissa, ei skotlanninhirvikoirissa ole jakoa juoksu- ja näyttelylinjaan. Näyttelyissä valioidutaan ilman käyttötulosta.

Nopeus, voima, kestävyys

Oksasen mukaan skotti sekoitetaan toistuvasti irlanninsusikoiraan, joka on yleisempi ja tunnetumpi.

– Vain harva tunnistaa rodun. Joskus kuulen lenkillä, että tuolla menee irkku. Ja jotkut ihmettelevät, että onpa hoikka irkku.

Rotumääritelmän mukaan skotlanninhirvikoirassa kiteytyy nopeuden, voiman ja kestävyyden yhdistelmä, jota vaaditaan saksanhirven kaatamiseen, mutta samalla olemuksessa on lempeää arvokkuutta. Liikkeet ovat vaivattomat, tehokkaat ja yhdensuuntaiset.

Korvat ovat mahdollisimman pienet ja korkealle kiinnittyneet ruusukorvat, jotka taittuvat levossa taakse. Innostuneen koiran korvat nousevat pään yläpuolelle menettämättä taitettaan. Silmät ovat tummat ja kohtuullisen pyöreät. Rauhallisen koiran ilme on pehmeä, valpastuneen koiran terävä ja etäinen.

Karvapeite on karheaa, karkeaa, ihonmyötäistä ja pitkähköä, mutta ei liian runsasta. Turkki on vettä hylkivä ja harrastajien mukaan helppo hoitaa.

– Säännöllinen harjaus ja pesu tarvittaessa riittävät. Joiltakin koirilta nypitään korvista pitkät karvat, mutta kaikille niitä ei tule. Tassut yleensä siistitään ja kulmaukset saatetaan nyppiä paremmin esille näyttelykehään, Nora Stockmari kertoo.

– Ikävä kyllä nykyisin esiintyy paljon skotteja, joiden turkinlaatu ei ole oikeanlainen. Mikäli turkki on pehmeä, on harjaaminen työläämpää.

Hän suosittelee käyttämään skotilla takkia talvisin.

Suurten rotujen ongelmat

Skotlanninhirvikoiralla ei ole Pevisa-ohjelmaa. Kielo Oksanen pitää rodun terveyttä pääosin hyvänä, ja DNA-testauksesta on ollut suuri apu. Sillä voi selvittää esimerkiksi veren hyytymishäiriöön liittyvän F7-geenin sekä karvattomuusgeenin kantajuuden.

– Innokkaimmat ovat sitä mieltä, että F7-kantajat pitäisi karsia jalostuksesta, mutta itse en näe tähän syytä, sillä geenipooli on muutenkin niin kapea. Kantajan voi yhdistää puhtaan kanssa, jolloin riskiä ei ole. Geenitestautan aina pentueeni.

– Suuren rodun kanssa on huomioitava vatsalaukun kiertymän mahdollisuus sekä sydänongelmat. Myös luustoterveyteen tulisi kiinnittää huomiota, Oksanen jatkaa.

Suurten rotujen tapaa skotlanninhirvikoira on
melko lyhytikäinen.

Esimerkiksi vuonna 2021 syntyneistä 38 skotista yhdenkään lonkkia tai kyynäriä ei ole kuvattu. Silmät on tutkittu kolmelta, ja tulokset olivat puhtaat. Tilastojen mukaan yleisin kuolinsyy on kasvainsairaudet.

Nora Stockmari muistuttaa myös syvän rintakehän aiheuttaman keuhkokuumeen mahdollisuudesta. Myös kivesvikaisuutta esiintyy.

– Toivoisin, että jalostusvalinnoissa huomioitaisiin tarkemmin myös luonneasioita. Ikävä kyllä rodussa on arkojakin yksilöitä, hän toteaa.

Suurten rotujen tapaan skotlanninhirvikoira on melko lyhytikäinen. Stockmarin mukaan nartut elävät herkemmin yli kymmenenvuotiaiksi, mutta urosten eliniänodote on alhaisempi.