Turha arkuus ja varovaisuus ei kuulu schapendoesin repertuaariin. Se on vauhdikas kaveri, menevä lenkkiseuralainen ja agilitykenttien huimapää, joka hallitsee myös rauhoittumisen taidon. Rotu sopii niin lapsiperheeseen kuin eläkeläisen liikuttajaksi, mutta suuren yleisön suosioon se ei ole noussut. Yksi pääsyistä on turkinhoito, jota saatetaan pitää vaativana.
Paimenkoirien ryhmään kuuluva schapendoes on hollantilainen rotu. Sata vuotta sitten sitä käytettiin lammaslaumojen paimentamiseen kaikkialla Hollannissa. Paimenet arvostivat erityisesti rodun työskentelyhalua, älykkyyttä ja kykyä itsenäiseen työhön sekä ketteryyttä ja kykyä hypätä korkealle. Rodun kehitti koira-asiantuntija P.M.C. Toepoel.
Toinen maailmansota sai rodun lähes katoamaan, ja elvytystyössä käytettiin jokaista löydettyä schapendoesia. Rotumääritelmä laadittiin vuonna 1954 ja rotu hyväksyttiin lopullisesti vuonna 1971. Maailmalle se alkoi levitä 80-luvulla.
– Rotu sai uuden alkunsa kuudesta kantakoirasta, ja niistäkin linjoista yksi on hukattu. Kaikki maailman schapet ovat sukua keskenään, kertoo Mari Jänisniemi-Honkala (kennel Lumikuono), joka hankki schapendoesin rodun ensimmäisestä suomalaisesta pentueesta 30 vuotta sitten.
Lammaspiski tai -laatikko
– Suomen ensimmäinen schapendoes tuotiin Tanskasta vuonna 1989. Sen nimi oli Fagus Funny Fellow ja se tuli Wacklinin sisaruksille Kokkolaan. Kävin katsomassa sitä ja se osoittautui niin kivaksi kaveriksi, että rotu vei saman tien mennessään, kertoo Anja Lahdenperä, kennel Nalle-Haukun. Hän toi ensimmäisen schapendoesinsa Saksasta vuonna 1991 ja aloitti kasvatustyön kaksi vuotta myöhemmin. Suomen ensimmäinen schapendoespentue on lähtöisin hänen pentulaatikostaan.
Rotujärjestö on Suomen Seurakoirayhdistys, ja rotuyhdistys Suomen Schapendoes ry, joka perustettiin vuonna 1995.
– Rodun nimi tarkoittaa suoraan käännettynä lammaspiskiä. Schap on lammas ja does tarkoittaa sellaista pitkäkarvaista koiraa, jonka lapset yleensä piirtävät, Mari Jänisniemi-Honkala sanoo.
– Googlen automaattikääntäjä kääntää schapendoesin aina lammaslaatikoksi, naurahtaa Tuija Laurila, kennel Pomppaloikan. Hän hankki schapendoesin ensimmäiseksi koirakseen vuonna 2009 tokon ja agilityn harrastamista varten. Aiempaa kokemusta oli vain kissojen omistamisesta.
Viime vuonna rekisteröitiin 89 schapendoesia. Rekisteröinneissä ei ole ollut suuria vaihteluita, pentuja syntyy vuosittain vähän yli tai vähän alle sata.
– Luulen, että turkin vaatima ylläpito pitää enimmät ostajat loitolla. Omasta mielestäni rotu on tietysti paras mahdollinen, mutta harrastajien suuret massat eivät ole tätä ymmärtäneet. Olen kyllä huomannut, että kun otat yhden, otat kyllä toisenkin, Laurila pohtii.
Vähäistä tuontia ja vientiä
– Rodun ulkomuodollinen taso on Suomessa ihan hyvä. Koirat ovat kyllä eri kokoisia, näköisiä ja luonteisia, mutta silti rodunomaisia. Tämän rodun monimuotoisuudesta kertoo, että vaihtelevuutta ja erilaisuutta löytyy. Kokoa ja turkkia alkaa kyllä olla jo liikaa, Anja Lahdenperä sanoo.
Mari Jänisniemi-Honkalan mielestä parhaat schapendoesit löytyvät tällä hetkellä Tanskasta. Tuonteja on suhteellisen vähän, vientiä vielä vähemmän.
– Harmillisesti kaikista tuontikoirista ei ole jalostukseen, Tuija Laurila lisää.
Aktiiviseen kotiin
– Schapendoes sopii mielestäni niille ihmisille, joilla on antaa sille aikaa. Sohvakoiraksi siitä ei vilkkaan luonteensa puolesta ole, enkä myy pentua sellaiseen kotiin, jossa toiminta koostuu kahdesta vartin lenkistä päivittäin. Schape on ihana perhekoira ja se haluaa olla kaikessa mukana. Pidän sitä ensikoiraksi soveltuvana, mutta kunnollisen peruskoulutuksen se toki omapäisenä rotuna vaatii. Koulutus tulee tehdä huumorilla, ei kovalla kädellä, Laurila sanoo.
Anja Lahdenperän mukaan pentuja kyselevät aivan kaiken ikäiset, nuorista mummoihin ja vaareihin. Toiset haluavat leikkisän karvakaverin lenkkiseuraksi, toiset harrastuskaverin. Rotu sopii monille, kunhan kodissa liikutaan aktiivisesti.
Anita Kurko kertoo monen ihastuneen rotuun kisakenttien laidalla. Pennunkysyjät tuntuvat olevan innoissaan harrastusmahdollisuuksista, mutta lopulta moni päätyy elämään tylsää arjen rutiinielämää.
– Ja sitten ihmetellään, kun huushollia hajotetaan ja tavaroita tuhotaan.
Hänen mukaansa rotu sopii kerrostaloelämään, sillä se ei ole erityisen haukkuherkkä. Paimenkoirana se saattaa silti reagoida oman rauhansa häiriötekijöihin, kuten rappukäytävän vieraisiin ääniin. Sopeutus pennusta alkaen auttaa. Yleisesti ottaen rotu on kotosalla melko huomaamaton. Kun vieraat on otettu riehakkaasti vastaan, koirat katoavat taas omiin oloihinsa.
Huoliin reagoija
Kurko muistuttaa, että schapendoes on työrotu, joten luonne tulee olla työhön kykenevä. Koiralla pitää olla itsenäistä ongelmanratkaisukykyä, vahvat hermot ja hyvä oppimiskyky.
– Näiden kääntöpuolena tulee tietysti määräysten kyseenalaistamista ja omistajan pientenkin lipsahdusten käyttämistä hyväksi. Schapen kanssa tulee olla tarkka ja johdonmukainen. Rotu myös tunnistaa ihmisten tunnetilat ja reagoi niihin toisinaan hyvinkin voimakkaasti. Ihovaivat, syömättömyys, ruoansulatusongelmat sekä omituinen, ennakoimaton käytös saattavat selittyä sillä, että schape tietää, että kotona jotakin on muuttunut tai tunnelma on muuten ahdistava. Omistajan huolet siirtyvät herkästi schapen huoleksi.
– Roturasistisuutta saattaa esiintyä, joten pentu kannattaa totuttaa kaikenlaisiin koiriin ja muihin eläimiin jo nuorena. Kehän laidalla schapet odottavat pääsyä arvosteluun hännät heiluen, mutta muun rotuisen kulkiessa ohi saattaa ystävällisen lauman käytös muuttua. Etenkin, jos kulkija sattuu olemaan pystykorvainen, Kurko varoittaa.
Anja Lahdenperän mukaan luonteissa on vaihtelevuutta. On räväköitä rämäpäisiä touhottajia, mutta myös rauhallisempia, jopa ujoja yksilöitä. Perusluonne on silti kiltti, joskin toimivan pihavahdin ominaisuuksia löytyy.
– Valitettavasti rodussa on alkanut esiintyä jonkin verran arkoja koiria, eikä arkuutta voida aina selittää tilanteeseen tottumattomuudella, Mari Jänisniemi-Honkala lisää.
Hänen mukaansa laumakäytös on yleisesti ottaen hyvää ja nuoret kunnioittavat vanhempiaan. Nuorukaiset saattavat toisinaan machoilla. Vierailevat koirat hyväksytään osaksi laumaa lyhyen tutustumisen jälkeen.
Tuija Laurila ihastelee erityisesti rodun avoimuutta, iloisuutta ja kaikessa mukana oloa.
– Näiden kanssa voi mennä minne vain ja ne pärjäävät maalla, merellä ja ilmassa. Koira on kompaktin kokoinen matkaseuralainen eikä se pienestä hätkähdä.
Moniin lajeihin ja vaikka mitaleille
– Suosituimmat harrastukset ovat koiranäyttelyiden lisäksi agility ja rallytoko. Lajikirjo on laaja, joten harrastajia löytyy myös tokon, koiratanssin, noseworkin ja paimennuksen piiristä. Palveluskoiraoikeudet menetettiin muutamaksi vuodeksi, mutta nyt ne ovat taas haussa. Pk-lajit sopivat kyllä schapendoesille, joskin metrinen hyppy on aika vaativa, ja se toivottavasti madaltuu tulevaisuudessa. Schapeja on toiminut myös pelastuskoirapuolella. Muotovalion titteliin ei vaadita käyttötulosta, Laurila kertoo.
– Jos omistajalla riittää rahkeita kouluttamiseen, voi schapen kanssa tavoitella mitalisijoja. Esimerkiksi tämän vuoden tokon SM-kisoissa alokasluokan voitti schape, ja agilityn SM-kisoissa schape sijoittui bordercollieiden ja australianpaimenkoirien kansoittamassa pikkumaksiluokassa neljänneksi, hän mainitsee.
Mari Jänisniemi-Honkalan mukaan rodussa ei ole jakoa työ- ja näyttelylinjaan. Osa kasvattajista tosin painottaa enemmän harrastusominaisuuksia ja toteuttaa pentuesuunnitelmiaan erityisesti ne edellä.
Väriyllätyksiä
Rotumääritelmä kuvaa schapendoesia kevytrakenteiseksi ja pitkäkarvaiseksi koiraksi, jolla on vaivattomat ja joustavat liikkeet. Uroksen säkäkorkeus on 43-50 senttiä, nartun 40-47.
– Samalta näyttäviä rotuja on useita, ja yleensä schapendoesin erottaa niistä vain rodun harrastaja. Vain harva vastaantulija tunnistaa rodun. Yleensä rotu sekoitetaan toiseen melko tunnistamattomaan rotuun, polski owczarek nizinnyyn. Jotkut veikkaavat partacollieksi, Anita Kurko sanoo.
Pään runsas karvapeite saa sen vaikuttamaan todellista suuremmalta. Kallo on lähes litteä ja otsauurre on kohtuullinen. Kulmakaaret erottuvat voimakkaasti, myös otsapenger on selvästi erottuva. Kuono on tuskin lainkaan kapeneva ja kauttaaltaan syvä. Silmät ovat melko suuret, pyöreät ja väriltään ruskeat. Ilme on avoin, rehellinen ja eloisa. Korvat kiinnittyvät melko ylös ja riippuvat vapaasti mutta eivät päänmyötäisesti. Purenta on leikkaava.
Runko on hieman korkeuttaan pitempi, kevytluustoinen, notkea ja joustava. Rintakehä on syvä. Kylkiluut ovat kohtuullisesti tai selvästi kaareutuneet ja taakse ulottuvat. Alalinja ei ole liian nouseva.
Häntä on pitkä, runsaskarvainen ja hapsuinen. Levossa se riippuu alaspäin, ravatessa se nousee melko korkealle ja heilahtelee hieman kaartuneena puolelta toiselle. Laukatessa häntä ojentuu suoraksi ja hypätessä se toimii peräsimen tapaan. Häntä ei saisi nousta tiukasti selän päälle. Schapendoesin liikkeet ovat keveät ja joustavat vailla turhaa energiankäyttöä. Se mieluummin laukkaa kuin ravaa. Koiran tulee kyetä hyppäämään hyvin ja kääntymään nopeasti.
– Kaikki värit ovat sallittuja ja erittäin usein pentueeseen syntyy eri värivariaatioita. Pennun rekisteröintivaiheessa ei voi vielä varmasti sanoa, mikä lopullinen väri tulee olemaan. Pentukarvan vaihtumisen jälkeen musta saattaakin olla harmaan sävyinen. Minulla on musta-harmaaksi rekisteröity sijoitusnarttu, jonka mustat osat muuttuivat tummanruskeiksi. Väri edellä ei siis kannata pentuostoksille lähteä, Kurko kertoo.
Nuoruuden takkuvaihe
Karvapeite on tiheä ja aluskarva riittävä. Karvan pituus on runsaat seitsemän senttiä, takaosassa enemmänkin. Karva ei ole sileää vaan hieman laineikasta. Se ei saa olla kiharaa tai säkkärää. Karva tuntuu hienolaatuiselta ja kuivalta, ei koskaan silkkiseltä.
– Oikeanlainen karvapeite on vähän kuin vuohenkarvaa, Mari Jänisniemi-Honkala kuvailee.
– En pidä turkinhoitoa vaativana. Pitää vain malttaa olla pesemättä turkkia. Ohjeen mukaan sitä ei saisi koskaan pestä, mutta kyllähän haiseva koira pesulle joutuu, jos sen vieressä aikoo kyetä nukkumaan. Oikeanlainen turkki hylkii likaa eikä siihen tartu edes lumi. Anturoiden välistä voi lyhentää karvoitusta ja nyppiä korvakäytävän karvoja, mutta muuten rotua ei kuulu trimmata. Lyhyeksi leikattu turkki ei enää koskaan kasva oikeanlaiseksi, hän jatkaa.
Kasvattajat varoittavat pentukarvan vaihtumisesta, joka on rodun työläin vaihe.
– Silloin on erityisen tärkeää saada takut auki ihosta asti. Voisi melkein sanoa, että kun avaat takut ja käännät selkäsi hetkeksi, takut ovat palanneet. Tuon vaiheen kun jaksaa, niin sitten helpottaa, Jänisniemi-Honkala lupaa.
Tuija Laurila kertoo, ettei rodulla ole varsinaisia karvanlähtöaikoja.
– Karvoja ei tarvitse irrotella tarrarullalla tekstiileistä. Kuollut karva lähtee turkista vain harjaamalla.
– Näyttelykehää varten ei tarvitse tehdä erityisiä valmisteluja. Koirat saavat leikkiä ja pyöriä maassa ennen kehää. Juuri ennen h-hetkeä turkista vain napataan suurimmat roskat pois. Takuton koiran tulee toki olla ja turkki kammataan pari päivää ennen näyttelyä läpi.
Laajaa vapaaehtoista terveystarkastusta
– Schapendoes ei ole mukana Pevisassa. Rotuun on saatu luotua toimiva vapaaehtoinen terveystarkastustoiminta. Kaikki jalostuskoirat ovat aina olleet vähintään silmätarkastettuja, nykyisin myös lonkka- ja kyynärtutkittuja. Myös selkäkuvaus on lisääntynyt, Mari Jänisniemi-Honkala kertoo.
– Viime vuosien aikana rodussa on esiintynyt mystistä maksa-arvojen nousua, joka saa aikaiseksi monenlaista oireilua ja koiria on jouduttu jopa lopettamaan. Tätä tutkitaan parhaillaan ja omistajat ovat toimittaneet aktiivisesti verinäytteitä koiristaan tutkimusmateriaaliksi. Toivottavasti tähän saataisiin pian selvyys.
Jänisniemi-Honkalaa huolettaa myös rodun pieni geenipooli. Hän toivoisi avoimempaa keskustelua roturisteytysten mahdollisuuksista. Rodun kotimaa sekä Ranska ja Tanska pitävät risteytyksiä edelleen mörkönä.
Anita Kurko mainitsee erääksi terveyshuoleksi myös hyperurikosurian (HUU). Sairaudessa virtsaan erittyy liikaa virtsahappoa, jolloin riski virtsakivien muodostumiselle kasvaa. HUU voidaan todeta koiralta testillä, jonka avulla kahden kantajan yhdistämistä voi välttää.
Anja Lahdenperän mukaan pentuekoko on suuri ja emot hoitavat pennut hyvin. Samaan aikaan pennut saaneet nartut saattavat hoitaa pentunsa yhdessä.
– Narttuni Milla ja Sissi synnyttivät melkein samaan aikaan. Sissillä oli viisi tyttöä, Millalla kymmenen pennun katras. Sissi katseli Millan pentuetta ja selvästi mietti, että tuolta joutaisi yksi poika hänen joukkoonsa. Se haki vaaleimman pojan laatikkoonsa. Palautin pennun emolleen, mutta pian poika oli taas haettu Sissin laatikkoon. Annoin periksi ja annoin Sissin hoitaa poikaa, kun se kerran oli sille niin tärkeää. Myöhemmin emot hoitivat pentunsa yhdessä.
– Schapendoes on pitkäikäinen. Sähäkkänä rotuna onnettomuusalttius lisääntyy, mutta 15 vuoden ikä saavutetaan melko usein, Lahdenperä mainitsee.
Paimenhommissa
Vaikka schapendoes ei mikään tavallisin rotu paimenena ole, on sillä selvästi karjavietit tallella. Anja Lahdenperä asuu maatilalla lehmien parissa. Eräänä kesäyönä koirat alkoivat haukkua eivätkä suostuneet hiljenemään.
– Kun kurkistin ikkunasta, sieltä takaisin katsoi lehmä, ja toinenkin oli lähettyvillä. Herätin miehen, heitimme vaatteita päälle ja ryntäsimme ulos. Lehmät nautiskelivat kasvimaalla porkkanaa ja punajuurta. Laitumen aita oli isolta pätkältä hajalla.
– Saimme karkulaiset navettaan, korjasimme aidan ja palasimme unille. Kiitos koirien, ei tarvinnut aamulla ihmetellä, mihin karja on kadonnut.
Kerran tilalle saapui mies hieho-ostoksille. Mosse-schapendoes ei malttanut pysytellä pois vaan liittyi seuraan kaupantekoon laitumelle.
– Se paimensi hiehot kauniiseen laumaan ja esitteli niitä ylpeänä ostajalle. Ostaja nauroi karvanaaman touhuille ja sanoi, ettei olekaan ennen ollut koiran suorittamassa karjaesittelyssä. Kaupat tuli.
Juttu on alun perin julkaistu Koiramme-lehdessä marraskuussa 2024.
