Jackrussellinterrieristä on helppo pitää. Se on pienikokoinen, iloinen ja energinen seura- ja harrastuskoira, joka sopii hyvin perhekoiraksi. Ei siis ihme, että alkuperältään vanha mutta virallisena rotuna melko tuore russeli on kivunnut nopeasti rekisteröintitilastojen kärkijoukkoon ja harrastajien sydämiin.
Jackrussellinterrieri alkoi kehittyä omaksi rodukseen 1820-luvulla Englannin maaseudulla. Pastori John ”Jack” Russell halusi jalostaa maan alla työskenteleviä valkovoittoisia metsästysterrierejä ketunpyyntiin. Koirat kuljetettiin hevosen satulassa tai repussa saaliseläimen pesälle.
Matka viralliseksi roduksi Iso-Britanniassa kesti lähes kaksisataa vuotta, vuoteen 2016 saakka.
Australia sen sijaan ehti ensin. Jackrussellinterrierin ensimmäinen rotumääritelmä kirjoitettiin siellä vuonna 1974 ja Australian Kennelliitto tunnusti rodun vuonna 1991. Samoihin aikoihin kiinnostus rotuun levisi Euroopassa, ja Hollantiin tuotiin ensimmäinen australialainen russeli vuonna 1987.
Molemmat maat saavat osansa kunniasta, sillä rotumääritelmä mainitsee alkuperämaaksi Englannin ja kehittäjämaaksi Australian.
Hevosten siivellä Suomeen
Suomen russelikanta koostuu useista eri alkuperistä ja useista maista kotoisin olevista koirista. Virallisia tietoja ensimmäisestä Suomeen tulleesta russelista ei ole, mutta sen arvioidaan tapahtuneen 1970-luvulla.
– Russelit kulkeutuivat ympäri Eurooppaa erityisesti hevosihmisten mukana. Näin ne tulivat myös Suomeen, kertoo Jouni Heikkinen (kennel Jackxellent), joka itsekin tutustui russeleihin hevostalleilla, ja on kasvattanut niitä vuodesta 2004.
1990-luvulla russeleiden määrä lisääntyi vilkkaasti, vaikka rotu oli edelleen virallistamaton ja hyvin hajanainen. Harrastajat perustivat vuonna 1991 oman yhdistyksensä, sittemmin rotujärjestö Suomen Jackrussellinterrierit ry:n, ja koiria tuotiin Iso-Britanniasta, Ruotsista, Hollannista ja Saksasta. Vuonna 2000 Suomeen tulivat ensimmäiset australialaiset russelit ja Suomen Kennelliitto tunnusti rodun seuraavana vuonna. Alkoi rotuunotto, joka kesti vuoteen 2015 saakka.
Virallistaminen vauhditti rodun voittokulkua kohti suomalaisten sydämiä. Rekisteröinnit tuplaantuivat muutamassa vuodessa ja russeli kiipesi määrätietoisesti kohti suursuosiota. Vuonna 2020 ylittyi tuhannen vuosittaisen pennun rajapyykki, ja viime vuonna rekisteröintejä oli 961.
– Ensimmäinen piikki kysynnässä oli heti virallistamisen jälkeen, ja toinen koronan aikaan. Russeli on ollut jo useana vuonna kymmenen suosituimman rodun joukossa Suomessa, Heikkinen kertoo.
Terrierien kolmosryhmän viime vuoden tilastokakkonen ja -kolmonen, eli staffordshirenterrieri ja parsonrussellinterrieri, eivät yltäneet edes yhteenlaskettuina uhkaamaan jackrussellinterrierin lukemia.
– Suosio on ollut pitkäkestoista eikä loppua näy. Esimerkiksi tuoreella kuningas Charlesilla ja kuningatar Camillalla on russeleita, mikä saattaa lisätä kiinnostusta rotuun entisestään, arvelee reilut sata pentuetta kasvattanut Jenni Koutuaniemi, kennel Jackobean.
Hän ei ihmettele rodun suosiota, sillä russeli on iso koira pienessä koossa ja siihen on helppo ihastua. Suosion varjopuolena hän pitää kasvattajia, jotka vain tuottavat pentuja laadun kustannuksella vailla kritiikkiä omaa toimintaansa, saati pentujen kotivalintoja kohtaan. Pimeän pentukaupan Jenni näkee vähentyneen valistuksen ansiosta.
Vaihtelua ulkonäössä
– Suomalaisten näyttelykoirien taso on kova ja korkea. Moni kasvattaja panostaa tuonteihin ja yhteistyöhön, Jouni Heikkinen sanoo.
Jenni Koutuaniemen mukaan rodun yleinen ulkomuodollinen taso vaihtelee kovasti.
– Meillä on todella laadukkaita koiria, mutta toisaalta myös selvästi keskiverron alapuolelle jääviä russeleita. Onneksi monelta kasvattajalta löytyy hyvää osaamista ja pyrkimystä parempaan. Kasvatustyössä tulisi ymmärtää edes se, mitkä vähimmäiskriteerit jalostuskoirien tulisi täyttää terveyden, luonteen ja ulkomuodon osalta.
Hänen mukaansa rodun harrastajista sanotaan, että he ovat itsekin luonteeltaan hieman terrierimäisiä. Hän toivoisi hieman löysempää pipoa erityisesti näyttelykehien laidalle ja yleisesti parempaa yhteishenkeä.
Ensikoiraksi ja kerrostaloon
Kasvattajien mukaan tyypillinen koti pennulle löytyy aktiivisen perheen luota, pääasiassa seurakoirana ja lenkkikaverina. Jouni Heikkisen mukaan vain harva kysyy pentua näyttelyyn. Kiinnostusta erilaisiin harrastuksiin saattaa kyllä löytyä, mutta on eri asia, toteutuvatko suunnitelmat. Jenni Koutuaniemi lisää, että näyttelyharrastus ei ole niin yleistä kuin rekisteröintimääristä voisi lukea. Näyttelyissä käyvät etupäässä kasvattajat.
– Russeli sopii erinomaisesti ensimmäiseksi koiraksi, kunhan omistajalla on oikeanlainen luonteenlaatu. Häneltä vaaditaan tiukkuutta, kuria ja kykyä pitää kiinni säännöistä. Kun russelille ei anna periksi, se on helppo kouluttaa tavoille, sillä rodulla on miellyttämisenhalua. Yleistäen voisi sanoa, että urokset ovat putkiaivoja ja pitävät paremmin kiinni sovitusta, nartut saattavat kyseenalaistaa asioita herkemmin.
– Rotu menee myös kerrostalossa, sillä se ei ole turhan räkyttäjä. Pääasiallisesti russelit osaavat antaa asioiden olla, ottaa rennosti ja rauhoittua, mutta toki poikkeuksiakin on. Esimerkiksi liiallinen aktiivisuus voi koitua ongelmaksi. Russelin pitäisi olla on/off-koira, Koutuaniemi sanoo.
Hän muistuttaa, että russelin kanssa saa varautua sen riistaviettisyyteen, mikä tulee huomioida koiraa ulkoiluttaessa.
– Ensimmäinen russelini lähti Töölössä citykanin perään keskellä yötä. Se juoksi vilkkaan mutta onneksi yöksi rauhoittuneen autotien yli ja pyrki Hietaniemen hautausmaalle. Onneksi sen matka pysähtyi hautausmaan aitaan ja sain sen kiinni. Vapaana ulkoilutusta kannattaa todella harkita kahdesti.
Ei välttämättä koirapuistoon
– Russelit ovat luonteeltaan innokkaita ja touhukkaita koiria. Ne ovat hyvin aktiivisia ja tykkäävät tehdä asioita omistajansa kanssa, kertoo rodun parissa lapsesta saakka elänyt ja 58 pentuetta kasvattanut Nora Renell, kennel Kisentel’s.
Myös Jouni Heikkinen pitää erityisesti russelin aktiivisuudesta ja eloisuudesta. Hän mainitsee, että rodussa on myös liian arkoja yksilöitä. Lisäksi häntä huolettaa metsästysvietin karsiminen jalostusvalinnoilla.
– Häviääkö tällöin rodun terrierimäisyys?
Jenni Koutuaniemen mukaan koirasosiaalisuus ei aina ole rodun vahvin puoli. Vieraita koiria ei automaattisesti oteta vastaan ilolla eikä jokaisesta russelista ole koirapuistoilijaksi. Myös remmirähjäystä esiintyy. Hänen oma vanhin narttunsa ei hyväksy vieraita koiria reviirilleen, mutta sietää niitä kodin ulkopuolella. Lauman loput viisi koiraa ovat hyväksyväisempiä ja laumadynamiikka toimii hyvin.
Renell lisää, että erityisesti samaa sukupuolta olevien russeleiden välit saattavat tulehtua. Hän suosittelee samaan kotiin uroksen ja nartun yhdistelmää helpomman yhteiselon takaamiseksi.
Metsästys hiipuu
Renellin mukaan suosituimmat harrasteet ovat koiranäyttelyt ja agility. Hän on seurannut kasvattinsa menestystä agilityn maajoukkueessa saakka. Nopeus ja energisyys sopivat lajiin.
– Lisäksi kisataan tokossa ja rallytokossa, ja onpa yksi russeli nähty koiratanssissakin. Näiden kanssa tehdään myös jonkin verran mejää, vesiriistatyöskentelyä ja käytännön metsästystä, hän sanoo.
Viime vuonna vesiriistakokeessa kävi 15 russelia ja mejäkokeessa 18. Luolakoirien taipumuskokeessa kävi seitsemän, luolakoirien metsästyskokeessa neljä ja luonnonluolantarkastuksessa 19 russelia. Jouni Heikkinen mainitsee, että suurimmat muutokset harrastuksissa ovat tapahtuneet juuri metsästyslajeissa.
– Ennen lähdettiin aika hanakasti mejäkurssille ja tekemään verijälkeä metsään, mutta tänä päivänä monikaan ei viitsi lähteä niihin hommiin. Varsinaista metsästyslinjaa ei rodusta enää löydy, joten mitään linjajakoja ei ole havaittavissa. Näyttelyistä valioidutaan ilman käyttötulosta.
Saman on havainnut Jenni Koutuaniemi.
– Käyttökoiria kasvattaneillakin on suuri painotus ulkonäköasioissa, joten erityistä linjajakoa ei ole. On olemassa Working Jack Russell Terrier Club, mutta se toimii Kennelliiton ulkopuolella, eikä toiminta käsittääkseni ole kovin laajamittaista.
Hänen mielestään russelista on moneen lajiin ja myös hyötykoiraksi. Moni russeli toimii luku- ja kaverikoirana, ja ainakin yksi on hypokoirana.
Ratkaisukeskeinen koira huumorintajuiselle
Essi Autiolla on neljä jackrusselia. Iva on vanhin, kymmenvuotias, Oikku nuorin kolmevuotias. Keskimmäiset ovat Kuje ja Riesa. Viisikon sydän sykkii erityisesti tokolle, vaikka muitakin lajeja on harrastettu. Tokossa he ovat edenneet SM-tasolle asti.
– Ensimmäinen russeli tuli taloon 15 vuotta sitten saksanpaimenkoiran kaveriksi. Etsinnässä oli pieni ja pippurinen harrastuskoira, sillä silloiseen asuntoon ei voinut ottaa toista kovin suurta koiraa. Rotu vei mennessään enkä sen jälkeen ole muita edes harkinnut.
– Tokossa parasta on yhteisöllisyys ja onnistumisen riemu. Koirat lähtevät aina superinnoissaan treeneihin. Olen kuullut sanottavan, että ”ei se opi, se on russeli”. Tämä on mielestäni ihan väärä ajatus. Jokaiselle koiralle löytyy sopiva motivointikeino ja laji, kun vain tarpeeksi kokeillaan. Olisi mukavaa nähdä russeleita nykyistä enemmän erilaisten harrastusten parissa, Autio sanoo.
Tokon lisäksi harrastusvalikoimassa ovat rally-toko, nosework, agility ja näyttelyt. Autio pitää russelia harrastuskoirana monipuolisena, sillä rodusta löytyy itsenäisyyttä ja omapäisyyttä, mutta myös tahtotilaa tehdä yhdessä.
– Omia koiriani kuvailisin ratkaisukeskeisiksi. Kun itse hidastelen, koirat ratkaisevat asian itsenäisesti. Russeli sopii huumorintajuisen mutta jämäkän ihmisen käteen.
Hän kannustaa tarjoamaan koirille ulkoilun lisäksi kaikenlaista aivojumppaa. Sillä ei ole väliä, ovatko temput kilpailuihin tähtääviä vai huvikseen opetettuja. Russelit keksivät temppuja myös opettamatta.
– Esimerkiksi kerran rallytokoradalla Iva päätti suorittaa tehtävien väliset seuraamiset hyppien. Tehtävät se suoritti täysin korrektisti, mutta välittömästi tehtävän jälkeen alkoi hyppien seuraaminen.
Kolme karvanlaatua, kolme väriä
Rotumääritelmä kuvailee jackrussellinterrieriä vahvaksi, toimeliaaksi ja notkeaksi työtä tekeväksi terrieriksi, jolla on keskipitkä, joustava runko ja rohkea luonne sekä reippaat liikkeet. Ihannesäkäkorkeus on 25-30 senttiä ja painon tulisi olla noin 5-6 kiloa.
Pää on litteä ja kohtuullisen leveä. Se kapenee vähitellen kohti silmiä ja leveää kuono-osaa. Otsapenger erottuu selvästi. Kirsu on musta. Leuat ovat hyvin vahvat, syvät, leveät ja voimakkaat. Purenta on leikkaava.
Silmät ovat pienet, tummat ja mantelinmuotoiset. Ilme on valpas. Korvat ovat täysin tai lähes päänmyötäisesti taittuneet, hienolaatuiset ja erittäin liikkuvaiset.
Kaula on vahva ja selväpiirteinen. Pään asento on ryhdikäs. Selkä on vaakasuora. Etäisyys säästä hännäntyveen on hieman säkäkorkeutta suurempi. Liikkeessä häntä on pysty, levossa usein riippuva.
– Russeleissa on kolmea karvanlaatua: sileäkarvaiset, karkeakarvaiset ja niiden väliin jäävät puolikarkeat. Kaksi sileää saa keskenään vain sileitä pentuja, mutta muista yhdistelmistä voi syntyä mitä tahansa karvanlaatuja. Sileäkarvainen ei tarvitse trimmausta, mutta karkeat nypitään parin kuukauden välein, jotta karva pääsee uusiutumaan ja säilyttää säänkestävyytensä, kertoo Nora Renell.
Jenni Koutuaniemi mainitsee, että toisinaan turkinlaadussa on huomauttamisen varaa. Huonolaatuista turkkia voi olla mahdoton nyppiä, jos se venyy kuin purkka eikä irtoa kunnolla. Jotkut haluavat sileäkarvaisen, koska sitä ei tarvitse nyppiä. Kääntöpuolena on tällöin jatkuva karvanlähtö, jolta karkeiden omistajat pitkälti välttyvät.
– Rotumääritelmän mukaan valkoisen värin tulee olla vallitseva, ja siinä voi olla joko ruskeita tai mustia merkkejä, tai molempia. Selvästi yleisin väri on valkoinen ruskein merkein, mutta tällä hetkellä kasvattajat tuntuvat etsivän jalostukseen erityisesti suosiotaan kasvattavia mustamerkkisiä koiria, Jouni Heikkinen sanoo.
Allergiat noususuunnassa
– Rotu on ollut mukana Pevisa-ohjelmassa pian kaksikymmentä vuotta. Vaatimuksena jalostuskoirille on silmä- ja polvitarkastus. Lisäksi uroksilla on jälkeläisrajoituksena 60 pentua, Heikkinen kertoo.
Vaikka rotu on melko terve, ovat hänen mukaansa allergiat alkaneet yleistyä suosion nousun myötä. Olisi tärkeää, ettei allergisia koiria käytettäisi jalostukseen. Myös Jenni Koutuaniemi mainitsee allergiat sekä erilaiset vatsaongelmat rodun arkipäivää haittaavina vitsauksina. Hän toivoisi, ettei ruoansulatusvaivoja katsottaisi sormien välistä jalostusvalintoja tehdessä.
– Rotu on myös melko onnettomuusherkkä, hän lisää.
Nora Renellin mukaan russelit ovat melko pitkäikäisiä. – Kuulin juuri erään kasvattini menehtyneen muutamaa viikkoa vaille 18-vuotiaana.
Hän kertoo, että pentuekoko on noin neljä. Astutukset ovat hänen kokemuksensa mukaan pääsääntöisesti yksinkertaisia, nartut tiinehtyvät hyvin ja synnyttävät ilman ongelmia.
Äidinvaistoa ja ahneutta
Jouni Heikkinen ihastelee russeliemojen hoivaviettiä.
– Lähes samaan aikaan synnyttäneet nartut pystyivät imettämään toistensa viisiviikkoisia pentuja ilman sen kummempaa hälyä. Piti aivan videoida tätä touhua, sillä eihän tätä muuten olisi kukaan uskonut. Aiemmin myös tämän toisen emän avuksi meni synnyttämätön, kokematon narttu. Se kehitti itselleen maidon ja meni pentulaatikkoon. Ja tämäkin sopi pentueen emälle aivan mainiosti, Heikkinen muistelee.
– Ja juuri, kun kuvitteli jo kokeneensa synnytyksissä kaiken, syntyi viimeisin pentueeni Turun moottoritiellä.
Jenni Koutuaniemi varoittaa joidenkin yksilöiden ahneuden saattavan johtaa ikävyyksiin.
– Oli siivouspäivä, ja eräs kasvattini havaitsi luutuamista varten vettä ja pesuainetta täynnä olevassa ämpärissä kelluvan koirannappulan. Se sukelsi pää edellä ämpäriin saaliin perässä. Pahaksi onneksi ämpäriin oli kiinnitetty kuivausritilä moppia varten, eikä koira mahtunutkaan enää ylös. Onneksi omistaja ehti havaita tilanteen ja koira pelastettiin hukkumasta.
Juttu on alun perin julkaistu Koiramme-lehdessä kesäkuussa 2023.
