Moni koiraharrastaja ei tiedä, että tanskandoggi on Saksan kansallisrotu. Sen jykevän sulava olemus tunnistetaan helposti kaikkialla. Rotu on perhekoira ja se toimii hyvänä vieraista ilmoittavana vahtina. Muiden jättirotujen tapaan doggi ei useinkaan ole erityisen pitkäikäinen ja suuri koko tuo mukanaan terveyshuolia. Kasvua ja kehitystä tulee seurata ja tukea huolella.
Doggityyppiset koirat ovat lähtöisin Tiibetin vuoristoseuduilta, mistä niitä kulkeutui eri reittejä pitkin kohti Eurooppaa. Nykyinen tanskandoggi pohjautuu koiriin, joita Aleksanteri Suuri toi matkoiltaan lahjaksi ystävilleen.
Kun käyttökelpoisuus metsästyksessä alkoi ohjata jalostusta, raskaisiin molossityyppisiin koiriin yhdistettiin vinttikoiraa. Näin saatiin villisikajahtiin soveltuvia keveämpiä koiria.
1500-luvun Eurooppa oli melko pirstaleinen ja jokainen ruhtinaskunta kehitti omaa rotutyyppiään itsenäisesti, tavoitteena paremmat koirat kuin naapurilla. Nykydoggi on rakentunut monien rotujen ja vaikutusten perustalle.
Saksandogista tanskandogiksi
1800-luvulla Etelä-Saksassa kasvatettiin valko-mustia doggeja, pohjoisessa taas suosittiin sinisiä ja keltaisia. Muunnokset osallistuivat näyttelyihin omina rotuinaan. Tuomarit huomioivat, että koirat olivat samanlaisia, ainoastaan keskenään erivärisiä. He ehdottivat, että kaikki värit olisivat samaa rotua.
Vuonna 1878 pidettiin ensimmäinen kasvattajien yhteiskokous, jossa rotumääritelmästä sovittiin. Kaksi vuotta myöhemmin muunnokset yhdistettiin ja syntyi saksandoggi, Deutsche Dogge.
Rotu herätti kiinnostusta laajasti. Koiria vietiin Lontooseen ja esiteltiin Venäjällä. Kerrotaan, että afrikkalaisen Matabelemaan kuningas oli valmis tarjoamaan kaksi vaunullista miesorjia ja niin paljon naisorjia kuin myyjä vain halusi saadakseen yhden tanskandoggin. Kauppojen synnystä ei ole tietoa.
Myöskään siitä ei ole täyttä varmuutta, miksi saksandogin nimitys vaihtui monissa maissa tanskandogiksi. Yksi teoria juontaa juurensa ranskalaiseen luonnontieteilijä Buffoniin, joka keksi Tanskassa kasvatetuille erityisen vahvarakenteisille koirille tieteellisen nimen canis danicus major. Toisen teorian mukaan englantilaiset halusivat nimetä suurimman saksalaisvihan aikaan rodun uudestaan ja lopputulos oli Great Dane. Saksassa rotu on edelleen saksandoggi, samoin joissakin muissa maissa.
Toistasataa vuotta Suomessa
1900-luvun alku oli rodun kulta-aikaa. Koiria vietiin ympäri maailmaa ja vahvat sukulinjat syntyivät.
Saksa menetti johtavan asemansa, kun toinen maailmansota tuhosi suurimman osan kasvatustyöstä. Nousu takaisin vei aikaa, mutta nykyisin Saksa on jälleen vahvasti mukana kasvatustyössä.
– Vuonna 1894 suomalaisissa kantakirjoissa oli merkintä kuudesta tanskandoggista. Koiramäärä kasvoi ja 1920-luvun lopulla rekisteröintejä oli jo 70. Tuolloin tunnetuin doggi oli Saksasta tuotu harlekiiniuros Prinz von Binder, jota käytettiin ahkerasti jalostukseen. Ajan tunnettuja kenneleitä olivat De Morny, von Hippo ja av Ros-Loge. Suomalaiset tanskandoggit olivat tuolloin Pohjoismaiden parhaita, kertovat Bonel-kennelin Minna ja Jouni Boman.
Sota hiljensi kasvatustyön hetkellisesti, mutta se elpyi pian uuteen nousuun. 70-luvulla rekisteröinnit ylittivät lähes joka vuosi sadan, ja erityisesti 80-luvulla rotu sai paljon uusia ystäviä. Rotuyhdistys Suomen Tanskandoggi ry juhlii viidettäkymmenettä juhlavuottaan tänä vuonna.
Bomanit ihastuivat rodun lempeyteen, ystävällisyyteen ja aristokraattisuuteen 80-luvun puolivälissä. Viisi vuotta myöhemmin syntyi ensimmäinen oma pentue.
– Pentueita on ollut yhteensä 41 ja värimme on sininen, sekä geenipoolin laajentamishalukkuuden myötä myös sinitaustainen musta. Sinisten taso on noussut huimasti 80-luvulta. Kasvattajat ovat panostaneet jalostusmateriaaliin ja pakastesperman avulla on voitu käyttää koiria, joita ei maantieteellisten syiden vuoksi muuten voisi käyttää. Samaa tason nousua on ollut myös muissa väriryhmissä, he kertovat.
Sininen on harvinaisin
Rotu rekisteröidään väriryhmittäin. Keltainen ja tiikerijuovainen muodostavat oman ryhmänsä ja niitä rekisteröitiin 93 viime vuonna. Mustien ja harlekiinien ryhmään rekisteröintejä kertyi 83 ja sinisiin 39. Huippuvuosi oli 2008, jolloin doggeja rekisteröitiin yhteensä 451. Sittemmin suunta on hiipunut alaspäin.
– Doggi ei ole koskaan ollut erityisessä suursuosiossa eikä toivottavasti sellaiseen koskaan nousekaan. Jo pelkkä iso koko aiheuttaa sen, ettei rotu ole sopiva kenelle tai minne tahansa, Bomanit huomauttavat.
– Pohjoismaissa rodun taso on erinomainen. Skandinaavisissa koirissa yhdistyy keskieurooppalainen vahvuus ja pohjoisamerikkalainen eleganttius, kuten pitääkin. Kasvattajien yhteishenki on ihan hyvä, mutta yhteistyötä voisi olla enemmän. Mikä rikkaus se olisikaan, kun pentueita pohdittaisiin yhdessä, miettii rodun parissa vuodesta 1975 viihtynyt Teija Salmi-Aalto, kennel Edendane’s.
Hän kasvattaa keltaisia ja tiikerijuovaisia doggeja ja ihastui niihin välittömästi nähtyään vasta perustetun Tanskandoggiyhdistyksen kuvallisen jouluilmoituksen Koiramme-lehdessä. Muutaman vuoden kuluttua hän oli jo kyseisen yhdistyksen aktiivi ja ensimmäiset omat pennut syntyivät vuonna 1983. Pentueita on sittemmin syntynyt vielä 32 lisää ja rakkaus rotuun johti myös ulkomuototuomarikursseille.
Lehtikuva 70-luvulta jäi kytemään myös Kati Niemisen (kennel Jättiläisen) mieleen ja tie johti kasvattajaksi ja ulkomuototuomariksi. Hänen lehtensä oli Koululainen, jonka kokosivun kuvassa oli harlekiinivärinen doggi. Hän kasvattaa pääasiassa mustien ja harlekiinien väriryhmää, joita on syntynyt 43 pentueellista. Keltaisten ja tiikereiden väriryhmää on syntynyt kolme pentuetta.
– Harlekiineja pidetään usein vilkkaampina ja äänekkäämpinä kuin muita värejä, mutta toki niissäkin on paljon yksilökohtaista vaihtelua. Mutta sanoisin, että jos kohdalle sattuu sellainen oikein kunnon harlekiini, niin siitä saa hyvin älykkään ja toiminnallisen harrastuskoiran osaavalle kouluttajalle.
Haaveilun kohde
Vaikka Teija Salmi-Aalto ei pidä tanskandoggia helppona rotuna, hän sanoo sen soveltuvan ensikoiraksi. Tärkeintä on huomioida valtava koko ja nopeakasvuisuus ongelmien välttämiseksi. Kasvattajan tuki on tärkeää ja kasvattien omistajista tulee yleensä kuin perheenjäseniä.
Kasvattajat suosittelevat ensimmäiseksi koiraksi narttua. Ne ovat pehmeämpiä kuin urokset ja siksi helpommin koulutettavissa, joskin niiden mielialat saattavat vaihdella. Uros on luonnollisesti suurempi eikä etenkään nuorena rasavillinä aina muista kokoaan. Myös korvat saattavat kadottaa kuuntelun taidon, jos jotakin mielenkiintoisempaa ilmaantuu näköpiiriin.
Kati Nieminen ei myy kasvattejaan mielellään kerrostaloon. Teija Salmi-Aallon pentuja on niihin mennyt ja hän on asunut sellaisessa itsekin. Ongelman muodostavat lähinnä sisäsiisteysasiat. Jos nelikuisella pennulla on hätä, sitä ei noin vain nosteta kainaloon ja kiikuteta käytävän kautta pihalle, sillä koira painaa tuolloin jo kymmeniä kiloja.
Nieminen ja Salmi-Aalto pitävät tyypillisenä tanskandoggin hankkijana ihmistä, joka on haaveillut rodusta jo pitkään, ja kun elämäntilanne on sopiva, on suuren haaveen täyttymisen aika.
– Tutuksi on tullut lause ”olen aina haaveillut tästä rodusta, mutta vanhemmat eivät antaneet lupaa”. Kun opiskelut on tehty ja oma koti alla, alkavat haaveet toteutua. Rotu sopii hyvin myös lapsiperheisiin ja monet etsivät näyttelykoiraa, jonka kanssa voi harrastaa muutakin, Nieminen lisää.
Hyvä perhekoira
Minna ja Jouni Boman mainitsevat, että rotumääritelmän mukaan doggi saa olla hieman pidättyväinen vieraita kohtaan, mutta ei arka.
– Ihannedoggi on lempeä jättiläinen ja mukava perhekoira. Scooby Doo -piirroshahmon kehittäjällä on täytynyt olla tanskandoggi, sillä niin osuvasti hän on saanut doggimaisia piirteitä mukaan hahmoon!
Teija Salmi-Aalto suosittelee rotua lapsiperheeseen. Hänellä on tästä omakohtaisia kokemuksia.
– Jo aikuinen poikani kertoi juuri selittäneensä ystävilleen, kuinka koirat ovat kuin sisaruksia. Niiden kylkinahasta kiinni pitäen on otettu ensiaskeleet ja niistä tuli ystäviä, ei vain lemmikkejä. Parhaimmillaan doggi on juuri tällainen. Sillä riittää rakkautta jokaiselle perheenjäsenelle ja kun se on pennusta saakka sosiaalistettu erilaisissa tilanteissa, sen kanssa voi mennä mihin tahansa.
– Peruskäytöstavat ja esimerkiksi remmissä vetämättä kulkeminen kannattaa opettaa jo pennulle, eikä vasta viisikymmenkiloiselle villikolle. Ja vaikka taidot olisi opetettu, saattaa silti toisinaan käydä hullunkurisia, pilapiirroksistakin tuttuja ”mummo lentää hankeen” -tilanteita. Kokemusta on, Salmi-Aalto naurahtaa.
Hän kertoo, että huonot kokemukset jäävät doggien mieleen helposti. Jos toinen koira käy päälle, ovat henkiset arvet paljon fyysisiä arpia parantumattomampia ja hyökkääjän rotuiset ohitetaan sen jälkeen aina varuillaan karvat pystyssä.
– Parhaimmillaan doggi on mitä ihanin sylikoira ja kodin vahti. Se osaa käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla ja jättää ärsykkeet omaan arvoonsa. Sillä on auktoriteettia olla lähtemättä jokaiseen juttuun mukaan. Sydän on lämmin ja rakkautta riittää hoivaamaan vaikka emonsa hylkäämiä karitsoja, Kati Nieminen kiteyttää.
Miinuspuolena hän pitää vahtivietin liiallisuutta joillakin yksilöillä.
– Nämä myös seurailevat omistajaansa kotona kaikkialle, mitä joku voi pitää miinuksena.
Ovikello ja vahti
Suuren koiran kanssa on suuri merkitys sillä, kuinka koira käyttäytyy muiden koirien seurassa. Niemisen laumassa on neljä tanskandoggia ja kolme cockerspanielia.
– Välillä koiria on ollut enemmänkin, ja silloin samaa ikäluokkaa olevat ovat muodostaneet leikkipareja keskenään. Vanhemmat koirat osoittavat nuorille niiden paikan ja opettavat koirataitoja. Vaikka rotu tulee yleensä hyvin toimeen porukassa ja on sosiaalinen, kannattaa useamman koiran omistajan varautua myös siihen, että kohdalle voi sattua yksilö, joka ei suvaitse kuin omat suosikkinsa laumaansa. Tällaisiakin on tullut vastaan. Sekapari on turvallisin yhdistelmä.
– Erittäin vanhat koirat kaipaavat jo selvästi enemmän omaa rauhaa kuin elämänsä kovinta menovaihetta elävä nuoriso. Tiineet nartut tarvitsevat tietysti myös oman tilansa. Meillä on myös muita eläimiä navetassa ja alueella liikkuu petoja, joten laumamme hoitaa hienosti sekä ovikellon että vahdin virkaa, Nieminen kertoo.
Sohvalle ja treeneihin
– Doggi oppii mitä vain, mutta ei pakolla. Koulutuksen tulee perustua palkitsemiseen, ei rankaisuun. Rodulla ei ole palveluskoiratasoista miellyttämisenhalua, mutta määrätietoisella ja lempeällä kasvatuksella siitä on mihin vain. Doggi sopii mainiosti esimerkiksi luku- ja kaverikoiraksi, Minna ja Jouni Boman sanovat.
Kati Nieminen peräänkuuluttaa doggin kouluttajalta huumorintajua. Suosituimmiksi harrastuksiksi hän nimeää sohvalla löhöilyn, pellolla kurvailun ja näyttelyt. Hänen kasvateistaan löytyy lisäksi agilityssä, rallytokossa ja mejässä kilpailleita.
– Kaksi kasvattiani on saavuttanut jälkivalion tittelin ja lisäksi pidettyjä lajeja ovat vesipelastus, nosework ja koiratanssi. Moni harrastaa, mutta harva kilpailee, hän kertoo.
Teija Salmi-Aalto muistuttaa, että kasvuaikana liiallista rasitusta tulee välttää ja silloin sopivaa liikuntaa on metsässä juoksentelu ja samankokoisten kavereiden kanssa leikkiminen. Toki erilaisia harjoituksia voi tehdä myös näissä tilanteissa.
– Harrastaminen on kiinni omistajan aktiivisuudesta. Itse kokeilin nuorena viestiä ja se sujui hienosti. Kyllä näistä on koostaan huolimatta moneksi. Esimerkiksi mejässä meillä on yhdistyksen mestaruuskilpailut vuosittain.
– Monen mielestä tanskandoggi on vaikea kouluttaa ja se on suorastaan tyhmä. Sitä se ei todellakaan ole. Doggi vain tarvitsee paljon kiitosta palkakseen, hän lisää.
Yksi innokkaista harrastajista on Marjo Alander. Hänellä on kaksi doggia. Lego (Alder Glade’s Sandels) on neljävuotias ja Hippo (Alder Glade’s The Best Is Yet To Come) vuoden ikäinen. Molemmat ovat keltaisia uroksia. Kokemusta rodusta on jo 90-luvulta, jolloin hänelle tuli kodinvaihtajadoggi.
– Kerran doggi, aina doggi. Herkästi en muuhun vaihda. Maskottikoiria voi sitten olla lisäksi.
Tottelevaisuutta erilaisin maustein
Tällä hetkellä Alander harrastaa tokoa, rallytokoa ja koiratanssia.
– Lajit tukevat toisiaan, sillä ne kaikki ovat tottelevaisuutta erilaisin maustein. Niitä voi myös harjoitella erilaisissa paikoissa. Omassa koiraseurassa meidät on otettu hyvin vastaan, mutta kohdalle on sattunut myös ihmettelijöitä. Joidenkin mielestä iso koira pelottaa heidän koiriaan. Mutta ainakin jäämme mieleen. Kerran meidät nähtyään muistaa meidät aina.
– Yleisin kysymys on, miten tuon kokoinen koira voi mahtua kulkemaan omistajan jalkojen välistä suoritusta tehdessä. Kyllähän doggi osaa sen verran kumartua, joten onnistuneen suorituksen jälkeen saamme yllättyneitä ilmeitä ja kiitosta. Mutta totta on, että suuri koko tuo mukanaan haasteita. Pennun ja nuoren koiran kanssa ei voi tehdä mitään räväkkää ja kehonhallinta on pitkään aika olematonta. Esimerkiksi takapään käyttöä tulee harjoitella paljon. Ketteryys ei ole samaa tasoa kuin pikkukoirilla ja esimerkiksi vino seuraaminen näkyy kauas.
– Toisaalta koko tuo mukanaan näyttävyyttä. Esimerkiksi koiratanssissa liikkeet erottuvat hienosti, Alander sanoo.
Hän muistuttaa, että treeni- ja kisapaikalle siirtymiseen vaaditaan riittävän suuri auto, esimerkiksi pakettiauto, jotta koirat mahtuvat mukavasti mukaan.
Alanderin mukaan doggien kanssa harrastetaan monia lajeja, mutta osallistujamäärät ovat pienet. Rodussa riittäisi kyllä potkua kisakentille. Nousussa on nosework.
– Jokainenhan sen tietää, että erilaiset tehtävien ratkaisut ja suorittaminen saavat koiran tyytyväiseksi. Samalla sen itseluottamus kasvaa ja tottelevainen koira on arjessa helpompi. Tanskandoggi on mukava harrastuskaveri, mutta harjoituskerrat eivät saa olla liian pitkiä. Toistoja on tehtävä usein, mutta vähän kerrallaan.
– Oman ongelmansa aiheuttavat myös kaikenlaiset merkit, purkit, teipit ja muut esineet, jotka koiran pitäisi päästä aluksi tarkistamaan. Kisatilanne ei anna sellaiseen mahdollisuutta ja jokunen turha nollahan niistä on tullut otettua, Alander toteaa.
Legon kanssa seuraavana tavoitteena on nousta rallytokon mestariluokkaan ja saada siitä koulutustunnus. Tokossa tavoitteena on voittajaluokka. Koiratanssipuolella kisaaminen etenee omaan rauhalliseen tahtiinsa ilman paineita.
Avainsanana tasapaino
Tanskandoggi erottuu katukuvassa, se herättää ihailua ja tunnistetaan kaikkialla.
– Tosin jotkut erehtyvät lajista ja kysyvät, onko teillä tallia tuolle hevoselle, Teija Salmi-Aalto naurahtaa.
Tanskandoggi kuuluu pinserien, snautserien ja molossirotujen kakkosryhmään. Sen voimakkaassa ulkomuodossa yhdistyvät jalous, tasapainoisuus, sopusuhtaiset linjat ja erityisen ilmeikäs pää, joka antaa veistoksellisen vaikutelman. Uroksen säkäkorkeus on 80-90 senttiä ja nartun 72-84. Sukupuolileima erottuu selvästi.
– Rotumääritelmä painottaa tasapainoisuutta monessa kohdin ja se onkin avainsana rodussamme. Valitettavasti rodussa esiintyy kautta maailman ääripäitä, eli sekä liian massavia molosseja että liian kevyitä ja ilmavia doggeja, Salmi-Aalto kertoo.
Pää on pitkänomainen, kapea, selväpiirteinen ja ilmeikäs. Se on erityisesti silmien alta hyvin meislautunut. Kuonon ja kallon ylälinjojen tulee olla ehdottoman yhdensuuntaiset. Edestä katsottuna pään tulee näyttää kapealta ja kuononselkä on mahdollisimman leveä. Otsapenger erottuu selvästi. Kuono on syvä ja mahdollisimman suorakaiteen muotoinen. Kirsu on pikemminkin leveä kuin pyöreä. Huulet eivät saa olla liian tiukat tai liian riippuvat. Purenta on leikkaava.
Silmät ovat keskikokoiset ja mantelinmuotoiset. Niiden ilme on eloisa, ystävällinen ja älykäs. Silmäluomet ovat tiiviit. Korvat ovat keskikokoiset, luonnollisesti riippuvat ja korkealle kiinnittyneet.
Kaula on pitkä, kuiva ja lihaksikas. Löysä kaulanahka on erittäin ei-toivottua. Kaula kiinnittyy sulavasti lapoihin.
Säkä on voimakkaan rungon korkein kohta. Selkä on lyhyt ja kiinteä, lähes vaakasuora ja laskee vain hieman taaksepäin. Häntä on kintereisiin ulottuva, korkealle kiinnittynyt, tyvestään leveä ja kärkeä kohti tasaisesti oheneva. Levossa häntä riippuu luonnollisella kaarella. Innostuneen ja liikkuvan koiran häntä on hieman sapelimaisesti kaartunut, muttei nouse huomattavasti selkälinjan yläpuolelle.
Pohjavillaton ja helppohoitoinen
Eturaajat ovat riittävästi kulmautuneet, vahvaluustoiset ja lihaksikkaat. Takaraajojen luusto on kauttaaltaan vahvojen lihaksien peittämä, jolloin lantio, lonkka ja reisi vaikuttavat leveiltä ja pyöristyneiltä. Voimakkaat, hyvin kulmautuneet takaraajat ovat takaa katsottuna yhdensuuntaiset eturaajojen kanssa. Koira liikkuu tasapainoisesti, sulavasti, maatavoittavasti ja keveän joustavasti.
– Rotu jakautuu kolmeen värin perusteella. Erilaisia värivariaatioita on eniten harlekiinien ja mustien väriryhmässä ja erityisesti harlekiinien kasvattaminen on vaikeinta. Läiskien kokoon ja sijaintiin ei pysty vaikuttamaan. Keltaisten ja tiikerijuovaisten väriryhmä oli suosituin 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Kolmas ja harvalukuisin väriryhmä on siniset, Kati Nieminen kertoo.
Harlekiinilla koiralla on merletekijä, joten kahden harlekiinin yhdistäminen on jalostuksessa ollut kiellettyä vuodesta 2008.
– Turkinhoito on helppoa. Koira pestään tarvittaessa ja ennen näyttelyä. Sitä ei tarvitse eikä pidä trimmata. Keskivertodoggi pärjää kylmällä säällä liikkuessa ilman vaatteita, mutta tässä on suurta vaihtelua. Osa on tehty sokerista, osa suorastaan viihtyy sateessa. Koska pohjavillaa ei ole, suuret lihakset on hyvä suojata, ja erityisesti iäkkäät koirat kannattaa pukea sateella ja pakkasella. Rotu on myös hyvin herkkä lämpöhalvaukselle, hän varoittaa.
Katse lonkista kohti selkää
– Tanskandoggi on Pevisassa. Ennen astutusta tulee olla tutkittu lonkat ja kyynärpäät. Lisäksi koira tulee olla sydänultrattu hyväksytysti, Minna ja Jouni Boman kertovat.
He toivoisivat myös selkätutkimusten laajempaa tekemistä, sillä jättirodun luuston tulee olla kunnossa.
– 80-luvulla kävi tuuri, jos sai tervelonkkaisen doggin. Nykyisin tilanne on parempi ja katse tulisikin kääntää selkätutkimukseen ja erityisesti spondyloosin ehkäisyyn. Kansainvälisesti katsottuna kolme suurinta terveysongelmaa ja yleisimmät kuolinsyyt ovat mahalaukun kiertymät, erilaiset syövät ja sydänsairaus DCM.
Teija Salmi-Aaltoa huolestuttaa erityisesti koirien liian nopea kasvu jo nuorella iällä, niin sanottu broilerikasvaminen. Hän muistuttaa, että aina se suurin ja painavin ei ole paras, vaan kyse on tasapainosta.
– Rotu on valitettavan lyhytikäinen, vaikka parannusta on tapahtunut. Jokainen syntymäpäivä kahdeksan vuoden jälkeen on juhlan paikka. Nartut ovat pienikokoisempia ja elävät yleensä hieman uroksia pidempään, Salmi-Aalto kertoo.
– Nykyisin näyttelykehissä näkee aiempaa enemmän hyväkuntoisia veteraaneja. Tämä on hienoa. On onni omistaa doggi, joka ylittää kymmenen vuoden rajapyykin, Bomanit lisäävät.
Kati Nieminen toivoisi, että näyttelykehissä huomioitaisiin koiran normaali kasvuvauhti, eikä ihailtaisi nopeakasvuisuutta.
– Onneksi suuren koon ihailu on vähenemään päin, ja rodun alkuperämaa on vihdoin antanut korkeudelle maksimisuositukset.
– Pentueet ovat melko suuria ja niiden hoitaminen on työlästä. Emolla ja pennuilla on valtava kokoero ja vaikka emo osaisi hyvin varoa pentuja, on kasvattajan silti valvottava pikkuväkeä silmä kovana ensimmäisten elinviikkojen ajan, Nieminen sanoo.
Varovaisuutta!
Nieminen arvostaa tanskandoggien huumoria, vaikka se olisikin omistajalle välillä jopa vaarallista. Jättimäisellä koiralla on jättimäisen hauskaa.
– Eräs doggini huvitti itseään kamppaamalla ihmisiä. Erityisesti se harrasti sitä näyttelykehässä. Kun juoksutin sitä kehässä, se takertui reiteeni ja useammin kuin kerran lensin kehästä yleisöön. Jos useampi doggi leikkii, ei lähelle ole asiaa, ellei halua mustaa silmää, lohjennutta hammasta tai jopa tajunnanmenetystä. Pelkkä koiran nopea pään nosto omistajan leukaan tai hännän ruoskamainen heilautus esimerkiksi silmään voi tietää omistajalle reissua paikattavaksi.
– Pääasiassa tilanteet ovat olleet harmittomia ja hauskoja, mutta varuillaan pitää olla. Doggien kanssa eläessä varomiseen kyllä tottuu, hän sanoo.
Juttu on alun perin julkaistu Koiramme-lehdessä syyskuussa 2022.
