Koiran kanssa
Tästä osiosta löydät muun muassa juttumme koirien työkäytöstä, rotuesittelyjä,
taustoittavia reportaaseja sekä koiranystävien haastatteluja.
-
Koiran kanssa, Käyttäytyminen ja koulutus, Terveys & kasvatusKahdeksan testiä arvioivat koiran käyttäytymistä
Käyttäytymisen jalostustarkastuksessa koiraa tarkkaillaan radalla, jonka tapahtumat peilaavat arkisia tilanteita, kuten ihmisen kohtaamista, koiran käsiteltävyyttä, alusta-arkuutta ja ääniherkkyyttä.
-
Duunikoira, Koiran kanssaMerivartioston Tyyne turvaa itärajaa
Labradorinnoutaja Tyynen työtä on huolehtia Suomenlahden merialueen turvallisuudesta yhdessä ohjaajansa Jukka Kärkkäisen kanssa. Erikoiskoulutettu Tyyne löytää tarvittaessa ihmiset, rahat, huumeet ja passitkin.
-
Koiran kanssaKansallispuistot kutsuvat
Kansallispuistoon voi lähteä koiran kanssa monenlaisille retkille, mutta matkaa suunnitellessa ei kannata tuijottaa pelkkiä kilometrejä. Reitin vaativuus, koiran jaksaminen ja kokemus ratkaisevat, miten retki…
-
Koiran kanssa, Rotu tutuksiLöwchen on leijona sisäisesti ja ulkoisesti
Löwchen nousi liki sukupuuton partaalta energiseksi seura- ja näyttelykoiraksi. Luonteeltaan leijona on seuranhakuinen ja läheisyyttä kaipaava, mutta sillä on myös dominanssia.
-
Koiraihmiset, Koiran kanssaRoosa Söderholm: ”Haaveilen näyttelijäntyön ja koirien valmennuksen yhdistämisestä”
Koirien hyvinvointivalmentajaksi kouluttautuva näyttelijä Roosa Söderholm näkee valmentamisessa ja näyttelemisessä paljon samaa. Kyse on vuorovaikutuksesta, koirien tai ihmisten kielellä.
-
Koiran kanssaValokuvanäyttely juhlistaa ihmisen ja koiran välistä ystävyyttä
Aina vierellä -valokuvanäyttely tarkastelee koiraa osana ihmisen elämää. Näyttelyn valovoimaiset teokset kutsuvat pysähtymään, katsomaan ja tuntemaan.
-
Koiran kanssaMikä kuivamuonanappulassa maksaa?
Koiran kuivaruoan kilohinta vaihtelee muutamista euroista useisiin kymppeihin. Ruokien vertailu voi olla haastavaa, sillä raaka-aineista esitetyt tiedot sekä ruokintamäärät vaihtelevat.
-
Duunikoira, Koiran kanssaKun räjähdekoira pysähtyy, löytyy jotain tärkeää
Eläintenkouluttaja Tanja Karpela kiertää Suomen työmaita räjähdekoiriensa Tarun ja Lumin kanssa. Erikoisetsintäkoirat löytävät räjähteiden lisäksi myös uhanalaisia eläinlajeja, kuten liito-oravia.